Filosofiaa raakana osa I- arvottaminen ja normatiivisuus; supererogatorisuuden käsite

12.07.2020

Teksti:

Professori Timo Airaksinen


Johdanto


Tämä sarja lyhyitä esseitä, jatkokertomus, tarkastelee suhteellisen epäsystemaattisessa järjestyksessä muutamia filosofian perustavia ja olennaisia ongelmia. En ole pyrkinyt erityisesti helppotajuisuuteen, koska kysymykset ovat kuitenkin vaikeita. Nämä esseet eivät pyri opettamaan mitään kenellekään, vaan osoittamaan mistä on kysymys, kun jotakin sanotaan filosofiseksi ongelmaksi. Lisäksi ratkaisut ovat omiani ja lukijan on paras valmistautua muodostamaan itse oma kantansa asioihin. Jotkut ongelmat saattavat tuntua oudoilta, mutta niin sen pitää ollakin: kun lukee hyvää filosofiaa, tajuaa ettei olisi itse koskaan osannut ajatella tuollaista, mutta nyt osaa. Filosofian on outoa. Olen itse kokenut tämän monen monituista kertaa, ja siksi jaksan harrastaa filosofiaa edelleen kaikkien näiden vuosien jälkeen. Tämä sarja, jos tästä tulee sarja, ilmestyy Digi Vallilassa aina silloin tällöin - tai sitten en viitsi enää jatkaa, joka sekin on hyvin mahdollista. Vielä sana tyylistä: vältän vieraskielisyyttä, jos vain mahdollista - ja lopuksi valitan näiden esseiden tyylillistä keskeneräisyyttä. En jaksa hioa niitä sen enempää kuin välttämätöntä. Lukee sitten ken viitsii; nopeasti kirjoitettu, nopeasti luettu.


Filosofiaa raakana, osa I: Arvottaminen ja normatiivisuus; supererogatorisuuden käsite. 7.


Ihmisen henkisistä kyvyistä ihmeellisimpiä on normatiivinen ajattelu, kahdessa eri muodossa, sen ajattelu mikä on hyvää ja mitä pitää tehdä. Ehkä pitäisi sanoa, sen myöntäminen, että jokin on hyvää tai pitää tehdä. Toisin sanoen, ihmisellä on, tai ihmiselle on jotakin joka on hyvää tai joka pitää tehdä, siis arvoja ja normeja. Nämä ovat kaksi eri asiaa ja siksi pitääkin kysyä, mikä niitä yhdistää. Jokin niitä yhdistää, jos kerran on olemassa vain yksi normatiivisuuden maailma, johon ne molemmat kuuluvat.


Luetaan ensiksi madon luvut sosiobiologialla, joka on vuosikymmenet yrittänyt sotkea ihmisten arkipäiväistä käsitystä normatiivisuudesta. Tämä johtuu tietysti vallanhalusta ja perustuu ymmärtämättömyydelle: ei tunneta normatiivisuuden ajatuksen normaalia tulkintaa.


Kun perkaan kesän saaliskaloja rannalla, paikalle osuu väistämättä lokki, joka kirkaisee kovalla äänelle. Se kertoo muille lokeille, että ruoka on läsnä, ja kaikki kokoontuvat paikalle kirkumaan ja kärkkymään. Toinen ornitologinen erimerkki on lintuparvi, jossa yksi näkee haukan ja varoittaa jääden itse haukan saaliiksi. Linnut siis jakavat ravinnon ja jopa uhrautuvat muiden puolesta. Tekevätkö ne jotenkin oikein ja toimivat niin kuin pitää toimia? Niiden toiminta palvelee joukkoa ja sen kokonaisuuden etua. Mutta ei linnuilla mitään käsitystä ole oikeasta ja väärästä, siitä miten pitää toimia ja millainen on hyvä lopputulos. Ne toimivat niin kuin ne toimivat, eikä niillä ole vaihtoehtoa. Ne ovat ohjelmoitu toimimaan niin, että yhteinen etu toteutuu. Ihminen on erilainen, koska pystyy valitsemaan ja tiedostaa, miten olisi toimittava. Ilman normatiivisuuden ideaa ei ole etiikkaa ja moraalia, joten eläinkunnassa ei ole etiikkaa ja moraalia. Emot hoitavat poikasiaan, jos hoitavat, sisäänrakennetun ohjelman mukaisesti. Ihminen tuntee ja kokee hyvän ja pahan, oikean ja väärän sekä velvoitteet. Ihmiset ovat raivoissaan, kun heitä kohdellaan väärin ja vaativat oikeutta. Mitä tämä tarkoittaa?


