Markiisi de Saden elämä: osa 15 -Paheen etiikka

Teksti professori Timo Airaksinen

DigiVallilassa käsitellään professori Timo Airaksisen suosittuja kirjoituksia Markiisi de Sadesta kerran viikossa. Markiisi de Saden vahva vaikutus näkyy edelleenkin koko ajan vapautuvassa ilmapiirissä yhä voimakkaampana, mitä seksuaalisuudesta puhumiseen ja sillä itsensä ilmentämiseen tulee, yhtä hyvin ja selkeästi se näkyy myös Friedrich Nietzschen viimeisessä kirjassa Ecce Homo, jonka kirjoittaja ja esittämä kaikki sen ajan arvot kunnolla kyseenalaistanut ihminen olivat sata vuotta aikaansa edellä aikalaistensa suureksi kauhuksi ja järkytykseksi.

Esipuheensa aluksi filosofi muistuttaa, ettei ole mikään pelottava kummajainen tai moraalihirviö, vaan luonnostaan täysi vastakohta sellaisille ihmisille, joita siihen asti oli kunnioitettu hyveellisinä: "Näin meidän kesken, minusta näyttää siltä, että juuri tämä on yksi ylpeydenaiheistani. Olen filosofi Dionysoksen opetuslapsi, mieluummin olisin satyyri kuin pyhimys." Samanlainen on vapaan erotiikan hullaannuttama Airaksisen markiisi de Sade.

Airaksisen hellimä kirjoitustyyli on pohtivaa ja älyllisesti haastavaa. Markiisi de Sadessa hän puhuu yksilön pahuudesta: "Absoluuttisen optimistin mukaan jotkin hyvät asiat osoittautuvat olevan pahoja, mutta vain näennäisesti, ja luonnon kuvat toimivat kuvan kaunistamiseksi – edellyttäen että ne ovat varsinaisia vajavaisuuksia, joiden varjot ovat samanaikaisesti sekä pysyviä että ohimeneviä mitä sopivammalla esteettisellä tavalla". De Sade on myös eräänlainen kulttuurimme mittari.

Se kertoo siitä, uskallammeko katsoa itseämme tarkasti sisään. Professori Timo Airaksisen de Sade-tutkielma on edelleenkin tärkeä osa yleissivistystä sekä perusteos pohdittavaksi akselilla ihminen-vapaus-valta-ja kontrolli, sillä de Sadellekin olemassaolon kysymys oli pohjimmiltaan kysymys ihmisen vapaudesta ja siitä, kenellä on oikeus sanoa, mikä on oikein. Airaksisen tekstit ovat merkittäviä myös siksi, että hän onnistuu valaisemaan Saden kaunokirjallisten teosten filosofista maailmaa ja analysoi niissä esiintyvää etiikkaa, käsitystä vapaudesta ja nautinnosta sekä elämänkatsomusta vertaamalla Saden elämää ja tuotantoa filosofian an historian muiden suurten nimien, kuten mm. Hobbesin ja La Mettrien saavutuksiin.

Luvut ovat seuraavanlaisia; Johdanto, Filosofian kääntöpuoli, Saden filosofia ja sen tausta, Tosiasiat, Aiheet, Optimismin kumoaminen, Perverssiyden määritelmä, Luonto ja tyhjyys, Kaksi käsitystä luonnosta, Luonto ja arvo, Haaskaeläin, Tuuri ja transgressio, Hedonismi psykologiassa, Persoonallinen identiteetti, Naiset, Mielihyvä vai aivot, Kostaja, Paheen etiikkaa, Elämänsuunnitelmat, Inversion parodia, Paheellisuuteen kouluttaminen, Rakkaus, Yhteiskuntasopimuksen ivaelma, Yhteiskuntakritiikki, Utopiassa ja sen tuolla puolen, Tuskan ja nautinnon teatteri, Fallokratian kumoaminen, Kypsä ja vapaa saalistaja, Tyyli ja paheellisuuden moniselitteisyys, Toisto, Väkivallan kielioppi, Lukija, Moniselitteisyys, Metaforat, Hyvän ensisijaisuus, Pintatason hyvä, Syvätason hyvä, Pelastusveneessä, Sade peilin läpi, Likaisten asioiden kanssa askartelu, Hyve ja kontrolli, Narsismin tappio, Perversion merkitys, Moraalisen minän vahingoittuminen, Harkitsematon preferenssinmuodostus, Heikkous ja perverssiyden ydin, Tosiasioita vai kuvitelmia?, Jälkipuhe pokkariversioon 2019: Paha rakkaus, Sade Rakkaus ja väkivalta, Nautinnoista suurin, Luonto, moraali ja luonnon lait: Kant ja Sade, Pitäisikö Sade polttaa?. Miksi lukea Sadea.

