”Hän nussisi itseään, jos tietäisi olevansa homo”

Teksti Harald Olausen

Dennis Cooper TRY (LIKE 1996).

https://like.fi/kirjat/try/

Ziggy, on komea kalifornialainen teinipoika, nyt jo eronneen perverssin homopariskunnan ottolapsi. Ziggyn lyhyt elämä on ollut yhtä raiskausta, pahoinpitelyä ja lapsipornokotivideoiden tähteyttä. Rakkaudennälkäisen pojan kaikki ihmissuhteet ovat brutaalin seksuaalisia. Himo, huumeet, väkivalta, hyväksikäyttö, ja kuolema ympäröivät häntä kaikkialla. Herkkää Ziggyä pitää pystyssä vain syvä rakkaus parhaaseen kaveriin, heroiininarkkari Calhouniin, ja Husker Dun biiseihin. Ziggy on levällään vuoteessa kasaamassa omaa lehteään, jonka nimi on "I APOLOGIZE" -lehti seksuaalisen hyväksikäytön uhreille. Lehteä on myyty muutama kappale paikallisessa levykaupassa, jossa Ziggyn paras ystävä on töissä. Parhaillaan hän kokoaa jo lehden kahdettakymmenettä numeroa. Hän on juuri laittamassa lehteen omakuvaansa, joka on otettu polaroidilla. Ziggy on siinä ilman paitaa, lyhyiksi leikatuissa farkuissa, pää käännettynä. Hän huomaa olevansa aika komea jätkä:

"Kroppa samanalainen kuin noin kuuskytprossalla koulun kundeista. Ehkä hän nussisi itseään, jos olisi varma homoudestaan. Mutta hänen makunsa miesten suhteen on pahamaineisen alkeellinen."

Kirjan takakansi mainostaa, että jonakin toisena aikana, ja toisessa maassa, ystävät ja fanit levittäisivät Dennis Cooperin kirjoja salaisesti kädestä käteen piraattipainoksina. Kirjailija itse olisi hengenvaarassa, tai ehkä hänet vain passitettaisiin mielisairaalaan, kuten De Sade, johon häntä on verrattu (New York Times Book Review). Lue tämä kirja tyhjin vatsoin, ja vaikka haluaisitkin, et pysty enää laskemaan sitä käsistäsi(Cleveland Free Times). Try on harvaista Hard Corea. Kirjan päähenkilö, Ziggy, on komea kalifornialainen teinipoika, nyt jo eronneen perverssin homopariskunnan ottolapsi. Ziggyn lyhyt elämä on ollut yhtä raiskausta, pahoinpitelyä ja lapsipornokotivideoiden tähteyttä. Rakkaudennälkäisen pojan kaikki ihmissuhteet ovat brutaalin seksuaalisia. Himo, huumeet, väkivalta, hyväksikäyttö, ja kuolema ympäröivät häntä kaikkialla. Herkkää Ziggyä pitää pystyssä vain syvä rakkaus parhaaseen kaveriin, heroiininarkkari Calhouniin, ja Husker Dun biiseihin. Tässä täysin vääristyneessä ja absurdissa kauhugalleriassa hän yrittää sinnikkäästi löytää oman minuutensa ja selviytyä. Helppoa se ei ole. Eikä loppu ole kaunista luettavaa. Kirja alkaa enteellisellä Robert Bressonin lainauksella, joka sopii hyvin myös kirjan motoksi:

"Tärkeätä ei ole se, mitä ihmiset paljastavat minulle, vaan se, mitä he salaavat, ja ennen kaikkea se, mitä he eivät epäile itsessään olevankaan."

