Filosofiaa raakana, osa III: 10. Parviäly ja teknoihmisen tulevaisuus

Teksti:

Professori Timo Airaksinen

Filosofiaa raakana, osa III: 10. Parviäly ja teknoihmisen tulevaisuus

Johdanto

Tämä sarja lyhyitä esseitä, jatkokertomus, tarkastelee suhteellisen epäsystemaattisessa järjestyksessä muutamia filosofian perustavia ja olennaisia ongelmia. En ole pyrkinyt erityisesti helppotajuisuuteen, koska kysymykset ovat kuitenkin vaikeita. Nämä esseet eivät pyri opettamaan mitään kenellekään, vaan osoittamaan mistä on kysymys, kun jotakin sanotaan filosofiseksi ongelmaksi. Lisäksi ratkaisut ovat omiani ja lukijan on paras valmistautua muodostamaan itse oma kantansa asioihin. Jotkut ongelmat saattavat tuntua oudoilta, mutta niin sen pitää ollakin: kun lukee hyvää filosofiaa, tajuaa ettei olisi itse koskaan osannut ajatella tuollaista, mutta nyt osaa. Filosofian on outoa. Olen itse kokenut tämän monen monituista kertaa, ja siksi jaksan harrastaa filosofiaa edelleen kaikkien näiden vuosien jälkeen. Tämä sarja, jos tästä tulee sarja, ilmestyy Digi Vallilassa aina silloin tällöin - tai sitten en viitsi enää jatkaa, joka sekin on hyvin mahdollista. Vielä sana tyylistä: vältän vieraskielisyyttä, jos vain mahdollista - ja lopuksi valitan näiden esseiden tyylillistä keskeneräisyyttä. En jaksa hioa niitä sen enempää kuin välttämätöntä. Lukee sitten ken viitsii; nopeasti kirjoitettu, nopeasti luettu.

Kaikkitietävä Wikipedia lausuu parviälystä:

Parviälyn kannalta kiinnostavat systeemit koostuvat tyypillisesti yksinkertaisista agenteista, jotka ovat vuorovaikutuksessa toistensa ja ympäristönsä kanssa. Vaikka agenttien käyttäytymistä ei hallita keskitetysti, agenttien välisistä paikallisista vuorovaikutuksista kehkeytyy globaaleja käyttäytymismalleja. Luonnon esimerkkejä parviälykkäistä järjestelmistä ovat muun muassa muurahaisyhdyskunnat, mehiläispesät ja lintujen, heinäsirkkojen [1] kalojen ja monien nisäkkäiden käyttäytyminen parvissa ja laumoissa.

Olen kirjoittanut aiheesta jo kirjassani Ihmiskoneen tulevaisuus (2006), ja siihen tukeutuen sanoisin seuraavaan: parviälyn ohjaamat oliot ovat hyvin heikosti agentteja tai "agenttisuudella varustettuja", koska ne ovat niin yksinkertaisia. Agenttisuus edellyttää tietoa, tahtoa, ajattelua sekä jonkinlaista vastuuta, jota parviolennoilla ei ole. Parviolennot ovat myös hyvin heikosti vuorovaikutuksessa toistensa kanssa, koska niiden toiminnot ovat automatismeja. Jos nämä yksinkertaiset pointit unohdetaan, parviälyn erinomainen ihmeellisyys ei tule esiin.

Miten on seuraava tapaus? Joukko nuoria on poliisin kuulustelussa rasistisen käyttäytymisensä vuoksi, kun ovat vakavasti ahdistelleen maahanmuuttajia. Kutakin joukon jäsentä kuulustellaan erikseen ja jokainen vannoo, ettei idea ollut hänen. Poliisi saa selville, ettei yksikään joukon jäsenistä halunnut ahdistella uhreja, vaikka niin todistettavasti kävi. Joukko siis toimi yhdessä ja yhteistuumin tavalla, jota kukaan ei halunnut. Tämä ei suinkaan ole mikään harvinainen tapaus.

On helppo nähdä, miten toiminta-ajatus syntyy ja kuinka se hyväksytään. Yksi laukaisee rasistisen kommentin, toinen yhtyy siihen, kolmas haluaa panna paremmaksi ja vihjaa kuin kokeeksi toimintaan päin. Joku puoliksi piloillaan kannattaa ja muut, haluten olla mukana kuvittelemassaan juonessa, kannattavat - ja sitten mennään ja kovaa. Kun toiminta alkaa, sitä ei enää pysäytä kukaan tai mikään. Tätä voi kutsua laumahengeksi, mutta tuskin parviälyksi.

Muurahaiset nostavat ison taakan ja kantavat sen pesään. Kun yksi alkaa nostaa, kaikki nostavat. Jokainen nostaa eri tahdissa ja pinnistää omaan suuntaansa, joten taakka ei nouse. Mutta sitten nosto alkaa koordinoitua, siten, että yhä useampi ja useampi muurahainen nostaa samassa tahdissa, taakka alkaa nousta ja kaikki pääsevät rytmiin mukaan. Taakka kulkee kohti pesää. Muurahaiset eivät kommunikoi keskenään noston onnistumiseksi, vaan ne nostavat kukin omaan tahtiinsa ja reagoivat siihen, miltä taakka tuntuu nostosta toiseen. Jokainen muurahainen osaa vain muutaman liikkeen, joita ne toistelevat ensin erikseen ja siten yhdessä. Olennaista on muurahaisten yksiköllinen kyvyttömyys, jota rajoitettu liikearsenaali kuvastaa. Muurahaiset eivät myöskään kommunikoi keskenään.

