Jälleen yksi järkyttävä käytännön esimerkki siitä, miten homofoobiset Helsinki Pride ja Seta syrjivät homoja
Teksti Harald Olausen

Helsinki Priden ja Setan vallanneet seksittömät ja sukupuolettomat ovat keskittyneet ajamaan omaa asiaansa muiden seksuaalisten vähemmistöjen kustannuksella, sen voi jokainen lukija todeta omin silmin heidän sivuiltaan, missä seksittömien ja sukupuolettomien ilosanomaa julistetaan perinteisten seksuaalisten vähemmistöjen kustannuksella, eikä esimerkiksi homojen edestä tehdä käytännössä muuta, kuin lausutaan pari pakollista sanaa. Oman agendan ajaminen yhteisen agendan sijasta on sekä epäeettistä että arvelluttavaa, kun se tapahtuu seksuaalisten vähemmistöjen tasa-arvon nimissä. Kyseessä on silloin petos. Nyt on paljastunut, että taustalla vaikuttavat myös selkeästi sekä homojen sorto että homofoobisuus, joka on saanut kentällä valvovien viranomaistollojen silmien ulottumattomissa sodan ja terrorin tapaiset henkisen ilkivallan rumat kasvot. Kaiken lisäksi järjestöt eivät itse noudata tasa-arvolain henkeä, sillä niissä on lähes yksinomaan vain yhden sukupuolen, tai sukupuolettomien, edustajia sekä johtotehtävissä luottamusmiehinä että järjestöjen palkallisina työntekijöinä. Ei mikään ihme, etteivät he halua tehdä töitä muiden kuin omiensa puolesta.
Temppu on jo siksi hävytön, etteivät seksittömät ja
sukupuolettomat missään nimessä kuulu seksuaalisiin vähemmistöihin kieltäessään
sukupuolen ja seksin merkityksen. Vielä hävyttömämmäksi tempun tekee se, että
sen lisäksi että he ja usein vielä ulkopuoliset tasa-arvon nimeen vannovat
liittolaisensa, kuten toksiset feministit ja muut ärhäkät äärilaidat vaativat,
ettei Pridellä homot saa kulkea ilman paitaa, seksistä ei saa puhua lainkaan, ja
joidenkin mielestä, kuten surullisenkuuluisa viherbloggari Eino Nurmiston, joka
levittää tahallaan valheellisia väittämiä uhkaksi kokemistaan ihmisistä ja
homojen ravintoloista, valkoisen cis-miehen on parempi pitää heidän edessään
turpansa kiinni ja työntää päänsä omaan perseeseensä. Edellä kerrottu esimerkki
on sieltä siivoimmasta päästä. Nurmiston hengenheimolaisia, rumasti toisistaan
puhuvia, ja eripuraa viljelevien joukko, on yllättävän suuri. Nurmiston
liittolaisten bravuuritemppu on lähetellä nimettömiä uhkauksia ja vaatimuksia
sananvapauden nimissä poistaa sellaisia tekstejä, jotka eivät ole linjassa
seksittömien ja sukupuolettomien omien, usein aika jyrkkien ja mielivaltaisten
vaatimusten kanssa muuttaa koko maa ja sen jälkeen maailma samanlaisiksi
valjuiksi haahuileviksi seksittömiksi ja sukupuolettomiksi haamuiksi, kuin mitä
he itse ovat.
Kun nyt olen kirjoittanut taas näitä analyysejani, ovat sukupuolettomat ja seksittömät lähteneet perinteiseen tapaan yrittämään tukkia turpaani ja tukahduttamaan vapaata sanaa. Mutta meilläpä journalisteilla onkin oma rahastomme auttamassa tässä ongelmassa. Journalistien
tukirahasto on mediatalojen ja alan liittojen yhdessä perustama rahasto, joka
auttaa avustuksin uhkailun, vainon ja muiden häirinnän muotojen kohteeksi
joutuneita journalisteja. Kovin on tärkeä asia. Esimerkiksi minä olen saanut nyt
epäsuorasti uhkailuja sukupuolettomilta ja seksittömiltä Qx.fihin kirjoittamieni
queerjuttujen jälkeen. Tukirahastosta kerrotaan
uhkailun ja kiristämisen olevan todellinen uhka sanavapaudelle.

