EKSTRANA: Kun järki ei vapauta ihmistä vaan alistaa meidät koneen osiksi

Teksti Harald Olausen

"Teidän täytyy oppia ajattelemaan. Teillä on järki jo syntyessänne. Te olette lintu inkvisition häkissä, tuo laitos on leikannut teiltä siivet, mutta ne voivat kasvaa takaisin. Joka ei osaa geometriaa voi oppia sitä. Jokainen voi kehittää itseään. Uskaltakaa ajatella itse."- Voltaire. Usein kuulee toitotettavan vanhoja väittämiä valistuksesta, kuten yllä oleva, ja mm. Frankfurtin koulukunnan hellimää ajatusta valistuksesta epäilemässä kaikkea laskettavuuden ja hyödyllisyyden mittaan mahtumatonta, ja jos se vain saa kulkea vapaana kahleista, sitä ei sitten pysäytä mikään. Tänään olemme huomanneet sen pysähtyneen. Hemmo Laine ja Olli Koistinen ovat toimittaneet aiheesta kirjan Valistuksen haaste – kirjoituksia järjen ja tiedon merkityksestä (Gaudeamus, 2024).

Kirja on kuitenkin valistukselle juuri se karhunpalvelus, jota he ovat selvästikin (toivon mukaan) yrittäneet välttää kootessaan kirjansa, eli varsin intohimottoman ja akateemisen saivartelemisen hallitsemien koulumestarien kokoelmassaan. Valistus on myytti, joka suhtautuu olioihin kuin diktaattori ihmisiin, tai kuin tiukalle keritty lankakerä, jossa ei ole yhtään vapauttavaa langanpätkää. Eikä valistus ole sellaista, kuin luulemme ja meille väitetään sen olevan. Horkheimer ja Adorno ovat kirjoittaneet asiasta yhteisessä kirjassaan Valistuksen dialektiikka vuonna 1944. Kirjailija Jukka Koskelainen sivuaa hieman samaa asiaa - valistusta- kirjassaan Viisi matkaa Saksan sieluun (Aviador, 2023), ja paljon paljon taitavammin, elävämmin ja oivaltavammin. 

Kirjan sanoma on valitettavasti jäänyt piiloon, koska ilmeisen osaamaton ja asiantuntematon kustantaja ei ole osannut - kun ei ole ymmärtänyt - nostaa kirjan tärkeitä teemoja julkisuuden valokeilaan. Se on harmi, sillä Jukka Koskelainen on osaava ja älykäs kirjailija, jolla olisi paljonkin sanottavaa suurelle yleisölle osaavamman ja suuremman kustantajan markkinoimana. Otan tähän esimerkiksi Koskelaisen huonosta kustantajastaan huolimatta, koska hän edustaa vapaata sielua ja älykkäästi oivaltavaa esseistiikkaa, vastaan esillä oleva akateeminen kuivakas ja rationaalinen kirjoitustapa. Ihan samoin olivat tylsiä valistuksen suuret nimetkin (itse ehkä siksi lukeudunkin "desadelaisiin nietzscheläisiin"), ja heidän kirjoituksensa toisin kuin Jukka Koskelaisen.

Valistuksen dialektiikka on Koskelaisen mukaan kiehtova sukellus kuiluun. Toisaalta se on hänelle pettymys: "Oikeastaan kirja sysää syyn myös Saksan 1930-luvun kehityksestä valistuksen niskoille." Valistus on Koskelaiselle monitahoinen ongelma, eikä hän kannata kaikkia sen ilmiöitä - tietenkään, vaikka olemme eläneet sen sisällä muutaman sadan vuoden verran. Koskelaisen mukaan Frankfurtin koulukunnan monet tutkimukset tuntuvat tulevan suoraan Matrix-elokuvan asetelmista: maailma on pahan lumouksen vallassa, joko fasismin ja typerryttävän fasismin, ja vain pieni joukko – frankfurtilaiset – ovat pelastautuneet instituuttiensa suojaan. Itse puhuisin myös sekä heikosti että helposti ohjailtavasta ihmisestä ja ihmisten tekopyhyydestä.

