Mennyt ja uusi maailma kilpasilla

Teksti professori Timo Airaksinen

Täällä Walesin takamailla aamiaiseksi oli savusilliä ja pekonia—hyvää oli, vaikka tuntuu pohjalaisesta aika oudolta herkulta. Mutta perinne on mikä se on, ja sen mukaan mennään. Tarjosin kerran muikkukukkoa päältä avattuna englantilaisille, ja he kokivat kukon sisustan kuin avatusta ihmiskallosta pilkistävinä aivoina. Sanoivat näkyä kaameaksi.

Perinne ohjaa ihmistä myös tärkeissä asioissa. Isoisäni Toivo opetti jäällä kulkemisen niksejä: vältä niemenkärkiä, kaislikoita, salmipaikkoja ja mustia alueita. Nämä ohjeet ovat samat aina kun vain meren jäällä on kuljettu ja kylmää kylpyä pelätty.

Näin toimii perinteinen yhteiskunta: aikaisempien sukupolvien keräämä kokemus siirretään vanhojen toimesta nuoremmille. Ei sitten tarvitse jokaisen sukupolven erikseen opetella sienten myrkyllisyyttä. Vanhat poimijat kertovat ja sitä mukaa mennään. Joku ressukka senkin opin on kokemuksen kautta joskus kauan sitten hankkinut, tarkoitan kärpässienet pahat sienet.

Perinneyhteiskunnassa oikeastaan kaikki tieto tulee vanhoilta, ja ilman tätä tietoa kuolo korjaa porukat. Ajatellaan Australian alkuperäisväestöä autiomaassa. Mistä ruoka ja vesi? Hyvinvoivia olivat nuo ihmiset, kun perimätieto kertoi ja opetti toimimaan oikein. Huumekauppaakin käytiin heimojen välillä. Englantilaiset siellä kuolla kupsahtelivat ennen kuin tajusivat pyytää paikallisilta apua—sitä kyllä auliisti annettiin. 

Kaikki tämä teki vanhoista arvokkaita ja kunnioitettuja tietäjiä. Heitä tarvittiin ja he osasivat kaiken mitä tarvittiin. Moderni maailma ei vanhoista ihmisistä ja heidän horinoistaan piittaa. Tähtäin on tulevaisuudessa. Kun töihin saadaan uudet laitteet ja ohjelmat, apuun tulevat nuoret gurut, jotka kertovat kuinka hommat tehdään huomenna. Kaikki vanha tieto ja kokemus nollataan. Joka ei mukaudu ja opi, saa potkut. 

Kilometritehdas kutsuu. Vanhaa tietoa ei kukaan tarvitse, kun uusi kerran pitää kilpailukykyä yllä. Ennen oli pankki joka korttelissa, nyt on jokaisella pankki taskussa tai käsilaukussa. Ja ellei ole, mitä sitten? Siihen kysymykseen ei kukaan oikein osaa vastata, niin omituiselta se kuulostaa. Etteikö osaisi näpytellä kännykkää? Omituista.

Mihin vanhat ihmiset joutuvat? Eivät he mitään arvokasta tietoa omaa, korkeintaan hassuja muisteloita on tulossa. Organisaatiouudistukset tekevät selvää jälkeä: sitä yliopistoa jossa minä tein vuosikymmenien rupeaman, ei enää ole. Kokemukseni on muuttunut historiaksi, josta jotkut romantikot vielä kuvittelevat välittävänsä. 

Ennen opittiin historiasta totuuksia, nykyään historia on vain kummajaisten kokoelma. Ettäkö oli akateeminen vapaus ja sitä rataa. Ajat muuttuvat ja nyt elämme modernissa maailmassa. Terveiset vain nuorille: pian on aika jolloin olette vanhoja ja kaikki oppimanne on nollattu jo kauan sitten.