Maahanmuutosta

Teksti:

Heta Alexandra Gylling

Otetaan esimerkki maahanmuuton ehdottomista kannattajista ja vastustajista. Maahanmuuttajissa on niitä, jotka ovat kokeneet kovia kotimaassaan ja joiden kuoleman pelossa on pakko hylätä maansa ja kotinsa. On niitä, jotka vailla koulutusta ja ammattia sinisilmäisesti kuvittelevat Euroopan tarjoavan vaivatta hyvän elintason. Ja ainakin niitä, joilla on täysin vääristynyt kuva itsestä ja siitä mitä maailmassa olisi tarjolla. Ghanalaisista prostituoiduista kertovassa dokumentissa, jo iällä oleva puolihampaaton lihava ghanalaisnainen kertoi säästävänsä rahaa päästäkseen Sveitsiin. Siellä hän sitten asiakkaiden joukosta tapaisi rikkaan miehen, joka hukuttaisi hänet koruihin ja muuhun ylellisyyteen. En tiedä oliko kyseessä päiväuni, itsepetos vai silkka tietämättömyys kovasti karummasta todellisuudesta.

Monella lähdöstä unelmoivalla ja lähtijälläkin on harhainen kuva Euroopan tarjoamasta mukavasta elämästä. Varsinkin esikuvana tälle elämälle toimivat vain ja ainoastaan amerikkalaiset saippuasarjat. Mutta niinpä oli monilla niistäkin, jotka aikanaan lähtivät vuolemaan kultaa Amerikkaan. Tarinoita kerrottiin eikä monikaan halunnut kirjoittaa uuden maailman tuomista pettymyksistä.

Joskus kuunnellessa keskustelua ihmiskaupan uhreista, kuulostaa siltä, kuin osallistujat naivisti kuvittelisivat, että kaikki afrikkalaiset prostituoidut ja muut Eurooppaan tulijat olisivat hyväuskoisesti hakeutuneet esimerkiksi kotiapulaisiksi tai muihin vastaaviin töihin. On niitä, jotka ovat jo alalla olleet ja ovat hyvin tienneet mihin ryhtyvät ja niitä onnettomia hyväuskoisia, jotka tietämättöminä lankeavat ansaan. Ansa kun on usein jo kotimaassa viritetty.

Maanhantulijoissa on niitä, jotka väärillä papereilla hankkiutuvat Eurooppaan ja ovat ehkä jo lakia paossa ja valmiita lain tuolla puolen elämään ja on niitä, jotka pakottavista syistä ovat joutuneet lähtemään. Aina on sekä työntäviä että vetäviä voimia. Tilanne on samankaltainen kuin jo entisaikain siirtolaisuudessa. On ollut työntäviä voimia kuten Irlannin nälkävuosien aikana 1848-1852 kun oma maa ei tarjonnut ravintoa, naapurimaa Englanti ei auttanut ja oli vain pakko lähteä. Tai suomalaisten muuttaessa työn perässä Ruotsiin 1960 -luvulla. Suomi työttömyydellä työnsi ja Ruotsi paremman elintason maana veti puoleensa. Toisaalta Amerikka on aina vetänyt puoleensa luvattuna maana, jossa - niinhän on kuviteltu - jokainen voi rikastua, jos vain haluaa. Kaikki on ollut kiinni myös vastaanottajamaasta ja sen historiallisesta tilanteesta.

Sosiaali- ja taloushistoria kertoo, miten Yhdysvaltainkin suhde siirtolaisiin on ollut vaihtelevaa riippuen ajankohdasta ja tulijoista. Aikanaan tarvittiin halvalla palkattavia kiinalaisia rakentamaan junarataa. Kiinassa riitti jo tuolloin väkeä, joten rautatieyhtiöt enemmän tai vähemmän tilasivat Tyynen valtameren kautta halukkaita tulijoita kaikenlaisin lupauksin. Ja koska väkeä riitti, valkoiset saattoivat kohdella työläisiään kuin käyttötavaraa. Sitä paitsi hehän olivat "vain" kiinalaisia. Kun yksi ryhmä nyykähti, toinen saatiin pikaisesti tilalle.

Hyödyllisyys on aina ollut merkitsevä tekijä. Kun muuten haluttiin jo rajoittaa siirtolaismääriä, amerikkalaiset olivat halukkaita ottamaan maahan saksalaisia maanviljelijöitä, jotka olivat erityisen kysyttyjä etelävaltioissa. Siellä maatalous oli erityisen alkeellisella tasolla, ja saksalaiset olivat tunnettuja moderneista ja tehokkaista maaviljelystaidoistaan. Samoin hyvin toimeentulevat oluenpanijat olivat tervetulleita tulokkaita.

Etniset kysymyksetkin toistuvat eri muodoissaan, kun siirtolaisista puhutaan. Aikanaan amerikkalaisille tuotti päänvaivaa, miten intialaisiin pitäisi suhtautua. Monet intialaiset kun ovat hyvin tummia ja siten kuuluisivat mustien luokitukseen. Toisaalta heillä on suorat hiukset ja arjalaiset piirteet, joiden arveltiin oikeuttavan vaikkei aivan valkoisten asemaan niin ainakin muita ryhmiä ylempään. Siirtolaisissakin on kuitenkin kyse joukosta yksilöitä, ei massasta, jossa kaikki olisivat hyviksiä tai kaikki pahiksia.