Näin Dennis Cooper varoittaa heti aluksi lukijaa lankeamasta tuomitsevan moralistin rooliin takakannen luettuaan. Kirja ei ole tarkoitettu jokapojan luettavaksi. Sillä sen sisältämä tavara voi olla väärissä käsissä räjähtävää dynamiittia. Vaikka Try on raju ja rujo kuvaus ahdistavan seksuaalisen hyväksikäytön vastenmielisestä maailmasta, niin että lukijan tekisi mieli hypätä heti ensimmäisen sivun jälkeen kirjan sivuille lyömään turpaan näitä sairaita ja vastenmielisiä pervosetiä, niin todellisuudessa kirja on herkän pojan kaunis selviytymistarina, jossa hänellä on varjeltavanaan oma sisäinen salaisuutensa. Jokaisella meillä on omat salaisuutemme, ja omin salainen maailmamme intohimoineen ja haluineen ylöskirjoitettuna voi olla yhtä kamalaa luettavaa kuin se maailma, jota Coooper kuvaa raadollisesti inhorealistisin kynänjäljin Ziggyn kokemaksi spermanhajuisessa maailmassaan. Tarina alkaa siitä, kun Ziggy on levällään vuoteessa kasaamassa omaa lehteään, jonka nimi on "I APOLOGIZE" -lehti seksuaalisen hyväksikäytön uhreille. Lehteä on myyty muutama kappale paikallisessa levykaupassa, jossa Ziggyn paras ystävä on töissä. Parhaillaan hän kokoaa jo lehden kahdettakymmenettä numeroa. Hän on juuri laittamassa lehteen omakuvaansa, joka on otettu polaroidilla. Ziggy on siinä ilman paitaa, lyhyiksi leikatuissa farkuissa, pää käännettynä. Hän huomaa olevansa aika komea jätkä:

"Kroppa samanalainen kuin noin kuuskytprossalla koulun kundeista. Ehkä hän nussisi itseään, jos olisi varma homoudestaan. Mutta hänen makunsa miesten suhteen on pahamaineisen alkeellinen. Jossain muualla parhaillaan Ken, Ziggyn läski hyväksikäyttäjäsetä, yrittää parhaillaan iskeä Robinia, kolmetoistavuotiasta hevimetallifriikkiä puristellen pojan tahraisten farkkujen peittämää takamusta ihraisilla nakkisormillaan, hokien itselleen sikakiihottuneena, koko ajan pakkomielteisesti, miten vitun uskomattoman näköinen kundi hänellä on nyt hyppysissään."

Ziggy hengailee outojen tyyppien kanssa, ja yrittää etsiä omalle elämälleen pakotietä ahdistuksestaan ja setiensä järkyttävästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Helppoa se ei ole. Hän on jo itse koukussa tähän mustaan ympärillä upottavan liejun tavoin vellovaan uneen, eikä löydä muualta maailmasta helpolla sitä oikeaa puuta johon nojata. Cooperin kerronta on aitoa katujen kieltä. Tiheämerkityksisiä, iskeviä lauseita, ja omalla tavallaan kaunista ja runollista kieltä:

"Siistiä Ziggy alkaa juuri suihkuta, kun hän tuntee tämän jutun rinnassaan, ihan kuin kiinni juuttuneen kiven. "Tunnepommin", kuten hänen kouluterapeuttinsa sitä kuvailee. Aina joskus Ziggyn orgasmi saa "pommin" räjähtämään, ja se saa hänen sielunsa, "tota niin sekaisin, ettei se ole hetkellisen taivaan arvoista." Joten otsa rypyssä Ziggy päästää märän kyrpänsä irti, ja makaa niin hiljaa kuin pystyy."Pommi" tikittää kuumeisesti hänen kylkiluidensa alla. "Ei, älä, oo kiltti", Ziggy nyyhkii, hakkaa rintaansa. Nyt hän sulkee silmänsä, kuvittelee Calhounin, joka on ainoa Ziggyn tuntema ihminen, joka taatusti välittää edes paskan vertaa hänestä. "Cal...houn ", Ziggy hokee kiivaasti, kunnes hänen ystävänsä, isonenäinen, sekaisin oleva, irlantilainen naama peittää kaikki ajatukset, valtavana kuin IMAX-valkokangas."Ki-ki-ki-kiitos", Ziggy uikuttaa. Ei se mitään, Ziggy. Isku, isku. Kun kipu hellittää vähän, Ziggy hämmentää Calhounin, ojentaa kätensä, tarttuu kiinni, sytyttää, alkaa polttaa ruohoa vuoteellaan, katsellen lumoutuneena sperman kuivumista ja kivespussien laajenemista."

