Kuinka kaunista ja kallista Marbellassa onkaan!

Teksti Harald Olausen

https://www.youtube.com/watch?v=t5NKbvWHeUI&t=900s

Verkko on pullollaan erilaisia amatöörien tekemiä puheohjelmia, joista jotkut ovat jopa joskus kohtuullisia - harvoin kylläkin - jotka vain lisäävät huonoista tv-ohjelmista aiheutuvaa kroonista kärsimystä sekä epä-älyllisyyden päänsärkyä. Sanomisenvapaus on usein kääritty markkinakääreisiin, eikä sillä ole väliä mitä sanotaan, vaan kuka sanoo ja milloin. Tylsää.

Ja näitä on paljon, ehkä liikaakin. Innoituksensa ne ovat saaneet kaikkein huonoimmista esikuvistaan, joita maailmalla riittää kyllästymiseen saakka. Matkaohjelmien taso on aina ollut luvattoman surkea BBC:ta myöten, jolla sentään on ollut yritystä. Ne onkin useimmin tarkoitettu enemmän houkuttimiksi mielikuvien myyjille, kuin vakavasti otettaviksi ja katsottaviksi ohjelmiksi.

Ei muilla isoillakaan yhtiöillä ole hurraamista asian suhteen. Joitain poikkeuksia on, kuten esim. Kauneimmat junamatkat, mikä vihjaa trendin muuttumisesta. Enää ei alkuaikojen tylsien matkaohjelmien tapaan keksitä "pitsinnypläyksestä" tekemistä, vaan annetaan maisemien itse puhua puolestaan ja johdattaa katsoja toivottuun tunnetilaan ostaakseen lisää kalliita unelmia.

Mistä me oikeastaan puhumme, kun puhumme matkustamisesta? Silloin taustalla vaikuttaa ilmiö nimeltään "maisemanvaihdos". Ideaa muutoksenhalusta kehittelivät eteenpäin maisemanvaihdoksena renessanssiajan sekulaarihumanistit 1500-luvun lopulla. Ihminen on vapaa sielu ja hänen ajatuksensa ja mielipiteensä yhtä liikkeessä, kuin kiikkulauta suuntaan, jos toiseenkin.

Renessanssiajan oppineet olivat enemmän kiinnostuneita käytännöllisistä kysymyksistä, kuin ajattomista, universaaleista asioista. Maailma oli vain alituiseen liikkuva keinulauta. Kaikkea tätä liikutti syntymähumala, jolloin pyrkimys johdonmukaisuuteen ja pitäviin argumentteihin oli suurempaa typeryyttä kuin häilyvyys ja ristiriitaisuus - mikään sanottu ei ollut niin vahvaa, etteikö se voisi muuttua joksikin muuksi, eikä mikään estänyt ihmistä ajattelemasta asioita myös aivan toisin. Äkillinen oivallus voi nimittäin romahduttaa kaiken aiemmin sanotun.

Ei siis ole mitään pysyvää, perinteistä, tai ihmisen säilyttämisenhalusta puhumattakaan. Kaikki liikkuu ja ihminen mieluiten sen kaiken mukana, kokee ja näkee, ja mielellään kaiken uutena, erilaisena ja vieläpä mielellään neitseellisenä. Maisemanvaihdos on vireän ja notkean mielen eräs perusehto. Ei vuoristossa asuva kaipaa vuoria, vaan niiden vastakohtana latteaa ja tasaista. Maisemanvauhdos on ihmiseen kuuluva tärkeä vapauden psykologinen elementti. Se liittyy myös vapauteen, onko sitä vai ei.

Maisemanvaihdoksen vastakohtana on nurkkaan käpertynyt rajattu mieli ja tavanomaisiin tuttavallisuuksiin naamioitu tyhjän höpöttäminen. Se on myös ulkoaopeteltua litaniaa jonkin olevaisuudesta ilman omaa kokemusta, vertailua ja epäilyä sekä asioiden keskinäisten ristiriitaisuuksien kunnollista pohdintaa ja punnintaa. Juuri tätä tekevät verkon lukuisat "matkaohjelmat", missä kuva on pysähtynyt, tarina ei liiku kuvan mukana, ja missä jokainen itseään rakastava tylsimys antaa kameran kuvata itseään, jättäen kaiken muun, sen kiinnostavan, sivuun.

Sitä voisi kuvata myös tilan täyttämiseksi tyhjyydellä, jolloin on ihan sama, kertooko ohjelman isäntä kohteesta a, b vai c, sillä vaikka maisemat vaihtuvat, itse tyhjä tila ei muutu täydeksi, vaan tyhjenee lisää kuin ilmat renkaasta. Näin tekee mm. Jetro Rosted "ns. matkavideoissaan Marbellan sykkivästä sydämestä", eli luksusta täynnä olevasta ylihinnoitellusta turistihelvetistä. Jetron videot eivät ole varsinaisesta matka-ohjelmia. Ne kertovat juontajastaan enemmän kuin kuvattavista kohteistaan.