Professori Timo Airaksinen: Markiisi de Saden elämä. Alkuperäisteos: The Philosphy of the Marquis de Sade (Routledge, London, 1995). Suomennos Manu J.Vuorio. Markiisi de Saden filosofia (Gaudeamus 1995). Gaudeamuksen luvalla Kulttuuriklubin pokkariversion toimittanut ja tuottanut Harald Olausen sekä kirjoittanut uuden esipuheen (Kulttuuriklubi 2019).

Paheen etiikka

Saden motiivien subversiivisuus leikkaa niin syvältä, että sitä voi olla mahdoton ymmärtää. Tähän voi prima facie vastata käsitteellistämällä hänen yrityksensä nihilistisiksi projekteiksi etiikan ja moraalifilosofian alueella. Mielestäni tällainen lähestymistapa ei kuitenkaan ole menestyksellinen niiden ongelmien takia, joita kohtaamme luonnon periaatteen yhteydessä. Korjataksemme tämän meidän on lainattava hieman ainesta Saden estetiikasta eli tyylistä.

Ainakin Saden tapauksessa paheellisuus on lopultakin taiteellinen projekti, jonka tarkoituksena on muovata ihmisen elämä narsistiseksi siten, että se ilmaisee kaaoksen ja hävittämisen piirteitä. Paheellinen elämä tulee olemaan tarina — ilmaisujen ornamentti — siitä, mitä luonnon periaatteen noudattaminen syvällisimmässä merkityksessään tarkoittaa. Saden teosten teatraalinen näkökulma on avain näihin ajatuksiin. Näyttämöllä hän unelmoi mielihyvän kontrolloimisesta. Tästä syystä tulkinnan täytyy alkaa elämää kuvaavasta teatteriproduktiosta eli Sillingin linnan huorahtavien kertojien luomista keinotekoisista puitteista.

Viimeinen tuhoava näytös on — kuten tulemme näkemään — lukea Saden romaaneja tuntematta vieraantumista ja ironiaa. Koska turvaton lukija yrittää tulkita sitä, mitä hän ei ymmärrä, hän tulee myös kokemaan tuskallisen menetyksen. Sade näyttää sanovan, että on vaarallista olla naiivi. Saden mielistrategia on turvautua luonnottomien ilmaisumuotojen rikkauteen ja lopulta ristiriitaisuuteen. Samanaikaisesti hän sekä vihaa että palvoo häntä ympäröivässä yhteiskunnassa vallitsevaa epäoikeudenmukaisuutta. Hän kieltää etiikan lait, mutta lupaa ystävyyttä ja rakkautta vapautuneille sankareilleen.

Tämän lisäksi hän luo ristiriitoja, mutta haluaa kuitenkin kertoa heitä koskevan tarinan. Hänelle ihmiselämä on täysin mielivaltaista erikoisessa käytännöllisessä mielessä. Mutta tällaisen elämysmaailman luominen kuuluu jo Saden tyylin ja sen estetiikan alueelle. Yksinkertaistettu päinvastoin käännetyn tulkinta Saden ajattelusta on torjuttava. Vaikka hän sanoo, että "paha [on} kiihottavampaa, puoleensavetävämpää kuin hyvä", ei asia ole vain yksinkertaisesti niin, että pahe on hyveellistä ja hyve vahingollista.