Tässä ohessa on viime vuonna kirjaani "O`GAY - queernovelleja III"(kulttuuriklubi.com) varten nappaamani profiili sukupuolettomasta ja seksittömästä ihmisestä. Mikä hän on ja mitä hän haluaa? Sitä hän ei tiedä itsekään, mutta seksuaalisen vähemmistön kanssa hänelle ei ole mitään tekemistä. Siinä hän on rehellinen, että hän kertoo ettei ole kovin kiinnostunut seksistä ja se ilmoitus on hänelle hyvin tärkeä asia. Hänellä ei ole himoja, ei haluja eikä kykyjä. Seksuaalisuutta eikä sukupuolta ole. Mutta paperilla se on samanlainen ilmoitusasia kuin hänen sukupuolensa hänen omasta mielestään. Ja kun hän on päättänyt olla tänään tätä ja huomenna tuota, meidän muiden on ilman epäilystä oltava hänen kanssaan samaa mieltä, muuten olemme vaikka transfobisia ja meidät noidutaan alimpaan helvettiin:
-Olen:-Transsukupuolinen mies
-Polyamorinen. Tällä hetkellä minulla on kaksi poikaystävää ja yksi ihminen,
jota tapailen (huomatkaa tämä kohta, poikaystävät eivät siis ole ihmisiä. Hän vain tapailee heitä ilmeisesti leikin takia, koska ei pidä seksistä, silloin hänellä voisi olla myös lemmikkimarsu naapurista, jota hän tapailee - ei ihminen, ja suhde on vain ilmoitusasia, tosin yksipuolinen hänen itsensä laatima, marsu ei siitä tiedä mitään- toivottavasti).
-Homohko/queer. Olen pääasiassa kiinnostunut/viehättynyt miehistä (trans ja
cis) ja ei-binääreistä (muunsukupuoliset,
agenderit jne.). Yleensä en kiinnostu/viehäty naisista, mutta poikkeuksia
tapahtuu.
-En ole kovin kiinnostunut seksistä. Tämä on tärkeää.
-Tällä hetkellä vaniljaseksi ei suuresti kiinnosta, mutta pidän muusta
läheisyydestä, suutelusta, halailusta, silittelystä.
-Kinky silloin kun huvittaa. Kinkyssä iloa minulle tuovat esim. köydet,
sidotuksi/kiinnitetyksi tuleminen (köysillä tai muuten),
kaulapannat ja uusien asioiden kokeileminen.
-Enimmäkseen bottom/sub. Joskus on kiva topata/olla dom, mutta pääasiassa olen
bottom/sub. Poikkeuksia voi tapahtua kemioista riipppuen, ja olen avoinmielinen
ja kokeilunhaluinen.Arvostan:-Transtietoisuutta/-ymmärrystä
-Kykyä käsitellä tunteitaan ja ottaa vastuuta niistä
-Ymmärrystä suostumuksesta
-Hyvää kommunikaatiota omista ja partnerin tarpeista ja rajoista
-Viestejä, joiden sisältö on jotain muutakin kuin "hi
what's up?" ;)Huom. (5/2020):-Olen avoin uusille ihmissuhteille, romanttisille tai ystävyyssuhteille. En ole
kiinnostunut yhden yön jutuista.
-Yksi poikaystävistäni, snive, on myös Qruiserissa. Deittailemme
erikseen (myös yhdessä, jos sattuu osumaan sopiva ihminen
kohdalle) ja on ok, jos olet kiinnostunut vain jommastakummasta meistä.-Olen enimmäkseen kiinnostunut miehistä (trans ja cis), ei-binääreistä ja poikkeuksellisesti
naisista (trans ja cis). Olen pääasiassa viehättynyt n. 25-45-vuotiaista
ihmisistä.
Etsin kavereita/ystäviä tai suhdetta poikia/miehiä, muu sukupuoli tai ei sukupuolta (transihminen, transsukupuolinen FtM, transvestiitti MtF, transvestiitti FtM, intersukupuolinen, intergender, transgender) kaikista ikäryhmistä (dominoiva, top, versatile).
