Ilkeilyn lyhyet jäljet ja Pyrrhoksen voitto

Teksti Harald Olausen

Persujen oman Goebbelsin, Wille Rydmanin, tasapainottomuudesta ja jyrkkyydestä sekä epä-älyllisestä jankuttamistyylistä on kiertänyt vuosia huhuja, jotka saivat vahvistuksen, kun Rydman (tyyli syyttää muita vainoharhaisesti omista töppäyksistään on sukua Alpo Rusille) liittyi persuihin, ja eilen häiriköi A-Studion keskustelua aiheuttaen muille osanottajille mielipihaa.

Rydman-show on klassinen tapaus siitä, kun valhe liimautuu typeryyteen ja luulee olevansa fiksu. Mutta tässä on kyse jostain muustakin, jopa pelottavasta ja arvelluttavasta. Hallituksen jäsenenä on selvästikin arvostelukyvytön ja tasapainoton ihminen. Yleensähän oman ajattelun rajoja laajennetaan reflektoinnin ja ympäristöltä saadun palautteen avulla. Tässä ne taa suljetaan.

Länsimaissa on puhuttu viime vuosina koko ajan yleisemmäksi käyneestä totuuden ja tosiasioiden kriisistä. On vaihtoehtoisia faktoja, eli puhdasta valhetta. On totuudenjälkeistä aikaa, eli joukko järjestelmävalheita. On Rydmanin tavoin jatkuvaa tahallista harhaanjohtamista ja pötypuheita, eli juridisin termein, valhe muutettuna rikolliseksi petokseksi, jonka avulla hän itse hyötyy.

Helsingin yliopiston tutkijatohtori, VTT Timo Harjunniemi, kirjoitti T&E-lehden numerossa 1-2/2021, että kun maailma tuntuu vajonneen vainoharhoihin ja kollektiiviseen alaikäisyyteen, hypoteesi demokraattisten totuus- ja viestintäihanteiden rämettymisestä vahvistuu. Syynä on Harjunniemen mukaan ihmisten altistuminen valeuutisille. Rydmanin työkalupakki on tätä.

"Monien poliitikkojen hyökkäykset valtavirtaista journalismia vastaan heikentävät yhteisen tilannekuvan muodostamisen edellytyksiä entisestään. Sen enempää media kuin asiantuntijatkaan eivät enää näyttäydy objektiivisina yhteisen hyvän vaalijoina, vaan erilaisten taloudellisten tai poliittisten eturyhmien käsikassaroina." Juuri tämä on Rydmaninkin tarkoitus.

Ylen hampaattomuus on päätetty ylemmällä tasolla, ja se on päätoimittajan ja hänen lukuisten pikkuapulaistensa linja olla ärsyttämättä liikaa persuja, jotka ovat tukkineet Ylen johdon suut, uhkaamalla leikata Yleltä leijonanosan sen toimituksellisesta budjetista. Siksi Ylen kauniit ja mukavat toimittajat ovat poliittisesti pahoin rampautettuja eunukkeja. 

Persut laskevat kulissien takana sekuntikello kädessä saamaansa huomiota uutisissa ja ajankohtaisohjelmissa, ja valittavat heti tasapuolisuuden nimissä, jos eivät saa "parlamentaarista kannatustaan" vastaavaa näkyvyyttä. Siksi Ylen ajankohtaisohjelmia ja uutisia on vaikea katsoa. Ne ovat kompromissien rahvaanomaista taidetta, missä totuus on persujen ostettavissa. 

Rydman olisi ollut pahassa kusessa, jos toimittaja olisi uskaltanut kysyä oikeat kysymykset ja vaatia Rydmanin väitteiden tueksi faktoja, joita hän ei esittänyt, kun niitä ei ole. Näin Yle tuli vahvistaneeksi taas vain yleisen höpöpuheen ja poliittisesti ovelan valheen julkista voimaa, kuin kastelemalla myrkyllistä kukkaa, koska myrkyttäjät niin vaativat "yleisiin syihin vedoten". 

Ongelma on paljon vakavampi kuin sen ensisilmäyksellä luulemme olevan. Me annamme demokratian nimissä demokratiaa vastustaville ja pilkkanaan pitäville rydmanneille ja putkosille aseet käteen, joilla he ampuvat meitä. Siksi en itse katso televisiota ja seuraa uutisi- tai ajankohtaislähetyksiä muuta, kuin mitä näitä artikkeleitani varten olen tehnyt, ja voin vieläkin tästä pahoin.

Huoli valeuutisista niveltyy laajempaan ajatukseen totuudenjälkeisestä ajasta. Sillä Harjuniemi viittaa niihin murroksiin, joilla haastetaan liberaalien yhteiskuntien perinteiset tieto- ja viestintäihanteet: "Väite kuuluu, että jaettuja, poliittisen kärhämöinnin ulkopuolella olevia faktoja ei enää ole, kun läpinäkymättömien algoritmien kiihdyttämä somelogiikka ajaa ihmiset salaliittoteorioiden pariin ja samanmielisiin kupliin." Mutta palataanpa takaisin vielä A-Studion järkyttävään Rydman-iltaan.