Kuten jo olen väittänyt, ei se, mitä Sade kutsuu hyveeksi, muistuta perinteellistä hyvettä, vaan hän tarkoittaa sillä viattomuuden ja neitseellisyyden tilaa. Pahuus ei myöskään voi olla ristiriidaton motiivi. Keskeinen ajatus on, että sadelaisessa maailmankaikkeudessa ei ole moraalisia motiiveja. Jos sivistynyt ja kypsä ihminen on paheellinen, ei tämä johdu siitä, että hän pyrkisi hyvään elämään käyttäen pahetta apuna. Saden pelitilanne on erilainen. Paha ihminen tarvitsee aitoa moraalisuutta tullakseen subversiiviseksi.

Hän ei siis edellytä, että on olemassa ihanteellinen paheellinen maailma, joka on hyveellisen maailman peilikuva. Tällaisessa vastamaailmassa pahat teot muuttuvat kannattaviksi, tuska miellyttäväksi, tuhoaminen hyväntahtoisuudeksi ja viha ystävyydeksi. Asia ei voi olla näin, koska luonnoton elämänsuunnitelma on epäjohdonmukainen ja ajallisesti epävakaa. Hyvästä poiketen on maailma, joka on yksinomaan paha, mieletön. Nurinpäin kääntynyt peilikuvamaailma täytyy korvata monikerroksisella juonella, jossa hyve on alistettu paheelle ja jossa pahe ei ole mitään.

Elämästä tulee tuhoavan luonnon ja elämän pelin yhdistävä teatterinäytös. Mutta paheellinen ihminen ei voi vetäytyä näyttämöltä, koska hänellä ei ole kotia, jonne mennä näytöksen jälkeen eikä myöskään siviiliuraa, joka korvaisi näyttämöllä esitetyn roolin. Hänen elämäänsä eivät viitoita rationaalinen etiikka ja uskonnolliset hyveet; hänen osanaan on vain syklinen, alati uudistuva, orgastinen sukeltaminen luonnon pyörteeseen — joka on mieletöntä. Tietenkin jokainen ihminen myös uskottelee elävänsä hyvää elämää. Koska salassapito on paheellisuuden tärkeä osatekijä, täytyy rikos kätkeä. Mitään tavallista elämää tai sen peilikuvaa muistuttavaa ei esiinny Sillingissä eikä missään linnassa tai kirkossa, joissa Justine vierailee onnettomien matkojensa aikana.

Väitän, että hyveellinen luonne on mahdollinen vain hyveen, järkevän yhteiskuntajärjestyksen ja mielekkään suunnitelman vallitessa. Mikään näistä ehdoista ei toteudu Saden kuvitteellisessa maailmassa. Tästä syystä paheesta ei voida tehdä hyvettä, joka tarkoittaa, että pahe ei voi korvata hyvettä ihmisen elämänsuunnitelman ytimessä. Jos ihmisellä ei ole järkevää suunnitelmaa, hänellä ei ole hyveitä eikä edes niiden toiminnallisia analogioita, joita paheelliset teot voisivat tyydyttää. Kuten voidaan nähdä, paha elämä eroaa jyrkästi hyvästä elämästä ja sen monista hyveistä.

Ei tietenkään voida kiistää sitä, että Sade monin paikoin väittää hyvettä paheeksi ja pahetta hyveeksi. Hackel sanoo: "Ei vain hyve maksu paheen roolia, vaan usein myös päinvastoin. Faxelangen paheellinen Franlo kohtelee kunnioittavasti vaimoaan. Miss Henriette Stralsonin irstaileva Granwell saa usein jalouden puuskia]' Tällaisten muodonmuutosten oikea tulkinta on kuitenkin, että paheellinen maailma on oikullinen ja kontrolloimaton. Todelliset arvot eivät koskaan katoa näyttämöltä. Tästä syystä pahuus pelkkänä hyvyyden vastakohtana ei pääse irti taustastaan.

Jos näyttelijöille vain sopii, he voivat lisätä myös hienostuneempia käsitteellisiä siirtoja perverssiin ohjelmistoonsa. Yhdistettäessä Saden ajattelun erilaisia aineksia voidaan ilmaisu "hyve on pahetta ja pahe hyvettä" nähdä eräänlaisena trikkinä. Analyysi osoittaa tällaisten ilmaisujen syvärakenteen olevan täysin pintarakenteen kanssa yhteensopimattoman. Jos irstailija hellii pahetta samalla tavalla kuin muut ihmiset hyvettä, hän voi olla oikeilla jäljillä, vaikka hän ei olekaan vielä kypsä. Onhan Saden projekti osin kasvatuksellinen, kuten tulemme näkemään.

