Hyvä Turja Lehtonen!
Teksti Harald Olausen
Pariisissa on aina aika join reihuttu kunnolla. Pariisin yliopiston mellakat ja lakot 1300-luvulla sulkivat yliopistot kuukausiksi, opettajia tapettiin ja opiskelijat ryyppäsivät, rienasivat ja hakkasivat ketä halusivat. Se ei ole siis uutinen, että Pariisi palaa. Uutinen on sen sijaan se, ettei Suomessa ole vielä nähty köyhien ja nälkäisten mellkoita, kun kaikki kallistuu, ruokajonoja lopetetaan ylijäämätavaroiden vähyyden vuoksi, ja rikkain väestö ahmii itselleen Ranskan tavoin etuisuuksia kuin viimeistä päivää vielä irvistäen perään.
Kaukana ovat Tampereen punaisen kommuunin ajat, kun Yrjö Sirola eräänä päivänä lokakuussa 1905 marssi tovereineen kaupungintalolle, astui parvekkeelle, minkä reunat hänen kannattajansa koristivat punalipuilla Pariisin kommuunin esimerkin mukaisesti. Pariisin kommuunin historia innosti tätä porukkaa. He ottivat kaupungin haltuunsa, ja perustivat punakaartin. Se oli poikkeuksellisen rohkea ja vallankumouksellinen teko, sillä se oli ensimmäinen työläisten aseellinen taistelujärjestö sitten murskatun Pariisin kommuunin.
Mielialat kiihtyivät. Järjestettiin mielenosoituksia. Valittiin suurlakkokomitea, josta tuli kaupunginhallitus. Suurlakkoon ryhtymisestä torikokouksessa nousi vain yksi ääni vastaan. Alas-huuto oli niin voimakas, että mies pyörtyi. Nyt kaikki tuo on enää haalistunut muisto vain. Pariisin ja Tampereen kommuunin hengessä niiden poliittinen perillinen, vasemmistoliitto, on lähtenyt kuin toivona historialliseen nousukiitoon jo lähelle entistä mahtipuoluetta kepua. Ja sitten on vielä Teollisuusliiton Turja Lehtonen.
Harvinainen ay-pomo, joka hämmästytti viime viikon A-studion katsojat puhumalla sydämmellään järkeä, yksinkertaista ja selkeää kieltä nykytilanteen jatkumisen mahdottomuudesta, kun kamelinselkä on jo katkaistu. Lehtonen pani hanttiin kokoomuslaisille virkamiehille, jotka luulevat vanhan marssijärjestyksen olevan yhä voimissaan: ensin käydään vaalit ja sitten marssivat valtiovarainministeriön virkamiehet kertomaan, miten maan taloutta hoidetaan, ja mitä, ja mistä itse kuluja karsitaan.
Harvoin kuulee enää nykyisin tällaista puhetta. Se herätti monen nukkuvan ja epäilevän sekä poliittisten puolueiden – myös SDP:n – tyhjiin puheisiin kyllästyneen miettimään, että ehkä sittenkin äänestämisellä ja yhdellä äänellä on väliä. Jos ensi eduskuntavaaleissa äänestysprosentti nousisi yli 80 prosenttiin, todennäköisesti vasemmistovihreillä olisi eduskunnassa enemmistö. Silti vasemmistoon pitää myös suhtautua taktikoijana yhtä varauksella kuin oikeistolaisiin kilpakumppaneihinsa, Myös se osaa kepun tavoin pettää.