Nuhjuinen ja vastenmielinen työmies Matti Putkonenkin kuulostaa lähes puhtoiselta ja virheettömältä kuoripojalta roikkuvasta naamastaan ja tupakan keltaiseksi värjäämistä nakkisormistaan huolimatta todellisen persulimboturvan, Wille Rydmanin, torpedoidessa parhaan kykynsä mukaan suht. asiallista keskustelua, kuin luokan besserwisseri opettajien opetusta.

Olipa vastenmielistä katseltavaa, sillä Rydmanissa on jotain konsensus-Suomeen huonosti istuvaa totuuden, "sille tuolle toiselle puolelle" ulottuvaa demonista pelottavuutta, mistä Ilmestyskirjassakin täystuhona vihjataan. Hän ei näyttänyt heinäsirkkamaisessa olemuksessaan ja hurmoksessaan runnoa eteenpäin omaa totuuttaan lainkaan inhimilliseltä olennolta.

Eilinen A-studio vahvisti tämän vastenmielisen Rydman-belsebuubi-ilmiön. Piti oikein hieraista silmiä, kun kamera jäi seuraamaan Rydmania, joka kiusattuaan valheilla ja asiattomuuksilla lähinnä työntekijöitä ohjelmassa puolustaneita vieraita, hihitteli niin tyytyväisenä, kuin vain tämän taidon lapsena oppinut julmuri osaa laajasta kokemuksestaan, vaikka yritti näyttää viattomalta.

Rydman oli vahingoniloinen eikä kertaakaan suostunut puhumaan todenmukaisesti tai rakentavasti vaan tyytyi poliitikoille tyypilliseen vaihteeseen eli jankkaamiseen ajan pelaamiseksi. Kiusaaja- Rydman ei ole yksin. Koko oikeistohallitus harrastaa samaa ajaessaan työntekijöiden kannalta ikäviä asioita. Kuusenkurkottajat kapsahtavat aina katajaan maassa toki tiedetään.

Pyrrhoksen voittoahan tässä ollaan hakemassa, mikä maksaa voitolla oleville vielä paljon. Kukaan heistä ei ole vielä ollut niin ilkeän vahingoniloinen, kuin eilen Rydman A-studiossa kympillä oli. Hänen oli ajoittain omahyväisestä virnistyksestään naamalla päätellen vaikea pysyä nahoissaan. Näytti siltä, kuin hän olisi iloisena onnitellut itseään omasta erinomaisesta suorituksestaan.

Työntekijöiden kyykytyksessä ei ole kysymys mistään muusta, kuin työnantajien halusta hillitä kuluja rokottamalla työntekijöiden eduista. Kilpailukyky on sana, jonka nimeen maassamme on vannottu aina. Tänään se tarkoittaa työntekijöiden lisien, lomien ja päätösvallan minimoimista paikallisen sopimuksen nimissä. Se on oikeistoretoriikkaa, joka on ilkeilyä ja syyttelyä.

Syyttelyyn ja valheiden levittämiseen sekä ylimieliseen kiusaamiseen on nyt vain totuttava, eikä asialle voi juuri yhtään mitään, samalla tavalla kuin ei oikeistohallituksen leikkauksille ja työntekijöiden aseman heikennyksille. Tätä oikeiston vaalirahoittajat, EK etunenässä, ovat aina toivoneet ja vaatineet vastapalvelukseksi messevästä vaalirahoituksesta. Revi tästä sitteen huumoria!

Vasemmisto on itse syypää omiin ongelmiinsa. Kuka käski ajaa vasemmistolaisen tiedottamisen lähes hengettömäksi? Kuka on kieltäytynyt johdonmukaisesti tukemasta vasemmistojournalismia ja päättänyt, ettei satsaa mielipidevaikuttamiseen? Mahtavat ja typerät ay-pomot saavat syyttä itseään lyhytnäköisyydestään. Suomi olisi tottakai toisenlainen, jos ay-liike välittäisi todella.

Lauantaina Ykkösaamun vieraana on yksi syyllisistä (itseasiassa ay-ahneuden pahin esimerkki), Teollisuusliiton Riku Aalto, se toinen eilinen A-studion työntekijöitä edustanut vieras. Saa nähdä kysytäänkö minun esittämiäni kysymyksiä lainkaan. Kysyin miksi Aalto sai 9000 euron palkankorotuksen/kk, ja onko hän tyytyväinen VVO:n muuttamisesta markkinakapitalistiseksi?

Ne olisivat hyvä alku alkaa siivota tätä epäonnistunutta ja vanhakantaista sekä moraaliltaan epävakaata ahneiden-ay-johtajien luokkaa takavasemmalle eläkkeelle, ja valita tilalle, jos se on edes mahdollista, hieman kaukonäköisempiä ja viisaimpia sekä yhteisen edun oman edun edelle laittavia tulevaisuuden ay-johtajia; esimerkiksi Sanna Marin SAK:n tulevana puheenjohtajana!

Eivät kaikki ay-liikkeen jäsenet ole idiootteja, kuten Aaltokin antoi ymmärtää. Heillä on aivot ja sydän mutta he ovat tottuneet päästämään johtajansa liian helpolla ja uskoneet liian helposti heidän jorinoitaan. Luulen että monet heistä ovat tulleet toisiin ajatuksiin - ehkä sittenkin vanhat pomot pitää kengittää vapaa-ajanasunnoilleen, ja valita tilalle tätä päivää vahvasti hengittävät.