Entinen presidentti häpäisi itsensä

31.03.2022

Teksti Harald Olausen

Entinen tasavallan presidentti Tarja Halonen (sdp) häpäisi taas itsensä julkisuudessa. Onneksi se meni tällä kertaa eläkkeellä olevan presidentin omaan piikkiin. Monen on ollut vaikea käsittää, että mukavana muumimammana mainostettu Esko Ahon vastaehdokas, joka voitti täpärästi liberaalien kaupunkilaisten kokoomuslaisten sairaanhoitajien ja virkanaisten äänillä ensimmäisen presidenttiytensä, on sammakoita suustaan päästävä, monista puhumistaan asioista selvästikin tietämätön ja mikä pahinta; poliittisesti vanhan ajan selittelevä ulkopoliittinen dinosaurus, joka sinisilmäisyttään uskoi Putinin ja Venäjän olevan luotettavia kavereita. Vai oliko tässä kyseessä jokin muu vielä tuntematon kauhuelementti?

Halonen on saanut aikaisemmin paljon kiritiikkiä osakseen typeristä sanomisistaan ja epäeettisistä tekemisistään. Tuntuu kuin hän ei ymmärtäisi hienovaraisuuden ja diplomatian perään yhtään mitään. Tänään suurin osa suomalaisista on avannut silmänsä ihmettelemään hänen aiempia lausuntojaan mm. Putinista ja Baltian maista. Halonen sanoi uudelleen julkisuuteen nousseessa kohulausunnossaan syyskuulta 2008 Ylen A-studiossa virolaisten potevan jälkineuvostolaista stressiä. Halosen mukaan oli hyvä, että EU:ssa on sellaisiakin maita, joilla ei ole posttraumaattista tilannetta. HUH! Se, jos mikä, oli varsinainen kauhuesimerkki sisäisestä suomettumisesta.

Tänään kun Halosta kuuntelee ja lukee hänen ajatuksistaan, hämmästyy siitä, että ne eivät tunnu enää istuvan tämän päivän maailmaan. Mutta myös siitä, että vaikuttavat sekä päättömiltä että vaarallisilta, ottaen huomioon hänen aiemman korkean asemansa. Venäjän vaaran hyssyttely ja vähättely on ollut muutakin kuin vain pelkoa, se on ollut silkkaa raukkamaista typeryyttä, sitä samaa mihin olemme saaneet kuulla hänen aiemminkin syyllistyneen presidenttikautensa aikana. Halosen valinta toiselle kaudelle tökki ja oli hilkulla, ja tänään ymmärrämme, että syystäkin: tyyppihän on läpimätä ja vastenmielinen.

Saamme olla onnellisia siitä, ettei hän ole enää valtiolaivamme peräsimessä. Halosesta on tullut yhtä epäsuosittu presidentti kuin Mauno Koivistostakin. Molemmilla oli ongelmia idänpolitiikassa, ja molemmat eivät uskaltaneet Neuvostoliiton pelosta ymmärtää, saati auttaa, Baltian maita rakentamaan omaa kansalaisyhteiskuntaansa ja demokratiaansa. Pysyisi piilossa ja olisi hiljaa vanha nainen Emme elä enää samassa selittelyn maailmassa kuin hän yhä edelleenkin elää. Luulen niin ajattelevan enemmistön suomalaisista. Aina kun Halonen tulee ulos julkisuuteen, hänen sanomisiaan saa hävetä ulkomaita myöten.

Ajatella että meillä on joskus ollut noin tyhmä ja vastenmielinen presidentti ja nainen vielä. Nyt kun tiedämme, ettei hän ole mikään mukava muumimamma, eikä järin fiksukaan tai kiinnostunut edistämään muita, kuin omia ideologisesti kylmän sodan aikaan jämähtäneitä ajatuksiaan, alamme myös ymmärtää, miksi hän puhuu mitä suustaan sattuu.

Eilen hän sanoi Ylen uutisissa pienten Baltian maiden olleen osa Neuvostoliittoa, ja niiden oli siksi muka vaikea rakentaa uskottavaa puolustusta yksinään. Siksi hänen mukaansa Baltian maat liittyivät Natoon vuonna 2004, mutta Suomi ei. Lisäksi ne olivat hänen mukaansa muka tottuneet Neuvostoliiton aikana kollektiiviseen turvajärjestelmään. NEUVOSTOLIITON AIKANA KOLLEKTIIVISEEN TURVAJÄRJESTELMÄÄN!

Harvoin kuullee mitään näin tyhmää aikoinaan maan ulkopolitiikasta päättäneen ja asevoimien ylipäällikön suusta. Itse Baltiaa tuntevana ja Virossa puoli vuotta asuneena en voi muuta kuin ihmetellä, minkäväristen ideologisten silmälasien läpi hän maailmaa katselee - ei ainakaan vasemmistolaisten. Ilta-Sanomien tekemän jutun mukaan Viron entinen demaripresidentti Thomas Henrik-Ilves ja Sofi Oksanen tyrmistyivät syystäkin Halosen umpimielisiin lausuntoihin.

Mutta onko hän oikeasti tuota mieltä? On. Se tässä kamalaa onkin. Tunnen monia älykkäitä vasemmistolaisia, jotka olivat realisteja Neuvostoliiton suhteen, eivätkä turhia pokkuroineet ja nöyristelleet typeryyden edessä siitä huolimatta että tunsivat houkutusta tai painostusta. Mutta miksi Halonen? Ei hän voi niin tyhmä olla, vaikka onkin demari. Siinä on pakko olla muutakin. Pitävätköhän huhut paikkansa hänen "salarakkauksistaan". Onko hän päässyt korkeaan asemaansa tekemällä jotain epäpuhdasta? Silläkö häntä on kiristetty samaan aikaan, kun Putin on tuonnut hänelle kaksi kehräävä kissaa lahjaksi?

Halonen antaa itse aihetta oman myyttinsä murenemiseen vielä eläessään. Yleensä sen tekevät jälkikäteen tutkijat entisten johtajien karisman kadottua heidän maallisten tomujensa kanssa. On hyvä, että hän puhuu suoraan ja tunteella, paljastaen sen mitä todella on sisältä. Halos-tutkimus saa näin lisää vettä myllyynsä jo hänen elinaikanaan kysymyksellä: mitä kaikkea hän mahtoikaan Putinin kanssa sopia ja tehdä yhdessä ja miksi?