Millaista kuvaa meille tarjoillaan maailmankuulusta lastenkirjailija Enid Blytonista?
Teksti Harald Olausen
"On surullista seurata talon purkamista, nähdä, miten revitään seinät, joiden suojissa talon entiset asukkaat ovat eläneet ilon, murheen ja voiton hetkinään. Kun talo lisäksi on ollut miljoonien ihmisten tuntema ja kun sen vaiheisiin liittyy niin monta tarinaa, sellainen näky riipaisee sitäkin enemmän."- Barbara Stoney kuuluisasta lastenkirjailija Enid Blytonista (1897-1968). Hänen suomennettuja kirjasarjojaan ovat Viisikko, Seikkailu, SOS, Salaisuus ja Arvoitus. Blyton kirjoitti urallaan yli 700 kirjaa ja 2 000 novellia sekä useita runoja ja lehtiartikkeleita. Blytonin kirjoja on myyty yhteensä yli 500 miljoonaa kappaletta, ja niitä on käännetty yli 40 kielelle. Monista on myös tehty suosittuja televisiosarjoja, näytelmiä ja elokuvia." (Wikipedia).
"Blyton oli poikatyttö, joka ihaili isäänsä. Hän kertoi myöhemmin Viisikko-sarjansa "Paulin" olevan omakuvansa lapsena. Kouluvuosiensa aikana Blyton perusti ystäviensä kanssa lehden nimeltä Dab ja kirjoitti siihen novelleja. Vaikka hän oli hyvä pianisti, Blyton torjui hänelle tarjotun paikan Guildhall School of Music -musiikkikoulussa ja meni Ipswichin lukion opettajalinjalle, joka perustui Friedrich Fröbelin oppeihin. Hän valmistui lastentarhanopettajaksi joulukuussa 1918 ja alkoi opettaa valmistavassa poikakoulussa Kentissä. Sen jälkeen hän toimi kotiopettajana Surreyssa. Hän kirjoitti vapaa-aikanaan, lähetteli kirjoituksiaan lehtiin ja osallistui kirjoituskilpailuihin."
Voi sanoa, että Blyton oli monellakin tapaa kiinnostava persoonallisuus. Blyton alkoi saada 1950-luvulla, ja etenkin 1970-luvulla, arvostelua kirjojensa toisteisuudesta ja sanastollisesta köyhyydestä sekä niiden rasismista, seksismistä ja snobismista. Blyton kuvasi kirjoissaan esimerkiksi työväenluokkaiset ja mustat ihmiset sivistymättöminä ja epärehellisinä. Tämän seurauksena jotkin kirjastot poistivat Blytonin kirjat hyllyistään. Kirjojen myyntiluvut säilyivät kuitenkin korkeina. Siinä mielessä hän oli oman aikansa kuva, ettei brittiläinen imperialismi ollut hänessä sen kummempaa kuin muissakaan sen ajan ihmisisä. Se oli vanhan vallan sisäistämien oppien mukaisesti avoimen rasistinen eikä aiheuttanut vielä omana aikanaan sen kummempia vastalauseita. Vasta myöhemmin hänen maineensa tahrautui myytyään jo miljoonia teoksia. Tätä taustaa vasten elämänkerta hänestä on paikallaan.
Joskus aikoinaan mietin kuka mahtaa olla suositun Viisikkosarjan kirjoittajaksi ilmoitettu Enid Blyton ja millaisin ajatuksin. 1970-luvulla ei ollut nettiä ja tieto oli kortilla. Ihan kaikkea tietoa ei ollut tarjolla. Lapsuudessani Blytonin Viisikko-kirja olivat jokaisen lapsen lukulistalla ja kirjoista puhuttiin paljon. Ne olivat jopa niin suosittuja, että kirjoja joutui joskus jonottamaan kirjastoissa. Muistan vieläkin Viisikon seikkailut ja retket nummille, perienglantilaisiin maisemiin sekä tietenkin sen kuuluisan ja aina täynnä erikoisuuksia pursunneen eväskorin, mikä täytettiin huolella ennen seikkailuja ihmeellisillä englantilaisherkuilla. Olin aina luullut Viisikko-sarjan kirjoittajan, Enid Blytonin, olleen mies, sillä Enid on jotenkin maskuliininen sana makusteltuna suussa.
