Baher of Finland: näyttämistä ja näyttelemistä

Teksti Harald Olausen

"Homoseksuaalinen karhumies Baher nauttii vapaudestaan ja elää täysillä. LGBT-turvapaikanhakijoiden tilanne on lähes mahdoton; miten todistaa seksuaalisuudestaan, jonka on joutunut pelon vuoksi aina salaamaan? O: Pia Asikainen (2018)." Yle Areena. https://areena.yle.fi/1-4315114

Baher of Finland-televisiodokumentissa (2018) on vahva näyttämisen ja näyttelemisen meininki. Dokumentti esittelee maahanmuuttajia lähinnä Irakista, jotka ovat yrittäneet saada itselleen pysyvää oleskelulupaa Suomeen vetoamalla homoseksuaalisuuteensa, homomaahanmuuttajia kun kohdellaan turvapaikanhakijoina eri tavalla kuin muita. Homous on ohituskaista turvapaikkaan. Turvapaikanhakeminen toisesta maasta on alun perin ollut väylä pelastaa viattomia siviilejä akuutin kriisin sydämestä turvaan. Mutta kuten viime aikoina on käynyt ilmi, ihmisoikeussopimukset, jotka on tehty ihan toisessa hengessä kuin tämän päivän haasteet, ovat jo auttamattomasti vanhentuneita, ja niiden vuotavat porsaanreiät vaivoinamme.

Ei ole olemassa mitään automaattista syytä, laillista perustetta tai moraalista velvoitetta, miksi juuri vanhentuneen turvapaikkasysteemin sisällä pitäisi tarjota ohituskaistaa maailman kriisialueiden hätää kärsimässä oleville homlille tai sellaista näytteleville, joita on vähintäänkin kymmeniä miljoonia odottamassa lähtölupaa kotimaissaan hetkenä milloin tahansa. Tämän sanominen ei ole ulkomaalaisvastaisuutta, rasismia tai homofobiaa. Se on arkipäivän realismiin pohjautuvaa tervettä itsesuojeluvaistoa ja patriotismia parhaimmillaan sekä tervettä kriittisyyttä. Tässä on Baher-televisiodokumentin heikoin lenkki. Toinen on vahva näyttämisen ja näyttelemisen meininki, kun dokumentissa esiintyvät mallihomot esittävät uhrin roolia.

Esittävät, koska heidän on pakko yrittää vakuuttaa viranomaiset omasta homoudestaan saadakseen poikkeusluvan maassa pysymiseksi. Siksi dokumenttikin on valinnut tunteisiin vetoavien tarinoiden, ja siitä kertovien homoturvapaikanhakijoiden, käsittelyn hellin käsin. Samalla on unohtunut tutkiva ja kriittinen ote ja ikävien mutta tosien, sekä myös tarpeellisten, kysymysten kysyminen pakolaisilta. Mutta onneksi dokumentissa vilahtaa se tärkein kysymys: ovatko he tosissaan vai näyttelevät ja yrittävät käyttää systeemin heikkoa kohtaa. Dokumentin keskushahmo Baher on niin yliammuttu karikaatyyri pulleasta ja karvaisesta bodarihomosta, ettei sellaisia näe enää muualla, kuin ehkä Berliinissä klubeilla ja 80-luvun hardcorehomopornofilmeissä.

Asetelma on yksipuolisen totuuden värittämänä se, että muu maailma on paha ja kiusaa meitä, ja siksi olemme tulleet tänne heiluttelemaan homokorttia. Dokumentti on selvästikin tehty Setan toivomusten mukaan, mutta ei valitettavasti journalististen sääntöjen tai sisällön. Sen huomaa siinä tavassa, millä dokumentin henkilöitä on "vallkopesty sympaattisiksi kärsijöiksi", ilman epäilevää tai kriittistä tarkastelua ja kysymyksiä. Tätä oli siksi varsin kiusallista ja ikävä katsoa. Miksi jo kuusi vuotta sitten esitetty ja vanhentunut dokumentti sitten esitetään Ylellä pridekuun elokuvana? Ylellä on ollut yleensä tarkka silmä valitessaan aikaisemmin maan suurimpaan elokuvateatteriin, Areenaan laadukkaista lgbtqi-dokumentteja- ja elokuvia pridekuun kunniaksi. 

Nyt ei Yle ihan onnistunut tehtävässään. Baher on rimanalitus. Asiaa olisi parantunut se, jos dokumentista olisi tehty jatko-osa ja kerrottu millaisia dokumentissa esiintyvät ihmiset ovat tänään ja mitä heille kuuluu? Oliko Baher oikeasti homo ja kestikö muiden dokumentissa esitettyjen homojen homous ajan, eli sen että saivat pysyvän oleskeluluvan? Se olisi taannut aiheelle uudenlaisen ja kiinnostavamman sekä aidomman tarkastelunäkökulman totuus-valhe-akselilla, tutkia väitettä hieman pintaa syvällisemmin. Kaikki asiathan eivät nimenomaan ole homomaailmassa sellaisia, kun niiden yritetään heteroille näyttää olevan. Eivätkä kaikki ongelmat ole myöskään muslimimaiden homomiehille sellaisia, kuin he antavat meidän muiden ymmärtää niiden olevan. 

