Minä ja Jean Genet

Teksti Harald Olausen

"Ruusun ihme kuvaa Fontevraultin vankilaa ja Mettrayn kasvatuslaitosta. Ne ovat pahuuden tyyssijoja, joissa väkivaltaiset ja kovat ovat alistaneet valtaansa pehmeät ja heikot. Teoksen keskushahmo on Harcamone, kuolemaan tuomittu murhaaja, josta on tullut myytti jo eläessään. Genetin vankila on yhtä aikaa alastoman todellinen ja näynomainen. Ahtaan ympäristön esineet ja ilmiöt muuttuvat hänen luovassa näkemyksessään vertauskuviksi ja heijastavat kaikkea olevaa. Hän on kehittänyt proosatekniikan, jossa alamaailman slangi ja upea kuvakieli muodostavat suggestiivisen kokonaisuuden."

-Takakansi Jean Genetin Ruusun ihme (WSOY 1968).

Tässä on kirja, joka on tehnyt minuun ehkä suurimman vaikutuksen elämässäni. Luin sen melkein yhdeltä istumalta 1980-luvun alussa, kun pääsin pakenemaan omista ahtaista vankiloistani pienestä umpimielisestä itäisestä satamakaupungista ensin Helsinkiin ja sitten varsinaiseen paheiden pesään ja homoparatiisiin, Tukholmaan. Se mikä minua erityisesti kiinnosti Ruusun ihmeessä, oli se, ettei Genet alentunut kuvaamaan alistettuja elämänulosteisiin kastettuja kadotettuja sielujaan surkeiksi tai säälittäviksi. Tämä on myös se "kuuluisa kohta" professori Timo Airaksisen Himon ilot - ajatuksia seksuaalisuudesta (Bazar 2021)-kirjasta, joka viittaa genetmäiseen kohtalooni ja tapaani oivaltaa risukasaan paistavat auringonsäteet kaikesta elämän typerästä kurjuudesta huolimatta:

"Toimittaja, kirjailija Harald Olausen vastaa kysymykseeni koskien omaa lapsuuden historiaansa ja nuoruuttaan lastenkodissa, kiitos hänelle raportista. Haraldin optimistista ja valoisaa kuvausta pitää verrata Helsingin Sanomissa julkaistuun artikkeliin Haraldista (21.11.2016), jossa sävy on synkkä ja ahdistava. Olausenin viimeisessä lastenkodissa oli hoitaja, jonka oli vaikea sietää suulaan ja näsäviisaan pojan kommentteja. Niinpä hän otti pojan silmätikukseen ja piti huolta, että tämä sai usein kuulla olevansa "hullun äidin häiriintynyt pentu, josta ei tule koskaan mitään". / Kun Olausen haistatteli vastaukseksi, hoitaja käski tappaa Olausenin kissan. Kuten tulemme näkemään, Haraldiakin hakattiin, vaikka ei hän tätä korosta, mutta juuri seksuaalisesta hyväksikäytöstä syntyy tässä kovin erilainen kuva, ja siitä me olemme nyt kiinnostuneita. Tämä selittyy sillä, että pikku Harald oli kolmessa lastenkodissa, ja tässä nyt kuvattu tapaus koskee paikoista parempia. Helsingin Sanomien kohdalla olennaista oli kertoa pahasta paikasta. Harald korostaa, ettei hänen kokemuksiaan saa vääntää nimenomaan homokokemuksiksi, ne ovat seksikokemuksia sanan yleisessä mielessä. Liian nopea ja yksiselitteinen luokittelu ei yleensä toimi vaan vääristää elämän moninaisuuta ja tulkinnanvarausuutta. Näistä lähteistä saa yhdessä hyvän kuvan sekä lapsuuden seksuaalisuudesta, että sosiaalisesta ryhmäkäyttäytymisestä. Totean vain, että kasvatus ydinperheen valvonnassa ja Haraldin kuvaamassa lastenkodin villissä vapaudessa tuottavat hieman erilaisen suhteen seksuaalisuuteen vanhemmiten, mikä tietysti on odotettavissa. Harald kuvaa tilanteen vapauttavana, ei vahingoittavana tai traumaattisena. Seksiin liittyvä ahdistus jää pois kuvasta, ja kuten tiedämme, seksin ja ahdistuksen yhdistäminen yhdeksi paketiksi on ollut hyvän kristillisperäisen kasvatuksen pyhä päämäärä."

