Demaripamput ovat UGH puhuneet vaalivoitto mielessä!
Teksti Harald Olausen
"Puoluekokous on tärkeä paikka määrittää yhdessä SDP:n suuntaa ja sitä, millaiseksi tulevaisuutemme rakentuu. Puoluekokouksessa päätetään poliittisesta ohjelmasta, käsitellään kokoukselle tehdyt aloitteet ja päätetään puolueen kaikkien järjestötasojen säännöistä sekä tehdään henkilövalintoja. Jokaisella jäsenellä ja järjestöllä on mahdollisuus vaikuttaa puoluekokouksen päätöksiin eri tavoin: osallistumalla keskusteluun, tekemällä muutosesityksiä ja jättämällä aloitteita."-www.sdp.fi. SDP:n tekopyhyyden ja laskelmoitavuuden paljasti Tampereella puoluekokouksen puheenjohtajan puheenvuoro.
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin kosiskeleva puhe muslimeihin vakuuttamalla demareiden ajavan kahden valtion mallia (ja tukevan palestiinalaisia) ja tukevan Palestiinan perustamista. SDP:lle muslimitaustaiset (somalit, irakilaiset, afgaanit ja Lähi-Idän arabimaat) äänestäjät ovat tärkeä tukiryhmä. Monissa valtuustoissa ympäri Suomea istuu 1-3 ulkomaalaistaustaista SDP:n riveissä harjoittelemassa mahdollista kansanedustajuutta, vastavoimaan koko ajan kirineet suomalaisen Suomen persut. Mutta jotain on muuttunut parempaan suuntaan. Enää puoluekokousedustaja ei ole viiskymppinen plösö ja mahakas ay-mies.
Huolimatta siitä että demarit ovat vaaleanpunaisia, hajuttomia ja värittömiä seinäruusuja, jotka ovet mielistyneet kokoustelemaan ja puhumaan kauniita sanoja tekemisen sijaan, heille on nyt tilausta maan laittamisessa kuntoon ja takaisin raiteilleen. Ehkä demarit ovat tarpeellisia vastavoimia tälle kovalle ja säälimättömälle ajalle, missä ihmisiltä on viety toivokin. Tampereen puoluekokous oli kunnon vaalishow amerikkalaiseen tapaan. Taitavasti laaditut puheet. lyhyet ruotsinnokset. menevä musiikki ja puheenjohtajaksi jatkokaudelle yksimielisesti valittu Lindtman kuin kukko tunkiolla poptähden tapaan.
Lindtmanin puhe oli hyvä ja oikea myyntipuhe sekä gallupsuosikin osuvaa vakuuttelua puolueensa hyvistä aikeista ja niiden yhteiskuntaa dynaamiseksi muuttavista voimista. Tätä kansa tarvitsee eikä suolaa haavoihinsa, kuten oikeistohallitus on tehnyt viimeisten kolmen ja puolen vuoden ajan koko ajan hirttosilmukkaa tavallisen ihmisen kurkulla kiristäen. Näin demarit ajattelevat. Tätä muutosta oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta he tarjoavat mittavalla uudistusohjelmallaan äänestäjille. Mutta onko se riittävää ja uudistava onkin jo eri asia. SDP:n politiikka ei kuitenkaan näytä ihan uudelta. Sen talouspoliittinen osa on tilkkutäkki.
SDP:ssa oikeistolaisen kokoomusmyönteisen linjan lopullinen voitto vaalikamppailua varten sinetöitiin hetki sitten Tampereen puoluekokouksessa. SDP on nyt valmis astumaan kokoomuksen kanssa hallitukseen leikkaamaan oikeudenmukaisesti. Antti Rinteen johtamassa vaalikamppailussa puheenjohtaja istui bussin ratissa matkustajien astuessa sisään. Puheenjohtaja hymyili imelästi ja sanoi yllättäen selkosuomeksi: Meillä on sama suunta! Mutta sitä ei kerrottu, että se suunta oli vahvasti alaspäin ja demareiden johdolla ja lippujen hinnat nousseet. Juuri siksi tarvitaan kriittistä potentiaalia puolueiden sisällä, varoitukseksi.
Se on aina ollut SDP:n suurin ongelma ja kostautunut väärinä liikkeinä, jotka vain vahvistavat vastustajien voimaa ja vievät puolueelta hallitusvallan. SDP:ta tarvitaan aina oikeistohallituksen jälkeen palauttamaan tavallisten ihmisten usko oikeudenmukaisuuteen, vaikka se maksaakin veronmaksajille paljon ja on viedä koko maan konkurssiin aina SDP:n aina yhtä lämpimästi hellimän Pyhän Byrokratian järjettömässä paisuttelussa. Kukaan ei Tampereella uskaltanut puhua tästä. Oikeistohallitus on tehnyt hyvää työtä aloittaessaan byrokratian riisumistalkoot. Mutta mikä on oikeasti jatkoa?
Tarvitaanko sosiaalidemokraatteja, ja jos niin, niin mihin? Puolue on aina katsonut menneisyyteen ja jämähtänyt siihen vanhojen oppien toistamisella erityisesti taloudessa. Keynesiläinen kulutusta nostava politiikka (lainarahalla) tuntuu olevan vuosikymmenestä vuosikymmeneen demareiden hokema mantra, jota tarjoillaan äänestäjille, kuten Tampereen puoluekokouksessa puheenjohtaja Antti Lindtmanin avauspuheessa vanhan pohjalta suuntana huominen. Uuta oli Väinö Tannerin tiukan talouslinjan nostaminen Lindtmanin puheessa keskiöön. Tanner halusi myös säästää valtion menoista.
Puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi puhui piirun verran enemmin perinteistä demariretoriikkaa, ja paalutti puoluekokouksessa SDP:n perinteiseen edistys- ja tasa-arvolinjaan. "Sosialidemokraattien matka alkoi alistettujen liikkeenä. Reilu tasa-arvoinen Suomi on SDP:n tavoite", Näkkäläjärvi muistutti. Hallituksen talouspoliittinen vastuuttomuus on puoluesihteerin mukaan jopa edesvastuutonta. Oikeistohallitus on vieraantunut vaarallisesti tavallisen ihmisen elämästä. SDP:n uudistusohjelman tärkein tavoite on palauttaa luottamus politiikkaan ja oikeudenmukaisuuteen. Siihen ohjelma pyrkii. Korjaamaan tehdyt vahingot.
Silti ajatus demarivetoisesta hallituksesta ei välttämättä ole paha. Demokratiassa vuorottelevat vastakkaiset voimat ja hyvä niin. Maata rakennetaan aina vuorovedoin vastakkaisiin suuntiin. Oikeisto purkaa vasemmiston hyvinvointiyhteiskunnaksi kutsumaa veroyhteiskuntaa, jota vasemmiston vahtivuorolla on lihotettu köyhien (veromaksuilla elävien) nostamiseksi ylös kurjuudesta (suomalainen köyhyys on alle 1400 euroa tienaavissa) progression avulla. Oikeistohallitus on ollut toista mieltä ja vienyt marjatkin metsästä rikkaille äänestäjilleen. Se on ollut kuin paalupaikan tarjoamista ilman kilpailua demareiden ralliautolle.
Puolueella on kuitenkin muutama ongelma sisäisissä riidoissa ja taisteluissa. Yksi pahimpia on eduskuntaryhmän johtaja Tytti Tuppuraisen vaikea persoonallisuus ja puheenjohtaja Antti Lindtmanin diktatoriset otteet. Ainoa rikka rokassa, puoluejohdon kovin arvostelija, III varapuheenjohtaja Matias Mäkynen tajusi siirtyä jo ennen kuin olisi tiputettu kengänkuvio takalistossa syrjään. SDP:n punainen sielu peilautuu puoluekokousedustajien puheista poliittisen toimintaohjelman lähetekeskustelussa. Puolue on nuorentunut ja naisistunut kovasti entisestä. Mutta ay-liikkeellä on enemmistö puoluekokousedustajista.
Mutta sisältä demari ei koskaan muutu. Kyllä demarit ovat sitten tyhmiä niin Suomessa kuin briteissäkin sahatessaan oksaa millä istuvat. Briteissä on ollut koko vuoden kestävä kissa ja hiirileikki demaripääministerin luottamuksesta oman puolueensa kansanedustajien kanssa ja Suomessa demareiden pääministeriehdokas on paljastunut tiukkapipoiseksi tolloksi, joka ei juuri muiden ajatuksista tai tunteista välit. Puolueen talouspoliittinen äänitorvi Joonas Räsänen jää kiinni rattijuoppoudesta ja luopui jo muista tehtävistään paitsi kansanedustajuudestaan. SDP:n sisällä kiehuu tunnetusti yli äyräitten, ja taisto on aina rajua ja kovaa.
Marinilainen vasemmisto, mikä muodostuu vain muutamasta kansanedustajasta. He ovat Elisa Gebhard, Matias Mäkynen, Nazima Razmayer sekä muutama muu (ja tietenkin kaikkien ärripurrien ja eri mieltä olevien äiti, Krista Kiuru) on jo näyttänyt muutaman vuoden takaisen sekä rajalaki- että velkajarrukysymyksen edessä esteitä Antti Lindtmanin kuningastiellä johdattaa demarit vaalien jälkeen vanhaan kuvioon yhteistyöhön kokoomuksen kanssa (lue: EK ja SAK). SAK on sanellut selvästi SAK-taustaisten puheenjohtajansa ja puoluesihteerinsä toimesta työelämän uudistamisen SAK:n toivomusten mukaisesti.
SDP lupaa puuttua vihdoinkin alipalkkaamiseen ja työelämäsyrjintää. SDP ei tule hyväksymään työelämää, jossa ihmisen arki muuttuu perusteettomaksi pätkätyöksi. Demarit ovat vahva sosiaalipolitiikan ja työelämän puolue, joka pyrkii vahvistamaan yhdenvertaisuutta. Onko siihen uskominen? Ainakin 60- ja 70-luvuilla SDP:n johdolla kepun vastustuksesta huolimatta yhteiskunta uudistettiin ja demokratisoitiin. Väärässä eivät ole vasemmistolaiset vaan lopulta puolueen johto, sillä eripura jatkuu ja saattaa johtaa taas vahingolliseen puoluehajaannukseen, sillä demareita tarvitaan hullutusten jarruna ja vastavoimana.
Mutta näinkö demarit ovat jo nuolaisseet ennen kuin tipahti, ja pilaamassa omia asemiaan taistelussa äänestäjistä, vai välittäkö leikkauksiin ja nuukailuun kyllästyneet kansalaiset erityisesti sote-asioissa tällaisista pikkuseikoista, ja haluavat silti nämä ilmiselvät tomppelit kansakunnan kaapin päälle muuttamaan suuntaan, kuten he itse sanovat, oikeudenmukaisemmaksi? Ilmeisesti hyvä vitsi! Puheet kokouksessa olivat laidasta laitaan ja poliittisen asiakirjan käsittely kesti iltamyöhään asti. Puhujina nähtiin myös entisen ajan suuruuksia 80- ja 90-luvuilta, kuten Arja Alho, Jouni Backman, Jukka Gustavsson sekä Ilkka Taipale.