Hyvä Ylen Merja Ylä-Anttila:Moukarilla hyttystä päähän ja Peter Preston...

Teksti:

Harald Olausen

Kun ensimmäisen kerran kuuli kaupallisten kilpailijoiden röyhkeydestä ja ei suomalaisesta tavasta valittaa YLEISRADIOSTA EU:n kilpailuviranomaisille, ei ollut uskoa korviaan. Aika härskiä ja epätoivoista, oli ensimmäinen ajatus. Sitten heräsi kysymys: eikö kukaan huomaa, miten Sanoma Oy ja Medialiitto r.y. yrittävät kaventaa tavallisten kansalaisten sanavapautta, josta Yle on pitänyt kiinni koko pitkän historiansa aina perustamisestaan 1920-luvulta lähtien? Onneksi Yle puolustautuu, perustelee ja vakuuttaa. Keskustelu sanavapaudesta nivoutuu usein demokratian ja julkisen keskustelun edistämiseen, kuten tässäkin tapauksessa. A-Studiosta tuli aiheeseen liittyen pitkään odotettu jännitysnäytelmä, Ylen ja Ylestä EU:n kilpailuviranomaisille valittaneen Sanoman johtajien välinen kiivas debatti, jonka selkeäksi voittajaksi käytännölliseen järkeen ja voimassa olevaan Yle-lakiin sekä komission antamiin ohjeisiin vedoten, nousi Ylen Merja Ylä-Anttila. Onnittelut. Yle eli me ja siis koko kansa voitti. Sanoman temppuilut yhdessä kepulaistaustaisen Medialiiton kanssa ovat osa suurempaa peliä, jossa he yrittävät suistaa Ylen kakkosluokan vikisijäksi tuottamaan maakunnallisia säätiedotuksia hieman samaan tapaan, kuin aikoinaan kaapeliverkkomarkkinoilla Telia OYJ:lle oli kaupallisten toimijoiden keskuudessa varattu kannattamaton haja-asutusseutujen nettiyhteyksien rakentaminen lakiin vedoten, kaupallisten toimijoiden kuoriessa samaan aikaan kakusta kerman isoissa taajamissa hyvillä voitoilla. Sanoman mukaan Ylen tulisi vetäytyä kaikilta kilpailuilta mediamarkkinoilta sivuun täydentävään rooliin. Vaatimus on sama kuin jos Yle lopettaisi samalla hetkellä kaiken sen, mitä kilpailijat tekevät ja antautuisi taistelutta. Miksi se tekisi näin paljon pienempien ja alalla vähemmän arvostusta nauttivien kilpailijoidensa hyödyksi? Rahasta. Siis siitä, mikä Sanoman ja Medialiiton jäsenyritysten kassasta puuttuu, ja mistä tulee vielä suurempi puute tulevaisuuden digitaalisten mediamarkkinoiden isojen kansainvälisten toimijoiden syödessä pienet kansalliset suuhunsa.