Hesarin juttu oli huitaisten tehtyä sosiaalipornoa, jolla oli tarkoitus jo valmiina ennen kuin minua haastateltiin. Lisäksi se oli niin leikelty ja korjattu, ettei siinä ollut enää alkuperäisen jutun ideaa juuri nimeksikään tallella. Tärkeintä tuntui jutussa olleen valokuva. Jutussa jäi myös kertomatta, ettei lastenkodissa ei ollut homoutta vaan lasten välisiä seksileikkejä. Lääkärileikkejä ja yhdessä runkkaamista sekä varovaista toisen päällä makaamista sukuelimet vastakkain. Kaikki tapahtui tietenkin salaa valvovien silmien ulottumattomissa. Ne olivat sekä salaliittolaisuuden että keskinäisen veljeyden ja kunnioituksen että omantunnon voimanäyttöjä, pikaisia ja hätäisiä mutta samalla täynnä voimaa ja innostavia hetkiä. Paikat ja hetket olivat usein improvisoituja ja mielikuvituksellisia. Muistan miten kerran uidessamme erään pojan kanssa kaksistaan, hän veti minut veden alle ja housuni alas ja työnsi itsensä minua vastaan tai miten kellarissa runkkasimme erään pojan kanssa tai pesutuvassa pimeässä. Joskus isot pojat ja tytöt veivät minut marjapensaisiin ja makasivat ähisten päälläni. Joskus joku tuli salaa yöllä sänkyyn viereen runkkaamaan.

Usein leikissä oli mukana myös isonveljen suojelua, sillä isommat pojat panivat meitä nuorempia, ei perseeseen vaan kevyesti makasivat päällä, suutelivat ja hinkkasivat muniamme vastakkain saaden siemensyöksyn. Me emme nauttineet tai esittäneet mitään roolia tässä pelissä. Olimme vaan hiljaa ja alistuimme kohtaloomme. Joidenkin isoveljien kanssa liikuinkin. Yhden kanssa asuin samassa huoneessa. Tyypit olivat komeita ja miesmäisiä. Ihan tavallisia nuoria poikia, joita kiinnosti tytöt, autot ja ryyppääminen. Yksi isompi poika seurusteli yhden lastenkodin ulkopuolella olevan tytön kanssa, mikä meistä oli hienoa ja kunnioitettavaa, koska se oli epätavallista, ja me elimme todellakin hyvin eristäytynyttä elämää muusta maailmasta. Tämä poika oli tavallaan capo talossa ja hänellä oli oma huone eräässä talon syrjäisessä kolkassa.

Muistaakseni sinne oli ulkoa oma sisäänkäynti. Poika mielistyi minuun ja puki minut usein tytöksi ja riisui sitten ja makasi päälläni suudellen minua ja oman tyttöystävänsä nimeä korvaani kuiskien. Me olimme ystäviä ja toimittelin pieniä palveluksia pojalle, mutta hän johti lastenkodin omaa varasliigaa ja jäi kiinni ja passitettiin suoraan nuorisovankilaan. Siinä oli heppu, jolla sydän oli puhdasta kultaa. Usein me luettiin mun historiankirjoista tarinoita toisille ääneen alastomina sen sängyssä maaten sen jälkeen, kun se oli nussinut mua, vaikka sen käskyläiset koputtivat oveen huutaen, että niillä on tärkeätä asiaa sille. Hän vain sano et sille ei nyt käy. Olin kuitenkin jo 10-vuotiaana ollut silloin tällöin tanskalaisen setäni Wilhelmin luona Tanskassa ja oppinut seksiin ihan toisenlaisen suhteen kuin suomalaiset - paitsi tietenkin lastenkotilapset.

