Kipeä joulumuisto kristillisestä pirullisuudesta

Teksti Harald Olausen

"Ihminen voi olla vain oma itsensä muuten hän vain olisi olevinaan, jolloin vaarana on kristittyjen helmasynti tekopyhyys, teeskentely ja valehtelu. "-Michel de Montaigne. Francois de La Rochefoucauld sanoi tekopyhyyttä olevan se, kun pahe kumartaa hyvyyttä. Uskovaiset ovat kokemusasiantuntijoita, mitä tulee "hypokrisiaan ja hypokrastiseen" elämäntyyliin. Kyseessä on teeskentely, tekopyhyys ja asioiden tahallinen kaunistelu "eufenismi" totuuden kustannuksella. Raamatullisesti saman asian ymmärtää käsitteen "farisealaisuus" kautta.

Muistan joka vuosi kuin eilisen ensimmäisen joulun Helsingissä ehkä siksi, että silloin ensimmäisen kerran vasta tajusin henkilökohtaisesti mitä on se ihmisyyttä syvältä nakertava julkea (ja hiljaa hyväksytty paha), mikä osaa aina naamioitua hyvään. Kyseessä on tietenkin kristillinen pirullisuus, joka on uskovaisten kotikenttää. Olin juuri muuttanut kaupunkiin muutama kuukausi aikaisemmin, ja niin kaupunki kuin oma paikkani siinä olivat vielä vähän hakusessa enkä tuntenut vielä juuri ketään.

Tai tunsin jotenkin joitakin naamalta. Istui kaiken vapaa-aikani Kapteeninkadulla tuijottamassa Suomen elokuva-arkiston esityksiä ja kävin syömässä aina kun rahaa riitti läheisessä Kasvisravintolassa. Muun vapaa-ajan käytin tutustuessani silloiseen Helsingin gayelämään. Juuri perustetun ja Suomen silloin ainoan virallisen gay-discon, Gambrinin, seinällä oli joulukuun alussa ilmoitus SETA:n vaihtoehtoisesta nyyttikestimäisistä jouluaatonjuhlista ravintolassa. Kiinnostavaa, ajattelin. En vielä silloin tiennyt ettei!

Jos olisin aavistanut miten ankea tunnelma siellä oli ja miten aneemisia siellä olleet seta-aktivistit olivat, en olisi mennyt. Musiikkia ei saanut soittaa eikä viinaa myydä juhlissa, mutta jouluruokaa oli tarjolla omakustannehintaan. Menin kuitenkin uteliaisuudesta paikalle. Juhlat eivät olleet varsinaisesti juhlat. Paikalla oli noin parikymmentä seta-aktivistia. Tunnelma ei ollut ihan katossa. Se oli enemminkin vastenmielisen nihkeä, sillä isäntä, SETAN pitkäaikainen puheenjohtaja, ei ollut tunnettu empaattisuudestaan.

Tai huumoristaan. Olisin varmasti viettänyt jouluni mieluummin tanssien ja ryypäten samanikäisten kanssa jossain discossa. Ei vain ollut paikkaa mihin mennä jouluna. Noihin aikoihin jouluina kaikki ravintolat, kaupat, elokuvateatterit ja elokuvateatterit, ylipäätään kaikki paikat, joissa olisi viihtynyt, ja joiden olisi pitänyt olla auki, olivat silloisessa synkän luterilaisessa Suomessa kiinni, jotta jokaisen oli pakosta vietettävä joulunsa perheittensä kanssa ,ja jos ei perhettä ollut, yksinään omissa oloissaan.

Oli Gambrinin joulujuhlissa eräs iskelmälaulajan uraa silloin aloitellut nuorukainen - nykyisin jo entinen - ja äänikin ruosteessa, johon tutustuin. Meillä oli aika hauskaakin, kunnes hänen mustasukkainen ystävättärensä Jaana Rantala ilmestyi kuin myrskyn merkki paikalle. Muistan, miten hän alkoi yhtäkkiä kiusata minua ja ilkeillä vaatteistani, jotka olivat hänen mielestään halpoja ja mauttomia, missä hän olikin oikeassa, sillä pukeuduin silloin ja aika usein yhä, vain halpoihin kirpputorivaatteisiin säätösyistä.