Mutta se ei ole Ylen huoli, vaikka se on "tarkoituksellisesti tehtailtujen valitusten" taustalla vaikuttava todellinen syy. Pelisääntöjen täydentäminen on Sanoman väite. Mutta mitä se tarkoittaisi käytännössä? Sanoman mukaan tarkoittaisi sitä, että "he mahdollisimman paljon täydentäisivät toisiaan"? Mitä se muka tarkoittaa? Kyseessä on sanahelinää peittämään alleen sen ikävän tosiasian, että Sanoma on kusessa taloudellisesti ja yrittää siksi keinoja kaihtamatta saada itselleen tällä hyökkäyksellä luvan kahlita Yle täyttääkseen kassansa. Mutta mitä Sanoma ja Medialiitto oikeasti sitten haluavat? Valtaa, rahaa ja Ylen pois tieltä häiritsemästä heidän yritystään vallata mediamarkkinoita. Mutta eihän se ole mahdollista. Ei tietenkään! He haluavatkin eräänlaisen linnarauhan takeena, että kakusta riittää heillekin pieni siivu kiristyvillä markkinoilla myös huomenna. Aika halpamainen temppu. Merja Ylä-Anttila pilkkoi kerta kerralta kaikki Sanoman Suomen toimintojen toimitusjohtajan väitteet hakkelukseksi. Yle on jo loupunut isosta liudasta sellaisia ohjelmia, jotka eivät kuulu sen ydinosaamiseen; kyse on jonninjoutavasta mutta suuria katsojamääriä keräävästä viihteestä. Se on aina harmittanut Sanomaa, jonka köykäinen Nelostelevisio - ohjelmapäällikkönään Ylelle aina Euroviisujen aikaan jostain kumman syystä lainattava Mikko Silvennoinen - kärsii hyvien ja vetävien ohjelmien puutteesta sekä mainoseurojen vähyydestä. Loppupeleissä kyse on myös siitä, että Yleä, jota on jo rankalla kädellä laihdutettu ja kuihdutettu, kuritettaisiin vielä sen verran kunnolla, että Sanoma Oy ja Medialiiton jäsenyritykset pääsisivät niskan päälle määräämään kaapin paikan tulevaisuuden digitaalisia mediamarkkinoita vallatessa. Idea on pitkällä juoksulla muuttaa koko Yle-lakia siihen suuntaan, että Ylestä tulee mainosmedioiden nöyrä apupoika eikä kuten nyt: itsenäinen ja vahva toimija mediamarkkinoilla.

Koko homma haisee jotenkin salakavalalta ja kummalliselta. Suomalaisia asia kummastuttaa. Kun katsoo esimerkiksi MTV:n melko heppoisia uutisia, voi sanoa, että laatujournalismilla ja niillä on yhtä vähän tekemistä keskenään kuin Antti Rinteellä ja totuudella, sen verran kaukana niistä on kaikki se, mitä olemme tottuneet näkemään ja kuulemaan Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen tuottamista ohjelmista. Kyseessä on siis kahden kusessa olevan altavastaajan hyökkäys on paras puolustus-operaatio. Sanoma Oy ja Medialiitto pelaavat aikaa. Merja Ylä-Anttila paljasti pelin jo heti ohjelman alussa. Epäsuhtaisat kaverukset Sanoma Oy ja Medialiitto ovat liikkeellä sammutetuin lyhdyin pelaten avoimesti melko kyseenalaista ja epärehellistä peliä. He väittävät ihan muuta, mitä tarkoittavat ja yrittävät saada Ylen puolustukseen pienen reiän, josta seuraavien eduskuntavaalien jälkeen heitä hyvin ymmärtävät poliitikot voisivat jatkaa Ylen kurittamista samaan malliin. Mutta ei se mene lainkaan käytännössä, niin kuin Sanoma OY:n Suomen johtaja väitti. Ylä-Antilla muistutti, ettei kyseessä ole mikään nollasummapeli, ei ole keneltäkään pois toisen menestyminen. Päinvastoin toisen menestys on myös toisen menestys kun sen oikein oivaltaa. Tai kuten Ylä-Anttila vahvisti Dagens Nyheterin päätoimittajan Peter Wolodarskin suulla: "Hyvä laadukas julkinen palvelu ei ole keneltäkään pois, vaan se vahvistaa myös kaupallista hyvää toimimista. Siellä voi sananvapaus ja tiedonvälitys hyvin."

