Markiisi de Saden elämä: osa 42- Heikkous ja perverssiyden ydin

Teksti professori Timo Airaksinen

Onko tottumukseen perustuvan pahimman vaihtoehdon valinnan looginen muoto sama kuin akrasian tai laiminlyönnin — ja jos ei, mikä se on? Saden ratkaisun mukaan tottumus on motiivi, joka selittää tahdon paheellisuuden, mutta se ei automaattisesti vastaa rakennetta koskevaan ongelmaan. Vastaan tähän: paheellisen toiminnan selitys alkaa akraattisesta tai laiminlyövästä toiminnasta, mutta siinä täytyy myös viitata mielihyvään, joka seuraa tottumukseen perustuvasta itsensä vahingoittamisesta tai keskenään ristiriitaisista referensseistä. Toisin sanoen, tottumus selittää akraattisen toiminnan, ja sen myötä seuraava transgressiivinen mielihyvä puolestaan pahan tavan hankkimisen, voiman ja vakauden.

Kutsukaamme rakenteeltaan akrasian ja laiminlyönnin kaltaista poelaista perverssiyttä perverssiyden ytimeksi. Tärkein huomio on, että tällä ytimellä on rakenteellinen puoli, jota voidaan vahvistaa ja muuttaa se aidoksi poelaiseksi perverssiydeksi lisäämällä siihen jotakin mielihyvän kaltaista. Perversion rakenne on ytimeltään akraattinen, mutta sen mukana seuraavaa mielihyvää tarvitaan myös. Yritän osoittaa, miten tämä idea toimii, mutta ennen sitä on yritettävä perustella, että tällainen ydin ylipäätään on olemassa. Kun palaamme pääesimerkkiimme huomaamme, että S ei halua mennä kotiin eikä liioin pitää lupaustaan. Hänen arvonsa ovat kuitenkin mukana hänen aikomuksissaan mielenkiintoisella tavalla. 

Hän lyö laimin omia arvojaan siten, että hänen aikomuksensa eivät sisällä niitä päämäärinä, mutta samanaikaisesti niihin sisältyvät näiden arvojen negaatiot, ja tällä nurinkurisella tavalla ymmärrettynä hän ei ole lainkaan laiminlyövä. Hänellä on arvoja — mutta ne ovat miinusmerkkisiä. Analyyttinen hypoteesini on: perverssiyden ydin on moraalinen laiminlyönti siinä mielessä, että agentin S paras valinta eli teko x esiintyy hänen aikomuksissaan osoittaen, että S on rikkonut tämän arvon. S ei halua eikä sen paremmin aiokaan tehdä tekoa x, vaikka sen tekemättä jättäminen on vähemmän arvokasta kuin sen tekeminen. Tällainen hypoteesi määrittelee perverssiyden ytimen laiminlyönniksi eräässä tietyssä agentin S päätöstä koskevassa kuvauksessa. 

Tarkastelkaamme laiminlyöntiä (jossa agentin S paras vaihtoehto on mennä kotiin): S ei aio eikä halua mennä kotiin — jäädessään ystäviensä luo. Verrattakoon tätä erilaiseen kuvaukseen samasta valinnasta: (ii) S ei aio eikä halua mennä kotiin — loukatessaan sitoumuksiaan. Tässä erilaiset toimintavaihtoehdot samassa tilanteessa selitetään Sekä saman aikomuksen mennä kotiin) että saman halun puutteella. Kummallakin tapauksella on siis laiminlyönnin muoto, mutta vain toinen niistä on esimerkkinä myös perverssiyden ytimestä. Vain (ii) mainitsee transgression. S kuitenkin loukkaa sitoumuksensa jo pelkästään jäämällä ystäviensä luo, joten tässä yhteydessä propositio (i) loogisesti implikoi myös proposition (ii) — mutta ei päinvastoin. 

Täten ilmenee, että perverssi toiminta on laiminlyövän toiminnan eräs alalaji. Lause "S jää ystäviensä luo" osoittaa agentille S, miten hän loukkaa sitoumustaan, vaikka on olemassa myös useita muita tapoja tehdä sama eli mitä tahansa, joka edellyttää, että S ei aio eikä halua mennä kotiin. Näyttää siltä, että voimme leikitellä tällaisilla kuvauksilla ja saada laiminlyöntitapaukset näyttämään myös perverssiyden ytimen ilmauksilta. Jokainen laiminlyönti tulee silloin näyttämään kätketyltä aikomukselta rikkoa jotakin normia eli vahingoittaa itseä. Vaikka tämä on totta, se ei vielä tavoita poelaisen perverssiyden varsinaista olemusta, joka on jotakin vakavampaa kuin laiminlyönti. 

Emme siis ole vielä osoittaneet minkäänlaista poelaisen perverssiyden ja sen ytimen väIistä selkeää yhteyttä. Tarkastelkaamme seuraavaksi mahdollista akrasian ja perverssiyden ytimen välistä yhteyttä. Olettakaamme seuraavat kaksi tapausta:

• S jää ystäviensä luo, vaikka hän aikoo mennä kotiin — kuten hän lupasi.
• S rikkoo lupauksensa, vaikka hän aikoo mennä kotiin — kuten hän lupasi.

