Vapaudesta: Crock of Gold- Shane MacGowan

Teksti Harald Olausen

Mitä Suomessa ymmärretään elämäksi ja taiteeksi, on jotain ihan muuta muun maailman hyväksi, mihin yhtyy myös automaattisesti radikaali näkökulma ihmisestä vapaana oman elämänsä herrana orjuuttavista kytkennöistä. Juuri näitä asioita on kuvannut Lontoo, Uusi Babylonia (2012) televisiodokumentillaan maailman valloittanut Julien Temple, jonka uusin dokumenttielokuva kertoo valloittavan ja aidon tarinan irlantilaisen musiikin legendan, The Pogues -yhtyeen keulakuvasta Shane MacGowanin (s. 1957) (Crock of Gold: A Few Rounds with Shane MacGowan, Britannia 2020).

Temple on osaava ja Uusi Babylon oman aikansa yksi parhaimmista televisiodokumenteista, mikä onnistui vangitsemaan ikimuistoisella tavalla myös Lontoon todellisen kapinahenken. Uusi dokumentti jatkaa samaa linjaa. Se ei ole mitään lässytyskamaa pikkuporvareille. Yksi mielenkiintoinen piirre, joka pistää silmään heti alussa; irlantilaiset ovat kansanomaisen rähinöintiin herroja vastaan äidinmaidosta imenyttä ja sisukasta porukkaa, jotka ovat tottuneet vahvemman anturan alla taistelemaan kovaakin vastusta vastaan ja silti säilyttämään itsessään alkuperäisen metsäluonteensa ja luonnonlapsien harvinaisen herkkyyden vaalia unelmaa vapaudesta.

Muinaiskelttiläinen yhteiskunta muodostui laajennetuista perheyhteisöistä eli klaaneista. Heillä ei koskaan ollut yhteistä kuningasta tai valtiota. Klaanit olivat elämän perusta. Vapaussota oli ainoa hyväksyttävä sota, jos nyt sodasta voi niin sanoa. Irlantilaisten vapaudenkaipuu- ja haaveet ovat irlantilaisuuden peruskauraa. Jo Aristoteles ymmärsi tunteiden olevan intentionaalisuuden muotoja ja niillä olevan aina suuntaava kohde: tunteet liittyivät aina oleellisesti uskomuksiin. Jaottelu vapauksista on peräisin filosofi Isaiah Berliniltä (negatiivisella vapaudella tarkoitetaan ulkoisten rajoitusten puuttumista eli vapautta jostakin, positiivisella taas vapautta johonkin, eli sitä, millaisia tosiasiallisia mahdollisuuksia ihmisillä on vapauksiensa käyttämiseen, itsensä toteuttamiseen osallistumista ja sitoutumista).

Kannattaa nähdä hieman vaivaa ja kaivaa esiin samanaikaisesti karsottavaksi Unelma vapaudesta - Irish Revolution (2020) dokumenttisarjassa, joka esitettiin Ylen Areenassa pari vuotta sitten, on outoa imua, sillä se näyttää poikkeuksellisen tarinan siitä, kuinka vain idealismilla ja rohkeudella varustettu pieni ryhmä kapinallisia pakotti Ison-Britannian, maailman tehokkaimman kansakunnan, vetäytymään vuosisatojen valloitusten ja väärinkäytösten jälkeen karulta saarelta nöyryytettynä. Miksi se on tärkeä? Tv-dokkarisarjasta käy ilmi, miten Pandoran lippaasta lensi taivaalle se hulluus, joka pisti irlantilaiset uhkarohkeiksi välittämättä ympäristönsä kovasta painostuksesta ja vuosikymmeniä jatkuvasta "maakuopissa verisenä makaamisista".

Uuden radikaalin irlantilaissukupolven ajatukset veljellisyydestä olivat lähellä utopistisia ja ajan hengen mukaisesti sosialistisia ajatuksia. Tasa-arvoista yhteiskuntaa vuoden 1916 julistuksen tekijät eivät kuvitelleet täydelliseksi, vaan yhteiskunnaksi, josta paistoi läpinäkyvän ihmisyyden periaate, ja jonka ihmisyys tuottaisi herdeliläisesti ajateltuna humanismin hengessä ihmisestä ihmiselle. Kun irlantilaisuus oli aiemmin ollut klaanien muodostamaa hajanaista, alkoi se nyt saada yhteneväisiä kansallisia ja poliittisia piirteitä, jotka ratkaisivat yhteisön modernin kohtalon. Irlannin moderni kohtalo oli taistella vaikeassa tilanteessa, jossa hyvä ei ollut jotain yleistä, jota vastasi yksi idea.

Miten se oli mahdollista? Georges Bataille asetti kysymyksen näin: Miksi yhteisö? Siksi että jokaisen taustalla oli riittämättömyyden tunne ja epätäydellisyyden periaate. Aivan kuten ajatukset, joita voidaan ajatella vain yhdessä, ahtautuisivat eteiseen koska niiden paljous estää kulun sen läpi. Jokaisen olevan eksistenssi kutsuu toista tai toisten moninaisuutta. Sitä oli Irlannin vapaushaaveetkin: ketjureaktio, joka kerran alettuaan ei voinut pysähtyä. Antiikin Kreikan tragedioissa hulluus kulminoitui kolmeen kohtaan: pimeyteen, vaelteluun ja turmioon - näimme niissä myös valojen ja varjojen väliset, muuten arjessa tavallisilta silmissä piilossa olleet taistelut kuin järjen ja järjettömyyden välttämättöminä yhteentörmäyksinä. Pimeys viittasi Irlannissa siihen suuttumukseen, mitä Pääsiäiskapinan johtajien teloitus vuonna 1916 sai aikaan kansan keskuudessa, ja oli siksi lajissaan tärkeä polttoaine Irlannin itsenäistymiselle.

