Jo oli aikakin; evakot vihdoinkin uusin silmin nähtynä

Teksti Harald Olausen

Ylen Areenassa kysytään mutkia suoristamatta aiheellinen kysymys historian hämärästä, miksi kuva Karjalan evakoista on yksitotinen? Ovatko evakot pakolaisia? Entä miten reggae ja Karjalan kaipuu liittyvät toisiinsa? Vastauksia näihin vaikeisiin ja osin vaiettuihin kysymyksiin etsitään osaavan ja uteliaan kirjailija Elina Hirvosen johdolla yhden ohjelman verran Evakot!

Kyseessä on minisarja suomalaisten vahvimpien myyttien takaa. Ote on hellän ymmärtävä ja silti aseistariisuvan henkilökohtainen ajalta, jolloin maa näki painajaisunia samassa tahdissa. Seuraavaksi käsitellään Häijyjä ja sitä, kuinka Tuntematon sotilas on vaikuttanut kuvaamme suomalaisesta sotilaasta? Hyvä että näin tehdään. Asenne on tätä päivää.

Samanlainen tavallisen ihmisen näkökulma on ollut jo pitkään muodissa Ruotsissa. Siitä saa hyvän käsityksen SVT:n suursatsauksesta Ruotsin historia (Historien om Sverige, SVT 2023). Kun aiemmin historiankirjoitus katsoi yksisilmäisesti vain hallitsevaan luokkaan, on se tänään yhteistä arjen historiaa ja seurauksia siitä, miten muualla tehdään ja maailmassa menee.

Suomessa on myös jo aikaa sitten alkanut myyttisen Mannerheimin tarkempi tutkiminen mutta, niinkin myöhään kuin vasta parikymmentä vuotta sitten. Tuomas Tepora on kirjoittanut kirjan Sankari ja antisankari – Mannerheim-kultin pitkä vuosisata (Gaudeaumus, 2023). Kirja kysyy tärkeän kysymyksen: miksi Mannerheimista luotiin lähes pyhä henkilökultti?

Aikaa on kulunut paljon ja niin ihmiset kuin heidän muistonsa muuttuneet, hämärtyneet ja suurin osa on jo poissa kielistä, poissa mielistä. Mutta miksi vasta nyt aletaan rikkoa vaiettua tabua evakoista? Miksei aikaisemminkin? Siihen antaa ohjelmassa nasevan ja mutkattoman vastauksen Liljan Kukka-yhtyeen solisti Janne Siro, sillä taiteilijoiden suusta kuullaan yksinkertaisia totuuksia.

Ihan alkuun pieni miinus ohjelmalle. Suomalaisia dokumentteja rasittaa usein toteennäyttämisen rasittava vaatimus jonkun arvostetun auktoriteetin todistamana. Tässäkin ohjelmassa miljoona kertaan kyllästymiseen asti nähdään vanhana historian kehäraakkina ruotsinkielinen professori, jonka olisi voinut ihan yhtä hyvin korvata "ennennäkemätön" kuvakavalkadi evakoista.

Suomalainen dokumentti kärsii naturalistisesta paatoksesta liikaakin. Me jokainen omaamme jonkinlaisen kuvan – kiitos massiivisen valtiollisen mytologisoinnin – talvisodasta ja sen yhdestä tärkeimmästä myytistä, karjalaisevakoista, joten meitä ei tarvitse enää muistuttaa näistä historian kipukohdista, sillä ne ovat tahdoimmepa tai emme, olleet aina osa elämäämme.

Hirvonen ei alistu vanhaan muottiin yrittäessään etsiä totuuden mentäviä aukkoja myyttisessä karjalaisessa evakkoudesta, jonka museaalisesta ja pysähtyneestä kuvasta kansakunnan muistissa ovat olleet vääntämässä rautalankamallia, niin uskonto- kuin isänmaalliset perinnejärjestötkin piirun verran liian vanhoilliseksi, että sinivalkoisiin väreihin olisi mahtunut muitakin värejä.

Monia myytin uhreiksi joutuneita on ihmetyttänyt toisenlaiset tarinat Karjalasta, joita on joskus pulpahtanut julkisuuteen, ja jotka ovat poikenneet totutusta kaanonista sen verran, ettei niitä ole ihan helpolla uskottu. Myyttinen karjalaisuus kaipaisi vieläkin totuudellisempaa tutkimusta. Esteenä ovat vain itse karjalaiset, ja militaristi-Suomen paluu jälleen maan poliittiseksi agendaksi.

Mutta tutkimuksia tehdään edelleenkin. Esimerkiksi otsikolla Eikö karjalaisten ja sotien historiaa tunneta? Pirkko Kanervon, Terhi Kivistön & Olli Kleemolan toimittamassa kirjassa KARJALANI, KARJALANI, MAANI JA MAAILMANI - Kirjoituksia Karjalan menetyksestä ja muistamisesta, evakoiden asuttamisesta ja selviytymisestä (Siirtolaisuusinstituutti & Oy Sigillum Ab, 2018).

"Monen mielestä pakolaiskeskustelu osoitti, kuinka huonosti karjalaisten historia lopulta tunnetaan. Kun Ilta-Sanomat julkaisi joulukuussa 2015 erikoislehden nimeltä Evakot, toimittaja Tomi Auremaa tivasi evakoiden asiassa kouluopetuksen perään. Tämän päivän historianopetuksessa sodista ja Karjalan menetyksestä puhutaan. Toista oli pitkään sodan jälkeen. Esimerkiksi 1950-luvulla ja vielä seuraavalla vuosikymmenellä oppikouluissa oli käytössä Oskari Mantereen ja Gunnar Sarvan Keskikoulun Yleinen Historia, jonka teksti oli tarkastettu vuonna 1948 "ja paikoitellen keveästi korjattu" sekä lisätty loppuun lyhyt selostus sodanjälkeisestä ajasta. Talvisota jää kirjassa kokonaan mainitsematta – kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan."

Edellä kuvattu tunnelma ja teksti II ms:n jälkeisestä Suomesta on tuttua kaikkialta maailmassa "historian pesuna". Näin tekevät aina vallassa olevat ja edellisten sukupolvien virheitä vähättelevät tai peittelevät johtajat. Historian vääristely ei ole vain venäläisten keksintöä. Sitä harjoittavat kaikki, koska se on uuden alun ja ajatuksen ehto. Olisi vaikea hallita vanhan maailman ajatusten pohjalta, varsinkin, jos ne ovat hävineet ja muuttuneet onnen esteiksi, ja myös siksi kansan parissa epäsuosituiksi.