Ziggyn adoptoinut "toinen isä", Roger kertoo oma tarinaansa. Miten hän kuusitoista vuotta sitten tapasi eräässä rockkonsertissa erään työttömän namupalan, Bricen, jonka kanssa he kokeilivat heteroseksuaalistyylistä auvoa adoptoimalla vaikeasti sijoitettavan kaksivuotiaan Ziggyn. Kului kymmenen vuotta ilman mitään kontaktia, kunnes hän erässä rokkikonsertissa kohtasi kauniiksi kasvaneen poikansa, ja kiinnostui tästä. Heidän välilleen syntyi kiinnostuksen kontakti. Ziggy alkoi pommittaa toista isäänsä kysymyksillä tämän seksuaalisudesta, saadakseen selville oman seksuaalisuutensa, ja isä kertoi avoimesti kiinnostuksestaan alaikäisiin teinipoikiin. Ziggystä tuli isälle pakkomielle, ja hän koki poikansa hämmentävän vetovoimaiseksi. Myös Ziggy oli itse aloitteellinen rakkaudennälässään, ja kirjoitteli suorasukaisia ehdotuksia isälleen, jossa kysyi milloin he voisivat naida kunnolla ja missä? Isä kirjoitti Ziggylle, että kyllä homma sopii, kunhan pidät turpasi kiinni. Muutat vain hänen luokseen ja aletaan panna:

"Koko keskustelun ajan Ziggy mumisi miellyttävästi katkonaiseen tapaan - hätäinen, epäselvä, epämääräinen, jotenkin runollinen -"musiikki ", jota ihailen kaikissa teineissä, varsinkin kun sen takana oli tässä tapauksessa niin täydelliset kasvot, jotka pystyin kuvittelemaan - uniset silmät, söpö, likainen ruskea tukka, isot huulet huulet liikkuvat vähän liiankin nopeasti mantereen toiselle puolelle."

Sillä välin Ziggyn paras ystävä, narkkari Calhoun katselee Ziggyn pyynnöstä Ziggyn kotivideota, jossa Ziggy runkkaa nuorta kyrpäänsä, ja yksi läskisetä tekee hänelle ikäviä temppuja:

"Ja siten kaiken sen keskellä on juuri Ziggy, katsoen avaruuteen, tai joskus linssiin kasvoillaan varhainen versio siitä ole-kiltti-ja-rakasta-mua-ilmeestä, jonka Calhoun tuntee niin hyvin, ja jonka hän torjuu jatkuvasti. "Jeesus", Calhoun tyrkkää nivusiaan, jotka ovat yhtä pehmeät ja elottomat kuten aina. Sitten, rohkaistuneena, hän katoaa, no ei mihinkään...telkkariin. Porno liittyy Calhounin näkemykseen perinteitä noudattavasta maailmasta."Pyh. "Ihmiset ovat viruksia, hän ajattelee. Klik. Ziggyn video kelautuu kaukana. Jeesus, heroiini auttaa pitämään jutut niin..."