Miksi sarja siis kannattaa katsoa samaan aikaan Julien Tempeln utuuden Crock of Gold: A Few Rounds with Shane MacGowan,in kanssa? Että ymmärtäisi, millainen on moderni satu irlantilaisen hulluuden kieliopista ja tahtomisen aktista, joka irlantilaisten kautta on levinnyt jokaiseen maailman kolkkaan unelmana vapaudesta. Kyse on irlantilaisessa hulluudessa ja siitä kumpuavasta tahtomisen aktissa; järjen voi menettää väliaikaisesti jos kohtaa odottamattoman menetyksen. Ihmiset eivät voi mitään, kun tunteet vievät mennessään mutta tavallisissa oloissa ihmisen tuli hallita tunteitaan. Mksi irlantilaiset vastarintamiehet onnistuivat? Koska he onnistuivat sitomaan argumenttien retorisen ulottuvuuden vastaanottajan arvoasenteisiin. He myös ymmärsivät, että kaiken hallitsemisen keskeinen osa on julkinen keskustelu eli retoriikka argumentaatiomuototeorian mukaisesti: siirtymisessä uskomuksesta toiseen jollakin perusteella; uskon että asia on niin ja näin, koska se seuraa sitä ja tätä. Yhteistä rintamaa irlantilaisten mielissä vahvisti todennäköisyyspäätelmä, joka nojaa yleisesti hyväksyttyihin periaatteisiin, ja jossa ei tarvitse mainita jokaista päättelykuviota erikseen.

Irlantilaisten onnistumista täydensi myös se taito, miten käytännöllisiä ratkaisuja tehtiin monien osittain eri suuntiin vetävien arvojen keskellä - ja selkeä ymmärrys siitä, että arvojen ja tilanteiden moninaisuuden takia sama arvopremissi voi eri argumenteissa olla perustelemassa vastakkaisia ratkaisuja ja silti kyseessä ei tarvitse olla virhepäätelmä. Mutta millainen on irlantilaisuus itsessään? Ihmismieli on luonteeltaan sosiaalinen ja siihen vaikuttaa enemmän kuin tiedämme tai myönnämme ympäristömme vaikutus. Menneisyys piti riisua tradition sädekehästä ja pyhän maallistamista. Juuri tähän pyrkivät vuoden 1916 Pääsisäiskapinan radikaali sukupolvi ohjelmajulistuksessaan, joka ei ollut kaukana Pariisin kommuunin 1871 ajatuksista. Mutta mukaan astui salakavalasti tilaisuutensa tajunnut katolinen kirkko, joka tuki yhtenäistä kansaa ketunhäntä kainalossa, kaapaten itselleen myöhemmin yhteiskunnallisen monopolin ylläpitää yhteiskunnan epäoikeudenmukaisia rakenteita pyhiin traditioihin ja kansallistunteeseen vedoten.

Kysymys vapaudesta on samalla myös kysymys olemassaolosta itsestään. Ihminen on vapaa vain, jos se oli olemassa oman luontonsa pakottamana ja toteutti yksin itse itsensä. Immanuel Kantin mukaan emme voineet perustellusti tietää olevamme vapaita, mutta eettisyyden todellisuudesta saatoimme päätellä vapauden olemassaolon. Herbert Marcuse valitti, että meidän oli vapautettava itsemme yhteiskunnasta, jossa vapautumisella ei näyttänyt olevan suurten joukkojen tukea. "Vapauttaa" tarkoitti sosiologi Zygmunt Baumanin mukaan kirjaimellisesti vapautumista jonkinlaisesta kahleista, jotka estivät tai rajoittivat liikkumista: vapautuminen siis tarkoittaa sitä, että alkaa tuntea itsensä vapaaksi liikkumaan tai toimintaan. Tuntea itsensä vapaaksi tarkoitti hänen mielestään, ettei koe esteitä, vastusta, vastarintaa, ettei mikään hankaloita aiottuja tai kulloisessakin tilanteessa parhaimmaksi katsottuja tekoja:

"Kuten Arthur Schopenhauer totesi, tahtomisen akti luo todellisuuden. Juuri maailman itsepintainen välinpitämättömyys intentioita kohtaan, että maailma on "todellinen" - kieltävä, rajoittava ja tottelematon. Se, että tuntee itsensä vapaaksi rajoituksista, vapaaksi toimimaan omien toiveidensa mukaan, tarkoittaa tasapainon löytämistä toiveiden, mielikuvituksen ja toimintakyvyn välillä. Itsensä tuntee vapaaksi, mikäli mielikuvitus ei ole vahvempi kuin se mitä varsinaisesti haluaa eikä kumpikaan niistä ylitä kykyä toimia. Tasapaino voidaan siksi saavuttaa ja säilyttää kahdella eri tavalla: joko typistämällä, tukahduttamalla haluja ja/tai mielikuvitusta kasvattamalla toimintakykyä. Kun tasapaino saavutetaan, ja niin kauan, kun siihen ei kajota, "vapauttaminen" on tyhjä fraasi, joka ei motivoi toimintaa."

Vapaus on veri, joka virtaa irlantilaissuonissa. Vapaus on myös vastuuta ja välittämistä toisistaan. Kukaan ei ole oman onnensa seppä maailmassa. Se on myös The Pogues -yhtyeen keulakuvan, Shane MacGowanin, elämän tärkein ehto. Irlantilaiselle vapaus on myös omapäisyyttä - ja lakisuutta; saada olla ja hengittää vapaasti. Niin sen pitäisi olla kaikkien muidenkin ihmisten kohdalla.