Baherin rinnalle olisi hyvä saada "oikea televisiodokumentti" avaamaan siniset silmämme ongelman monimuotoisuuden ja vaikeuden edessä. Homous on kovaa valuuttaa turvapaikanhakijoiden maailmassa. Usein oikeat homot ovat hiljaa rivissä eivätkä kerro avoimesti homoudestaan kenellekään. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun turvapaikanhakijat esiintyvät olevansa homoja, koska ovat kuulleet sen maanmieheiltään olevan lähes varma nakki pysyvään turvapaikkaan. Se on ehdottoman väärin. Mutta niin oli tämä vastenmielinen dokumenttikin, joka vahvistaa yksipuolista näkemystä. Homous ei voi olla ohituskaista oleskelulupaan eikä suomalaisten ole pakko ottaa vastaan homoiksi tekeytyneitä Lähi-Idän kolmekymppisiä maahanpyrkijöitä.

Pridekuukauden yksi onnettomista piirteistä on se, että se osuu ohutäänisten ja epävarmojen kesätoimittajien kukkivaan kulta-aikaan eli keskikesälle. Tämä ryhmän väri on pinkki ja sen lähtökohtana on iloinen vapaus kukkaisvallan tapaan ja siksi mieliasioita, kuten pridejä ei koskaan käsitellä kriittisesti. Seta ja sateenkaariväki saa suoltaa ihan mitä tahansa pajunköyttä, eikä siihen uskalla kukaan puuttua, koska voi saada lnbtqia+-väeltä foobikon leiman otsaansa. Viime vuodethan prideillä on vaadittu lääkärien varoitteluista huolimatta "translapsille" oikeutta silpoa itsensä jo murrosiässä. Sen vastustaminen on kuulemma transfoobisuutta ja Euroopan ihmisoikeuslain vastaista sekä ultravanhoillista toimintaa.

Kriittisten katsojien "uinuvien älytyskellojen" pitäisi soida viimeisteään siinä osaavassa tavassa, miten haastateltavat "homomiehet" ohjelmassa yrittävät ylipuhua meidät kaikin mahdollisin tavoin puolelleen esittämällä vuoroin säälittävää, vuoroin urheaa, ja aina yhtä kunniallista sekä mukavaa ihmistä Tuhannen ja yhden yön taianomaisella lumoavalla tavalla, sillä samalla sinnikkyydellä, millä arabimaissa käyneet ovat tottuneet heidän omaa itseään ja osaamistaan länsimaisille ostajille ylihintaan ravintoloissa ja bazaareissa menestyksellisesti myyden. Nämä pojat, joilla on rahaa, ja jotka ovat hyvässä fyysisessä ja psyykkisessä kunnossa, ja usein kalliit merkkivaatteet päällään, osaavat kyllä katsoa tummilla silmillään vetoavasti kameraan.

Hyvä esimerkki siitä, miten kritiikittömästi nämä parikymppiset kesätoimittajat suhtautuvat pridekuun haastateltaviinsa, on tänään torstaina lähetetty 8 minuuttia-ohjelma, joka oli kesän vastaavista 8 minuuttisista kaikkein epäonnistunein. Siinä ovela haastateltava sai toimittajan uskomaan ja sisältämään alkujuontoonsa itselleen mainosyrittäjänä ilmaisen mainoksen: Sateenkaariraha maailmalla vastaa Saksan koko vuoden budjettia! Kuka niin on väittänyt? Mihin tutkimukseen tässä viitataan ja miten se kuuluu itse käsiteltävään asiaan? Miehen omat bisnekset on retuperällä eikä sateenkaariväestö ole muualla yhtenäinen – ja sielläkin häviävän pieni marginaaliryhmä – kuin muutamassa hassussa yliopistokaupungissa pääkaupunkiseudun lisäksi. 

Mies kuitenkin markkinoi palveluksiaan ihan kuin niillä olisi suurempikin potentiaalinen ostovoimaryhmä takanaan, ovelan väitteensä tukemana. Sateenkarirahaa ei Suomessa varsinaisesti ole. Homot karttavat pinkkiväriä ja sateenkaari-ihmisiä, ja saalistavat  mieluummin tavallisten heteroiden keskuudessa komeita heteroilta näyttäviä miehiä, kuin kovassa puutteessakaan alistuisivat sinitukkaiselle naasaaliäänisille neurootikoille. Yleensäkin on hyvä sääntö muistaa, että jos joku väittää jotain, pitää kysyä mihin lähteisiin hän nojaa, ja tarkistaa samalla väitteen todenmukaisuus - ettei se ole vain pelkkä petosmielessä ilmoille päästetty valheellinen mainos tai epätosi vakuuttelu asiasta, jota ei joko ole, tai on jotain muuta, kuten tässäkin tapauksessa.

https://areena.yle.fi/1-6924420