KAVI:n riitaisa johtajanimitys paljastaa kulttuurin korruption

Teksti Harald Olausen

Toimittaja Matti Rämön juttu Suomen Kuvalehdessä 26.1.2023 otsikolla Kinapalatsi kertoo hyvin mistä on kysymys koko suomalaista elokuva-alaa kuohuttavasta johtajanimityksestä Kavin eli kansallisen audiovisuaalisen instituutin johtajaksi. Poliitikot eivät jaksa pitää näppejään korkeista poliittisista virkanimityksistä vaan ikään kuin ulosmittaavat omasta mielestään itselleen esikoisoikeutena kuuluvaa nimitysoikeutta parlamentaarisen kannatuksensa mukaisesti.

Marraskuun lopusta 2022 lähtien Kavin johtajan virassa toiminutta ristiriitaisia tunteita herättävää Riitta Vanhataloa pidetään poliittisesti riippumattomana kepulaisena edellisen johtajan, Matti Lukkarilan, tapaan. Riitta Vanhatalo ei ollut hakijoista pätevin. Hänellä on viime aikaista johtamiskokemusta vain harrastajapohjalta toimivasta, ja kepua lähellä olevasta, Suomen Kotiseutuliiton toiminnanjohtajan työstä syyskuusta 2013 lähtien. Ei tarvitse kuin googlata Suomen kotiseutuliiton muutamia aktivisteja, kun huomaa selkeän kepuyhteyden. Samoin on asia esimerkiksi muissakin "piilokepujärjestöissä", kuten Suomen nuorisoseurajärjestössä ja kansantanssijoissa.

Johtajan virkaa haki 20 henkilöä. Kohua on nostattanut se, ettei Vanhatalo tunne Kavia sisältä eikä ole sopiva tai pätevä virkaan. Jo nyt hänen johtamistyylissään on huomattu vakavia puutteita, eikä Kavin sanota toimivan parhaalla mahdollisella tavalla niin kuin sen pitäisi toimia Vanhatalon osaamattomissa käsissä. Elokuva-alalla on kapinamieltä eikä ongelmaa aiota tällä kertaa painaa villaisella (sillä viitataan edellisen johtajan epäonnistuneeseen ja osin jopa katastrofaaliseen kauteen suomalaisen elokuvakulttuurin osalta). Siitä osoituksena myös Rämön paljastava juttu Suomen Kuvalehdessä.

Johtajan virkaan hakijoita oli ennätyksellisesti 20 henkilöä, joista monet Vanhataloa paljon pätevämpiä ja osaavampia, kuten kaksi Kavin apulaisjohtajaa, jotka valittivat ministerin päätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen ja vaativat sitä kumoamaan Vanhatalon nimityksen. Vanhatalon virkaan nimittänyt kulttuuriministeri piti Vanhataloa parhaimpana ja sopivampana hakijana. Ministeri sivuutti nimityksessään muiden hakijoiden ansiot ja suosi selkeästi muita hakijoita epätevämpää Vanhataloa. 

Asiaa puidaan parhaillaan hallinto-oikeudessa. Suomen jähmeän hallintokulttuurin tuntien tuntien päätös ei mihinkään muutu valittamalla. Päinvastoin se olisi poikkeus mutta ei mahdottomuus. Ajat muuttuvat. Silti pitää kysyä: Miten tämä on mahdollista vielä 2020-luvulla? Kyseessä on kulttuurin korruptio, minkä luulisi olevan jo kaukana 1900-luvulla. Hallituksen vuosille 2014-2015 asettama korruption vastainen verkosto julkaisi korruption vastaisen ohjelmansa 2021 - ensimmäisen vasta laatuaan.

Mutta miksi vasta nyt juuri, kun korruptio on salakavalasti muuttanut itsensä lähes näkymättömäksi ja oppinut toimimaan ääntä päästämättä monimutkaisessa sääntöviidakossa? Toimenpideohjelma tiivistäisi viranomaisten yhteistyötä ja kouluttaisi heitä tunnistamaan ja ehkäisemään korruptiota aiempaa paremmin. Mihin unohtui kulttuurin korruptio ja sen vastainen ohjelma? Vai onko asia niin kipeä, ettei siitä haluta edes puhua, kuten tässä Kavin johtajanimityksen yhteydessä olevista poliittisista kytkennöistä.