Kun sisintä koskettaa lyyrinen subjekti

03.05.2021

Teksti:

Harald Olausen

Kun Pet Shop Boysien uusia videoita katsoo, tulee sellainen olo kuin menneen talven lumet olisi kerätty oven eteen seuraavaa vuotta odottelemaan. Mutta ei sen väliä, kun kyseessä on ikoninen 80-lukuun suuresti musiikillaan vaikuttanut Pet Shop Boys, jonka musiikki asuu yhä monen romanttisen mielen sydämissä mihinkään alkuperäiseistä tunnelmista väljähtymättä. Ylen Areenassa on nähty sekä vanhaa että uutta Pet Shop Boysia. Niistä näkee ainakin sen, etteivät Eläinkaupan pojat ole musiikillisesti tai visuaalisesti muuttuneet kovinkaan paljon siitä, kun naapurinrapun söpöistä homopojista tuli yhdessä yössä tähtiä, vuonna 1984 kappaleellaan West End Girls. Huippusuositun musiikkivideon ohjasivat Andy Morahan ja Eric Watson. VHS:lle anarkistisesti käsivaralla kuvattu ja sinne tänne Lontoon kuuluisassa sumussa poukkoileva video edustaa tyypillistä 80-luvun undegroundestetiikkaa. Noista ajoista lähtien Pet Shop Boysien kaikkien musiikkivideoiden taustalla on ollut tavalla tai toisella aina sama tarina; sen ajan enemmän tai vähemmän avoimien ja homoeroottisia tuntemuksia esitteleviä kuvia utuisesta hyvän olon maasta, jonka läpi kaksi toisiaan selvästikin rakastanutta nuorukaista tekee matkaa omiin unelmiinsa tanssittavan konepopin tahdissa. Tottakai jotain tarinassa on neljässäkymmenessä vuodessa muuttunut kun nuorukaisista on tullut nykyisä vanhoja ukkoja. Mutta henki ja tyyli on samaa, mitä 60-luvun renessanssiksi kutsutussa vapaan homorakkauden ja undegroundin täyttämällä 80-luvullakin.

Molemmissa edellä kerrotuissa videoissa hämmentää yhä se sama hurmaavan kirkas sekä toiveikas rakkaudennälkäinen katse, joka videoiden nuorilla ja viattomilla pojilla on. Nuorien tyttöjenkin oli helppo ottaa Eläinkaupan pojat fanituslistoilleen, sillä Eläinkapan homopoikien luoma katse naisiin ei ollut seksuaalinen vaan uteliaan kysyvänä enemmänkin molemminpuolista tuttavuutta hierova. On hienoa nähdä tällainen kattaus; Being Borin vuodelta 1990 sekä vuoden 2018 vappubileitä Govent Gardenissa showllaan juhlistaneen Pet Shop Boysien konsertti nimeltä Inner Sanctium. Ylen Areenasta saimme nähdä samaan aikaan myös ikään kuin mansikkana juhlakakun päällä Neil Tennant ja Chris Lowen toisenlainen matka vuodelta 1988. It Couldn't Happen Here - elokuva on kuin hörhöinen huumetrippi läpi Margareth Thatcherin ajan toivottoman Englannin, missä vanhat vitsit uudelleenlämmitettynä maistuvat yhtä karseilta kuin kasvissyöjälle englantilaisen aamiaisen rasvaiset makkarat ja kinkku. Pet Shop Boysin läpimurto tapahtui samaan aikaan musiikkivideoiden läpimurron kanssa. Musiikkivideoissaan Pet Shop Boys edusti tyylikkäästi lontoolaista homoundegroundia, ja sillä oli jotain yhtymäkohtia sen ajan homoestetiikkaan laajemminkin Derek Jarmanin hengessä. On vaikea sanoa, kumpi heistä on vaikuttanut toisiinsa enemmän vai onko kysymys vain ajankuvasta. Lontoo näyttää tässä PSB:sien ensimmäisessä videossa Camden towneineen 60-lukulaiselta postbeatlelaiselta pop-musiikin maailmanvaltimolta.