Sukupuoleton ja seksitön ihminen on kuin varjo sukupuolen omaavasta ja seksuaalisesti toisista ihmisistä kiinnostuneesta ihmisestä. Moni heistä tarvitsisi enemmän lääkärin kuin tuomarin, joita he yrittävät epätoivoisesti esittää, apua. Kyseessä on lajissaan suuri hyvinvointiyhteiskunnan kusetus miesmuistiin. Ruotsissa asiasta on jo karvaita kokemuksia, kun sukupuolettomat ja seksittömät valtasivat ensin 2000-luvulla opiskelijoiden homo- ja lesboliikkeen, sekä sen jälkeen homo- ja lesbojärjestö Tukholman RFSL:n. Kusetus on Suomessa vielä pahempaa. Edellä mainitut kaksi järjestö keräävät seksuaalisen tasa-arvotyön nimissä isot rahat sekä sponsoreilta että julkisesta potista. Sponsorit haluvat näkyvyyttä Prideillä. Julkinen rahoitus taas pitkäjänteistä ja suunnitelmista työtä seksuaalisten vähemmistöjen olosuhteiden parantamiseksi sekä ongelmien kartoittamiseksi. Eri asia on sitten, tehdäänkö näin. Ainakaan homojen näkökulmasta ei. Järjestöissä ei ole yhtään homoa töissä. Muutama mieheksi jossain vaiheessa itsensä luokitellut kylläkin, mutta se ei kesää vielä tee varsinkin, kun yksikään monesta kahden järjestön työntekijästä ei tee mitään homojen auttamiseksi. Tänään 16.6 Diakonissalaitoksen verkkolehdessä oli jälleen yksi järkyttävä käytännön esimerkkki siitä, miten homofoobiset Helsinki Pride ja Seta syrjivät homoja Anu Räsäsen jutussa otsikolla Homoseksuaalina koin jatkuvasti väkivallan uhkaa osoitteessa:
https://www.hdl.fi/blog/vakivallan-uhka-homoseksuaalina-asunnottomana/?fbclid=IwAR0DFk9RTFlsHIiwNTgBK8GmEYQdmSGwI5hk_6gRo8F6kFJLxRja1358qdU
"Tilanne oli lamaannuttava. Väitöskirjan edistämistä tai työpaikan etsimistä oli vaikea edes miettiä, kun huoli oman kodin puuttumisesta painoi lakkaamatta. Minulle pahinta asunnottomuudessa oli juuri se, että se oli niin passivoivaa. Kyllähän ihmisellä täytyy olla jonkinlainen asunto, jotta hän pystyy toimimaan. Hyrkkäästä tuntui, että hänen ihmisarvoaan ei kunnioitettu oikein missään eikä hän saanut yhdenvertaista kohtelua edes terveytensä hoidossa. HIV-lääkitystäni ei voitu aloittaa, koska minulla ei ollut vakaata paikkaa, jossa säilyttää lääkkeitä."
Hyrkäksen tarina on järkyttävä, mutta erityisesti myös siksi, että se voi tapahtua meille
kaikille yksinäisille homoille, jotka ovat joutuneet pakon edessä pakenemaan
omia ahtaita olosuhteitaan pääkaupunkiseudulle. Homojen maailmassa tapahtuu
paljon eikä kaikki ole aina, jos lainkaan, hyvää, ainakaan vanhenevalle
yksinäiselle homolle, jolla on samanlaiset perustarpeet tulla rakastetuksi,
saada elää vapaasti ja ansaita elantonsa kuin muillakin, paitsi ettei ole.
Homoja ei ole tunnustettu minkään sortin vähemmistöksi, mikä ei myöskään
tarvitse erityiskohtelua tai apua. Ongelmaa ei siis ole paperilla, vaikka se on
käytännössä silmiinpistävän kova ja huutaa lähes joka toisen homon kauhutarinoissa ratkaisua unelman kääntöpuolesta olla sitä, mitä haluaa hinnalla millä hyvänsä. Harva meistä unemoitsijoista tiesi nuoruuden huumassa hänen itsensä olevan se, joka yksin maksaa siitä kovan hinnan.
"Ajoittain Hyrkäs asui kriisimajoituksessa Helsingissä, mutta siellä hän ei kokenut oloaan turvalliseksi. Vaikka olin päihteetön, minut piti saada sijoitettua jonnekin, ja päädyin päihdehuollon paikkaan. Päihdeympyröissä homoseksuaalisuus aiheuttaa helposti hankaluuksia. Minusta huomaa heti, että olen homo. Siitä seuraa väkivallan uhka sellaisten ihmisten parissa, jotka käyttävät paljon päihteitä eivätkä hyväksy homoseksuaalisuutta. Siinä jää todella yksin. Hyrkäs joutui kokemaan väkivallan uhan lisäksi myös seksuaalista häirintää, suoranaista pahoinpitelyä ja alistamista. Minua alistettiin tavalla, josta en pystynyt vuosiin edes puhumaan ääneen."