Aristoteles kiteytti saman kuin teeskentelijän ihmiskuvaksi. Hänen mielestään oli ihmisiä, joiden mielestä kannatti näyttää viisaalta - tässä kohden länsimaisen kulttuurin läpitunkema, jokainen pinnallinen ihminen tuntee viiltävän pistoksen sydämessään syyllisyyttään potien - mutta ei voi muuta kuin hetken hiljaa sisimmissään, kuin olla varsinaisesti viisas siltä näyttämättä. Hegelin teoksessa Logiikan tiede (2011) todistellaan, ettei ristiriita ole peruste sitä vastaan, että jokin todella on, vaan ristiriita on todella olevan todellisuusluonteen sisäistä elämää eikä ole varmaa, että ristiriidan esiintyessä keskenään ristiriitaiset asiat voisi olla olemassa. Tässä ongelma. Heidegger taas sanoi, että heti kun miellämme jonkin asian, miellämme sen tänä tai tuona asiana. 

Kun miellämme asian tällä tavoin "jonakin", laskemme sen aloilleen jonkin varaan ja saatamme sen perustalleen. Kustakin asiasta tietävän henkilön tehtävänä oli kyetä paljastamaan ne, jotka esittivät epätosia väitteitä (ja sillä tavalla valehtelivat). Se edellytti, että kykeni sekä esittämään argumentin että vaatimaan sitä. Kirjassa ei viitata roomalaiseen runoilijaan nimeltä Horatius, joka rakensi oman aikansa jumalista vapaata eksistentialismiaan, missä lähtökohtaisesti oli ongelmana "maailma ja elämä siinä". Piti toimia järki oppaanaan ja seurata luontoa, hän ajatteli. Horatius antoi jälkipolville hyvän neuvon: "Älä pelkää"- (Sapared aude), jonka vasta valistus otti tosissaan. Se ei ollut siis Kantin oma idea, vaikka niin yleisesti luullaan. Hän otti sen valistuksen motoksi.

Taustalla oli ajatus valistuksen olevan ihmisen vapautumista hänen itsensä aiheuttamasta alaikäisyyden tilasta järjen avulla. Ymmärrys ja rohkeus laajenivat. Esimerkiksi Marx ymmärsi myöhemmin renessanssin arvon vähän samalla tavalla Kantin ja Horatiuksen innoittamana sanoessaan, "että silloin ensimmäisen kerran ihminen katsoi itseään sellaisena, kun oli, vapaana taikauskosta ja myyttien kahlitsevasta voimasta". Valistuksen pakonomainen tarve järjestellä ja selvittää asioita sanoilla sekä ratkaista älyllisesti älyttömiä ongelmia on luonteeltaan protestanttista ja preussilaista. Sitä ei voi kukaan kiistää siitä huolimatta, että valistus lopulta kääntyy itseään vastaan, sillä järki ei vapauttanut ihmisiä vaan alisti heidät valtaansa koneen osiksi.

Yksi syy maailman sekavuuteen ja valheen rajattomaan määrään ja hallitsevaan asemaan ihmisten ohjailussa liittyy  tietenkin harhaiseen mieleen ja pettävään kieleen sekä sanoihin, koska ei ole Aristoteleen mukaan mahdollista tuoda keskusteluun itse asioita, vaan käytämme sanoja symbolisesti asioiden sijasta, oletamme tämän vuoksi, että se, mikä koskee sanoja, koskee myös asioita. Tilanne ei kuitenkaan hänen mielestään ole samanlainen, sillä sanojen ja ilmaisujen määrä oli rajallinen, mutta asioiden määrä taas mahdottomuuksiin saakka lähes rajaton, joten saman ilmaisun ja yhden sanan oli siis välttämättä merkittävä useampaa. Maailma on sanojen vanki, ja sitä selittävät osaavat ammattimaisesti harhauttaa muita ihmisiä juuri sanoilla. 

Samalla tavalla myös argumenttien yhteydessä sanojen voimasta tietämättömät tekevät virhepäätelmiä sekä itse keskustellessaan, että myös muita kuunnellessaan, kuten katoliseen kirkkoon pettynyt pappi Jean Meslier (1678-1733), joka oli yksi ensimmäisiä tähän ristiriitaan kyllästyneistä "Jumalan miehistä", ja ateismia kunnolla levittäneistä ranskalaisista valistuksen sydäntalvella. Kirjassaan Testamentti hän aloitti syytössarjan kirkko kohtaan, joka hänen mielestään petti tavallisia ihmisiä epärehellisten pappien aiheuttaessa ihmisille vain surkeutta. Vanhan testamentin järjenvastaisuudet olivat hänen mielestään mahdollista vain "mielettömille (hulluille)". Kristinusko oli Meslierille moraalisesti turmeltunutta, degeneroitunutta ja naurettavaa.

