SDP:n käynnissä oleva puhdistus

Teksti Harald Olausen

Järjestögangsterismi ja on sovittu-kerho eivät ole koskaan hävinneet SDP:stä. SDP:ssä on ollut ns. Ruususen sota, ay-liike vastaan muut demarit mm. naiset, nuoret ja vasemmistolaiset, enemmän tai vähemmän piilossa 1980-luvun lopusta lähtien. Yksi sen kenraaleista on ollut Don Heinäluomana tunnettu mafiosopomo, Eero Heinäluoma, jonka oppipoika Antti Lindtman valittiin huolella suunnittelussa operaatiossa SDP:n puheenjohtajaksi viime viikonloppuna Jyväskylässä. Lindtman piereekin samassa tahdissa kuin Heinäluoma. Heinäluomalta Lindtman on matkinut ärsyttävän tavan hiplata vihkisormustaan kuin vakuudeksi tunteidensa syvyydestä ja aitoudesta. Kaikki on tarkoin harkittua, ennakoitua ja harjoiteltua, aitoudesta viis. Tärkeintä on se miltä asiat näyttävät, ei se millaisia ne oikeasti ovat. Demareissa käydään rajua sotaa vallasta kulisseissa. On käyty aina ja tullaan todennäköisesti aina käymään linjalla vasemmisto-oikeisto. 

Puoluekokouksen televisionnissa paistaa läpi se hyytävä jännitteisyys, mikä näiden kahden leirin välillä on samoin kuin epäsuhta; ay-demarit ovat puolueen jäsenistössä ja koneistossa enemmistönä ja sen vaikutusvalta rahoituksen muodossa esimerkiksi valittaessa KANSANEDUSTAJIA on suuri. SAK:n mahtiliittojen rahoittamat luottamusmieskansanedustajat pääsevät poikkeuksetta lävitse. Ketä he tottelevat? rahoittajiaan vai äänestäjiään. Vastaus on helppo, sillä kyseessä on sama asia; ay-liike. Vakuuttelut yhtenäisyydestä on vain silmänlumetta. SDP:ssa vallitsee kauhun tasapaino. Ennen se oli istuva puoluejohto vastaan edistyksen merkki, Erkki Tuomioja. Nykyisin Heinäluoma ja Heinäluoman suku sekä käskyläiset vastaan muut. Harva kai tietää, että demaririitojen isän ja tappioistaan katkeroitunut Eero Heinäluoma on johtanut joukkojaan kaveripiirissään jo 1970-luvulta lähtien. 

Umpidemari Antti Lindtmanin Jokke-isä kasvatti järjestöissä Heinäluoman perintöprinssiksi poikansa vahvojen kummisetien suojeluksessa. rahat ja järjestötuki tulivat sekä SAK:sta että vantaalaisista Heinäluoman kavereista mm. Metalliliiton entisestä puheenjohtajasta Erkki Vuorenmaasta, SAK:n johtaja Matti Tukiaisesta, järjestöaktivisti Juha Eskelisestä ja kovaonnisesta toimittaja Jukka Halosesta. Puoluekokoukset ovat aina olleet Kremlin tapaan lavastettuja viimeistä piirtoa myöten. Verratkaa Jyväskylän puoluekokousta 2005 ja 2023 toisiinsa ja hämmästykää. Puoluejohto varmistaa valintansa aina uudelleen ja uudelleen hieman eri nimisinä valituttamalla tuttuja ja turvallisia luotettujaan maakunnista itseään valitsemaan. Jos joku uskoi Antti Lidtmanin vakuutteluja puolueen yhtenäisyydestä ja kaikkien tarpeellisuudesta, kannattaa katsoa jo kertaalleen samalla tavalla näytelty SDP:n puoluekokous Jyväskylässä vuodelta 2005 (https://www.youtube.com/watch?v=MOd6Vzgc8wI). 