Ajatellaan kahta lausetta:


Jäätelö on makeaa ja kylmää. (kuvaileva)


Jäätelö on hyvää. (normatiivinen)


Nyt väitetään, että toista lausetta ei pysty päättelemään edellisestä, ei vaikka jäätelön kuvausta täydennettäisiin kuinka mahtavalla patterilla lisäominaisuuksia, jos nuo ominaisuudet ovat kuvailevia. Täydellisinkään kuvaus jäätelöstä ei anna aihetta sanoa, että jäätelö on hyvää. Kun faktat ovat koossa, ihminen arvioi tilanteen ja kutsuu sitä hyväksi - tai yhdentekeväksi tai huonoksi.


Oletetaan taas kaksi lausetta:


Huoneessa on kylmä ja vetää. (kuvaileva)


Sulje ikkuna! (käsky)


Vaikka huoneessa olisi kuinka kylmää ja vetoista, siitä ei seuraa, että käsky sulkea ikkuna olisi perusteltu. Ehkä kylmyys tarkoituksellista, vaikkapa siksi, että ruuat eivät pahennu. Voimme myös kirjoittaa:


Jos huoneessa vetää, pitää sulkea ikkuna.


Tämä saattaa olla hyvä ohje, jos huoneen kylmyys on huonoa asia, mutta vain silloin. Siksi voimmekin ajatella, että joku normi on voimassa silloin, kun normin mukaan toimiminen palvelee hyvää; muuten normi ei on turha tai itsetarkoituksellinen. Jos sanomme, ettei kukaan saa mennä huoneeseen, oletamme huoneeseen menon johtavan johonkin pahaan. Jos sanomme, että kaikkien on nyt mentävä ulos, oletamme ulosmenosta koituvan jotakin hyvää.


On mielenkiintoista, että asian kutsuminen hyväksi ei johda mihinkään käskyyn tai velvoitteeseen. Jos jäätelö on hyvää, emme sano, että sitä pitäisi syödä. Voimme vain suosittaa syömistä, joka on sama asia kuin hyväksi sanominen. Jos jäätelö on hyvää ja siksi sitä pitää syödä - miten tämä perustellaan? Perusteluna ei ole, että jäätelön syönnistä koituu jotakin hyvää; totesimme jo että hyvä ja pitäminen eivät ole yhdistetyt tällä tavalla. Silti seuraava on totta:


Jos sinun pitää syödä jäätelöä, siitä seuraa jotakin hyvää.


Mutta, huomatkaa, vaikka jäätelön syömisestä seuraa hyvää, se että pitää syödä jäätelöä ei seuraa tästä faktasta. Voimme kysyä, miksi sinun pitää syödä jäätelöä? Oletetaan, että olet luvannut lapsille, että tänään kaikki syövät jätskiä ja nyt lapset vaativat sinuakin syömään - lupauksesi perusteella. Jäätelön syömisestä seuraa kaikenlaista hyvää: maistuu hyvältä, ravitsee, on hauskaa ja kaikki tykkäävät. Et koskaan lupaisi syödä jäätelöä, jos näin ei olisi. Jos siis ylipäänsä suostut jäätelön syöntiin, siitä pitää seurata jotakin hyvää. Mutta nyt sinun pitää syödä jäätelöä, koska olet luvannut. Lupauksesi on mahdollinen siksi, että jäätelön syönnistä seuraa hyvää, mutta tämä hyvä ei velvoita sinua. Lupaus velvoittaa.


Erotamme toisistaan velvoitteen syntymisen mielekkyys- ja pätevyysehdot. Velvoite on mielekäs, jos siitä seuraa jotakin hyvää ja muuten epämielekäs. Jos epämielekäs, henkilö yrittää vapautua velvoitteesta. Jos seuraus on oikein paha, henkilö rikkoo velvoitteen. Velvoite on pätevä, jos siihen on hyvä syy, sellainen kuin lupaus tai sopimus. Viimeinen lause edellä kuvaa siis velvoitteen mielekkyysehtoa eikä pätevyysehtoa. Siis pätevyysehto kuuluu näin:


Jos olet luvannut syödä jäätelöä, sinun pitää syödä jäätelöä seurauksista riippumatta.


Mielekkyysehto taas kuuluu näin:


Jos jäätelön syönnin seuraukset ovat pahat, velvoite syödä jäätelöä raukeaa.


On helppo huomata, miten nämä kaksi ehtoa joutuvat ristiriitaan keskenään.