Videossa duunarivaatteissa plösö-Jetro läskit hyllyen kulkee kaupungin turistikatujen läpi tuttavallisesti höpisten mukavista ihmisistä, kivoista ravintoloista ja uusimmista skandaaleista sekä edullisista kauppapaikoista, löytääpä hän penkinkin, jossa aikoinaan 607 939 katsojaa keränneen Uuno Espanjassa (1985) -elokuvan pääosanesittäjä, Vesa-Matti Loiri, on istunut. Jetron tyyli on hämmentävä. Hän kehuu itseään ja luksusta vetäen yhtäläisyysviivat molempien asioiden välille katsojan ihmetellessä.

Kamera on jähmettynyt käsivarassa paikalleen. Sen silmän mahdollisuudet on typistetty. Se ei kuvaa yksityiskohtia tai herkuttele kuvakulmilla, vaan seuraa kuin hai laivaa puolikuvassa itsestään ja itsekseen höpöttävää julkkista, joka ei tiedä eikä ole kiinnostunut todellisesta Marbellasta. Mutta ei markkinamies tietenkään muusta välitä kuin hinnoista, Se on hänelle kaiken mitta.

Miksi hän markkinoi Marbellaa? Edellisessä jaksossa hän oli tavallisten katukusijoiden suosimassa Fuengirolassa. Kysymys on tärkeä selitys massaturismille. Se on joka paikassa yhtä ja samaa rahastamista. Jetro ei osaa eritellä itse ongelmaa. Hänestä korkeat hinnat ovat hyvästä, koska se on tae laadusta ja erilaisesta kokemuksesta. Muuta hän ei osaa tyhmyyttään sanoa.

Kyseessä onkin puhdas näyttämisen halu, ja olla joku muu kuin on, edes sen kuuluisan väärän kuninkaan päivän. Jetro kutsuu katsojiaan Marbellan kalliiden erikoisliikkeiden kadulle ja "myy kalliita unelmia". Se on hänestä matkan huippu, varsinkin jos vuokraa 1500 eurolla kalliin auton, ja ajelee sitten ne sallitut kolme kertaa kadun päästä päähän, että "voi näyttää muille!"

Näkemys on uuvuttavan tasapaksu, mielikuvitukseton ja hölmö sekä massaturismin älyttömyydestä että turhuudesta (massaturismia ei voisi olla, jos ei olisi myös sen yläpuolella delux-luokkaa). Rostedtin höpinät ovat vielä tylsempiä. Tarinoissa on hieman kansatieteellistä järkeä - ei mitään muuta järjettömyytensä takia. Hän asettuu tavallisen turistin nahkoihin, ja näkee edessään vain "paikkoja, joissa on hyvä ottaa selfieitä". Matkustaminen on siis typerä valhe, sillä nykyisin taustat voi vaihtaa.

Ihmisellä ei ole vapaata tahtoa, vaikka niin meille uskotellaan. Yhteiskunnan rakenteet määräävät tapahtumia, ja ideologia valtaa ihmiset. Ideologiat taas ovat "mielteiden järjestelmiä, joilla on tietty yhteiskunnallinen funktio". Ideologiat saavat aikaan sen, että toimija luulee haluavansa toimia niiden mukaan. Juuri niin tekee Jetro, ja se on myös hänen videoidensa piiloviesti.

Jetron maailma on kuin ennalta määrätty mainos ja matkustusohje, eikä siihen juuri sisälly ihmettelyä tai oikeita kysymyksiä; hän on itse sekä kysymys että vastaus omassa itseriittoisessa maailmankuvassaan. Ihminen ei sovi kuitenkaan Jetron luuloista huolimatta mihinkään valmiin ja suljetun määritelmän tai järjestelmän ehdottomien typeryyksien osasiksi, vaan on ihmisen itsensä vapauden onneksi, kuin päätön ja sinne tänne poukkoileva heiveröinen kaarnavene tuuliajolla, joka voi mennä ihan mihin sattuu tuuli sen kuljettamaan.

Michel de Montaignen Esseiden II- osan alun ensimmäisessä kappaleessa Tekojemme horjuvuudesta, on määritelty osuvasti tämä prinsiippi, eli tekojemme horjuvuus ja sen merkitys "ihmistä vapauttavana" merkityksenä; kaikki ei ole deterministien oppien mukaan ennalta määrätty ja "sattumalla", eli oikealla elämällä (kunhan pistää ensin nokkansa ulos ovesta vaikka siellä sataisi) on suurempi merkitys kuin juuri Jetron meille syöttämillä hurjilla uskomuksilla, mielikuvituksellisilla saduilla tai tiukoilla määräyksillä Marbella-videossaan.

Mutta mikä merkitys tällä kaikella on Jetrolle ja maailmalle? Ei juuri mitään muuta kuin pitää yllä juttua. Mutta Jetro on kuin papukaija toistaessaan muiden luomia kliseitä. Hänen olisi hyvä oppia, että kaikki myytit ovat vain ihmisten keksimiä, ja ihmiset ne voivat myös purkaa. Ihmiset luovat alitajunnasta ja pelosta itselleen kuvat ja myytit omiksi kuvikseen, jotta heidän olisi helpompi uskoa elämälleen tarkoitus, unohtaen kokemukseen ja järkeen perustuvan ajattelun juuri niin, kuin Jetrokin tekee tietoisesti tai tietämättään.