Koulutuksen loppuvaiheessa noviisi oivaltaa, miten syvällisesti elämä on muuttunut hänen yksinkertaisesti noudatettuaan arvojen peilikuvan antamaa määräystä. Hyvä elämä on käynyt mahdottomaksi, joten tällainen ihminen on astunut tuhoavan luonnon ja epäoikeudenmukaisen yhteiskuntasopimuksen kurimukseen. Kaikki tämä voidaan asettaa oikeaan taustaansa palauttamalla mieliin muutama Saden hienostunut ivaelma eettisestä ajattelusta.

Madame de Saint-Ange kertoo Eugenielle, että pariskuntien tulisi varovaisuussyistä välttää vaginnaaliyhdyntää ja valita anaaliseksi. Vaginaaliyhdynnän valitseminen, luonnon periaatetta nou dattaen, on huonoin vaihtoehto, sillä siten nainen voi turmella avioliittomahdollisuutensa, saada tappavan sukupuolitaudin tai tulla raskaaksi. Tietysti ihminen voi valita vaginaaliyhdynnän, jos hän on kiinnostunut itsetuhosta; mutta, kuten ilmenee, tässä kohdassa ei ole kysymys itsetuhosta.

Asiayhteys, jossa hyvistä ja huonoista seksuaalitavoista keskustellaan, paljastaa Saden kirjoittavan puhdasta ivaelmaa. Vitsinä on, että kuka tahansa järkevä ihminen kauhistuisi moista ohjetta, erityisesti siksi, että hän hyväksyy ne varovaisuuden standardit, joista annettu neuvo näyttää seuraavan. Saden mukaan varovaisuus ei ole itsenäinen asenne vaan pikemminkin sosiaalisen ennakkoluulon arka ilmaisu, joka saa ihmiset tekemään asioita yhtenäisellä tavalla ilman muuta erityisempää syytä.

Koska huomattava osa Saden moraalikirjoituksista on ivaelmaa, se ei anna hyviä neuvoja vastakkaisten käytäntöjen omaksumisen puolesta, koska ne muodostavat uuden ja hyvän elämän. Tuskan palvominen on hedonistisen etiikan ivailemista. Filosofiset harhailut ennen kidutuksen toimeenpanoa ovat kuolemaantuomitulle ennen teloitusta annettavan uskonnollisen lohdutuksen ivailemista Ruoskiminen symboloi kovaa työtä, mahtavat ulosteateriat ranskalaista gastronomiaa. Juopuneet homoseksuaaliset orgiat Sillingissä ovat Pitojen Sokrateen ivailemista.

Transseksuaaliset hääjuhlat järjestetään kaikkien huvitukseksi: "Kun juhlittiin 16. viikkoa, Durcet, naisena, nai Bande-aucielin, joka näyttelee miehen osaa; ja miehenä hän ottaa Hyacinthen vaimokseen." Etnografiset ja sosiologiset selonteot julmista perinteistä voidaan nähdä vitseinä tieteellisestä tyylistä ja tavasta, jota ilmeettömästi käytetään poliittisten päätösten oikeuttamiseen. Saden kuvaukset valtion virkamiehistä, aina hirttävistä tuomareista ja papeista itsekeskeisiin oikeusministereihin saakka, ovat täynnä samaa ironiaa.

Hänen tyylinsä kohokohdat ilmenevät niissä kirjoitusten kohdissa, joissa hän puhuu ikään kuin tiukka eetikko, viitaten hyviin moraalisiin syihin. Sade argumentoi luonnottoman elämäntavan ja sen teatraalisten tulkintojen puolesta. Kääntäessään arvot eksplisiittisesti nurinpäin hän ivailee eettistä ajattelua; siksi hän myös tarvitsee perinteisiä arvoja sellaisina kuin ne ovat, Sillä ne ovat moraalisen pahuuden välttämättömiä ehtoja. Jotakin on rikottava.