Ziggy lukee Rogerin kirjettä, jossa Roger kertoo mitä hän haluaa tehdä Ziggylle:

"Koska sinä varmaankin pohdit mitä makuni tarkkaan ottaen pitää sisällään. Öhöm. Ensinnäkin haluan sinun ymmärtävän että hienostuneet, valikoivat käsitykseni populaarimusiikista ulottuvat myös ihmisiin. Siten valitsen ystäväni tarkkaan, ja vuodekumppanini vielä tarkemmin. Minulle kuvailemani kaltaiset teini-ikäiset pojat ovat otos ihmisistä, jotka ovat kaikkein polttavimmin elossa, kaikkein kehittyneimpiä, voisin sanoa. Ja mitä tulee siihen mitä haluaisin tehdä heille. Rimmaus on tekninen termi asialle."Perseen nuoleminen" on alhaisempi synonyymi. Tiedätkö että monet, monet homomiehet ovat kiinnostuneempia perseestä kuin isosta kyrvästä, vaikka julkinen kohu väittääkin toisin? Minusta on ihana viettää aikaa teini-ikäisen pojan perseen parissa, hieroen, tutkien ja tallentaen sen piirteet, painaen kieleni reikään, nussien sitä sormellani. Älä erehdy, että tällä seksillä on mitään tekemistä sen "seksin" kanssa, johon Brice sinut pakottaa. Se on pikemminkin palvonnan muoto kuin mitään muuta."

Ei ihme, että Ziggy on pahasti sekaisin. Hän kokee jollain tasolla hyväksikäyttäjäseksin kiihottavaksi. Tietää erinomaisen hyvin oman eroottisen hekumansa kiihottavuuden. Nuoruuden vastustumattoman lumouksen, mutta inhoaa samalla syvästi itseään, ja hyväksikäyttäjäisiään saaden aina tästä päässään vimmatusti viilettävästä sekamelskasta raivonpuskia, missä hän moukaroi vihakirveellä itseään palasiksi tietämättä oikein itsekään miksi, ja miten pahasti hän satuttaa omaa itseään sisältäpäin huomatessaan näiden typerien tunnepommien himmeän sykkeen, potkiessaan mäsäksi huonekalujaan. Monottamalla kaikkea tuhoamisvimmassaan ja kuvitellessaan, että siinä olisivat Bricen ja Rogerin päät. Hän pulppuaa, ja on eksynyt tunteidensa pelottavaan monimutkaisuuteen. Brice saa tästä raivoamisesta tarpeekseen, ja ryntää Ziggyn huoneeseen alastomana ja punainen tukka sekaisin kuin tulivuorenpurkaus, kasvot täynnä karjuvaa purppuraa. Birice antaa Ziggyle raivokasta tukkapöllyä, Nostaa hänet likaisesta ruskeasta tukastaan ilmaa. Ziggy anelee armoa. Isä älä! Mutta turhaan. Hän nousee tukastaan ilmaan. Tulee revityksi juuriltaan. Terävä puu repii pojan nilkat vituksi, ja nastat repivät selkää. Brice potkaisee häntä nivusiin monta kertaa, ja antaa vielä kerta kiellon päälle potkun, joka osuu hänen lihaansa luurangon aukkojen kohdalle. Brice potkii, ja rikkoo Ziggyn käden potkuillaan.

