Filosofiaa raakana, osa III: 7. Moraalinen vastuu ja rikosvastuu
Teksti:
Professori Timo Airaksinen
Johdanto
Tämä sarja lyhyitä esseitä, jatkokertomus, tarkastelee suhteellisen epäsystemaattisessa järjestyksessä muutamia filosofian perustavia ja olennaisia ongelmia. En ole pyrkinyt erityisesti helppotajuisuuteen, koska kysymykset ovat kuitenkin vaikeita. Nämä esseet eivät pyri opettamaan mitään kenellekään, vaan osoittamaan mistä on kysymys, kun jotakin sanotaan filosofiseksi ongelmaksi. Lisäksi ratkaisut ovat omiani ja lukijan on paras valmistautua muodostamaan itse oma kantansa asioihin. Jotkut ongelmat saattavat tuntua oudoilta, mutta niin sen pitää ollakin: kun lukee hyvää filosofiaa, tajuaa ettei olisi itse koskaan osannut ajatella tuollaista, mutta nyt osaa. Filosofian on outoa. Olen itse kokenut tämän monen monituista kertaa, ja siksi jaksan harrastaa filosofiaa edelleen kaikkien näiden vuosien jälkeen. Tämä sarja, jos tästä tulee sarja, ilmestyy Digi Vallilassa aina silloin tällöin - tai sitten en viitsi enää jatkaa, joka sekin on hyvin mahdollista. Vielä sana tyylistä: vältän vieraskielisyyttä, jos vain mahdollista - ja lopuksi valitan näiden esseiden tyylillistä keskeneräisyyttä. En jaksa hioa niitä sen enempää kuin välttämätöntä. Lukee sitten ken viitsii; nopeasti kirjoitettu, nopeasti luettu.
Filosofiaa raakana, osa III: 7. Moraalinen vastuu ja rikosvastuu.
Aion nyt astua heikolle jäille ja kommentoida rikosvastuun ajatusta. Laki on kuitenkin oma maailmansa, jonne maallikoille ei pitäisi olla mitään asiaa: et ymmärrä, et kommentoi. Ajatus on silti outo, koska me kaikki olemme lain alaisia. Ole hiljaa ja tottele, ei tunnu mitenkään lohduttavalta käskyltä, joten aion kun aionkin esittää vastuuta koskevia ajatuksiani. Moraalisen vastuun suhteen olen asiantuntija, joten voisin vastaavasti sanoa juristeille, älkää alkako näpelöimään etiikkaa. En tietenkään sano niin, koska etiikka kuuluu kaikille ihmisille, ei siinä asiantuntemusta vaadita samalla tavalla kuin juristeriassa. Mutta ulkopuolinenkin pystyy hämmästelemään lain sanaa ja sen ideoiden outoutta, joten yritetään.
