Matkailu avartaa, erityisesti ulkomainen

04.09.2024

Teksti professori Timo Airaksinen

Meillä oli ilo vierailla muutama päivä New Yorkissa ja ihmetellä suuren maailman menoa. Samalla katselimme ja kuuntelimme Demokraattien puoluekokousta, jossa valittiin presidenttiehdokas ja hänen varapresidenttinsä. Kamala Harris ja Tim Walz valittiin odotetusti. Puheet olivat tunteikkaita ja isänmaallisia, kuten odottaa saattaa ja kaikki kymmenentuhatta osallistujaa ihan villinä innosta.

Sellaiseen pystytään vain Amerikassa. Nyt ei puhuttu sodista ja yleensä ulkopolitiikasta, koska kansalaiset ovat kertoneet kyllästyneensä aivan kokonaan sotimiseen. Syy on selvä: takkiin tulee joka kerta. Kuka sitä aina vain jaksaa hävitä. Republikaanit Trumpin johdolla haluavat minimoida liittovaltion keskushallinnon eli Washingtonin. Se suo pitää kuivattaa.

Siinä heillä on tukenaan korkein oikeus, joka päätti, että yleinen aborttioikeus lakkaa ja aborteista päättää kunkin osavaltion hallinto. Lähidemokratia saattaa tuntua hyvältä, mutta siinä ongelmansa. Jos yhdessä osavaltiossa abortti kielletään ja toisessa sallitaan, naiset menevät siihen toiseen osavaltioon hoitoon. Nyt abortin kieltävä valtio sanoo, että murha kuin murha ja yrittää saada nuo naiset syytteeseen.

Republikaanit haluavat myös puuttua koulujen ja jopa yliopistojen opetussuunnitelmiin. Mitään kriittistä rotuoppia ei opeteta, orjuutta ei saa muistella pahalla eikä mitään seksuaalikasvatukseen viittaavaa sallita. Biologisen kehitysopin ohessa on opetettava myös älykkään suunnittelun teoriaa, jossa suunnittelijana on tietysti kristittyjen Jumala. Kymmenen käskyä pitäisi olla seinälle kehystettynä jokaisessa luokkahuoneessa. 

Demokraatit eivät moista hyväksy. Kansakunta jakautuu erimielisiin leireihin, joiden välillä ei ymmärrytä löydy. Mutta on yksi arvo, joka sitoo kaikki amerikkalaiset yhteen, ja se on raha. Texasissa tuttava näytti videota, jossa vanhempi pankkiirin näköinen mies opettaa luokassa. Hän kysyy ärhäkkäänä, mistä Amerikassa on loppujen lopuksi kysymys. Oppilaat ovat äimän käkenä, jolloin mies katsoo suoraan kameraan, irvistää ja huutaa raivoissaan, rahasta!

Niin se vain on, kaikesta riittelystä, uskonnoista ja isämaallisesta paatoksesta huolimatta, kaiken takana on raha ja rahaa luova liiketoiminta. USA on kuitenkin maailman talousveturi, kaikesta eriarvoisuudestaan, rasismistaan ja sotaisuudestaan huolimatta. Dollari on maailmanvaluutta ja osakesijoitukset tuottavat.

Mitä siitä, että Trumpin leiriin siirtyvä Robert Kennedy on raivokas rokotuskriitikko, jolle Trump on jo lupaillut terveysministerin paikkaa hallituksessaan. Tuskin isot lääkefirmat tästä huolestuvat, niiden tuotot kun pysyvät joka tapauksessa ennallaan. Suuret firmat ja pankit ovat liian suuria kaatuakseen, joten uhanalaiset pelastaa liittovaltion pohjaton kassa eli veroina kerätyt varat.