Jotkut tutkijat ovat sanoneet, että pesä on se varsinainen elollinen olento, jolle yksityiset eliöt ovat alisteisia pesän jäseninä. Pesä elää, lisääntyy, kukoistaa, sotii ja kuolee. Pesä munii ja hoitaa poikaset, ruokkii ne ja panee ne sitten toimimaan pesässä pesän puolesta sotilaina ja työläisinä. Parviäly on silloin pesälle tyypillinen älyn muoto. Muurahaiset ovat eläneet ja menestyneet todella pitkään, eikä niitä lajeina tunnu uhkaavan yhtään mikään. Karhu saattaa repiä pesää, mutta ei sekään kauaa siedä muurahaisten loputtomia hyökkäyksiä. Pesä on rakennustekniikan mestarinäyte. Esimerkiksi jos onkalossa säilytetään ruumiita ja ruokaa, ne asetellaan mahdollisimman kauas toisistaan. Etäisyyden maksimointi onnistuu, vaikka onkalo olisi minkä muotoinen tahansa. Muurahaisilla on geometria hallussaan.

Olen joskus tullut ajatelleeksi, että ihmisen menestys perustuu parviälyyn, erityisesti modernin ja teknologisesti kehittyneen yhteiskunnan menestys. Muiden yhteiskuntien kohdalla menestyksestä tuskin voi puhua samassa mielessä, parempi puhua elossa säilymisestä. Mutta teknologinen yhteiskunta on kehittänyt kulttuuriaan, päässyt jatkuvan muutoksen tilaan, valloittanut maan ja jatkaa kuin sika juoksuaan aina vain eteenpäin esteistä piittaamatta. Sen mahti on nyt rajaton. Perinteiset yhteiskunnat ovat hitaan muutoksen tilassa, Australian abot ovat eläneet tuhansia vuosia samalla tavalla, siis ennen kuin englantilaiset tuhosivat heidät.

Ajatellaan talonpoikaa ja renkiä Suomen maaseudulla 1800-luvulla ja heidän taitovalikoimaansa. Heidän oli pakko osata paljon, vaikka he tiesivät vähän. Heidän oli osattava, kommunikoitava ja tehtävä yhdessä. He osasivat kaiken sen, mitä tarvitaan ja alkeellisen teknologian parissa taitoja tarvitaan - osaaminen on välttämätöntä. Nykyajan teknologiaan painottunut elämänmuoto on aivan eri asia: me tiedämme paljon ja osaamme hyvin vähän, paitsi tietysti käyttää koneita ja laitteita.

On olemassa kahdenlaisia laitteita, sellaisia joita käytetään ja joilla tehdään jotakin. Pianolla tehdään musiikkia, sitä ei vain käytetä. Pölynimuria käytetään ja se tekee puhdasta; imuroitsija ei tee puhdasta, vaan kone tekee. Piano ja imuri ovat siis kaksi aivan eri kategorian konetta. Entä auto? Autoa on ajettava, joka vaatii harjoitettua taitamista, joten auto on kuin piano. Mutta pian autot ajavat itse, jolloin ne muuttuvat imureiden kaltaisiksi laitteiksi. Pianon ääni ohjelmoidaan tietokoneen tuottamaksi ja tekoäly säveltää aivan itse ja tosi kauniisti.

Digitalisointi, tekoäly, automatisointi ja robotiikka syrjäyttävät koneen avulla tekemisen ja tuottamisen vaatimukset. Imuri imuroi ihmisen jatkeena, mutta robotti tekee sen nopeammin, helpommin ja paremmin. Ihminen pysyy sen aikaa viihteellä. Ihmisen taitovalikoima pienenee koko ajan. Ensin hän valmisti viulun ja soitti, sitten hän soitti ostamaansa viulua, nyt hän kuuntelee digitalisoitua musiikkia kuulokkeista ja lopuksi tietokoneen sävellyksiä korvaan rakennetun mikro-mikrofonin kautta. Suurin teknologinen menestys merkitsee nimenomaan irtaantumista turhista taidoista. Ei ihminen enää kauan lue tekstejä, se on liian vaivalloista, hän katsoo yhteenvedon ja luetuttaa sitten tekstin itselleen. Tietokone lukee romaanit sinulle valmiiksi. Miksi urheilla, kun e-urheilu ajaa saman asian.