Kun Pasanen ampui neljä poliisiaan, hän oli lopen uupunut, kärsi unen puutteesta ja oli kamalassa pontikkahumalassa, joten yleisen ärtyisyyden eskaloituminen hirveäksi murhanhimoiseksi raivoksi on aivan ymmärrettävää. Oliko hän syyntakeettomassa tilassa, tai ehkä hänen syyntakeellisuutensa oli alentunut ja hän ansaitsisi lievennetyn rangaistuksen? Mitä syyntakeettomuudella tarkoitetaan? Netissä vastaa OpusLex yksinkertaisesti ja selkeästi näin:
Syyntakeeton on henkilö, joka ei tekohetkellä kykene mielisairauden, syvän vajaamielisyyden taikka vakavan mielenterveyden tai tajunnan häiriön vuoksi ymmärtämään tekonsa tosiasiallista luonnetta tai oikeudenvastaisuutta taikka hänen kykynsä säädellä käyttäytymistään on sellaisesta syystä ratkaisevasti heikentynyt. Syyntakeettomuus edellyttää, että henkilöllä on tekohetkellä psyykkisesti poikkeava tila ja että tämän tilan takia häneltä puuttuu tekoa koskeva ymmärrys tai käyttäytymisen säätelykyky. (https://www.opuslex.fi/artikkelit/rikos/syyntakeisuus-alentunut-syyntakeisuus-ja-syyntakeettomuus/)
Tajunnan häiriö, ellei Pasasella ollut tajunnan häiriötä niin ei sitten mitään muutakaan, mutta valitettavasti humalatilaa ei lasketa, sen laki nimenomaan sanoo. Miksi muka ei lasketa? Tähän on keksitty oiva selitys, humala on itse aiheutettu tila, siis ainakin normaalitapauksessa, josta nyt on kysymys. Autoilun alkuaikoina onnettomuuden tapahtuessa humalaa pidettiin lieventävänä asianhaarana: humalassa on vaikea ajaa ja silloin saattaa tapahtua kaikenlaista. Tietysti, jos ei ole ennen nauttinut, ei pysty tietämään millainen olo viinasta tulee, joten ei silloin voi olla täydessä vastuussa, vai miten on? Lukekaan John Steinbeckin kirja "Hiiriä ja ihmisiä" (1937), joka on täydellinen kuvaus vastuun rajoista ja vastuu kantamisesta.
Sarjakuristaja Michael Penttilä (aik. Michael Maria Pentholm, synt. Jukka Torsten Lindholm; Wikipedia) surmasi neljä ihmistä ja runteli monta muuta. Hänet on todettu psykiatrisissa tutkimuksissa psykopaatiksi. Psykopaatille tyypillisiä piirteitä ovat julmuus, epäsosiaaliset teot, alkoholin ja huumeiden käyttö, vastuuttomuus ja moraalittomuus (Wikipedia). Parasta kai olisi sanoa, että tällainen ihminen on omaatuntoa vailla oleva egoisti. Joka tapauksessa Penttilä on tuomittu elinkautiseen vankeuteen, ei mielisairaalaan hoidettavaksi, psykopatia kun ei ole tauti.
Tässä kohtaa alkaa filosofia hirvittää. Jos Penttilä ei ole syyntakeeton, niin miksi? Eikö hänen kuristamisen himonsa ja halunsa ole psyykkisesti poikkeava tila? Miksi psykopatia ei kuulu viralliseen tautiluokitukseen? Helsingin metroon tuli mies kirveen kanssa, meni matkustajan taakse ja löi kirveellä kuoliaaksi. Hänet passitettiin mielisairaalaan, koska hän kuuli ääniä eikä pystynyt hallitsemaan tekojaan. Lääkkeetkin olivat ottamatta, mutta miten otat lääkettä, kun pää on aivan sekaisin? Penttilä ei kuullut ääniä, hänen vain teki aivan vastustamattomasti mieli kuristaa naisia - ja niin hän teki. Psykiatrin mukaan kirvesmies oli mielisairas, Penttilä ei ollut. Halu oli hullu, mutta mies ei. Tätä tilannetta maallikon on aivan turha yrittää ymmärtää. Onko taustalla ajatus, että Penttilä olisi voinut vastustaa haluaan ja hänen olisi pitänyt niin tehdä, tai ainakin mennä hakemaan apua ongelmaansa?
Filosofinen, perinteinen näkemys vapaudesta on seuraava: Jos olisit voinut tehdä toisin, tekosi on vapaa. Toisin sanoen, jos edessäsi on tee ja kahvi, otat kahvia, vaikka olisit yhtä hyvin voinut ottaa teetä - olet siis ottanut kahvin vapaasti. Sitten sanotaan, jos teit teon vapaasti, olet vastuussa seurauksista. Jos et tehnyt vapaasti, et ole vastuussa seurauksista. Onko Penttilän tuomio ymmärrettävissä tältä pohjalta vapauden ja vastuun moraalikäsitteiden avulla. Mutta laki ja moraali eivät aina aivan vastaa toisiaan, mitä tästä seuraa?