Kerran kun olimme Tanskan (tästä olen kirjoittanut uusimmassa kirjassani KONGULAER Kulttuuriklubi 2021, mistä minua haastattelee syksyllä Turun kirjamessuilla professori Timo Airaksinen) pohjoiskärjessä Skagenissa (Käärmeniemi) sijaitsevassa kesähuvilassa, eräs huvilalla vierailemassa olleen pariskunnan tyttö hyppäsi sänkyyni ja kävi munaan kiinni heti.

https://www.digivallila.com/l/professori-timo-airaksinen-ja-kirjailija-harald-olausen-turun-kirjamessuillla-2021/

Tanskassa avoin flirttailu ja eroottiset leikit kuuluvat sen kansakunnan olemukseen yhtä oleellisesti kuin olut ja ne punaiset pölsernakit, mitkä ovat tanskalaisten kansallisruokaa. Koska itse olin pienimpiä poikia ja tyttömäisen söpö, minua nussivat niin isommat tytöt kuin pojatkin. Lastenkoti, jossa silloin asuin, muodostui viidestä eri talosta; päätalossa asuivat lapset 6-13-vuotiaat ehkä noin 20, vanhassa talossa nuoret 13-17-vuotiaat noin 15, uudisrakennuksessa sekalainen seurakunta yleensä lyhytaikaisesti sinne sijoitettuja lapsia noin 25 sekä ns. Erkkari-eristystalossa, jossa oli kalterit ja jossa kärsi erilaisista rötöksistä kiinni jääneet tai koulukotia ja nuorisovankilaa odottavat menetetyt ja tuhoon tuomitut Talossa oli keskimäärin 10-15 nuorta rikollisuransa keskivaiheilla olevaa poikaa.

Seksi toisten lasten kanssa oli siis enemmän toverillista ja yhdistävää kuin pakonomaista ja ahdistavaa, ja kun sen aika tuli 12-13-vuotiaana, aloin itsekin nussia nuorempiani ja mulla oli vakituisena yksi Kotkan tunnetuimman huoran huoratyttö, Tuula, jota kävin nussimassa säännöllisesti yhdessä kellarissa. Pahimpia olivat lähimetsässä vaanineet pedofiilit, joita tuli Helsingistä asti meitä vainoamaan. Isot pojat niistä varoittivat ja niitä hätisteli pois ja joskus vetivät turpiin, sillä mitään niin törkeetä ei ollut kuin että joku tällainen pimee setä tunki surkean munansa jonkun meistä haarojen väliin ja alkoi rynkyttämään. Nämä sedät olivat pelokkaita mutta neuvokkaita. Yksi tällainen seurasi minua usein koulusta kotiin. Asuin aika lähellä koulua. Kerran se avasi autonsa ikkunan ja kysyi tietä johonkin. Sanoin etten osaa selittää oikein tarkkaan. No hyppää kyytiin, se sano ja hyppäsin. Se oli oikein mukava. Se kuitenkin ajoi Kotkasta 20 kilsaa jonnekin metsään soramontulle ja kävi kiihkoissan käsiksi minuun, laukesi melkein heti ja sitten heitti minut autosta. Jouduin liftaamaan kotiin eikä se ollut helppoa eikä mukavaa. Myöhästyin iltapalalta ja jouduin kovaan ristikuulusteluun missä olin ollut ja muistaakseni sopertelin hädissäni jotain sekavaa, sillä mitään niin suurta häpeää ei lastenkodissa voinut olla kuin joutua pedofiilisedän autoon.