Tällaisista jorinoista on yleensä vedetty se johtopäätös, että ihmisen vapaa-aika lisääntyy ja joutilaisuuden aste kasvaa, joka on paskapuhetta. Ihmisen työmäärä pysyy ennallaan. USA on maailman rikkain omalla työllä rakennettu maa, ja siellä työn määrä ja intensiteetti on aivan huippua, oikea raadannan mallimaa. Suomi on pelkkä laiskurila USA:han verrattuna. Mutta työn laatu kyllä muuttuu, ja se muuttuu yhä vain yksinkertaisemmaksi, koneelliseksi. Myös henkilökohtaisen kommunikaation tarve vähenee. Jokainen tekee oman osansa ja on hiljaa. Näin mennään kohti parviälyä ja -toimintaa. Firma on kuin muurahaispesä, joka on elossa, taistelee, menestyy ja kuolee konkurssiin tai vihamieliseen valtaukseen. Jokainen työntekijä on muurahainen omassa kolossaan ruudun ääressä tekemässä yhtä pientä askaretta vuodesta toiseen. Virkailija tarkastaa ihmisten virastoon lähettämien kaavakkeiden oikeellisuutta, vääntää sitä yhtä ja samaa ruuvia päivästä toiseen aivan samalla tavalla kuin autotehtaan kokoonpanolinjalla työntekijä vääntää ruuvia ja kääntää kahvaa. Mutta molemmat ovat paikalla vain siksi, ettei vielä ole robottia, joka tekisi nuo työt. Robotti on jo suunnitteilla. Ihmisen työ matkii robotin työtä sillä aikaa kun robotti on valmisteilla.

Ihmisellä on taipumus aina samaan perspektiiviharhaan, nimittäin omakehuun - kukas kissan hännän nostaa, ellei kissa itse. Ihminen on hyvä kuvittelemaan, huono kritisoimaan, aina vailla realistista ajattelua. Me ylistämme luovuuttamme ja taitojamme harhan vallassa. Ihmisen työt ja toimet on järjestetty mekaaniseksi ja koneelliseksi järjestelmäksi ikään kuin tyhmimmän ehdoilla. Kun ajatellaan, kuinka valtavan monimutkaisia nykyajan järjestelmät, tekniset, taloudelliset ja sosiaaliset ovat, kunkin ihmisen panos plus ymmärrys asiasta on plus miinus nolla. Mutta vaikka yksilö ei ymmärrä mitään, kokonaisuus toimii kuin rasvattu - miten tämä on mahdollista?

Kukaan ei ymmärrä, kuinka ihmisen luoma talousjärjestelmä toimii. Miten diktaattorit syntyvät? Ihminen käyttää rahaa koko ajan, ymmärtämättä, mitä raha oikeastaan on ja mistä sitä tulee. Lentokone lentää, miksi, harva sen tietää, vaikka kaikki lentävät? Ihminen luo innokkaasti oikeudenmukaista järjestelmää, tietämättä ollenkaan, mikä se sellainen oikeastaan olisi. Ihminen vaatii rauhaa ja rakkautta kaikille, mitä se sitten tarkoittaakaan. Ihminen elää ruuvinväännön ja viihteen välissä, molemmat yksinkertaistettuna äärimmilleen.

Armeijat olivat ennen hyvä esimerkki parviälystä. Nyt sota on siviilien tappamista terrorismin ehkäisemiseksi. Mutta Napoleon sentään meni Moskovaan 500 000 miehen kanssa ja tuli yksin kotiin. Kurskin mutkassa 1944 miljoonat saksalaiset ja neuvostoliittolaiset marssivat suoraan toisiaan vastaan toisiaan ampuen - se sentään oli sotaa. Jokainen sotilas osasi muutaman liikkeen ja sen varassa mentiin kunnes kaaduttiin, tai sodan pitkittyessä opittiin uusia selviytymistaitoja.

Joka tapauksessa yksityinen ihminen, henkilökohtaisesta asemastaan riippumatta on kuin muurahainen, yksilöllisiltä kyvyiltään ja niihin kohdistuvilta vaatimuksiltaan muurahaisena suunnattoman suuressa ja monimutkaisessa koneistossa vailla kykyä kommunikoida. Lisäksi automatisointi monimutkaistaa ympäristöä ja edelleen tyhmentää yksityistä ihmistä. Meiltä yksilöinä vaaditaan yhä vähemmän ja vähemmän, se on teknologisen kehityksen henki. Ajatelkaa demokratiaa: kerran kolmessa vuodessa rasti ruutuun ja siinä se on, kansanvalta. Sitten vain TV:n ääreen viihteen pariin ja kaikki menee hyvin.

Entä kaikki nuo viisaat johtajat ja suuret päälliköt, jotka päättävät puolestamme ja tekevät laajoja ja suurenmoisia suunnitelmiaan? Vastaan: ne ovat kaikki suuressa systeemissä tehtyjä pieniä arvauksia, kaikki historian viekkauden (Hegel) ja "näkymättömän käden" (Smith) orjia. Ei kukaan johtaja hallitse ja vallitse maailmaa, muuten kuin äänestäjien harhaisissa haaveissa ja oman narsistisen, pienen mielen sopukoissa. Isot systeemit elävät omaa elämäänsä ja kaikki me muurahaiset niiden uskollisina palvelijoina kuolemaan saakka toistamassa muutamaa yksikertaista liikettä kaikki erikseen ja kuitenkin yhdessä, ilman tarvetta kommunikoida. Hallelujaa.

xxx