Kokoomus ”tuo Toivon kotiin!”

Teksti Harald Olausen

Kokoomuksen parhaillaan Jyväskylässä meneillä oleva puoluekokous on harvinaisen ikävää ja väsyttävää katseltavaa politiikasta kiinnostuneille ihmisille. Tunnelma tässä kenraalien, kukkakauppiaitten ja kampaajien sekä yrittäjien puolueessa on selvästikin masentunut ja väsähtänyt, vaikka kokoomusaktiivit yrittävät vakuutella vaalisloganillaan Vapaus valita! olevansa oikeassa ja toteuttavansa oikeudenmukaista politiikka, mikä tuntuu hieman oudolta. Vain ärhäkät ja kovaa oikeistolaisuutta edustavat nuorkokoomuslaiset jaksavat ärsyttää lähes aivokuolleen emopuolueensa tylsiä pilkunnussijateknokraatteja, joiden omahyväisyys ja ärsyttävä itsetietoisuus ei ole hävinnyt mhinkään minä-keskeisyyttä korostavasta oikeistopuolueesta.

Jotain on muuttunut ja muuttumassa entisessä kykypuolueessa kokoomuksessa  harvinaiella tavalla, ihan kuin kokoomus tietäisi jo nyt häviävänsä seuraavat eduskuntantavaalit ja ajattelevansa jo aikaa toiseksi suurimpana puolueena SDP:n jälkeen yhteistyötä demareiden kanssa tehden. Monissa puheenvuoroissa oli kokonaan uusi sävy.  Puhuttiin nimittäin "oikeudesta epäonnistua". Kokoomuslaiset nojaavat siti edelleenkin vahvasti menestykseen ja kilpailuun. Epätoivolle ei saa antaa valtaa. Rationaalisten argumenttien pätevyys ei näet riipu siitä, kuka ne esittää kenelle, tai missä yhteydessä. Kyse on hyveellisyydestä, jota ei voi saavuttaa ilman että ponnistelee oikean ja vapaan tiedon saamiseksi, Tästä plussaa kokoomukselle, jotka muistavat jo Aristoteleen väittäneen, että retoriikka ja etiikka liittyvät toisiinsa.

Puoluekokouksesissa kannattaa katsoa aina tavallisten jäsenteen puheenvuoroja. Niistä näkyy mikä puolue oikeasti, tai puolueen linja on. Tässä puoluekokouksessa esiintyi jako oikeistolaisuuden ja maltillisen sivistysporvari-ideologioiden välillä. Sitä ei enää kiistetä ja miksi kiistettäisiinkään, sehän tuo lisä kannatusta oikealta. Oikeistolaisesta siivestä on esitetty lähellä persuja olevia, melko jyrkkiäkin kantoja mm. ympäristökysymyksistä ja ihmisoikeusasioissa. Jo aikoinaan J. K. Paasikivi paljasti IKL:n taustalla vaikuttavan isänmaallisuskonnollisen ideologian olevan saman, kuin mitä se on kokoomuksellakin. Erona vain se, ettei itse liikettä voinut hyväksyä koska he rajoittivat vapautta. Sodan jälkeen kokoomuksesta piilotettiin oikeistolaisuus näkyvistä.

Nykykokoomuslaisten hokema mantra on "mahdollisuuskien tasa-arvo" ja unelma Suomesta häkellyttävän sama kuin sata vuotta sitten 1920-luvulla, jolloin kokoomus ylläpiti elinkeinoelämän järjestöjen, suojeluskunnan, pankkien , kokoomuslaisen lehdistön ja pappien sekä opettajien avulla porvarillista hegemoniaa maassa lähes sataprosenttisesti, ja paha ay-liike oli ajettu nurkkaan eikä vasemmistolla ollut todellisia mahdollisuuksia muuttaa lakeja eduskunnassa vähemmistösäädösten takia. Muita vaihtoehtoisia totuuksia tämän viralliseksi totuudeksi epävirallisesti nostetun koti-, uskonto- ja isänmaaideologian rinnalle ei juurikaan silloin suvaittu aikana, jolloin puolue joutui Kekkosen kostona jäähylle ja pääsi hallituksen vasta vuonna 1987.

Puolueen tuleva puheenjohtaja Juha Rihtniemi oli yksi tärkeimmistä puolueen uuden suunnan rakentajista. Hän kirjoitti Oikeassa vaihtoehdossa (Tampereen kirjapaino 1970) tästä: "Tutkimus osoittaa, että kokoomus on varsin pitkälle yleispuolue. Jokainen vuorineuvos ja työläinen on puolueeseen tervetullut. Puolueen äänestäjäkunnan rakenne asettaa kokoomuksen politiikalle suuria vaatimuksia. Jokaisessa käytännön asiassa on puolueen sisällä jo tehtävä sovitteluratkaisu." Rihtniemen kirjoitus oli tietenkin täyttä puppua. ja tarkoitettu enemmän hämäämään puolueen todellisia tarkoitusperiä ja omistajia, kuin avaamaan jotain uutta linjaa politiikassa. Rihtniemi yritti piilottaa sen tosiasian, että kokoomus oli aina ollut suuromistajien puolue.