Ylä-Anttila osui asian ytimineen. Molemmissa kanteluissa on kyseessä kova hyökkäys Yleä vastaan todellisena tavoitteena rajoittaa sanavapautta. Kyseessä on nimenomaan julkisen sanavapauden rajoittamisyritys ja hyökkäys tavallisen kansan oikeutta tulla kuulluksi ja kuulla kriittisiä ääniä myös vallanpitäjiä vastaan. Ja kuten Ylä-Anttila ohjelman lopuksi sanoi, ei kukaan muu toimija osaa, halua tai kykene tekemään sitä laajaa "kulttuurikatalogia", johon kykenee vain Ylen ammattitaitoinen koneisto. Pidetään kiinni demokratiastamme. Pidetään siis kiinni oikeudestamme katsoa ei kaupallisia uutisia ja ajankohtaisohjelmia eli YLEä. Poliittisen historian professori L.A. Puntila vuonna 1961 puhui samasta asiasta. Hänen mielestään julkisuus on demokratian terävämpiä aseita, emmekä saa antaa sen missään vaiheessa eikä minkään syyn vuoksi tylsistyä. Sananvapaus meillä on; oikeus pitävien tietojen mahdollisimman nopeaan saantiin on myös varmistettava. Niiden oikealla käyttämisellä on lujitettava demokratiaa ja siinä vaikuttavien ryhmien keskinäistä luottamusta ja yhteistyötä - juuri kuten YLE tekee.

On perin outoa, ettei kukaan poliitikko ole noussut puolustamaan tätä yhtä tärkeintä kansalaisoikeuttamme, joka näyttää nyt olevan uhattuna Sanoma Oy:n ja Medialiitto ry:n operaation tuloksena. Kukaan ei myöskään julkisessa keskustelussa tunnu muistavan, miten kohtalokasta on kun valta ja media keskittyvät ja miten tärkeää demokratian ja sanavapauden kannalta olisi lehdistön, jota Sanoma ja Medialiitto edustavat, monopolisoitumisen torjuminen, mikä tänään on Suomessa jo liian myöhäistä. Miksi sitten sanavapaus on niin tärkeää ja yksi tärkeimmistä asioista, jota kansalaisilla on? Siksi, että sen oleminen tai puuttuminen mielletään usein eräänlaiseksi paradigmaksi, joka jäsentää koko viestintäpolitiikan ja demokratian kenttää. Sananvapauden ja viestintäpolitiikan suhde on jännitteinen sillä sananvapaus ei vain ohjaa viestintäpolitiikan sisältöä, vaan usein vapaus ja sääntely myös ymmärretään toistensa vastakohdiksi; sanavapaus ja lehdistönvapaus ovat tarkoittaneet vapautumista julkisen vallan harjoittamasta sensuurista. Mainosmedioilla se on ihan toista. Se on ikävällä tavalla sisäistettynä herruutena oikean sanavapauden puuttumista ja valtavan viihteellisen hömpän tarjoamista ohjelmien nimikkeellä; uutiset ovat uutisia vain nimeksi, eikä niitä useinkaan ohjaa riippumaton journalistinen halua näyttää kolikon kaksi puolta, vaan se näkemys, joka omistaa mediat tai jonka kaveri maksaa sen kulut mainoksillaan.

Hesarin entinen päätoimittaja Janne Virkkunen muistutti oikeasta sanavapaudesta rivien välistä muistokirjoituksessaan Hesarissa legendaarisesta The Guardianin päätoimittaja Peter Prestonista: "Peter Prestoniin sopivat hyvin Salaman Rushdien sanat: "Sananvapaus on kaikki. Se on koko peli. Sanavapaus on elämä itse." Prestonin yksi unohtumaton ohje tämän kirjoittajalle oli: Päätoimittajan pitää osata tehdä kompromisseja, mutta älä tee kompromisseja sanavapaudesta." Preston puhui sanavapauden ja demokratian kohtalonyhteydestä. Hänen aikanaan syntyi käsite "guardian readers", joka vastaa suomeksi kutakuinkin samanlaista käsitystä laatujournalismista kuin seuraisi vain Yleä.

Lue myös 28.5. digivallila.comissa ollut juttu YLE:stä: https://www.digivallila.com/l/sananvapaustaistelu-roihahti-ylen-ja-yksityisten-markkinamedioiden-valilla/