Kutsumme tilannetta, jossa nämä kaksi väitettä ovat aidosti ristiriidassa keskenään supererogatoriseksi: jos seuraukset ovat tarpeeksi pahat, velvollisuus raukeaa. On tietysti hienoa ja arvokasta, jos tekee velvollisuutensa oman hyvänsä uhraten, mutta velvollisuus se voi ole.


Tutkitaan tilannetta. Supererogatorisuus (lyhennetään tässä super) tarkoittaa oikeasti sitä, että velvoitteen seuraukset ovat niin kamalat, että on pakko tehdä poikkeus sääntöön ja velvoitteeseen. Olen kuitenkin ottanut edellä paljon tätä lievemmän asenteen: velvoitteesta on seurattava jotakin hyvää, muuten se ei ole mielekäs. Super taas sanoo: ei hyvän puute vaan vasta kamalin paha tekee velvoitteesta mielettömän.


Annan vielä yhden esimerkin, kun aihe on vaikea. Kysyin Hetalta, miltä argumentti tuntuu, ja hänestä se oli hyvä, joten uskallan jatkaa.


Poikajoukko Vallilassa valmistautuu tappeluun vihollista vastaan ensi yönä. Kaikki ovat mukana, Pekka epäröi, mutta hänelle selitetään: olet joukon jäsen, me luotamme sinuun, joten sinulle on velvoite osallistua (velvoite syntyy) ja homma on hyvästä, koska voittomme antaa meille Vallilan katujen herruuden, joka on iso asia (teoilla on mielekäs tarkoitus). Pekka siis suostuu koska hänellä on velvoite ja päämäärä on hyvä


Oletetaan Esa sivulliseksi vittumaiseksi voimamieheksi, joka halutaan mukaan. Velvoitetta ei synny. Hänelle sanotaan, että voiton jälkeen olet osa meitä ja pääset saaliinjaolle. Esa menee mukaan, mutta hänen vaikuttimensa ovat itsekkäät ja oman edun mukaiset. Jos tappelu menee huonosti, Pekka ei voi lähteä litomaan, mutta Esa voi - miksi? (Lukija vastaa😊)


Oletetaan, että Pekalla on edelleen velvoite osallistua, mutta tyypit kertovat hautovansa petosta, tappoa ja ryöstöä. Mitä Pekka nyt vastaa: velvoite on olemassa, mutta nyt hyvä päämäärä puuttuu. Velvoite on ikään kuin ristiriitainen ja haasteen alainen. Velvoite ei ole mielekäs, ja Pekan arvioidessa homma todella törkeäksi ja vakavaksi, hän kieltäytyy superiin vedoten: liian rankka ollakseen velvollisuus. Jos hän menee mukaan, porukka ihailee häntä. Kantilaiset eetikot ihailevat myös, minä en. Pekka tekisi nyt aivan liikaa siihen nähden, mitä ihmisen yleensä voi odottaa tekevän.


Tänä päivänä miehet ja naiset, tytöt ja pojat katsovat velvoitteekseen mennä tekemään itsemurhaiskuja. Velvoite on olemassa (uskonnollinen) ja hyvä päämäärä hallussa: vihollisia kuolee yhdessä minun kanssani. Velvoite on olemassa ja sillä päämääränä eräs hyvä. Jos todistamme pommittajalle, että päämäärä onkin paha, hän joutuu vaikeuksiin velvoitteiden logiikan kanssa. Super on kovin hyödyllinen käsite, eikö vain?


Olen esitellyt normatiivisten käsitteiden logiikkaa ja niiden soveltamista etiikkaan. Puhumme metaetiikasta, kun näistä asioista. Oikeaan etiikkaan palaan myöhemmässä vaiheessa, siis normatiiviseen etiikkaan, jossa sanotaan mikä asia on oikein ja mikä väärin. Tässä voi puhua myös materiaalisesta etiikasta.


Kaksi asiaa kannatta muistaa:


G. E. Mooren esittelemä Naturalistinen virhepäätelmä: hyvän käsite ei ole määriteltävissä tosiasioiden avulla.


(David) Humen laki: Normia ei voi johdella tosiasioista, tai käskyä ei pysty perustelemaan tosiasioiden avulla.


Näitä kahta periaatetta rikotaan koko ajan. Suomalaiset juovat paljon viinaa, josta päätellään, että Suomessa ovat asiat huonosti. Kuvitellaan, että voisimme sanoa, että hyvällä tarkoitetaan sitä, mistä saa mielihyvää. Viini on hyvää, jos se maistuu hyvälle eli minä tykkään siitä - tämä on mieliesimerkkini. Kun on lukenut filosofiaa, että koskaan enää sano mitään noin typerää.