Miksi taas Yleltä tällaista yksipuolista propagandaa?
Teksti Harald Olausen
Miten on mahdollista, että vuodesta toiseen Yle esittää sama tarinaa sateenkaarihomoista, jotka eivät ole homoja vaan lesboja, joista useimmat halusivat joko olla homoja tai miehiä ja inhoavat miehiä sellaisina kuin miehet ovat? Vastaus on Ylen yksisilmäisyys, mikä näkyy taas häiritsevästi Tarratoimikunta (2026)-ohjelmassa. Milloin nämä propagandistiset dokumentit oikein loppuvat ja saisivat rinnalleen tasapuolisesti myös muita kantoja edustavat? Sateenkarihomous-käsite on tahallisesti sulkeva. Sellaiseksi tunnustautuvan todellinen mieli on omasta mielessään toimia sukupuolisen tasa-arvon nimissä poliittisen debatin hegemoniaa tavoitellen punavihreyden kunniakkaiden anarkististen periaatteiden mukaisesti. Lippu yläs SISKOT!
Vyörytys on ollut kovaa ja kovenee koko ajan. Sitä tapahtuu erityisesti kansankirkossamme hiljaisen vähemmistön kauhistukseksi. Huhtikuussa Mikaelin seurakunnan ensimmäiseen sateenkaarimessuun osallistuneille tuli s-postitse viesti messun järjestäneeltä diakonilta. Se oli tarkoitettu messuun osallistuneille vaikuttaa kirkkoherran vaaliin "yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon varmistaakseen että uusi kirkkoherra tukisi vähemmistöjen oikeuksia". Juuri tätä varten naisten valtaama kirkko tarvitsee suojakseen näitä sateenkaarimessuja ja homouden nimissä itselleen omaa lesboarmeijaa, joka tukee naispappeja heidän pyrkimyksessään saada jalansijaa sananselittäjinä. Sateenkari-ihmiset ovat toissijainen maali. Ensisijainen on vallata kirkko.
Jos mennään historiassa niihin päiviin asti 80-luvulle, kun naispappeus sallittiin vihdoinkin, alkavat silloisten varoittelijoiden sanat tuntua tänään yllättävän osuvilta ja tutkimisen arvoisilta. Silloin herää myös kysymys, oliko/ja onko pahamainein SLEY sittenkin oikeilla jäljillä seuratessaan Paavalin kehotusta: nainen vaietkoon seurakunnassa! Entinen Kirkko- ja Kaupunki-lehden päätoimittaja Seppo Simola kirjoitti kerran lehdessään, että aina kun kirkkoherranvaaleista on kysymys, piru pääsee irti seurakunnissa. Niin se on tässäkin tapauksessa. Nyt samainen lehti on muuttunut pehmeää kristillisyyttä täynnä olevaksi naistenlehdeksi, joka kaventaa sanavapautta julkaisematta ei-naismielisisä tekstejä olemalla lattea latistaja sekä lässyttäjä.
Eräs huolestunut ihminen yritti saada sanomansa sanottua lehden palstalla. Ei kelvannut. Oli liian radikaali kun epäili sateenkariasiaa. Mikaelin seurakunnan diakoni teki kirkonvastaista työtä omaa työantajaansa vastaan saaden siitä samalla palkkaa, kun diakoni pyrki kulissien takana vaikuttamaan siihen, että uusi kirkkoherra olisi sateenkaariväen suosija. Kyseeseen tulisi ilmeisesti vain naispappi. Aseeksi on otettu sateenkaarimessu sekä sille jatkona myöhemmin syksyllä järjestetty sateenkaarimessu, johon osallistuneisiin kirkon diakoni yrittää vedota liitteenä olevassa kiertokirjeellään tunteikkaasti "On tärkeää, että sateenkaaritoiminta seurakunnassamme voi jatkua ja miten hienoa olisi, jos uusi kirkkoherra olisi mukana."