1980-luku on yhteiskunnallisen murroksen vuosikymmenen, eränlainen Euroopan hullu vuosikymmenen. Vanhat rakenteet ryskyvät voimalla kaikkialla aiheuttaen pääkipua, etenkin Britanniassa. 1970-luvun ay-liikkeen tukeman Labourin aika on vuosikymmeniksi ohi. Nyt kokeillaan Euroopan sairaan miehen lääkitykseen rajuja rohtoja, friedmannilaista kovaa kapitalismia, jossa ei ole sijaa yhteisymmärrykselle. Thacther pääsee valtaan etelän rikkaiden kaupunkien tukemana. Labour on Lontoon ja pohjoisen Manchesterin sekä Koillis-Englannin ja Skotlannin puolue. Kansa oireilee kaduilla, lakkoilee ja osoittaa mieltä samalla kun työttömyys on huipussaan ja rotumellakat roihahtavat taas Lontoossa. Nyt jätetään lopullisesti hyvästi kärsiville kaivostyöläisille. On syntymässä uusi aika ja sen ihmiset. Tästä maailmasta ponnistavat Eläinkaupan pojat. Vielä It Couldn`t Happened here-elokuva kertoo tästä ajasta ja hengestä. Elokuvassa on myös vahva vaikutus Monthy Pythonin-poikien irvailua huumorilla kaikille tasapuolisesti käsi sydämellä. Eläinkaupan poikien viaton nuoruus osuus juuri tähän aikakauteen 1970-luvun lopun ja 1980-luvun ankeuteen. Alkaa punk-asenteen aikakausi; kaikki on uutta ja kaikkea kokeillaan yhtä hullunkurisesti kuin kaikella uudella hullutellaan ja kaikkeen uuteen ihastutaan. Ei olla vielä oikein mestareita missään mutta ei sen väliä, kokemus on tärkeä ja harjoitus tekee mestarin. West Side Girls on täynnä tätä aikaa ja romantiikkaa aina uusromanttisia vaatteita ja hiustyylejä myöten.

Kymmenessä vuodessa kaikki on muuttunut. Tämän näemme vuonna 1990 kuvatussa Being Boring-viedossa, missä on vielä jäljellä The Angelic Converstionin mystistä sensuellismia alun alastoman hyppimässä nuorukaisessa, joka pulahtaa veteen, mutta muuten videosta puuttuu kriittisyys ja yhteiskunnallisuus. Siinä ei ole enää kantaaottava ja haastavaa sisältöä, eikä se keskustele ympäristönsä kanssa vaan leikkii ja hellittelee kohdettaan. Seksi ja nautinto on korostetusti esillä. Sukupuolella ei ole väliä. Katseen kohde on muuttunut yhdeksi ja samaksi sukupuoleksi, omasta eroottisesta vetovoimastaan tietoiseksi nautiskelijaksi, jolle mikään ei enää kiellettyä eikä vierasta. Se voisi ihan yhtä hyvin olla alastonta hedonismia juhlistava Kalvin Kleinin piilohomomainos. Tärkeintä on klassinen kauneus ja cool-tyyli. Kaikki kyllä järjestyy, kun on kaunis, osaa hymyillä ja tanssia. Elämä on nuorena tanssia aamusta iltaan, tuntuu video sanovan. Enkelikeskustelun kaunein kohtaus on alastoman nuorukaisen vedessä pulikointi. Samoin Being Boringin. Mutta tyyli on jo toisenlaista. Pohjalla näkyy jo maailmavalloitus Kristoffer Kolumbuksen hengessä. Mennään eteenpäin, minne vain, ei väliä mihin. Heleääninen laulu on aseistariisuvaa. Video on samalla sekä nostalgiatrippi että pitkästymisen vastainen manifesti. Hittituote on löytynyt ja siitä on tuotteistettu tuottoisa rahakone, joka ei jätä mitään sattumanvaraan.

Musiikillisesti Pet Shop Boys elää parasta aikaansa. Video on kuin ohjelmanjulistus tylsistymistä vastaan. Nyt on bileiden aika eikä koko maailman murheita kannata kantaa omilla harteillaan; naidaan, tanssitaan ja ollaan kauniita ja mukavia vielä, kun siihen on mahdollisuus, tuntuu video kutsuvasti kuiskivan eroottisen lemunsa keskeltä suoraan sydämiimme. Yhtymäkohtia Jarmanin ja Pet Shop Boysien kesken on muitakin kuin miesten homous ja sen ajan radikaalien arvojen jakaminen. Jarmanin tyylikäs The Angelic Conversation vuodelta 1985 on yhtä mustavalkoinen, rakeinen ja VHS-kasetille kuvattu, kuin Pet Shop Boysien ensimmäiset musiikkivideot sillä erotuksella, että Jarman pysäyttää kuvansa tunnelmoimaan kahden tason kerronnalla. Ja kun Pet Shop Boysien musiikkivideoissa kuvat hyppivät silmille, Jarmanin The Angelic Conversationissa ne liikkuvat hitaasti dame (nykyisin) Judi Denchin lukemien Shakespearen sonettien tahdissa tuloksen ollessa lähes sama katsojan aivoissa: sisintä on koskettanut se lyyrinen subjekti, joka ei jätä sen jälkeen sen kerran kokenutta rauhaan.