Kun Ruotsista tuli moraalinen maailmanvalta

Teksti Harald Olausen

"Ainoa valopilkku ikuisessa pimeydessä. Ruotsista on tullut moraalinen suurvalta – Tanskan juutalaisväestön pelastamisen ansiosta. "- Washingtonin Postin erään 1942 numeron kirjoitus. Kyllä on hauskasti mutta myös samalla oivaltavan fiksusti esitetty sodanaikainen juutalaisten pelastaminen Ruotsin ulkoministeriön erikoisoperaationa elokuvassa Ruotsalainen yhteys (2026).

Vakavasta asiasta on saatu dramatisoimalla kevyempi versio, sisältäen kaikki inhimillisen draaman hyvät ainekset. Kaksi puuttui onneksi, ja se oli elokuvan voitoksi: seksi ja romanttinen nuoleskelu. Elokuva on pitkä mutta pitää otteessaan koko yli kaksituntisen, minkä se kestää. Mukana on myös Solsidanista kaksi tunnettua komediahahmoa, jotka ovat yhtä hauskoja kuin S-ssakin; eläkkeelle piakkoin jäävä sihteeri, ja Ruotsin oma "Hannu Björkman", jota ilman ei ilmeisesti elokuvaa Ruotsissa tehdä.

Elokuvassa on paljon jännitystä ja jännitteitä; hyvän alun ristiriitaisuus ja kireys korvataan lopun anteeksiantavalla empatialla, ja elokuva menettää samalla osan voimastaan ja tenhostaan. Elokuvassa on kaksi sanomaa; ensinnäkin se, että moraali vaatii totuutta ja oikeuden toteutumista, toiseksi, historia ei ole aina vahvojen vietävissä, tavallinenkin ihminen voi siihen vaikuttaa.

Se mikä unohtuu, on, ettei moraali voi olla vain henkilökohtainen asia tai auktoriteettien käsky, koska sen täytyy perustua sopimuksiin ja sääntöihin – epämoraalisuus taas johtaa riippuvuuteen. "Paha on sitä, joka estää meitä lähestymästä ihmisluonnon mallia jjonka varmasti tiedämme estävän meitä osallistumista johonkin hyvään", sanoi Benedictus de Spinoza.

Elokuvasta paistaa läpi se piilossa oleva paha, miksi se on tehtykin: peittääksen syyllisyyden ja todistaakseen ruotsalaisten olleen esimerkillisen hyviä. Elokuvasta kuitenkin paljastuu tekopyhyyttä enemmän kuin urheutta. Se on postuumisti anteeksiantava ruotsalaisille oman pelkuruutensa, jolla maa häpäisi itsensä, ja sai muut pohjoismaalaiset katkeranvihaisiksi.

Miksi se on tehty nyt, kun Ruotsi rämpii kuin suossa samanlaisessa demokratian ja moraalin rappiossa, kuin muutkin hullujen kanssa helisemässä olevat läntiset demokratiat? Juuri siksi. Ruotsi haluaa näyttää meille natsien kanssa liittoutuneille ja sotineille moraalista pitkää nenää ajan päästä. On siinä hitunen tottakin: Ruotsista tuli kuin tulikin tuolloin moraalinen suurvalta (hetkeksi) ainakin omasta mielestään, ja tästä kuvitelmasta yritettiin kansankodissa rakentaa ihanneyhteiskuntakokeilu, mikä ei toiminut.

Elokuvassa vilahtaa virkamiehistönä pelokas ja kiltintotteleva sekä keskinkertaisten ja maailmaa syleilevien valtaapitävä demarikeskiluokka, joka on pelon asemasta ankkuroinut yksilöllisyyteen ja vapauteen liittyvät tavoitteet tasa-arvon retorisiksi vaihtoehdoiksi. Juuri tämä voima niin maailmoja kannattelee, kuin myös pitää sisällään hyväksynnän kuin tuhoon tuomitsemisen.

Siis ihan huono ei elokuva ole. Siinä on jytkettä ja jytinää - hahmot ovat lähes ilkikuriset ja pokkurointi nautinnollista katseltavaa. Ja jos aiotte katsoa elokuvan seuratkaa kahta jonninjoutavaa ja paljastava triviaalitapahtumaa; miten alleviivaten ruotsalainen vitsinsä kertoo, ja esittää. Ja miten heistä saa helpolla tehtyä ääliöitä, kun se on yhteisessä komediallisessa (Music Hall) veressä.

Olin jopa hieman yllättynyt iloisesti ja myönteisesti tästä ruotsalaiselokuvasta. Se oli paitsi jännittävä ja viihdyttävä, niin myös hyvin tehty ja nasevasti näytelty. Yleensähän ruotsalaisleffoissa jossain kohdin roolihenkilöiden karakteereista valuu, kuin vanhaa ihraa eltaantuneen jokipiian keittiössä, ulos liian yrittämisen iänikuinen mielistelyn ja miellyttämisen helmasynti.