Arundhati Roy esseistiikan kärjessä
Teksti:
Eero K.V. Suorsa
Viime viikolla kirjoitin Yhdysvaltojen yhä pahemmaksi käyvästä tilanteesta. Eikä muuallakaan maailmassa mene hyvin. Tilanne on paha: Euroopan osalta puhumme Puolan, Unkarin ja lukuisten muiden maiden kiristyvästä tilanteesta. Äärioikeisto rajoittaa systemaattisesti demokratiaa: Puolan äärioikeistolainen hallitus ajaa yhä tuhoisampaa aborttilainsäädäntöä, ja Unkarissa vastaava hallitus on käytännössä lakkauttanut lehdistön vapauden, tieteen ja akateemisen vapauden pakottaen humanististen ja yhteiskuntatieteiden opetuksen siirtymään Itävaltaan.
Näitä ilmiöitä on kutsuttava yhdellä ainoalla oikealla nimellä: fasismi. Tätä termiä käyttää myös lukuisia kertoja palkittu intialainen Arundhati Roy uusimmassa esseeteoksessaan Azadi. Roy astui maailman tietoisuuteen romaanillaan Joutavuuksien jumala vuonna 1998, ja teos palkittiin välittömästi Booker-palkinnolla. Jotain teoksen laajasta suosiosta ja matkasta myös suomalaisten lukijoiden kirjahyllyihin kertoo se, että usein aamuisin saapuessani Helsingin Kampin kaukoliikenteen bussiterminaaliin teosta on vähintään yksi kappale kirjojen ilmaishyllyssä, ja iltaisin lähtiessäni takaisin Turkuun ovat kappaleet aina hävinneet.
Joutavuuksien jumalan ja seuraavan romaaninsa Äärimmäisen onnen ministeriön välillä Roy on kirjoittanut runsaasti esseitä, joita on julkaistu vino pino, kuten Capitalism: A Ghost Story (2014) jossa Roy repii kappaleiksi kapitalismin ideologiset perusteet ja sen käytännöt. Royn esseet eivät perustu nojatuoliteoretisointiin, vaan Roy on toiminut aktiivisesti kentällä siellä missä tapahtuu: teos Walking with comrades (2011) kuvaa aikaa, jonka Roy vietti naxaliitti- tai maolaississien kanssa viidakossa. Intian valtio on julistanut nämä maolaiset "maan suurimmaksi sisäiseksi turvallisuusuhaksi", mikä kertoo Royn rohkeudesta. Toisin kuin jotkut kritiikit teoksen ilmestymisen ajankohtana väittivät, Royn teos ei suoranaisesti ole intialainen vastine Edgar Snown klassikkoteokselle Punatähti Kiinan yllä, joka lanseerasi maolaisuuden maailmalla. Walking with comrades pyrkii esittelemään keitä naxaliitit ovat, ja miksi heidän sanomansa vetoaa daliteihin eli kastittomiin ja adivaseihin eli Intian alkuperäisväestöön ympäristökatastrofien ja kaivosprojektien keskellä.
Roy osoitti tässä teoksessaan loistavasti, että kirjallisuus ja essee voivat luoda ymmärrystä valokeilan lailla vaikeisiin aiheisiin olematta kuitenkaan suoranainen kannanotto minkä niin hindunationalistit kuin Ison-Britannian konservatiivinen keltainen lehdistö sen tulkitsivat teoksen olevan. Roy kuitenkin on muistuttanut koko tuotantonsa halki kirjallisuuden olevan aina poliittista - kuten kaikki taide. Parahin, kallein lukija: kun piirrämme viivan paperille, se on poliittista. Kun tanssimme Sedulan tanssilattialla (mitä tosin en itse koskaan tee) se on poliittista - auttamattomasti poliittista. Parahin, kallein lukija - kun luet tätä tekstiä, teet politiikkaa, olet sitten tämän kritiikin kanssa eri mieltä tai et.
Nyt käsillä olevassa teoksessa Roy jatkaa Intian nykytilanteen purkamista. Teos koostuu yhdeksästä kappaleesta luentoja ja esseitä, joiden yhteinen teema on ansaitun hyökkäävä kritiikki Intian hallitsevaa hindunationalistista BJP-puoluetta ja pääministeri Narendra Modia vastaan. Roy käy sitkeästi lävitse Modin taustoja, kuten Modin toimimisen Gujaratin osavaltion pääministerin vuonna 2002. Tuolloin BJP toteutti osavaltiossa pogromin, jossa murhattiin 2000 muslimia Modin johdolla.
Modi hallitsee leveän hymyn niin vieraillessaan sellaisten "hehkeiden" maailmanpolitiikan napamiesten kuin Vladimir Putinin, tai isännöidessään toista hengenheimolaistaan Donald Trumpia. Trumpin vierailusta Royn ei edes tarvitse maalata karikatyyrista kuvaa, koska vierailu itsessään oli puhdas karikatyyri: Trump kävi Korona-pandemian aattona kertomassa intialaisille miten nämä nauttivat Bollywood-elokuvista ja pelaavat krikettejä. Tämän lomassa hän solmi Modin kanssa miljardikaupat lukuisista taisteluhelikoptereista. Intiaa ja intialaisia nöyryytettiin, mutta hindunationalistit hurrasivat, kuten määrätyt kotimaiset tahot kaikelle mitä Trump sanoo tai tekee - typeryyden asteesta riippumatta.
Roy kirjoittaa esseissään, miten Modi pyrkii luomaan kuvitteellisen yhtenäiskulttuurin oman puolueensa fantasian pohjalta: Intian, jota dominoi yksi uskonto, yksi kieli ja yksi kansa. Tämä on sula mahdottomuus maassa joka on täynnä lukuisia kieliä; Roy kirjoittaa Modin ja hindunationalistien projektin olevan samaa kaliberia kuin jos Euroopassa kaikkien oletettaisiin puhuvan samaa kieltä. Modin ja hindunationalistien projekti ei ole uusi - hindunationalistit ovat pyrkineet jo brittivallan ajoista häivyttämään Intian rikkaan kulttuurihistorian runoilijoineen ja säveltäjineen. Gujaratin pogromeissa tuhottiin muun muassa arvostettujen muslimirunoilijoiden hautoja, ja tuoreimmat hyökkäykset ovat kohdistuneet Intian klassiseen musiikkiin. Hindunationalismin - eli fasismin lonkerot ulottuvat syvälle: on muistettava että myös suomalaisen äärioikeiston piirissä on tahoja, jotka pitävät innoittajanaan hindufasismin gurua Savitri Deviä, joka piti Hitleriä Vishnun kahdeksantena avatarana. Meidän ei tarvitse katsoa Intiaan asti, rakas lukija, että huomaisimme Royn tekstin ajankohtaisuuden.
Royn kieli on kuitenkin kirjan aiheen synkkyydestä huolimatta erittäin kaunista. Kirjassaan Roy kirjoittaa paljon myös kääntämisestä: hänen monet esseensä on käännetty välittömästi malayjamiksi, singaleesiksi, tamiliksi ja urduksi, monasti ilman hänen lupaansa mitä hän ei kuitenkaan paheksu, koska hänestä hyvän asian edistäminen mahdollisimman nopeasti on olennaista olosuhteissa jotka sitä kiireellisesti vaativat. Maailma on tällä hetkellä paikka, jossa vaaditaan kiireellisesti ratkaisuja.
Arundhati Roy: Azadi. Freedom. Fascism (2020). Fiction. 270 sivua. Penguin Books.