Edellä esitetty syyntakeettomuuden määritelmä toteaa: "puuttuu tekoa koskeva ymmärrys tai käyttäytymisen säätelykyky". Kirvesmiehen ja Penttilän käyttäytymisen säätelykyky oli alentunut, paitsi että Penttilä olisi jossakin mielessä voinut hillitä itseään, mutta olisiko oikeasti? Kirvesmies ei varmasti voinut. Entä tekoa koskeva ymmärrys? Jos ymmärrys puuttuu, säätelykyky puuttuu myös, tämä on ilmeistä: mitä et tajua, sitä et säätele. Selkeyden kannalta tämä tuntuu lupaavalta: et ymmärrä mitä teet, joten et ole rikosvastuussa. Sääntelykyvyn puute, jos ymmärrys pelaa, on aivan eri asia, veteen piirretty viiva, joka voidaan nähdä melkein miten vain.
Ehkä kirvesmies ei ymmärtänyt mitä teki? Englannissa oli tapaus, jossa nainen soitti hätänumeroon sanoen, että kohta hän tappaa jonkun, hän tietää sen, mutta ei pysty vastustamaan halua, ja hänellä on iso leipäveitsi. Keskus ei ottanut naista vakavasti. Nainen hyökkäsi ihmisen kimppuun veitsen kanssa, mutta uhri pääsi pakoon. Nainen etsi toisen ja tappoi hänet. Oliko nainen syyntakeellinen vai ei? En tiedä mitä oikeus totesi. Tapaus on mielenkiintoinen, koska nainen tiesi tarkalleen mitä hän haluaa ja aikoo tehdä, mutta vastusti haluaan viimeiseen saakka, silti hän ei onnistunut. Hän pyysi apua, jota ei saanut.
Entä jos ei ymmärrä mitä tekee, mitä tämä tarkoittaa. Filosofisesti ajatellen voisi sanoa, että silloin teolla ei ole tekijää tai että se, mikä näyttää teolta ei ole teko vaan pelkkä tapahtuma kausaalisine seurauksineen. Mutta meidän on tässä vaikea hahmottaa teon ja tapahtuman eroa. Kun kyseessä on ihminen, me väistämättä tulkitsemme häneen liittyvän tapahtuman teoksi, jonka tekijä tämä ihminen on. Jos ihmisen kädessä oleva kirves heilahtaa ja osuu kaksi kertaa tarkasti päälakeen, me sanomme tätä teoksi eikä tapahtumaksi. Mutta mikä teko se on, mikä on tuon teon nimi, se johtuu viime kädessä tekijän aikomuksista, eikä ole aikomusta ilman ymmärrystä. Siis jotenkin tekijän on ymmärrettävä asia, jotta kyseessä ylipäänsä olisi teko.
Oletetaan, että paha taikuri hypnotisoi henkilön tappamaan ensimmäisen vastaantulijan, sitten hän ei muista tapahtumasta mitään. Onko tappaja silloin teon tekijä, vai onko taikuri tekijä? Onko tappajalla mitään vastuuta asiasta? Vastaus lienee kielteinen. Entä jos gangsterit sanovat minulle tappavansa minut ja perheeni, ellen tapa Mr Jonesia. Surauksien pelossa minä tapan. Olenko vastuussa murhasta, koska olisin voinut olla murhaamatta - jos vain kestäisin ajatuksen pahoista seurauksista.
