Ällö-Ukkolan räävitön tyyli alkaa jo inhottaa!

Teksti Harald Olausen

Alan ymmärtää lukiessani toimittaja Sanna Ukkolan, "ällöksi" kutsutun kirjoituksia, Paavalin muistutusta: nainen vaietkoon seurakunnassa. Jos sen ajan "ukkolat" ovat yhtään edellä mainitun tasolla, mitä teräväkieliseen riidanhaastamiseen ja ilkeilyyn sekä valheelliseen juoruiluun tulee - ja mikseivät olisi – olisi kirkko ja seurakunnat saattaneet jäädä riitojen keskellä syntymättä.

Itse en juuri koskaan osta enkä lue keltaista lehdistöä enkä suosittele muillekaan. Se on kuin hengittäisi sisään myrkkyä. Ei siellä lyhyiden, usein huonosti kirjoitettujen, ja yhtä usein yhtä hutaisten totuudesta piittaamatta kirjoitettujen juttujen vakioaihepiirit, mm. autoilu, laihdutus, juoruilu, kuninkaalliset, kokoomuslaisten poliitikkojen yltiökehuminen, innosta oikein lukemaan.

Pahempi ongelma on puolueettomuuden ja totuuden kannalta se, että koko lehti on keskinkertainen markkinamedia, kuin MTV täynnä sekä tavara - että poliittista henkilösijoittelua, ja tarkoituksenaan toimia mainoksen tavoin mielissämme; se, josta puhutaan, puhutaan mitä puhutaan, pysyy mielissämme, ja se, joka ei ole kielissämme, ei myöskään ole sitä mielissämme.

Ostan kuitenkin aina silloin tällöin koemielessä Iltalehden, mielessä ajatus: onko kyyti vauhdissa parantunut varsinkin nykyisin, kun päätoimittajana on varsinainen sanaseppo ja virtuaalivitsailija, Perttu Kauppinen, joka on esimerkki kiireestä kantapäähän siitä, millaiselta tämän päivän suuren rahan virtaviivainen mediamoguli näyttää ulkoista habitustaan myöten ja millaista puppua hän ammatikseen puhuu linjalla, sen kauniita lauluja laulat, jonka hienoa leipää syöt (...ja tärkeintä ovat ne särvimet päällä).

Lehti on parantanut juoksuaan ja peittoaa nimenomaan poliittisissa jutuissaan mennen tullen pahimman kilpailijansa, Ilta-Sanomat, jonka jutut vaikuttavat lähinnä mummojen juoruilta verrattuna IL:n, joskus jopa (varsinkin nyt kun vastakkaisesta leiristä ostettu Jari Hanska tarttui toimeen...) melkein tutkivalta journalismilta vaikuttaviin (tai naamioituihin), mutta oikeasti sisällyksettömiin, ja melko tyhjänpäiväisen pinnallisiin juttuihin, joissa ei juuri sanota mitään.

Ällö-Ukkola tulee oikeistolaisesta pohjoispohjanmaalaisesta toimittajaperheestä, ja on "aina silloin tällöin" mediatietojen mukaan naimisissa persujen pääläpyskää  (Suomen uutiset) toimittavan insinöörimiehen kanssa, joka on rakastunut sanaan "narratiiviin", kun oppi sitä jossain vaiheissa jotenkin käyttämään sen alkuperäiseltä keksijältä, ja käyttäjältä, yliopistovihervasemmistolta. Sanna Ukkolan todellisuus kasvaa tästä taustasta. Näkyvä maailma on mahdollista upottaa muutamaan sanaan, keksittyynkin.

Tämä on ongelmallista, sillä juuri nämä ihmiset luulevat käsittävänsä oikein koko maailman ja hallitsevan sitä sanoilla. Olisi samalla myös hyvä muistaa, että maailman tapahtumat ja tosiasiat ovat toissijaisia siihen nähden, mitä todella on. Todellisuus, se jonka dialektinen järki hyvinä hetkinään melkein tavoittaa, on arvojen ja olemusten maailma, se maailma josta aidon, oikean ja hyvän ideat ovat lähtöisin. Tämän tajuaminen olisi viisauden alku, tai tajuamattomuus, toimittajien, noiden itserakkaiden olioiden, helmasynti heidän itsensä vahingoksi.

Iltapäivälehtien kolumnistit ovat aina alansa parhaimpia toimittaja, tunnettuja ja luettuja, ja usein heidän takiaan tehdään valinta jommankumman, melko vähän totta sisältävän ja juoruavan, iltapäivälehden välillä. IS oli vielä kaksikymmentävuotta sitten johtava iltapäivälehti. Tässäkin kilpailussa IL on tänään metrin edellä huono-onnisempaa kilpailijaa, ja esimerkiksi IS:ssa toimittajana aiemmin toimineen, ja televisiosta lisänäkyvyyttä hakeneen Sanna Ukkolan palkkaamisessa lehden kolumniksi.

Mutta millaisia kolumneja hän sitten kirjoittaa? Joskus mukavia ja kilttejä, joskus jopa hauskoja ja hurjia. Rajuja, räiskyviä ainakin, joiden on tarkoitus näyttää, miten rapatessa roiskuu. Niitä on joskus jopa hauska lukea, mutta kun ne alkavat toistaa samaa pienten ja eri mieltä olevien tahallista härnäämistä, ja jopa kiusaamista, niistä menee maku ja niitä lukiessa tulee vain vihaiseksi.

