Black Adderin ihastuttava poskettomuus ja röyhkeys
Teksti
Harald Olausen
"Rakastatko maatasi sotilas? Kyllä! Rakastako kuningasta? En todellakaan! Miksi? Äiti sanoi, ettei parrakkaisiin miehiin saa luottaa. Erinomaista aitoa cockney-huumoria."
Brittihuumori ei säästele ketään – vähiten itseään ja maanmiehiään, jotka saavat kunnolla niskaansa aimo annoksen koko omituisen saarivaltion vielä omituisempien asukkien tuhansien vuosien aikana kehittelemän kielenkannattamien rikkaan verbaalitykityksen, mistä William Shakespearekin ammensi rikkaan sanatulvansa jälkipolvien siveellistä sipulia leikkivien korvia kuumentamaan ja koko kansan nauruhermoja kutkuttamaan. Brittihuumori on silkkaa kansankomediallista panettelua, vääristelyä, kaksimielisyyksiä, valheita ja itse keksittyjä juttuja.
"Miten se voisi olla sen arvoista? Miljoonia on kuollut ja olemme olleet täällä vuodesta 1914 lähtien. Olemme edenneet yhtä pitkälle kuin astmaattinen muurahainen, jolla on raskaat kauppakassit."
On ihan selvää, että kun pannaan kunnolla halvalla, siinä ei kannata hiuksia halkoa. Brittihuumori rakentuu kansaomaisuuden vitsikkyyden ja sanailun pohjalle, se on ollut tuulien tuivertaman saaren tehokas puolustuskeino elämän tylsyyttä ja herrojen kovuutta sekä kuninkaan julmuutta vastaan. Sitä on viljelty menestyksellisesti mm. pubeissa, toreissa, kirjoituksissa (mm. Geoffrey Chaucerin kokoamassa irvailussa nimeltään Canterburyn tarinoita, mikä on kirjoitettu vuosina 1387–1400) ja kansanballadeissa niin koskettavalla tavalla, että se on saanut ikuisen elämän.
"Jossain Safron Waldenissa on 215-senttinen leuaton setä, jonka aataminomena saa hänet näyttämään siltä, kun hän yrittäisi niellä kuulan."
Se elää voimakkaasti yhä edelleenkin vinoilun taiteessa ja toisen alta lipan panemisessa. Vitseissä ja ketseissä herrat ovat läpimätinä venkoilijoina hölmöjä, ahneita ja julmia. Mutta ei tavallinen kansaakaan säästy ivalta. He kun eivät ole mitään puhtaita pulmusia, vaan tätä kaikkea samaa yhtä paljon kuin käskijänsä ja alistajansa, minkä lisäksi ne syövät sontaa ovat iljettäviä ja haisevat, ovat sairaita ja rumia, ja elävät, jos eivät kuole lapsivuoteeseen tai onnettomuuksiin ja nälkään, lyhyen sekä vaivalloisen elämänsä, kuka mitenkin kituen vääryyden ikeessä, ja vääryyttä sekä itse tehden.
"Turvallisuuden nimissä kaikki sisään tulevat joutuvat tuon kuolaavan perverssin käpälöitäväksi. "Teen vain työtäni". Olet onnekas, kun voi yhdistää työn ja huvin".
Tässä jutun juju: välillä myös huonon huumorin ja ilkeilyn tekijöinä (mitäköhän vihreiden "oikeassa olemisen hyvän ihmisen malli-ihmiskomitea" tähän sanoisi, ja minkä lain he puskisivat eduskunnassa läpi estääkseen tämän?) että sen uhreina. Juuri näistä eväistä ovat brittihuumorin parhaat palat vielä tänäänkin tehty. Brittihuumori, nimenomaan se kaksimielinen ja hävyttömästi kaikkia yhtä rajulla tavalla halveksiva ja härnäävä, on ollut pitkään yksi tärkeä osa maan hyvin menestyvää brändiä normannien jälkeen, ja vientituotteenakin varsin onnistunut ja menestykäs.
"En olisi enemmän kauhuissani kuin jos sarvikuono tulisi kotiin raskaan työpäivän jälkeen ja löytäisi minut sikari suusta sen vaimon kanssa."
Kun Hollywood päätti keskittyä roskaan ja romantiikkaan briteille aukeni uudet urat ja maailmanmarkkinat, sillä ihan kaikki maksavat katsojat eivät jaksa. Black Adder on yksi brittihuumorin kiistattomista voimannäytteistä ja sen lippulaivoista. Huolimatta siitä, että sketsit ovat lyhyitä, ylinäyteltyjä ja ennalta-arvattavia, on niiden kiivastahtinen verbaalitykitys omaa luokkaansa eikä sitä voi verrata kotoiseen hitaaseen ja typerään "markkuarokantolais-sirkkatällimäiseen" alamittaiseen ja esteettisesti vaivaannuttavaan kesäteatteriviihteeseemme.
"Sanon sen toisin. Olet tyttö, joka on yhtä hyvä naamioitumaan kuin kirahvi, joka yrittää aurinkolaseissa jääkarhujen golfkerholle."
Kaikella hyvällä (siksi sitä ei ilmene juurikaan Suomessa) huumorilla on sama yhteinen kantaäiti: poskettomuus ja röyhkeys. Harvoilla se on niin hyvällä maulla ja taitavasti harkiten kokoon kehrätty, kuin loistavalla Black Adderin tiimillä (jo 80-luvulla), joka pienistä virheistä, väsymisistä, toistoista ja notkahduksista huolimatta, osaa hommansa viihdyttää hauskalla ja älykkäällä tavalla ilveilyn ja ilkeilyn maailmasta viehtyneitä katsojia. Erityisen nautinnollista on Black Adderin homohuumori ja leikittely nais-miesrooleilla, ne kun eivät ole lainkaan niin väkinäisiä ja teennäisiä kuin nykyisin.
"Olen kuin jännittynyt ihminen, jolla on erityinen syy olla jännittynyt.