Koskettava juttu yksinäisestä ja asunnottomasta homosta, jolla on vielä lisäksi taakkanaan HIV ja latentti keuhkotuberkuloosi. Hän ei kertaakaan mainitse jutussa saaneensa apua homojen omilta järjestöiltä, siksi etteivät ne tarjoa sellaista, vaikka juuri julkisin varoin toteuttavien hankkeiden, varsin STEAN, luulisi edellyttävän sitä jakaessaan rahoja, joiden ensimmäinen prioriteetti on juuri sosiaali- ja terveyspoliittinen ennaltaehkäisy ja tuen organisoiminen haettavalle kohderyhmälle. Helsinki Pride ja Seta eivät edes puhu homomiesten ongelmista, kun eivät ole kiinnostuneita ajaessaan härkäpäisesti vain seksittömien ja sukupuolettomien agendaa, tai jahdatessaan eri mieltä olevia seksuaalisten vähemmistöjen edustajia, tavoitteenaan vaientaa eriävät mielipiteet pilaamasta heidän hyvää vallankumoustaan homoutta ja lesboutta sekä biseksuaalisuutta hyväksi käyttämällä ja sillä hyvin rahastamalla vallankumouksensa, joka syö, kuten aina, mitä todennäköisemmin omat lapsensa.
"Hyrkäs halusi nostaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aseman asunnottomina julkiseen keskusteluun ja peräänkuuluttaa vastuullisuutta asunnottomuuden hoitoon. Homoseksuaalit ovat asunnottomina erityisen haavoittuva ryhmä, ja transihmisten tilanne on vielä kamalampi. Saadakseen äänensä kuuluviin Hyrkäs hakeutui verkostoihin, joiden kautta hän on päätynyt muun muassa kuultavaksi eduskunnan toimeentulotukiuudistuksessa. Kirkkohallituksen tiloihin Hyrkkään vei Kuka kuuntelee köyhää -verkoston tilaisuus. Hyrkäs on myös puhunut Pohjoismaiden ministerineuvoston alaisen ryhmän edustajana asunnottomien digiongelmista. Hyrkäs muistuttaa, että jokaisella asunnottomalla on oma yksilöllinen tarinansa, joka kannattaisi kuulla. Ihmisarvon kunnioitus ja vastuullisuus ovat avainsanoja asunnottomien kohtaamisessa. Toivoisin ymmärrystä sille, että kaikki asunnottomat eivät mahdu samaan muottiin. Kaikilla ei esimerkiksi ole päihde- tai mielenterveysongelmia. Ja silti kaikki ansaitsevat yhdenvertaista kohtelua."
Jutussa itsensä Juha Hyrkäkseksi esittelevä homo on tyypillinen maalaishomo, joka pakenee nuorena pelokkaana homona oman pienen paikkakuntansa ahdasmielisyyttä ja homofoobisuutta. Juuri sitä samaa, jonka hän kohtaisi omissa järjestöissään, jo sellaisten pariin joskus eksyisi. Mutta hän ei eksy, koska järjestöt eivät näy siellä, missä niiden pitäisi eli tavallisten ihmisten arjessa, se on jo asia, minkä pitäisi herättää valvovien viranomaisten epäilyt yhdistysten työn laadusta ja kohderyhmistä. Se ei voi olla pelkkää Prideä tai kouluihin suunnattua valistusta. Sen on oltava jotain konkreettista ihmisten auttamisena ja neuvomisena. Sorto on sitä, ettei sellaiselle avunhakijalle, jolle palvelut on tarkoitettu ja jolle rahaa on haettu, ei saa niitä palveluja, jotka hänelle kuuluisivat. Homofoobisuus näkyy taas siinä, ettei edes välitetä puhua tai tutkia homojen ongelmia, vaan pistetään Eino Nurmiston kaltainen ilkeä renksuttaja vittuilemaan blogissaan (oli kyllä hienoa huomat, etteivät hänen blogiaan lukevat menneet halpaan ja äänestäneet häntä kesän kunnallisvaaleissa) heille ja yhyttämään kaikki seksittömyydestä ja sukupuolettomuudesta uuden evankeliumin itselleen löytäneet alle kolmekymppiset haukkumaan täysin rinnoin homoja, lesboja ja biseksuaaleja kuorossa.