Meslier tajusi valheen levittämisen ammattilaisena yhtenä ensimmäisten joukossa, että oli olemassa näennäisiä päätelmiä ja kumoamisia, jotka eivät kuitenkaan olleet todellisia. Erityisesti silmään pistää kolmen vanhan professorin kirjoitukset valistuksesta; Erik Lagerpetzin Valistus ja vapaus, Ilkka Niiniluodon Valistuksen ja romantiikan dialektiikka sekä Sami Pihlströmin Taiasta vapautettu maailma. Kirjoitukset ovat tarkkoja ja asiallisia mutta, samalla myös jotenkin kylmiä ja kalvakoita esimerkkejä siitä, miksi valistus osin jäi sanojen vangiksi. Tämä on ikävää sillä aihe olisi sallinut muunlaisenkin kuin vain tylsän ja kuivan oppineen käsittelyn. Valituksella on aina ollut mukanaan tämä ongelma (ja sen perillisillä tulee aina myös olemaan).

Se on sanojen ja tekojen välinen ristiriita sekä tarkoitusten ja lopputulosten. Asiat ovat niin toisenlaisia kirjoitettuna kuin elävässä elämässä esimerkiksi siinä, miten ontto (ja hirviömäinen) lopulta valistusajatteluun nojannut Ranskan Suuri Vallankumous 1789 olikaan Kantin varoituksen siivittämänä: "Vallankumous johtaa helposti yksien ennakkoluulojen korvaamiseen toisilla." Valistuksen tärkein kohta on järki (ja sekä fyysinen että henkinen terveys) sekä ihmisen älyllinen aikuisuus ja sen mukanaan tuoma halu ja kyky kriittiseen ajatteluun. Järki korostuu myöhemmin esimerkiksi Hegelillä, mutta valistukseen mahtuvat myös John Locken ja David Humen empirismi, jossa "järjeltä kiistetään oma sisältö". Mutta myös erilaisia tulkintoja mahtui mukaan. 

Esimerkiksi Spinoza ajatteli järjen sinänsä kykenevän tuottamaan informatiivisia totuuksia maailmasta. Kantille järjen päättelyt olivat hyödyllisiä vain empiirisesti annetun systematisoinnissa ja esittämisessä. Valistuksen tietoteoriassa puhdas järki oli myös kritiikin kohteena. Ihmisen tietokyvyn ajateltiin saavan sisältönsä aistiperusteisesta empiriasta. Esimerkiksi Descartesille, jolle aristoteelisen syllogistiikan kritiikki (syllogismi on deduktiivista päättelyä, jossa johtopäätös on suoraan johdettavissa annetuista premisseistä, eli päätelmät ovat varmasti tosia, kunhan premissitkin ovat yhtä varmasti tosia) oli tärkeää, järki johti välittömästi intuitiivisesti tiedetystä uusiin totuuksiin. Väärinymmärrystä voisi kutsua jopa tavallaan "profaaniksi humaanisuudeksi".

Sellaiseksi, missä itseensä tyytyväinen ihminen koteloituu omaan hyveeseensä ja hänestä tulee "eklektikko" eli valikoiva, joita on aina moitittu alkuperäisyyden puutteesta ja kyvyttömyydestä rakentaa eri tahoilta keräämiään elementtejä selkeiksi kokonaiskuviksi sekä ymmärtää laajemminkin vaikeita asioita muusta kuin itsestään. Hegelin mukaan "hypokrisia" seuraa siitä, että pidämme omaa käsitystämme tai vakaumustamme sellaisena, joka kokonaan määrää jonkun teon tai toiminnan moraalisen luonteen. Egon Friedell kirjoittaa Uuden ajan kulttuurihistorian II-osassa (WSOY 1989) valistuksesta myöhemmin kehittyneen vallankumouksellinen dogmatiikka, mikä oli englantilainen keksintö: se palautui Lockeen, jopa tarkkaan ottaen aina Baconiin asti.

Se saavutti huippukohtansa skotlantilaisessa koulukunnassa, jonka päämies Thomas Reid 1764 ilmestyneessä teoksessaan "Inquiry into the human mind on the principles of common sense" perusti "terveen ihmisjärjen" filosofian, joka on itselleni kaikkein tärkeintä. "Se opettaa, että sielussa on eräitä arvostelmia, luonnollisia ajatusvaistoja, "self - evident truths": nämä ovat tajuntamme perustosiasioita, tietomme varmoja sisällyksiä; se, mikä tähänastisissa järjestelmissä näyttää tavallisesta järjestä ilman muuta selvältä ja johdonmukaiselta, on oikeaa, mikä on sen kanssa ristiriidassa tai siitä näyttää hämärältä, on erheellistä. Tähän virtaukseen liittyi saksalainen niin sanottu "populäärifilosofia": sen ihanteena oli filosofia maailmaa varten."