Edelleenkin jos kuulen jonkun raiskanneen lapsen tai jonkun muun osattoman, järkytyn ja silmäni kostuvat ja tunnen itseni voimattomaksi raivon kohotessa. Olin lapsena yksinäinen ja eristäytynyt huolimatta siitä, että olin avoin ja iloinen. Minua pidettiin 'ulkomaalaisena' ja koin itseni jotenkin joukkoon kuulumattomaksi. Minua kävi lastenkodissa katsomassa Kotkan rikkaimmat ruotsinkieliset perheet, jotka olivat äitini tuttuja. He toivat paljon lahjoja ja se herätti sekä kateutta että närää henkilökunnan ja muiden lasten keskuudessa. Koin jotenkin kostoksi sen, ettei minua päästetty ruotsinkieliseen kouluun, vaikka kotkassa oli sellainen, ja itse kuuluin ruotsinkieliseen sukuun, jolla oli sukulaisia vähän Suomessa mutta paljon sekä Ruotsissa, Norjassa että Tanskassa. Yksi syy oli se, että minua yritettiin adoptoida jatkuvasti. Ensimmäinen perhe oli ruotsinkielinen ja toinen ortodoksiperhe. Vietin niissä pitkiä aikoja ja olin melkein niiden lapsi. Kun äitini ei suostunut tai hänen tanskalainen siskonsa, joka oli juristi, minkäänlaisen adoptioon, en päässyt adoptiolapseksi ja kun minut palautettiin lastenkotiin näiltä keikoilta, minut hakattiin ja minua alettiin kiusata.

Kun asuin nuorena Ruotsissa, liftasin usein Kööpenhaminaan. Kerran istuin ilman rahaa juopottelemassa Christianiassa, missä eräs mukavannäköinen poika istui baaritiskillä viereeni ja alkoi puhua minulle. Hän sanoi, että voisin alkaa huoraksi koska olen itsekin kivannäköinen ja pieni, juuri sellainen, josta hänen asiakkaansa pitävät. Kokeilin hommaa laatuasiakkaiden kanssa. Yksi oli psykiatri ja toinen arkkitehti. Mukavia setiä mutta homma ei oikein toiminut. Seksuaalisuus oli minulle yhtä kuin kahlitsematon vapaus ja olin saanut maistaa sitä sen verran hyvistä kupeista, etten halunnut jatkaa enää tätä hommaa. Kirjoitin kuitenkin asiasta Hesariin Hesarin toimittajan pyynnöstä nimimerkillä jutun. Lähdin Suomeen hakemaan palkkiota ja jäin sille tielle. Minusta tuli toimittaja ja tutustuin Jean Genetiin ja myöhemmin de Sadeen yms. Olen taustalleni äärimmäisen kiitollinen siksi, että se opetti paljon ihmisistä ja antoi ennakkoaavistuksen heidän aikeistaan.

Kiitän lastenkotia myös siitä, että sain jo lapsesta kokea FAIDROKSEN PIDOT, keskinäiseen kunnioitukseen perustuvan leikillisen poikarakkauden ja opin arvostamaan seksissä vapautta ja itsenäisyyttä sekä vastustamaan hyväksikäyttöä ja valheellista seksuaalisuutta esimerkiksi teennäiseksi romahtaneessa gay-kulttuurihömpötyksessä. Minulle seksi on ollut noista ajoista lähtien ystävyyden korkein muoto ja sen juhlallinen kruunu. Sen verran se on vaikuttanut, etten halua seksikumppaneikseni mitään neitihomoja tai keskinkertaisia vätyksiä vaan mieluummin oikeita poikia ja miehiä. Professori Timo Airaksinen (haastattelen häntä tästä samasta kirjasta Himon ilot - ajatuksia seksuaalisuudesta (Bazar 2021) syksyn Turun kirjamessuilla) oli vaikuttunut kertomuksestani. Hän ei usko, että vastaavaa on kukaan aikaisemmin osannut ja uskaltanut esittää:

"Kannattaa siis lukea huolella ja miettiä, mitä Harald sanoo ja tarkoittaa. Siinä se, kattava esitys aiheesta, niin rehellinen ja oivaltava, ettei sellaista liene suomeksi ennen kirjoitettu. Krister Kihlman kyllä kirjoitti aiheesta etevästi kirjoissaan ja muisteloissaan. Tom of Finland piirsi ajatuksensa paperille, mutta Harald kertoo kaiken, myös monissa kaunokirjallisissa teoksissaan. Niitä saa kirjastoista, suosittelen. Kiinnostavaa on tuo nuorten ja lastenkin välinen kiima, jota Harald kutsuu vapaaksi ja leikilliseksi, siis viattomaksi. Länsimainen juutalaiskristillinen kulttuurimme kaikessa ahdistavuudessaan väittää lasta epäseksuaaliseksi olennoksi ja juuri tässä mielessä viattomaksi. Etsitään muka lapsuuden traumoja, jotka selittäisivät "poikkeavat" halut. Toki joskus oletettiin nuorten naisten pysyvän viattomina ja "puhtaina" aikuisikään ja avioliittoon asti, äitiys kun ei oikein salli alkaakseen turhaa viattomuutta ja puhtautta - paitsi tietysti jos kyseessä on lääketieteen keinoin tuotettu raskaus. Omituista. Tämän logiikan mukaan äiti ei voi olla siveä ja puhdas, todella omituista, mikä taas todistaa tämän logiikan perverssiyttä. Tietääkseni monet äidit ovat kovin siveitä, isistä en aina menisi takuuseen."

Vaikka olin iloinen ja myönteinen lapsi kaikista ympärilläni olevista hankaluuksista huolimatta, minussa asui syvällä sama alakulo kuin Jean Genetillä ja siksi Genet kolahti minuun täysillä. Minua kiinnosti myös se, miten Genetiä voi pitää yhteiskunnallisena marttyyrinä, joka kosti menestyksellään maailmalle, joka oli hänet hylännyt yksin kylmään. Kostoa olivat myös hänen teksteistään pursuavat kapinan, väkivallan ja anarkian ylistys. Kun häneltä kysyttiin miksi, hän vastasi: "Koska perheeni oli hylännyt minut, minusta tuntui täysin luonnolliselta pahentaa asioiden tilaa rakastamalla poikia, ja pahentaa tätä rakkauden ilmenemistä varastamalla ja varkautta tekemällä muira rikoksia tai ihailemalla niitä".

Filosofi Jean-Paul Sartre sanoi tuntevansa muutamia sellaisia, jotka silmää räväyttämättä lukivat Genetin teosten paksuimpia kohtia: "Ai nämä miehet menevät yhdessä sänkyyn? Ja syövät sitten paskansa? ja sitten toinen juoksee antamaan toisen ilmi? ohoh! Mutta on se niin hyvin kirjoitettu" Sartre ihmetteli sitä, että he pysähtyivät Genetin käyttämiin ilmaisuihin varjeltuakseen hänen hurjuudeltaan; he ihailivat muotoa voidakseen olla tajuamatta sisältöä. Muoto ja sisältö olivat Sartren mukaan yksi ja sama Genetillä: tämä sisältä vaati tämän muodon. Jean Gentin maailma on Ruusun ihmeessä kiihottavan sekava, väkivaltainen ja täynnä oksettavan innostavia sekoiluja. Genet kirjoittaa kuin enkeli pirujen maailmasta, missä miehet nussivat rajusti toisiaan ja syövät sitten paskansa, ihan kuten markiisi de Sadenkin hurjimmissa tarinoissa. Jean-Paul Sartre, Genetin keksijä ja tukija, kirjoitti monen puhdassieluisen kumartuneen tämän ryvettyneen sielun puoleen ja saaneen kiitokseksi pierun. Sartren mielestä se oli oikein, sillä pakotettu hyväntahtoisuutensa pyrki hänen mielestään vain riisumaan Genetin aseista. Millaisen Genetin? Juuri sen aistiensa huumassa eläneen villin sekä lurjusmaisen luonnonlapsen, joka ei olisi pärjännyt pahassa maailmassa pelkästään toista poskeaan kääntämällä.