Kenellekään nykymenoon kyllästyneelle ja epäoikeudenmukaisuutta vihaavalle, ei ole jäänyt Ukkolaa lukiessa epäselväksi, että kokoomuslaisen arvomaailman omaava toimittaja on aina vahvempien ja rikkaiden, yleensä aina jonkinsortin oikeistolaisten – puolella, ja murjoo mennen tullen kolumneissaan hyvään uskovia, ja sen puolesta toimivia maailmaa pelastavia idealisteja.

Se on aina ollut oikeistomedioiden yksi tärkeimmistä peruslähtökohdista; yrittää näyttää heidät huonossa valossa ja langettaa samalla kaiken heidän tekemisensä sekä uuden ajettelun päälle vahva epäilys. Ukkolan oikeistolaistuminen on vain kiihtynyt. On vaikea uskoa, että tämä televisiossa sentään juontajana, kun on pakko, hillitysti esiintyvä ja asiallisia kysymyksiä sekä kommentteja esittävä toimittaja, päästää kirjoituksissaan oman sisäisen saatanansa valliolleen syyttämällä muita törkeyksistä.

Ja ne syytökset eivät ole mukavia. Ukkolan mukaan maailman pahuudesta ja vioista ovat vastuussa koneiston pienimmät ja viattomimmat osaset, jotka eivät suostu alistumaan isompien osasten ehdottomalle määräysvallalle, tai despoottiselle terrorille yrittää juurruttaa ihmisten mieliin vaihtoehdotonta nöyrää alamaisuutta ja kuuliaisuutta, sillä herra se on herra helvetissakin.

Ukkolan kolumnien myrkky on suunnattu feministeille, työttömille, vasemmistolaisille, ay-liikkeelle ja yleensäkin kaikille niille vähemmistössä olevilla ryhmille, jotka kovaäänisesti vaativat itselleen oikeuksia, tai haluavat parantaa asemiaan yhteiskunnassa. Syykin on selvä. Jos heikommassa asemassa olevien asemaa parannetaan, keneltä se on sitten pois? Ei ole yllätys, että niiltä, joita Ukkola edustaa, joilla on yllin kyllin ja niiltä, jotka ovat paremmissa asemissa päättämässä asioista kansan päällysmiehinä.

Israelin puolustaminen palestiinalaisia vastaan on asia, missä Ukkola paljastaa muun oikeiston tavoin aina oikeat pelikorttinsa. Israel on pyhä asia oikeistoille, vaikkei enää teologisista perusteluista lähtökohtaisin, sillä oikeisto on länsimaissa sekularisoitunut. Israelin puolustaminen on samaa vahvojen etuoikeuksien epäoikeudenmukaista puolustamista, kuin oikeistopolitiikkakin.

17.5. Ukkolalla ilmestyi kolumni otsikolla "Marco Bjurström, katso peiliin – kommenttisi ovat käsittämättömiä" Kolumni oli yhtä tyhjänpäiväinen ja naurettavalla tavalla mielipiteet kyseenalaistava, kuin mitä Ukkolalla on ollut yleensä tapana, mutta nyt päähuomio kääntyi tyhjänpäiväisen jauhannan seassa siihen, että Ukkolaa ilmiselvästi "vitutti", taustaltaan, ja yleensä muutenkin, porvarien yhteisrintamassa esiintyvän Bjurströmin (rkp.) lipeäminen yhteisrintamasta sateenkaarisosialistien euroviisuhumpissa.

Ukkola ei edes tajua, että juuri hänen syytöksensä olivat rasistisia, syrjiviä, ja vihaa lietsovia uhkauksia täynnä, joista hän syytti vain Euroviisuissa Israelille buuannutta yleisöä. Ei ihme, sillä Ukkola ei tunne myötätuntoa lainkaan palestiinalaisia kohtaan. Sen sijaan israelilainen viisuedustaja on joutunut "kyyhöttämään yksin, käytännössä vankina omassa hotellihuoneessaan turvamiesten ympärivuorokautisessa valvonnassa, kun muut edustajat osallistuivat ilman pelkoa Euroviisujen tapahtumiin".

Ei siis mitään häpyä! On vaikea usko, että Ukkola on kirjoittanut tämän tosissaan tai selvinpäin (tai kotonaan; vaikuttaa paikallisessa Israel-kerhossa tehdyltä). Niin uskomattoman lapsellinen ja asioiden mittasuhteita tahallaan vääristävä hänen esittämänsä Israelin puolustamiseksi tehty harhauttamisyritys on. Ällö-Ukkolan räävitön tyyli alkaa jo inhottaa!

En muuten enää ihmettele, miksi Ukkolaa kutsutaan "Ällöksi". Luulin sen liittyvän siihen, että Ukkola meikkaa itsensä pedofiilisetien namupalaksi, isoksi ja koskaan aikuiseksi kasvamattomaksi "albiinotytöksi", mutta nyt ymmärrän, että kyseessä ovatkin ne pahanhajuiset oksennukset, joita hän ison vauvan tapaan hallitsemattomasti suustaan yleisönsä päälle päästelee.

https://www.iltalehti.fi/