Kirja on kuitenkin hyvä ja tarpeellinen lisä ja kokoomateos valistuksesta suomalaislukijalle. Tarkoituksena on ollut luoda eri alojen asiantuntijoiden johdolla riittävän tarkka kattaus siihen, mitä valistus on ja ei ole ollut, ja mitä se on tänään. Miten kirja ja kirjoittajat siinä onnistuvat jää lukijan itsensä päätettäväksi. Itse ihmettelin Milla Vahan artikkeli Kolonialismin ja valistusajan perintä Tyynenmeren saarivaltioissa paikkaa kirjassa. Eikö lähempiä esimerkkejä löytynyt? Valistus oli nykyisen järkeen perustuvan yhteiskunnan alustavat peruslyönnit. Valistus muovasi sen modernin ajattelun, johon länsimainen nykyajattelu perustuu. Jotain jäi kesken eikä vihollinen alistunut, eivätkä ihmisen vapautta kuristaneet väkivaltaiset hierarkiat lainkaan.

Valistusta kutsutaan usein saksalaiseksi projektiksi, mutta se oli vahvasti 1600-luvun lopulta 1700-luvun lopulle myös Ranskan Suuren vallankumouksen Robespierren ja ensyklopedisti Diderotin ajatusten aikaa. Eikä valistus ei ole vieläkään loppunut vaan jatkuu koko ajan. Kant ajatteli aikanaan, että valistus oli vasta alussa. Mutta tavalliselle kansalle se on jäänyt epäselväksi. Jos kansa olisi valistuneempaa säästyisimme monelta harmilta. Jo fiksu Voltarie tajusi, ettei kansa, "tuo säädytön joukko", lue eikä voi siksi koskaan tuntea filosofiaa omakseen. Voltairen mielestä oman aikansa (meidän kaikkien yhteisen ajan) "tartuntatauteihin", kuten fanatismiin, taikauskoon ja suvaitsemattomuuteen ei ollut muuta lääkettä kuin filosofinen asenne.

Voltairen Filosofinen sanakirja eli järki aakkosissa (Vastapaino 2013) -kirjassa Voltaire korostaa oppimista ja aikansa valistumista siitä, että ne ovat tärkeän "lukevan minän" aikaansaannosta. Voltaire toteaa hyödyllisimpien kirjojen olevan puoliksi lukijoittensa tekemiä. Voltaire on elementissään kirjan artikkelissa Aistimisessa, minkä lopuksi hän kysyy lukijalta: "Mitä tästä kaikesta tulisi päätellä? Te, jotka luette ja ajattelette, päätelkää itse!" Esipuheessaan hän ei pelkästään vihjaa kirjan olevan tarkoitettu ihmiselle, joka osaa ja uskaltaa ajatella toisin kuin ryhmäpaineistetut, kirja on tarkoitettu vain valistuneille: "He kehittelevät ajatusta, joka teoksessa on idullaan, korjaavat sitä, mikä näyttää virheelliseltä, sekä pohdinnoillaan vahvistavat sitä, mikä vaikuttaa heikolta."

Tänään ymmärrämme valistuksen suurimmaksi väärinymmärrykseksi sen, ettei järki vapauta ihmistä vaan alistaa meidät koneen osiksi. Valistuksen dialektiikka-kirjakin toteaa valistuksen olevan tarpeellista, muuten koko ihmiskunta joutuisi barbarian armoille. Myös Koskelainen tunnistaa ongelman ytimen: valistus toteutuu vain rationaalisen, päämäärätietoisen toiminnan avulla, ja se johtaa itse ongelman sisälle, rationaalisuuteen. Mutta valistuksella oli, ja on yhä, merkityksensä. Tänään sen huomaa lihaksi tulleista Habermansin sanoista valistuksesta, jossa luotiin demokratian pohjaksi julkisia keskustelutiloja, jotka toimivat vallan vastapainona, ja lisäsivät vapaata ajatuksenvaihtoa kuten tämäkin artikkeli verkossa - toisaalta vastapainona sometörky.