Voko sen selvemmin sanoa. Kyseessä on naisten valtakamppailu ja sateenkaari on siinä siltana valtaan. Eräs messuun osallistunut ihmettelikin, miksi melko vaatimaton ja teologiselta tasolta lähes olematon messu järjestettiin kiireisesti viime syksynä kirkolla. Tarkoituksena oli ilmeisesti koota sateenkaariväki yhteen ja käyttää myöhemmin heitä hyväkseen kirkkoherranvaalissa. Puhujana messussa oli melko tuntematon muunsukupuolinen, ja yleisö koostui ilmeisesti etupäässä radikaalilesboista ja heidän ystävistään. Messu ei ollut kaikkien sateenkaari-ihmisten mieleen. Se oli jotenkin vaillinainen ja kiireellä kyhätty kokoon. Siitä tuntui puuttuvan kristillinen ymmärryksen henki sanoi eräs mukana ollut jälkeenpäin.
Esimerkki on karmaiseva ja kertoo millainen tunnelma kirkon sisällä on. Nyt monet ns. sateenkari-ihmiset ovat alkaneet heräillä ja ovat hämillään tästä, He ovat sitä mieltä, että heitä yritetään käyttää hyväksi. Monet heistä ovat tavallisia kirkkouskovaisia eivätkä ole radikaaleja tai halua osallistua tällaiseen kirkon hajottamiseen sisältäpäin. Ihmetyttää tällainen toiminta. Yksi syy oli saada sateenkaari-ihmiset kartoitettua ja vedettyä mukaan silloin jo tiedossa olleeseen kirkkoherranvaaliin naispapin tueksi. Kirkon työntekijät eivät saisi toimia tällä tavalla kiihottaen jotain toista ihmisryhmää toista vastaan. Ei ihme, että uskovaiset alkavat saada tarpeekseen Seuraavasta kappaleesta näkyy, miten diakoni yritti viestissä vaikuttaa kirkkoherranvaaliin.
"Vaalitapoja on kaksi: joko seurakuntaneuvosto valitsee kirkkoherran tai seurakuntalaiset äänestävät kirkkoherraehdokkaista. Tästä pyydetään mielipidettä teiltä myös. (Itse toivon, että seurakuntaneuvosto valitsee kirkkoherran, koska neuvosto on nyt osoittautunut yhdenvertaisuutta ja vähemmistöjen oikeuksia ymmärtäväksi, ja uskon, että voivat tämän asian huomioida kirkkoherraa valitessaan. Suorissa seurakuntavaaleissa aktiivisimmin äänestävien keskuudessa taas korostuvat usein toisenlaiset äänenpainot...)" Mutta tätä tämä on ollut siitä lähtien, kun Setan valtasivat 80-luvulla eriasteiset, kaikelle vihaiset lesbot ja erityisesti kovaotteiset sekä homovihamieliset pyöreät naiset, jotka halusivat muuttua miehiksi ja kieltää miehen olemassaolon.
Tunnelma prideillä ja nuorten kiihkomielisten lesbojen seassa on myrkyllinen, aggressiivinen ja miesvihamielinen sanovat kaikki, jotka tuntevat hiemankin asiaa sisältäpäin. Setassa kuohuu ja kiusataan. Oikeasti juuri he ovat niitä suvaitsemattomia, josta kertovat vastustavansa televisiossa. Kuka sitten tarvitsee näitä ohjelmia? Ne on suunnattu viesteiksi uinuville nuorille: tulkaa mukaamme ja täyttäkäämme maa. Mutta todellisuudessa tämä on samaa ketjua kuin naisten taistelu kirkkoherran- ja piispanviroista. Kristillinen homous on esitetty näiden naisten toimesta Utsjoelta Hankoon tasa-arvo-projektina siihen asti, kunhan naiset saavat tavoitteensa lävitse. Ylen ei siltikään pitäisi antaa dokkaristien tehdä mitä tahansa ja näyttää sitä.
Sen jälkeen ja jo nyt, miehet ovat loistaneet poissaolollaan sukankutomispiireistä, joita valtakuntaa ympäri pyörremyrskyn tavoin kiertäneet pride-ohjelmat ovat täynnä. Pridet ovat lähes poikkeuksetta naisten naisille tekemiä voimaannuttamisprojekteja, joihin miehet ja homot ovat yhtä tervetulleita kuin vankiloihin. Siis miksi Yle esittää enää näitä ohjelmia? Kohtalon ironiaa on kai se, että erään jakson aluksi kaksi turpeassa kunnossa olevaa ylimeikattua daamia valittavat "miten lestadiolaisliikkeessä käy niille, jotka ajattelevat eri tavalla?". On suorastaan surkuhupaisaa, sillä nämä samat käenpojat ovat työntäneet homot ulos omasta pienestä sateenkaarileikkipiiristään ja esittävät nyt uhria ja kärsijää. Kysymys pitäisi esittää Setalle eikä kristityille.