Akrasia-tapauksessa S aikoo mennä kotiin, mutta samanaikaisesti hän ei kuitenkaan halua mennä kotiin; näin menetellessään hän rikkoo lupauksensa. Näyttää siltä, että nämä tapaukset ([ivl mukaan luettuna) ovat intuitiivisia. On todella mahdollista aikoa tehdä jotakin hyvää mutta samanaikaisesti vihata sen tekemistä niin syvästi, että toiminnallinen motiivi rikkoo hyvän aikomuksen. Tästä syystä akrasia-tyyppinen tulkinta väittää proposition (iii) loogisesti implikoivan proposition (iv), joten ne ovat läheisessä yhteydessä toisiinsa, Ne ovat kaksi mahdollista kuvausta suuresta joukosta akrasia-tapausten kuvauksia. Mutta (iv) on myös kuvaus perverssiyden ytimestä. 

Aikomuksen rikkominen voi ilmetä monella eri tavalla — esimerkiksi jäämällä ystävien luo. Tässä ilmenee tuttu ongelma: subversiivinen halu — vaikka tarkoitus olisi hyväkin — ei" ole mitenkään tarkoin määritelty S rikkoo sääntöä, joten tapaus voidaan alistaa tarkoin määritellylle toimintakuvaukselle, joka saa sen näyttämään heikkouden osoitukselta. Se ei kuitenkaan ole akrasiaa. Tässäkään tapauksessa perverssiyden ydin ei näytä esiintyvän omana itsenään. Päinvastoin, S haluaa tehdä vastoin hyviä aikomuksiaan, ja tosiasiassa mikä tahansa teko, joka sopii yhteen propositiossa (iv) kuvatun teon kanssa, toimii yhtä hyvin kuvauksena perverssiydestä — kuten propositio (iii). Johtopäätöksenä on, että perverssiyden ydin viittaa johonkin, joka on yhteistä kaikille motivoiduille irrationaalisuuden osoituksille. 

Ne ovat esimerkkeinä itsen vahingoittamisesta ja tässä mielessä ne ovat varomattomia tekoja- Jos intuitio vaatii myöntämään, että poelainen perverssiys on vakavampi ongelma kuin joko akrasia tai laiminlyönti tai sen oma ydin, näyttää siltä, että normaalit analyyttisen teon teorian tarjoamat välineet eivät selitä tällaista intuitiota moitteettomasti. Joskus transgressiivisen motiivin selittäminen on todellakin vaativampi ongelma kuin selittää itse akraattinen tai laiminlyövä teko, mutta sen tyypillisiä piirteitä ei voida nähdä, koska sekä akrasia että laiminlyönti kumpikin aiheuttavat perverssiyden ytimen ilmenemisen. Vastaan tähän: perverssi motiivi täytyy kuvata lähtien sen erityisestä sisällöstä. 

Aidosti poelainen perverssi motiivi on mielihyvä, joka seuraa tottumukseen perustuvasta väärin tekemisestä ja joka aiheuttaa vääryyttä itselle. Ero tahdon heikkouteen ja laiminlyöntiin on, että mielihyvä ei perustu agentin nimenomaisen valinnan tekemättä jättämiseen. Pikemminkin kyseessä on mentaalinen mekanismi, joka onnistuneesti toteuttaa agentin toiseksi parhaita vaihtoehtoja nostaen ne parhaan vaihtoehdon asemaan. Agentti on kerran valinnut tämän mekanismin ja nyt se toimii hänen puolestaan. On helppoa nähdä, että tällainen agentti edustaa aivan omaa erityistä laatuaan. Toisin sanoen, perverssiys on jotakin, jossa esiintyvät toisiinsa kietoutuneina itse itselle aiheutettu vahinko ja omasta heikkoudesta tai jopa kärsimisestä nauttiminen, joka saa ihmisen aiheuttamaan itselleen vahinkoa. 

Tällaisessa tapauksessa ihmisen tahto toimii juuri arvojen ja aikomusten rikkomiseksi, ei vain (akraattisesti) niistä huolimatta. Tehdäkseni tämä teorian mielekkäämmäksi haluaisin ehdottaa, että kun poelaisittain perverssi ihminen ei halua eikä aio toteuttaa "aidosti" parhaita vaihtoehtojaan, hän ilmaisee tarvetta psykologisten tosiasioitten tarkempaan selitykseen. Tällaista selitystä ei saada akrasian ja laiminlyönnin yhteydessä siksi, että ne ovat heikkouksia. Perverssiys ei ole heikkoutta, mutta sitä ei myöskään voida selittää minkään korkeinta arvoa x korkeamman arvon avulla. Perverssiyden ytimen analyyttinen ongelma sijoittuu juuri tähän. 

On vaikea ymmärtää, mikä tällainen ei-arvottava selitys voisi olla, jos sen pitäisi liittyä agentin S aikomuksiin, suunnitelmiin, haluihin ja motiiveihin. Ehkä ainoa tapa selvitä tilanteesta on sanoa, että perverssit motiivit eivät lainkaan ole arvottamiseen ja tietoon liittyviä asioita. Kun perverssi ihminen ajattelee menevänsä kotiin puoleenpäivään mennessä, hän ei haluakaan tai aiokaan tehdä niin siksi, että hänen heikkoutensa tai puutteellinen rationaalisuutensa ja eheytensä herättää hänessä jonkin emootion; jokin ylipääsemätön tunnetila estää häntä menemästä kotiin.