Milloin kansa alkaa vaatia todenteolla Lipposen kepulikonsteilla hankkimien miljoonien sosialisointia Sveitsistä?

07.12.2021

Teksti Harald Olausen

"Tuleeko meistä kapitalismin renkejä?" - Paavo Lipponen v. 1969 (lähde: Katja Boxberg: Paavo Lipponen. Nemo 2004).

Paavo Lipposesta ei tullut kapitalismin vaan valtiososialismista kleptokratiaksi kutsutun aasialaisen tuotantotavan renki. Tänään alkanut Yhdysvaltojen presidentin hirttosilmukan kiristäminen Venäjän muutenkin ohuen poliittisen kaulan ympärillä saattaa saada Suomessa loppunsa, kun Venäjän masinoimaa ja omistamaa Nordstream2- kaasuputken ympärillä vuosikymmenen ollutta hämärrä bisnestä ja korruptiovyyhtiä aletaan toden teolla purkamaan ja selivttämään miksi Lipponen ajoi sitä kuin sikaa säkissä Suomen silloiselle valtiojohdolle käyttäen hyväksi asemaansa entisenä pääministerinä?

Suomen poliittisen historian kautta aikojen vaietuin asia on entisen demaripääministeri Paavo Lipposen kyseenalaiset toimet venäläisen energian lobbarina Suomessa. Lipposen katsotaan ansainneen kymmeniä miljoonia, joista osan on sijoittanut Sveitsiin siellä Lipposen yhtiön asiamiehenä hääräävän Tapio Pekkolan avustuksella.

Lipponen on osaava liikemies. Hänellä on kaksi yhtiötä. Toinen, Cosmopolis, tahkoo hurjia voittoja Suomessa ilman että sillä on palveluksessaan ketään antaen samalla yristysmaailman kasvot lobbari-Lipposelle. Toinen, Sveitsissä, hoitaa todellisen rahaliikenteen, ja painii omassa lajissaan kultamunia munivana hanhena sijoittaen turvaan sveitsiläisille tileille suoraan Venäjältä tulevat kaasulobbauspalkkiot.

Tänään on selvinnyt Lipposen todellisen työnantajan eli Venäjän valtion paljastuttua, miksi hän sinnitteli pääministerinä niinkin pitkään. Paavo Lipponen jäi viisaasti Sorsan ja Ahtisaaren taistelun ulkopuolelle asettumatta kummankaan puolelle, vaan toimi pääministerinä ja puoluejohtajana kuin ammattijohtaja yrityksessä: hyvässä yhteistyössä presidentin kanssa, siitä huolimatta, että Lipposen ulkoministeriksi nostamalla Tarja Halosella oli presidentin länsimielisestä ulkopoliittisesta suuntauksesta voimakkaan eriävät mielipiteet. Lipponen oli länsimielinen saadakseen myöhemmin myytyä Venäjän kaasua Putinin laskuun natomaille.

Kansalaiset ihmettelivät medioissa, miten ahneena tunnettu kiipijä, Lipposen sikarikas Päivi-vaimo (o.s. Hetrzberg), joka on tunnetun helsinkiläisen grynderin hyvinvointikakara, luopui kahden kauden jälkeen saamastaan sovittelurahasta, kun paljastui hänen työskennelleen (ihme kun viranomaiset eivät vaatineet häneltä mitään selvityksiä tai poliisi olisi käynyt ovella kolkuttelemassa ja viemässä rouvaa Pasilan poliisitaloon kuulusteluihin) ilman ilmoitusta sekä yhtiölleen (jonka liikevaihto oli tuolloin vaatimattomasti vain 3 miljoonaa euroa) että myös Eiran aikuislukion historianopettajana.

Syy on tässä: Lipposet kylpevät rahassa, niin kannattava on ollut Saksan entisen demariliittokanslerin (gangsterin) tarjoama Putin-diili provosoineen siitä, kun Suomi on saatu ilman keskustelua sidottua lähes 100 prosenttisesti energianarulla Venäjään ikuisiksi ajoiksi, vaikka suomalaisia on ulkomailta käsin varoiteltu tästä turvallisuusriskistä ennen kaikkea Pohjoismaiden, Norja etupäässä, toimesta ja sekä EU:n että Naton sisältä. Apunaan Lipposella on Putinin pankin johtokunnan erityisneuvonantajana toimiva yhtä isänmaaton Venäjän pussiin pelaavan entinen kepupääministeri, Esko Aho.

Mediat eivät ole asiasta sen suurempaa meteliä pitäneet, mitä nyt muutaman kerran referoineet ulkomaista keskustelua. Mutta milloin kansa alkaa vaatia asialle selvityksiä ja Lipposen Sveitsin rahojen sosialisoimista? Onhan kyseessä maan historian suurin korruptiovyyhti, missä Suomi on myyty halvalla entisen pääministerin toimiessa välittäjänä Venäjän intressipiireille. Lipposen perheen korruptioseikkailu saattaa saada ikävän lopun, jos Venäjä rynnistää Ukrainaan.

Silloin Nordstream2-kaasuputki suljetaan ja Lipposilla alkaa ankeat ajat, sillä siihen loppuvat myös kuusinumeroiset palkkiot Sveitsin tileille Venäjän valtion pankista. Mutta ei hätää. Lipposen katsotaan hyvätuloisena Venäjän kaasulobbarina ansainneen eri laskentatavasta riippuen näiden kymmenen vuoden aikana 10-30 miljoonaa euroa siitä, että on myynyt Suomen turvallisuuden venäläisille.