Enid oli kuitenkin nainen, josta Barbara Stoney on kirjoittanut elämäkerran (Ajatus, 2006). Ihme ettei asiasta puhuttu lapsuudessani lastenkirjapiireissä. Mutta briteissä voi miehellä ja naisella olla sama nimi. esimerkiksi George. Enid Blyton on pysynyt arvoituksellisena näihin päiviin saakka jopa omille perheenjäsenilleen. Kuka oli Enid Blyton, jos sellainen vielä kiinnostaa, se selviää kirjasta. Heti alkuun pitää sekä epäillä motiiveja kirjoittaa kirja Enidistä ja kysyä, onko asialla sittenkään niin väliä, sillä kirjan esipuheen kirjoittajan, Enidin tyttären ajatuksista paistaa läpi "totuudenetsimisen-tendenssi". Alkusanat selittävät ja kirjoittajan kiitokset kiittelevät sen verran ylitsevuotavasti, että lukijaa alkaa epäilyttää, onko kyseessä siloteltu muotokuva?
Tytär on sopinut kirjailijan kanssa, että kirjasta tulisi Enid Blytonin elämäntarina. Se ei olisi kirjallisuuskritiikkiä eikä oppinut psykologinen tutkielma siitä, miksi hän kirjoitti kuten kirjoitti: "Meistä oli tärkeää, että kirja nostaisi esiin mahdollisimman täydellisesti ihmisen kaikkine vikoineen ja hyveineen. Se ei ollut helppo tehtävä." Pyrkimys on toki hyvä mutta lopputulos ei. Miksi he haluavat palauttaa Enidin elämästä niin paljon julkisuuteen kuin mahdollista? Nehän ovat olleet hänen yksityisiä tuntemuksiaan ja kommenttejaan, joita hän ei ole halunnutkaan edes julkisuuteen. Miksi tosiasioiksi luokiteltuja todellisuuden ulkokohtaisia dokumentteja jahdataan, vaikka ne eivät kerro koko totuutta? Kummallinen lähtökohta mutta ehkä melko ymmärrettävä, sillä olihan Enid kaikkien aikojen tuotteliain, kiistellyin ja menestykkäin lastenkirjailija 1900-luvulla.
Kirja on melko keskinkertainen ja myös kiinnostamaton paitsi lista aikaisemmin tuntemattomista teoksista, joka on liitetty bibliografian korjattuun versioon. Tämä erikoinen huomio on paikallaan siksi, että Enid Blyton, joka näytti hieman kuivahkolta kyläkoulun opettajattarelta, julkaisi vuosina 1922-1968 käsittämättömän määrän lastenkirjoja. Suurin osa niistä oli ohuita ja helppolukuisia. Elämäkerta on hyvä muistutus tuotteliaasta kirjailijasta. Ja vaikka kirjailija muistetaan nimenomaan Viisikko-sarjastaan, on hän kirjoittanut muitakin vastaavia nuortensarjoja, huikeat monta sataa erilaista aikakautena, jolloin luettiin vauvasta vaariin paljon eikä ollut televisiota kilpailemassa katsojien huomiosta. Blyton tehtaili teoksiaan kuin vimmainen luomistuskainen kirjailija tekeekin (huomaamme hänen kasvaneen tarinoinnin sisällä j imeneen sen äidinmaidosta).
"Koska jotkin Blytonin kirjojen asenteet eivät sovi enää nykyajan rotukäsityksiin, osaa hänen kirjoistaan ei enää julkaista, tai niistä on Britanniassa poistettu kohtia, joita pidetään loukkaavina. Nykyaikana Blytonia on kiitelty siitä, että hän sai lapset lukemaan kirjoja. Blytonin kirjojen siistimistä on arvosteltu lukijoiden aliarvioimiseksi, eikä Suomessa Viisikkoa julkaiseva Tammi aikonut vuonna 2016 alkaa sensuroida tai silotella Blytonin alkuperäistekstiä (Wikipedia)". Blyton on yksi niitä merkittäviä peribrittiläisyyden kuvaajia, joiden teoksia lukee, samoin kuin Agatha Christienkin, kiinnostuksena menneeseen englantilaiseen 1900-lukuun, jona aikana "nykyenglantilaisuudesta" väännettiin se käsite, millaisena se on mielissämme, kiitos vielä näiden suosittujen kirjailijoiden suosituista teoksista tehdyille televisiosarjoille ja elokuville. Eri asia on se, onko se todenmukainen.