Genetin merkitys on sekä minulle että älyllisesteettiselle epäilijähomoudelle edelleenkin tärkeä ikoni. Hän jatkoi sekä markiisi de Saden että Michel de Montaignen ajatuksien toteuttamista käytännössä ärsyttämällä tekopyhiä teeskentelijöitä suorasukaisuudellaan. Siitä ei ollut niin kaun, kun Michel de Montaigne 1500-luvulla valitti esseissään yhteiskunnan tekosiveyttä, ja käsitteli seksuaalisia kokemuksia. Hän ihmetteli avoimesti jo lähes viisisataa vuotta sitten, mitä pahaa seksuaalinen akti, niin perin luonnollinen, tarpeellinen ja oikeutettu, on tehnyt ihmiskunnalle, että emme uskalla puhua siitä ilman häpeää, ja että suljemme sen vakavan ja säädyllisen keskustelun ulkopuolelle? Hänen mukaansa me rohkenemme lausua sanat tappaa, ryöstää, pettää, mutta tätä emme rohkene lausua kuin hampaiden välistä sihahtamalla.

Genetin jälkeen seksistä on voitu puhua sen oikeilla nimillä myös homomailmassa, mikä on yhtä täynnä huijausta, silmänkääntötemppuja, petoksia, hyväksikäyttöä, kuin mitä heteromaailmakin kun kyseessä on seksi, sillä eläminen, kauppaaminen ja sen avulla ylläpidetty vallankäyttö toisiin ihmisiin - eikä se ole vähäistä. Sartre nostaa juuri siksi Genetin ranskalaisten rikollishuligaanieksistenssipyhimysten harvalukuiseen joukkoon Francoise Villonin seuraksi pilven päältä kustakseen itseensä tyytyväisten määräilijöiden niskaan tekopyhyyden paljastavaa kusta teoksellaan "Pyhä Genet, näyttelijä ja marttyyri". Simone de Beauvoirin mukaan Genetin mielenkiinnon kohteet olivat tarkkaan rajatut. Genet vihasi yli kaiken vitsejä ja kaikkea mikä oli pikkusievää. Beauvior kertoo esimerkiksi, miten he yhtenä iltana menivät Genetin kanssa ylös kattoparvelle ja kuinka Beauvior osoitti Genetille edessä aukeavaa kattonäkymää. "Mitä pirua se minulle kuuluu", Genet sanoi vihaisesti ja jatkoi, että hänellä oli niin paljon tekemistä itsensä kanssa, ettei hän ehtinyt huolehtia siitä mitä ulkopuolella tapahtui. Genetille elämä ei mukava seikkailu auringonpaisteessa. Kaikkea muuta. Se oli vaivalloista kulkua tappiosta toiseen kärsimysten ikiaikaisella tiellä. Juuri siksi Sartre puolusti Genetin oikeutta olla Genet:

"Genetin kokemia kovia kohtaloita te säälittelette vain voidaksenne olla näkemättä hänen tahallista pahan tekemisen haluaan; ja niin on, että joka selittelee varkaan motiiveja, on varkaan apuri; joka selittelee runoilijan motiiveja on runoilijan herjaaja. Älkää yrittäkö liioin paeta estetismiin. Genet ajaa asemistanne ulos."

Juuri näin koin minäkin oman Genetini. Olin ylpeä eräänä keväisenä päivänä vuonna 1990 Radio Cityn porukan suosimassa ravintolassa, kun juttujani kuunnellut oman 80-lukulaisen punksukupolveni ehdoton idoli, kirjailija Rosa Liksom, julisti minut juttujeni perusteella Suomen Jean Genetiksi ja kehotti ryhtymään kirjalijaksi. Samalla tiellä ollaan yhä.