Vuorineuvokset ja työläiset voivat edelleenkin kulkea kokoomuslaisessa ajattelussa rinta rinnan yhdessä suurkapitalismin edustajien puolueessa, mutta itse varsinaisen puolueen harjoittama politiikka ei muutu siitä miksikään, eikä varsinkaan työläisiä tukevaksi sillä eturistiriita omistajien ja työntekijöiden, köyhien ja rikkaiden kesken ei katoa mihinkään yhteiskuntasopuilun nimissä siitä, että asia painetaan villaisella äänenkalastelun ajaksi. Vuoden 1918 voitonhuumassa suomalainen äärioikeisto uhosi, ettei työläinen nousisi enää koskaan puolustamaan omia oikeuksiaan omistavaa luokkaa vastaan. Linja ei ole vielä tänäänkään puolueessa oleellisesti toisenlaiseksi muuttunut. Kokoomus on edelleenkin tosirikkaiden ja suuryritysten ikioma puolue.

Väitteet kokoomuksen oikeistolaistumisesta eivät siis pidä paikkaansa. Puolue on aina ollut oikeistolainen. Tänään kokoomus haluaa rikkoa lopullisesti yhteiskuntarauhan, ja tarjota tilalle amerikkalaista mielikuvapolitiikkaa turvallisena linjana sekä säästeliästä politiikkaa tutulla reseptillä; vain köyhät osallistuvat maan taloustalkoisiin, rikkaita palkitaan verenalennuksilla samaan aikaan kun, heikommin ansaitsevan neljänneksen, tukia ja etuisuuksia karsitaan lisää. kokoomus pitää visusti suunsa supussa hyväosaisten kapinasta levittämällä tyytymättömyyttä helposti huijattaville äänestäjille linjaerimielisyyksien kulkevan ideologisessa mielessä; vaaliohjelmassa on 500 nippelijuttua, joilla kokoomus yrittää hämätä äänestäjiä äänestämään heitä.

Heti sotien jälkeen ilmassa oli puolueen oikistosiivessä samanlaista vasemmistolaisten uudistusten vastustamista ja pilkkaamista kuin tänään. Uudistusten väitettiin olevan sosialismia. Puolueessa valtaa pitäneet oikeistolaiset konservatiivit katsoivat tarkkaan laskien markkoja, eivät ihmistä tai heidän tarpeitaan, Englannin konservatiivien tapaan, jotka monen yllätykseksi hävisivät juuri siksi vaalit heti sodan jälkeen, kokoomus oli asettanut talouspolitiikkansa tärkeimmäksi tavoitteeksi budjettikurin eikä uskonut, että maalla olisi ollut varaa hyvinvointivaltioon. Uuistukset olis jäänyt tekemättä, jos se olisi ollut kokoomuksen päätettävissä. Vanhakantainen kokoomus oli tehokkaana jarruna yhteoiskunnallisille uudistuksille niin sosiaali- kuin työllisyysasioissa. 

Nyt ääni kellossa on muuttunut pehmeämpään suuntaan. On pakko mielistellä muitakin kuin vain rikkaita houkuttelevilla tarjouksilla kuin karkkikaupassa,  Petteri Orpon persoonasta on tullut kokoomuksen tavaramerkki. Orpon mielestä kokoomus on Suomen vahvin ja suurin kansanliike. Mutta väsähtänyt, innoton ja haparoiva, ovat sanoja, jotka kuvaavat paremmin kuin hyvin alamäessä liukuvaa nykykokoomusta. Jokin mättää nyt ja pahasti kokoomuksessa. Siitä todistuksena puoluekokous, mikä oli epäkiinnostava ja puolue sisäisten taistelujen halvaannuttama. Hallitustyö menee jotenkuten ja kulkee eteenpäin hallintorutiinin omaavilla kokoomuslaisilla, sillä kokoomus rakastaa hallitsemista, sekä näyttäviä paraateja ripauksella isänmaallista hehkutusta.

Puoluekokousta vietettiin vahvasti isänmaallishenkisessä tunnelmassa sotilaallisten puhallinorkesterirytmien säestämänä hyvin tietoisina siitä, että pääministeripuolueella ole galluppien varjossa mennyt tällä vuosikymmenellä niin heikosti kuin nyt. Kokoomuksen naistenliiton puheenjohtajana ja kansanedustaja Pihla Keto-Huovisen tervehdyspuheenvuorossa puhui huono omatunto, kun hän mainitsi epäkokoomuslaisen sanan: oikeudenmukaisuus. Tasa-arvoa eikä oikeudenmukaisuutta voi olla, ellei se ole myös sosiaalista ja taloudellista (kok.). Linjapuhe oli yllättävän linjaton ollakseen vaaleihin valmistautuvan puolueen puheenjohtajan suusta kuultua. Orpo kielsi moneen kertaan, ettei pidä paikkansa, että kokoomus olisi vain rikkaiden puolue.