Ohjelmassa muutama oikea homo vilahtaa siinä pakollisessa sivuroolissa, mikä heille on valittu (olla hiljaa ja toimia yhteistyössä heidän hyväkseen), mutta varsinaisesti homoudesta ei juuri puhuta, kun he eivät sitä hyväksy. On myös muutama eri lailla seksuaalisuutensa kanssa kipuileva erilainen nainen, ja ilmeisesti yksi sukupuolenvaihdosleikkauksen läpikäynyt ex-nainen. Keskiössä ovat heidän tarinansa siitä, miten lestadiolaiset kiusaavat homoja ja hylkivät naisten uhmakasta tarramielenosoitusta. Ohjelmassa naiset puhuvat "homofobiasta", josta nimenomaan he itse kärsivät. Naiset liimaavat kiellosta huolimatta itse tekemään sateenkaaritarroja tapahtumapaikalla oleviin tolppiin, mutta melkein heti ne revitään vastustajien toimesta.
Heidän keskinäinen väittelynsä "Rakkauden jumalasta" on rivien välistä selvää uhkailua ja uhoa toisiaan kunnioittamatta. En oikein tiedä miten tähän kusetukseen ja hörhöilyyn taas suhtautuisi. Suviseurojen pääsihteeri on puhelimessa yllättävän ystävällinen ja ymmärtäväinen ohjeistaessaan naisia tulevia suviseuroja silmällä pitäen. Hänen tehtävänsä on yrittää ylläpitää järjestystä ja rauhaa lestadiolaisten tärkeimmässä vuosittaisessa perhejuhlassa samalla, kun hän yrittää ystävällisesti auttaa ja ymmärtää naisten vaatimuksia. Olisi eri asia, jos pridet palautuisivat homojen ja lesbojen omaksi juhlaksi ja sateenkaarihöpötyksistä moniminäisestä seksuaalisuudesta ja selkeästä mies- ja heterovihamielisyydestä luovuttaisiin.
Idea on ollut Koijärvestä lähtien yksinkertainen: keksitään nuorten suosiossa kulloinkin oleva projekti, josta saa valtavasti huomiota, hankitaan vastustajat nenän alle ja aloitetaan konflikti, joka on vain kameroiden kuvatessa myrsky vesilasissa, sen jälkeen pidetään taukoa itse ajatuksesta, tekemisestä ja kulloisestakin radikaaliaatteesta, ja kohta taas jatketaan osa II:sessa uhriutumisella kohti osa III:sta, eli traumoja ja lopuksi muiden syyttelyä. Konsepti on vanha, tuttu ja turvallinen ja toimii, koska Yle haluaa tavoittaa koko kansaa laidasta laitaan, esittämällä tälläisten ryhmien toimintaa, jotka ovat marginaalissa eivätkä muuten saisi sanomaansa perille. Ohjelmantekijät kuuluvat usein samaan porukkaan ja tsemppaavat kybällä kuvaamiansa vähemmistöjä.
Vihaiset pyöreät naiset toki kasvavat sufragettikuoristaan aikoinaan kelpo kansalaisiksi toteuttamaan rakkauden sanomaa maailmaan, mutta silti. Siihen saakka meidän on siedettävä näitä ällöttäviä ja vastenmielisiä ohjelmia vuodesta toiseen (radiosta Yleltä tulee mm. Pillupäiväkirjat, mutta jos joku kehtaisi ehdottaa Kullipäiväkirjoja, hänet tuomittaisiin seksistisenä sovinistina) ilman mahdollisuutta sanoa EI! (ihan kuin Sofia Virta vihreistä olisi istututettu heidän päänsä sisään huutamaan yhtä ja samaa virttä). Ohjelmaa ei ole pakko katsoa mutta Ylen kanavilta saa helposti mikä tahansa ohjelma, vaikkapa kirpuista, helposti puoli miljoona katsojaa Olisiko nyt aika esittää homoudestakin jotain sekä sateenkaaripropagandaa vastustavista HLTBQ-ihmisistä?