Kokous on puheita ja uuden puheenjohtajan eleitä (ja ärsyttävää vihkisormuksen hiplaamista) myöten kuin vanhan painajaisen ajankohtaistettu toisinto. Kokouksen kauniissa juhlapuheissa oli yhtä vähän totta kuin muutaman viikon takaisessa. Heinäluoma kiitti kilpasiskoaan, Arja Alhoa,  2005 ja vakuutteli puolueessa löytyvän tehtäviä myös hänelle. Heti kokouksen jälkeen Heinäluoman taustajoukot alkoittivat kuitenkin Alhon mustamaaliskampanjan, mikä johti Alhon tippumiseen eduskunnasta ja Heinäluomalle mieleisen uuden puoluesihteerin, Maarit Feldt-Rannan, nousemisen Alhon tilalle samoilta äänestysaluilta. Alho ei saanut puolueessa mitään luottamustehtäviä ja ketkeroituneena tästä kirjoitti kirjan Kovantuulen varoitus (INTO 2009). Mutta se unohtui, että hän oli itse Lipposen sisäpiiriläisenä aloittamassa uusliberalistista politiikkaa Lipposen I-hallituksessa. Tipahdettuaan toisen kerran eduskunnasta keväällä 2007, hän alkoi kritisoimaan voimakkaasti uusliberalismia ja suututti koko puolueen. 

Sateenkaarihallituksen talouspolitiikan tavoitteeksi oli määritelty kevään 1995 hallitusohjelmassa työttömyyden puolittaminen vaalikauden aikana. Tämän toteuttamiseksi tarvittiin nopeaa talouden ja viennin kasvua, investointien ja kulutuksen lisäystä, ja tuotantorakenteen monipuolistamista sekä työvoimavaltaisten palvelualojen vahvistamista. Samoin hallitusohjelmassa oli sitouduttu vähintään 20 miljardin markan säästöohjelmaan, joka vastasi tuolloin noin kymmenen prosenttia budjetista. Alho arvelee Suomen liittymisen ensimmäisten joukossa kesällä 1995 raha - ja talousliittoon syntyneen enemmänkin Paavo Lipposen ja valtiosihteerinä silloin toimineen Raimo Sailaksen päähän pistosta kuin huolellisesta valmistelusta. Alhon mukaan säästöt vuonna 1996 katkaisivat hyvinvointiyhteiskunnan selkärangan, kuntien peruspalvelujen rahoituksen. Juuri kunnat vastaavat sosiaali - ja terveydenhuollon palveluista, opetuksesta ja lähes kaikesta avusta ja tuesta, mitä ihmiset julkiselta vallalta saavat.

Alho oli jo laitettu ulkoruokintaan ja nostettu heinäluomalaisten keskuudessa poliittisesti epäluotettavaksi "epäehenkilöksi". Ihan samalla tavalla Lindtman lupasi Kiurulle, ettei tätä unohdettaisi. Kiuru luotti näihin kauniisiin sanoihin ja uskoi selustansa turvatun, olihan hän ainoa ns. marinilaisista, joka oli vielä tarjolla puolueen johtoon. Kiuruhan lähti SDP:n puheenjohtajavaaliin vain turvatakseen itselleen eduskuntaryhmän näkyvän puheenjohtajan paikan. Heti kokouksen jälkeen Lindtman ilmoitti kuitenkin Kiurulle, ettei halua tätä tehtävään, mikä oli jo etukäteen päätetty pienessä piirissä. Lindtman toimi Heinäluoman kauko-ohjattuna robottina tässä puhdistuksessa. Kiuru on ollut erityisen vastenmielinen Heinäluomalle siksi, että hän on vaihtanut kesken kilvan puolta, mikä SDP:ssa on epätavallista. Ylen vuoden 2005 Jyväskylän kannatuspuheenvuoroissa (missä esiintyy myös silloinen demarinuorten varapuheenjohtaja Antti Lindtman) Kiuru vielä mielisteli ja kannatti Heinäluomaa puheenjohtajaksi.