Onnettomuus
ei tule kello kaulassa, kuten juttua pidempään lukiessamme saamme ymmärtää.
Hyrkäs olisi säätynyt paljolta pahalta ja ikävältä, jotka ovat todennäköisesti
tehneet hänestä epätoivoisen ja itsetuhoisen, jos Helsinki Priden ja Seta eivät
olisi niin homofoobisia ja sortaisi homoja. Jos heillä olisi oma homojen
sosiaali-ohjelma yhdessä sosiaali- ja terveysviranomaisten kanssa, jossa olisi
selkeä auttamisorganisaatio yksinasuvia ja huonossa sosiaalisessa hapessa
hengittäviä homoja kohtaan. Onko kukaan kuullut edes tallaisestä. Ei koska
kaikki rahat menevät sukupuolettomien ja seksittömien kouluttamiseksi yliopistojen
sukupuolentutkimuksen laitoksilla heiluttelemaan Judith Butleria päänsä yläpuolella kuin pitkää nenää näyttäen ähäkutit, siitäs saitte-tyyliin homoille, joista monet jakavat Hyrkäksen kohtalon vailla mitään
toivoa paremmasta.
Onko kukaan kuullut, että pääkaupunkiseudulla homomiesten äkkikuolemat ikäryhmässä 30-39 ovat suurempia kuin muualla? Miksiköhän? Onko kukaan kuullut yksinäisistä ja alle toimeentulorajan elävistä sairaista homoista? Entä pitkäaikaistyöttöminä eläväistä yksinäisistä homoista, niin epätoivoisten kaupungin vihamielisissä slummeissa, kuin kepuyrjökristillisyyden läpitunkemissa maakunnissakin? Miksi ei ole, vaikka heitä on paljon? Siksi, ettei aihetta tutkia riittävästi eivätkä homojen järjestöt vallanneet seksittömät ja sukupuolettomat homofoobisuudessaan halua kuulla puhuttavankaan tällaisesta - nehän ovat juuri niitä ongelmia, joiden ratkaisemiseksi he saavat rahansa, mutta käyttävät ihan muuhun, vaan jatkavat homojen sortamista, koska homot ovat se hiljainen vähemmistö, joka on näkymättömänä hiljaa myös poliitikoille, koska eivät kirjoita nettiin, kiristele hampaitaan puhelimessa suuresta vääryydestä ja surustaan poliitikoille, tai kiusaa jatkuvasti s-posteillaan medioita, kun eivät osaa, halua tai ymmärrä miksi sellaista pitäisi tehdä.
Mitä näille ongelmille sitten pitäisi tehdä? Ne pitäisi ensin selvittää. Nykyisin yhteiskuntapolitiikan keinoin voi tehdä lähes mitä tahansa ja yhdistää siihen myös mitä tahansa, iloa, leikkiä, huumoria, työllistämistoimia, sosiaali- ja terveyspolitiikkaa. Vain mielikuvitus on kattona. Sekä poliitikot että virkamiehet ovat halukkaita kuulemaan ihmisten huolia ja etenkin osaavien ja ymmärtävien sellaisten parannusehdotuksia tai ehdotuksia sellaisesta uudesta, joka innostaa heitäkin tekemään työnsä entistä paremmin, ja saavan sillä tavalla entistä enemmän aikaan ihmisten elämien parantamiseksi. Saattaa kuulua omituiselta haihattelulta, mutta näin olen itse nähnyt vuosina 1994-2002 tuotuani Tanskan Kööpenhaminasta kulttuurialan työllisyyskurssit Suomeen. Aluksi kukaan muu kuin minä ei ollut innostunut ajatuksesta. Mutta jossain vaiheessa palaset alkoivat loksahdella paikoilleen ja sain puolelleni sekä poliitikot että työllisyyviranomaiset ja erityisesti työministeriön. Mutta aivan myös työllisyyskusseilla olleiden satojen ihmisten myönteinen palaute (sähköisesti) sekä medioissa olleet tavallisten työttömien myönteiset kirjoitukset kursseista ja niiden merkityksestä heidän elämiensä sekavien palasten yhdistelyssä olivat ratkaisevia sen lisäksi, että he saivat vielä töitä - jotkut jopa elämänsä ensimmäisen työpaikan.