Moraalinen vastuu seuraa aina teosta, joten teon puuttuminen merkitsee myös vastuun puuttumista. Jos äänet kertovat minulle, että edessäni istuva mies on itse piru ja Jeesus käskee minua tappamaan hänet, teko on tappo, mutta kuka on tekijä - tässä tapauksessa kai Jeesus eli äänet, jotka tappaja kuuli. Teon pystyy aina nimeämään monella eri tavalla. Kirvesmies ei halunnut tappaa, hän tappoi vain ja ainoastaan koska hänen oli toteltava ääniä. Hänen ongelmansa oli tottelevaisuus, johon äänet hänet pakottivat. Penttilä toimi ihan itse ja kuristi, koska koki kuristaminen niin houkuttelevaksi. Lisäksi hän tunsi kuristamisen seuraukset. Siis hän ei halunnut tappaa, hän halusi kuristaa seurauksista välittämättä. Nyt hän on vastuussa, ei vain teostaan vaan kaikista sen ymmärrettävistä seurauksista. "Tekoa koskeva ymmärrys" on siis ymmärrettävä laajasti niin, että seuraukset luetaan mukaan tekoon. Jos haluan tappaa, kuolema on teon tarkoitus; jos haluan kuristaa, kuristaminen on teon tarkoitus ja nimi mutta kuolema tuon teon ennustettu seuraus.
Seurauksen käsite on todella hankala filosofinen ongelma. Ajatellaan tapausta, jossa ammun vihamiestäni kadulla päähän ja juuri kun kuula osuu, rekka ajaa hänen ylitseen. Kuolema on nyt ylideterminoitu. Olenko murhannut vihamieheni? Ei, koska hän olisi kuollut joka tapauksessa. Kyllä, koska ammuin häntä päähän. Jätän asekaappini lukitsematta. Sukulaismies ottaa sieltä aseen ja menee tappamaan vaimonsa mustasukkaisuuden puuskassa. Olenko vastuussa taposta? Olen vastuussa siitä, että sukulainen sai aseen, jolla tappo tehtiin? Eri oikeusjärjestelmät eroavat järkyttävän paljon toisistaan tällaisen tapauksen kohdalla. Laki on paljolta kiinni maan tavasta ja perinteestä - sitä on aivan turha kieltää. Laki on epämääräinen hahmotelma ja epätoivoinen yritys pitää kiinni turvallisuudesta ja järjestyksestä. Laki on idealisoitu kertomus oikeushyvistä, jotka olisivat voineet olla. Lohi on niin hyvä kala, että sitä kannattaa pyytää, vaikka ei saisikaan saalista.
Esimerkki: äidin mukana oleva pikkulapsi huitaisee aikuista lelulla kasvoille ja rikkoo silmälasit. Kukaan ei ole vastuussa lapsen teosta, mutta äidin on silti korvattava lasit. Hän on laillisesti vastuussa. Mitä tämä tarkoittaa?
Englannin kielessä on kaksi sanaa, liability and responsibility. Ensimmäinen sana on käännettävissä velaksi, toinen vastuuksi, kun vastuu tarkoittaa vastaamista oman teon tuottamaan haasteeseen. Ehkä on ajateltavissa, että rikosoikeudellinen vastuu merkitsee velkaa yhteiskunnalle, joka maksetaan sakolla tai vankeudella. Rikos aiheuttaa velan, ja velka on aina maksettava. Rikollinen on siitä ikävä ihminen, ettei hän millään maksaisi velkaansa, jonka tuomioistuin toteaa ja hinnoittelee. Vastuu taas on moraalikäsite. Olen vastuussa teoistani ja niiden seurauksista siinä mielessä, että olen selityksen velkaa. Jos selitys on hyvä, olen taas vapaa, jos ei, minulle koituu sosiaalisia seurauksia. Laki ei paljon selittelyjä hae eikä kaipaa, seuraukset puhuvat puolestaan: seuraukset synnyttävät velan, joka on maksettava. Tämä ja vain tämä on lain moraalinen perusta. Tilanne on sama kuin äidin ja tuhman lapsen tapauksessa: äidille syntyy velka ilman vastuun ajatusta. Arkikieli puhuu vastuusta kovin yleisesti, mutta mitäs siitä.
xxx