Sitten Brice motkottaa Ziggyle jotain pakosta tämän kanssa elämisestä, ja paiskaa oven yhtä kuuluvasti lähtiessään perässään, kuin ilmestyessään hetki sitten raivomyrskyn lailla riehumaan Ziggyn huoneeseen. Ziggy ei pysty liikkumaan hetkeen luullen olevansa halvaantunut, ja samalla kiusallisen ikävän tietoinen, ettei kukaan kuule sitä, eikä välittäisi kuullessaan siitä. Sellaisessa välinpitämättömien epätodellisuuksien maailmassa hän elää. Hän laittaa Husker Dunin laulun I APOLIGIZE soimaan levylautaselle. Kappale on raivokas, palava, vähän sekavan kaunis valitus siitä miten maailma toimii, ja hyvin samanalainen kuin Ziggy itsekin. Kun Ziggy on 170-sivua yrittänyt selviytyä kaikesta tästä kamaluudesta, ja etsinyt toivottomalta tuntuvaa ihmisyyttä kaiken tämän paskan keskeltä, kirjan kaunis loppukohtaus antaa ymmärtää, että maailmassa on sittenkin kaiken Ziggyn ihmisyyden arvon riistävän ikävän, ja pahan järkyttävien kokemusten jälkeen ystävyyttä, ja elämää kannattelevia voimia jäljellä, kun Ziggy paljain jaloin, ilman paitaa, yläruumis ihan kananlihalla, kaiken kokemansa kamaluuden jälkeen, ja siihen lopen kyllästyneenä hakkaa narkkariystävänsä Coulhonin ovikelloa seitsemännentoista kerran kello kolme kakskytviis aamuyöstä skidi, kuten vittuuntuneen oloinen, mutta silti ystävällinen ja lempeä Coulhon sanoo ulkona värjöttävälle Ziggylle. Sitten tapahtuu "tsaikovskimainen kesäyön ihme".

Ziggyn ja Coulhonin loppukeskustelu on kauneinta kahden ihmisen ystävyyden ja rakkauden ylistyslaulua, mitä läntisellä pahoinvoivalla ja yltiöitseseksikeskeisellä maapallalla on sitten "Mark Twainin Matkakirjeitä maastani"- kirjan kirjoitettu. Vaikka siinä ei panna, ja Calhoun pyytää keskustelun lopuksi Ziggyn vuoteeseen, "kunhan et yritä mitään", hän sanoo, ja Ziggy vastaa: "Ei se mitään, mut oikeesti, en mä edes halua. Ei siinä oo kyse seksistä lainkaan. Mä". "Mä teidän, Calhoun selvittää kurkkuaan. "Mä olen paskiainen." "Ei sä oot upeaa. Emmä sitä meinaa. Mä..ääh."

Vittu mikä juttu. Ihan sekoa. Ziggy on sanaton, ja hän antaa asian olla. Mutta kaikki on nyt sekaisin hänen pääkopassaan, ja myllertää siellä pahanpäiväisesti. Hän on sittenkin saanut mitä on halunnut. Näin kaunista rakkaustarinaa ei löydy mistään muualta. Ihan tippa tulee linssiin ja muna pöksyissä kovenee, kun Ziggy on noin tunteellinen ettei pysty ajattelemaan. Ja sitten molemmat nukahtavat omiin haaveisiinsa, vajoten vierekkäin herätäkseen huomenna uuteen aamuun. Yhteiseen, vaikkakin erilliseen.

"Simultaneously deadpan and queasily raw, Try is the story of Ziggy, the adopted teenaged son of two sexually abusive fathers whose failed experiment at nuclear-family domesticity has left him stranded with one and increasingly present in the fantasies of the other." He turns from both of these men to his uncle, who sells pornographic videos on the black market, and to his best friend, a junkie whose own vulnerability inspires in Ziggy a fierce and awkward devotion. Terminally insecure and yet inured to sexual brutality, Ziggy questions his two fathers, his uncle, his drug dealer, his friends, and himself in an attempt to isolate and define the vagaries and boundaries of sexuality, attraction, and abuse, compiling their responses into a magazine that he calls I Apologize. In prose that is taut, rhythmic, charged, chillingly precise, and beautifully controlled, Cooper examines his characters' motivations not as the product of cultural coercion but as the emanations of something hungry and amoral and essentially human. Try explores "that buried need to go all the way and really possess someone," that place where desire disintegrates into the irrational. He illuminates with utter clarity the need to claim the desirable, to possess wholly something that will fulfill the profound emptiness of the human soul. With Try, Cooper has produced a novel even more complex than his previous books, dangerously innovative and with the startling familiarity of truth in its examination of love, obsession, devotion, and the depths of human need."

Dennis Cooper TRY (Grove Press 1995) ISBN:080213338X

https://groveatlantic.com/book/try/