Tunnelma muuttui kyräileväksi. Ystävätär halusi olla koko ajan yksin äänessä ja pitää jöötä. Kun "juhlat" olivat lopussa nuorukainen pyysi minua mukaan jatkoille ystävättärensä asunnolle. Meitä oli noin kourallinen homoja ja nuorukaisen ystävätär. Satoi lunta ja matka kesti pitkään tallustella lumessa. Juuri kun olimme pääsemässä perille, minua koko illan piikitellyt ja kiusannut nuorukaisen ystävätär kääntyi julmasti hymyillen minuun päin sanoen: "Ja Harald ei sitten pääse sisälle, se on varma!".

Sen jälkeen ystävätär virnisti voitonreimuisena ja näytti keskisormea. En tiedä mikä häneen meni. Olin ihan sanaton ja itku kurkussa, kun hän veti raskaan ulko-oven silmieni edestä kiinni ja jäi irvistelemään ovi-ikkunan taakse pirullisen näköisenä. Busseja ei tietenkään kulkenut kuin seuraavana päivänä ja silloinkin vasta keskipäivästä. Asuin kaukana Itä-Pasilassa. Pakkanen kiristyi ja mahaani kurni nälkä. Eksyin matkalla. Pääsin kotiin tuntien päästä. Seuraavan viikon olin pois töistä koska vilustuin.

Nimen kuitenkin tallensin tarkkaan mieleeni: Jaana (os. Nikulainen) Rantala. Viime viikolla kuulin tarinaa eräästä ilkeästä ja tekopyhästä papista, jolla oli kuvaukseen sopiva punainen tekotukka, ja joka oli käyttäytynyt samoin erästä vähempiosaista kohtaan piikitellen ja kiusaten, ihan kuten vain kiusaamista koko elämänsä osaavasti käyttänyt pirullinen kristitty osaa syvällä kokemuksella tehdä. Ja kun kuulin sitten nimen, olin varma, että kyseessä oli sama tyyppi, ihan kuten olikin. JÄRKYTYIN!

Googlaamalla hän löytyikin palkittuna pappina Tampereelta seurakunnasta nimeltään Harju. Kylmän väreet puistattivat minua. Ei ihme ettei kirkossa kukaan enää nykyisin viihdy. Ei ihme, ettei papeista pidetä. Ne kun paljastuvat aina lopuilta paskiaisiksi. Katsoin ilkimyksen kuvaa ja hänen itseensätyytyväistä ilmettään. Sama tekopyhä ilme naamallaan valmiina tuomitsemaan niitä, joista ei pidä, vaikka muuta väittääkin. Näin toimivat pahuuden valtaamat tekopyhät, jotka julistavat suureen ääneen olevansa aina sitä mitä eivät ole: https://www.kotimaa.fi/nykyajan-kortit-jaana-ja-tapani-rantala-kunpa-olisi-rohkeutta-olla-uuden-puolella/

Kirkko on työyhteisönä riitaisin. Se on kiusaamisen ja kiusaajien ihanneyhteisö, sillä uhrille voi vittuilla rivien välistä, ja siksi sinne hakeutuu Jaana Rantalan tapaisia voimakastahtoisia, ja itsestään vakuuttuneita jo lapsesta lähtien olevia ammattikiusaajia, joille Jumalan sana on kuin kasa tyhjiä kirjaimia, ei muuta. Kirkko elää tyhjään uskomisesta, mikä on läheistä sukua pohjattomalle tyhmyydelle, jota ei pidä koskaan aliarvioida, sillä tyhmyys ja tyhjiin lupauksiin uskominen ovat maailman kannattavinta bisnestä.

"Mitä runsaammin pahuus on päässyt vuodattamaan meihin myrkkyään, sitä enemmän tarvitsemme myös katumuksen puhdistavaa tulta – kyyneleitä kilvoitusvaivoja. Synnin saastasta meitä puhdistavat joko vapaaehtoiset vaivat, tai koettelemukset jotka kohtaavat meitä tahtomattamme. Sitä joka vapaaehtoisesti valitsee vaivannäön eivät koettelemukset kohtaa."

-Niketas Stithatolainen