Ketkä ovat todellisia syyllisiä?

Teksti Harald Olausen

Vanhan sanalaskun mukaan syyllinen pääsee usein "kuin koira veräjästä" hävittäen jäljet itseensä ja eläen rikoksistaan huolimatta vapaata elämää ohi sen onnettomuuden, jota on ollut tuottamassa. Suurimmat rikolliset pääsevät aina pälkähästä vanha kansa tietää. Parasta petosta on huijaus ja sen tuotteliain ala on politiikka ja julkinen talous. Harvoin todellisia syyllisiä tuomitaan, sillä usein on epäselvää, ketkä ovat syyllisiä ja mihin. Niin on tarkoituskin olla, sillä syyllisyyden häivyttämisellä on pitkät perinteet maailmassa. Kyse on suomeksi sanottuna maksetusta valheesta eli totuuden ohituskaistan ensimmäisestä luokasta, korruptiosta. Rikkaat omistajat tietävät, että jos muu ei auta, raha ratkaisee viime kädessä.

Nykyjään sillä on hieno nimikin "lobbaus", mikä ei tarkoita mitään muuta kuin vanhan tutun totuuden vääristelyn jatkamista omiin tarkoituksiin kädessä iso nippu seteleitä asian paremmin perille menemisen varmistamiseksi. Suomeen on viimeisen kymmenen vuoden aikana syntynyt kuin sieniä sateella isoja lobbausfirmoja, joihin muutaman vuoden työuran erilaisissa politiikan päättäjien avustushommissa työskennelleet siirretään hyväpalkkaisiin töihin harjoittamaan selkeästi poliittista korruptiota. Sille on Suomessa vahvat perinteet kepun harjoittamassa siltarumpupolitiikassa. Esimerkiksi tupakkalaki onnistuttiin melkein vesittämään tupakkayhtiöiden lobbareiden juotettua puolet eduskuntaa.

Syyllisyys ja syyttömyys ovat tärkeitä kysymyksiä. Kopeloimalla totuutta vastuuta siirretään ja syyllisistä tehdään lain ja yleisen mielipiteen edessä syyttömiä. Murhastakin sanotaan, että on vaikea näyttää sellaista toteen, jos ei ole ruumista. Suuren luokan rikollisten suuret valheet ovat lajissaan sellaisia, että ne paljastuvat usein vuosikymmeniä rikosten jälkeen vasta tutkijoiden pöydillä. Sillä aikaa syyllisyyden voi kieltää vähättelemällä itse ongelmaa, ja varsinaisen ongelman voi kieltää väittämällä, ettei sellaista ole. Siksi syyllisyys yritetään joko todistaa tai kumota oikeudessa juridisesti ja julkisuudessa valheita levittämällä moraalisesti. Stalinillekin oli tärkeää propagandamielessä järjestää 30-luvulla näytösoikeudenkäyntejä, vaikka niistä paistoi läpi paljastavasti mauton teatraalisuus ja pahanilkinen valheellisuus.

Yleinen linja on ollut, että suurta yleisöä sahataan linssiin mennen ja tullen. Se on hyväpalkkaisten lobbareiden ensimmäinen sääntö kaveeraamalla päättäjien kanssa, juottamalla heitä sekä maksamalla pieniä tukimaksuja vaalikampanjoihin, lobbarit saavat usein myös haluamansa eli kädenjälkensä kuluttajien vahingoksi lainsäädäntöön ujuttamalla sinne lain hengen kumoavia esteitä tai lainkiertoa edistäviä porsaanreikiä. Suomessa on syntynyt viime aikoina yrittäjien voimakasta lobbaustoimintaa, esimerkiksi Hali - hyvinvointialojen yksityisten toimijoiden etujärjestö, on syntynyt todellisuudessa kilpailemaan julkisen terveydenhuollon kanssa eikä täydentämään sitä, kuten sen sulavasanaiset lobbarit julkisuudessa väittävät. Kaava on tuttu: porvarilliset puolueet jarruttavat ja vesittävät julkista sosiaali- ja terveydenhuoltoa sen verran kovalla kädellä, että Halin jäsenyrityksille jää hyvä rako tarjota tähän saumaan sopivasti "asiakkaan maksukyvyn mukaisesti" räätälöityjä yksilöllisiä sekä laadukkaita sosiaali- ja terveysalan palveluita.

Esimerkkiä on haettu rapakon takaa suuresta maailmasta suuren maailman malliin. Ylen Teemalta tulee parhaillaan ohjelma ilmastomuutosta tahallisesti vähätelleestä amerikkalaisesta öljyteollisuudesta, joka tiesi omien tutkimustensa perusteella jo 1970-luvulla fossiilisten polttoaineiden ja ilmastokriisin vaarallisesta kohtalonyhteydestä sekä omasta vastuustaan prosessissa. Maailman suurin öljy-yhtiö Exxon palkkasi omia tutkijoitaan selvittämään asiaa, mutta piilotti tutkimusten tulokset arkistoihinsa ja valehteli suurelle yleisölle asian olevan päinvastoin pelastaakseen oman nahkansa ja yhtiönsä maineen suuren yleisön silmissä saaden jatkaa samalla surutta ympäristön tuhoamista ja siitä suuren tilipussin korjaamista.

On surullista katsoa tällaisia televisiodokumentteja. Neljäkymmentä vuotta sitten ilmastokriisille olisi voitu tehdä vielä paljon. Nyt se alkaa olla jo liian myöhäistä. Suuryhtiöt eivät vieläkään ota todellista vastuuta, saati sitten ympäristövastuuta mistään tekemisistään (tosin roskaruokaketju Hesburger kehtaa väittää viherpesumainostensa keskellä "hyvittäneensä hiilijäljen puolestasi"). Maailma on jo peruuttamattomasti itsetuhon partaalla. Mutta kuka on syyllinen? Sillä ei ole enää väliä, kun rikollisia ei saada vastuuseen rikollisista teoistaan vai saadaanko? Ei tietenkään. Nyt pitäisikin kysyä, kuka maksaa laskun? Vastaus on selvä. Me tavalliset ihmiset tietenkin niin kauan kuin on olemassa demokratian ohituskaistalla nämä Halin tapaiset kallispalkkaiset lobbariarmeijat junailemassa suurella rahalla meille vahingollisia lakeja, ja ilmastokriisin pääsyylliset, kuten Exxonin kaltaisen jätin toimitusjohtaja palkkioksi rötöksistään ihmiskuntaa vastaan pääsee ministeriksi Trumpin hallintoon, vaikka kuuluisi vankilaan.