SDP siis esittää taas muuta kuin tekee ja tekee samalla itselleen karhunpalveluksen. Järjestögangsterismiin kuuluu pelaaminen kaksilla korteilla, jotta kukaan ei ymmärrä ennen kuin on liian myöhäistä mistä on kysymys. Heinäluomalaiset palaavat takaisin pitkän tauon jälkeen valtaan ja haluavat hyvityksenä kärsimilleen menetyksille ottaa kaiken mahdollisen irti, mikä vain on mahdollista ulosmitata Lindtmanin puheenjohtajuudesta (kukaan ei tiedä kuinka pitkästä). Heinäluoma puhui vuonna 2005 linjanvedosta pari piirua ihmisen suuntaan Lipposen kylmän talouspolitiikan jäljiltä. Lindtman palautti SDP:n takaisin tannerilaiseen kivikauteen. Tässä puhdistuksessa puolue palautuu ay-liikkeen ohjailtavaksi ja kokoomuksen apupuolueeksi eikä siinä ole sijaa sateenkaari-ihmisille, feministeille, vasemmistodemareille tai muuten vaan skeptiselle älykkyydelle, mikä onkin ollut demareissa harvinaista herkkua. Tässäkö tuleva pääministeripuolue ja vaihtoehtoko muka osaavalle ja vahvalle oikeistolle? 

En oikein usko, että Lindtmanin huumorintajuton ja kiristelevä olemus pitkän päälle kantaa pääministeriksi asti. Katsokaa kuvia tästä huumorintajuttomasta ja hampaitaan kiristelevästä järjestögangsterista. Mikä sieltä paljastuukaan? Piru mieheksi, joka ei anna helpolla periksi. Lupaukset sovinnosta ja yhtenäisyydestä puolueen sisällä rikottiin jo alkumetreillä. Miten Lindtman aikoo pärjätä koko ajan kasvavan katkeroituneen naislaumansa kanssa? Entä kun se heikko kohta tulee eteen ja kukaan puolueessa ei tue ja kannusta? Demareissa kiusaaminen on yleistä. Eihän Lindtman koskaan hymyile vaan irvistää. SDP:n perusongelmasta valehtelusta ja vilpillisyydestä pitäisi saada valittaa kuluttaja-asiamiehelle, sillä koskaan demareita äänestäessä ei tiedä saako lopulta vasemmistolaisen taloudelliseen tasa-arvoon vannovan oikeudenmukaisuuden esitaistelijan, vai valmiiksi periaatteensa myyneen ja korruptoituneen oikeistodemarin, jota ei erota kokoomuksesta kuin halvempi maku ja moukkamainen käytös.

P.S.

Pohjoisen Suomen kriittinen ja pedanttimilitantti äänitorvi, Raimo Reiman, kommentoi tätä juttuani, jolla oli kolmen ensimmäisen päivän aikana 3250 lukijaa, eli aihe kiinnostaa kovastikin lukijoitamme, olemmehan kulttuurisfilosofinen verkkojulkaisu, jossa filosofisista puheenvuoroista englanniksi ja suomeksi vastaa professori Timo Airaksinen (jos ihmettelette miksi ei ole moneen viikkoon tänne kirjoittanut paljastan teille; on vaimoineen taas Amerikassa ja kirjoittaa silloin tällöin kun kalastamiseltaan ehtii lyhyitä kolumneja DigiVallilaa; olemme yhdessä 3.10 Vallilan kirjastossa puhumassa Airaksisen uutuuskirjasta Kirjallisuudesta, Robustos 2023, ja seuraavan kerran Helsingin syksyn kirjamessuilla).

"Tytti Tuppurainen on tannerilaisen sosiaalidemokratian puhdasoppisin edustaja, ilman minkäänlaista liikemiesvaistoa tai talousosaamista. Sitä Tannerilla kuitenkin oli osuuskauppaväen piirissä ylivertaisesti. Sanoisin, että juuri osaamattomuutensa vuoksi Tuppurainen on vaarallisin henkilö eturivin poliitikoista. Jos hän pääsee päättämään asioista, niin kuin nyt näyttää."

-Pohjoisen Suomen kriittinen ja pedanttimilitantti äänitorvi, Raimo Reiman

Lisää vallanhimoisesta ja melko "tahvosta" Tytti Tuppuraisesta munaamassa demareita:

https://www.digivallila.com/l/muuten-olen-sita-mielta-etta-tytti-tuppuraisen-on-erottava/

https://www.digivallila.com/l/tytti-tuppuraisen-ero-osa-ii/