Orpo lupasi puolueen painottavan palveluita tulonsiirtojen sijaan. Orpo ei kertonut, mistä tulonsiirroista pitäisi päästä eroon. Kuluvalla hallituskaudella tulonsiirtojen leikkauksen ovat "miljardiluokassa", Orpo ennusti. Leikkaukset ovat hänen mukaansa kohdistettava aktiiviväestöön. Puolue lähtee siitä, että työikäisten ja työkykyisten on käytävä töissä. On vaikea usko katsovansa samaa puoluetta, joka neljä vuotta sitten kukitti silloin jo kuusi vuotta puheenjohtajan toimineen Petteri Orpon hurmahenkisessä puoluekokouksessaan pääministeriehdokkaakseen. Puoluetta vaivaa sisäinen näivettyminen ja paikoilleen pysähtyminen. Hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen riisuminen veroalen muodossa ja sen seuraukset pelottavat jopa puolueen oikeistosiipeä.

Orpo on omiensa joukossa suosittu luonteensa ja sekä ongelmien että sietokykynsä että ansiosta. Näin kehuttiin Orpoa puheenjohtajavaalin kannatuspuheenvuoroissa, Orpo myös tietää, että nämä olivat viimeiset "puheenjohtajavaalit", joissa hän on mukana. Iltalehdessä arvoitiin Orpon häviävän vaalit demareille ja siirtyvän syrjään lopettelemaan poliittista uraansa eduskunnan toiseksi suurimmalle puolueelle kuuluvalle eduskunnan puhemiehen paikalla samalla kun puolueen nuoret leijonat valmistautuvat ottamaan toisistaan tosissaan mittaa puolueen puheenjohtajan. Kokoomus on osaava esittämään sekä viatonta pulmusta että yhteen hiileen puhaltavaa kansanliikettä. Oikeasti kokoomuksessa kipuillaan kulisein takana jatkuvasti arvoista. 

Osa liberaaleista kokoomuslaisista näkee, että puolueen arvot ovat rajusti koventuneet. Kokoomuksesta eronneen Kirsi Pihan mielestä puolue on avannut tilaa äärioikeistolaiselle retoriikalle ja häirinnälle. Orpo taas vakuuttaa, ettei kokoomus luovu hyvistä arvoistaan. Hän puolustaa monen liberaalin ex-kokoomuslaisen vihaamaa päätöstä mennä samaan hallitukseen persujen kanssa. Orpon hallitus on maan oikeistolaisin hallitus sitten oikeistolaisen 1920-luvun. Yhteiskuntarauhan romuttaminen, työnantajien pakko-Suomi ja köyhien kyykyttäminen sekä halpatyövoiman haaliminen teollisuuden voittojen turvaksi, maksavat paljon enemmän tulevaisuudessa yhteiskunnallisten ristiriitojen kurittamana epävakautena sekä epävaramana tulevaisuutena. 

Suomi on muuttunut kovaa vauhtia "hälläväliäyhteiskunnaksi" Tätäkö kokoomus ja EK:n Ilkka Oksala, entinen kokoomusnuoripomo, oikeasti halusi? Suomi on muuttunut hiljaisesta ja yritteliäästä paratiisista riiteleväksi ja epäoikeudenmukaiseksi luokkayhteiskunnaksi. Kun kokoomuksen oikean laidan kovaääniset häiriköt, kuten Rydman ja Harkimo sekä Susanna Koski savustettiin ulos häiritsemästä puoluejohdon vetämää maltillista politiikkaa, viime vaalit nostivat kansanedustajiksi Atte Kalevan, Tere Sammallahden Martin Paasin, joiden uho ei miellytä Sirpa Pietikäisen tapaisten, sinivihreää tasa-arvo-ympäristölinjaa ajavien naisten mieliä. Kokoomus kun ei ole tasa-arvo- tai sivistyspuolue. Väite on vain sanahelinää. 

Kokoomus on rahoittajansa EK:n etäispesäke, mutta on puolueella omatuntokin. Se tajuaa, että toivo on kadonnut ihmisiltä sen politiikan takia. Kokoomus toimii SDP:n vastavoimana ja yhteistyökumppanina aina silloin, kun demareissa saa vallan raju tuhlailulinja ja maailmoja syleilevä idealistinen sinisilmäisyys. Esimerkiksi markkinaliberaalit voimat puolueessa ajavat valtion maksumiesroolin vähentämistä minimiin ja turhien sekä kilpailua vääristävien valtavien tukien lopettamista. Mutta ihmettelin, ettei kukaan tai mistään kesällä kokouksia pitävistä puolueista ole ottanut ohjelmistoonsa riittävän ponnekkaasti turhan byrokratian purkamisen aloittamalla uudet byrokratiatalkoot Lipposen II-hallituksen epäonnistuneen aluehallintomallin purkamisella.