Mistä alkaa maailman muuttaminen?

Teksti:

Harald Olausen

Entinen esimieheni Kymenlaakson maakuntamuseossa Kotkassa, amanuenssi Timo Miettinen arvosti kovasti Dalai Lamaa ja kehotti minuakin tutustumaan mieheen, "joka aina hymyilee ja on myönteinen". Tutustuin Dalai Lamaan vuosien saatossa pintapuolisesti Bradd Pittin tähdittämän "Seitsemän vuotta Tiibetissä " (ohjaus: Jean-Jacques Annaud 1997) elokuvan innoittama, mutta vasta kunnolla professori Timo Airaksinen kirjassaan "Jäähyväiset uskonnolle - henkisyyden puolustus" (Bazar 2020) kertomuksen, miten hän tapasi Dalai Laman Intian Dharamsalassa kesällä 2019 kautta. Airaksisen kohtaaminen Dalai Laman kanssa oli historiallisesti merkittävä ihan, kuin tiede vastaan uskonto olisi samalla avannut keskustelun tärkeistä kysymyksistä. Dalai Lama puhui Airaksiselle avoimesti ja kiinnostavasti arvoistaan, ajatuksistaan ja elämästään (1):

"Hän puhui rauhasta ja rauhan aatteesta (ahimsa), aihe, josta aikoinaan kuuntelin dosentti Unto Tähtisen luentoja Turun yliopistossa. Dalai Lama sanoi, että ihmiskunta tarvitsee rakkautta ja järkeä, tunnetta ja tiedettä, jotta ihmiskunnan ongelmat pystyttäisiin ratkaisemaan. Dalai Lama on veijarimainen vanha mies, pilke silmässä, vaikka aihe olisi kuinka vakava tahansa. Uskonnoista hän sanoi: uskonnot ovat riidankylväjiä. Hän suositteli Intian vanhaa filosofiaa, joka ei varmaan sisällä nykyisen hindunationalistien vaalimia uskonoppeja. Niissä on taas yksi riidan ja vihan lähde. Hindut pitävät lehmää pyhänä, jolloin sen lihan syöminen on pyhäinhäväistys: moni muslimi Intiassa on suoraa päätä lynkattu naudanlihan syöjänä. Me suomalaiset emme syö koiraa eikä irlantilainen hevosta, mutta se on eri asia. Koreassa syövät koiranlihaa. Japanissa ei syödä edes lammasta tai ankkaa, riistasta puhumattakaan. Buddhalainen Dalai Lama on ateisti ja jopa eräässä mielessä materialisti. Hän ei ole uskonnollinen ihminen. Hänellä ei ole uskontoa, vaikka hän on henkistyneisyyden ruumiillistuma - jos tällainen paradoksi sallitaan. Buddhalaisena hän ei usko tuonpuoleisiin jumaliin ja niitä käsitteleviin oppeihin, joista kukaan ei ole koskaan saanut selvää. Hän uskoo tieteeseen. Ihminen kuolee ja ellei hän synny uudestaan maailmaan, hän kuoltuaan sulautuu osaksi maailman energiavirtaa. Hän varmasti haluaa myöntää sielun ja ruumiin eron jollakin tasolla. Sielu siirtyy ajan mukana ruumiista toiseen. Esimerkiksi Dalai Lama on aina sama, koska hän syntyy yhä uudestaan. Uutta Dalai Lamaa valittaessa kandidaatti saa eteensä joukon esineitä, joista jotkut olivat tuttuja Dalai Laman edelliselle inkarnaatiolle. Uuden on tunnistettava ne, joka sitten todistaa aikaisemmasta elämästä. Mutta kun sielu lopulta kuolee ja irrottautuu maailman pyörästä, hän sulautuu takaisin maailmaan. Tätä varmaan Dalai Lama tarkoitti sanoessaan, että ehkä uutta inkarnaatiota ei tule. Länsimaiden filosofiassa Arthur Schopenhauer uskoi myös näin ja perusteli kantaansa hienossa kirjoituksessaan Kuolema ja kuolematon (1997, alkuteos: Uber den Tod und sein Verhältnis zur Unzerstörbarkeit unsers Wesens an sich). Hänen mukaansa sielu on kuolematon osana ikuista maailmankaikkeutta. Tämä on ainakin naturalismia, ellei materialismia. Sielunvaellus on buddhalaiselle totta, mutta siihen ei liity mitään yliluonnollista. Niin maailman suuri järjestys määrää. Olin vaikuttunut Dalai Laman esityksestä, sillä tämän kirjani ajatukset ovat samansuuntaiset. Hengellisyys on uskonnollista ja merkitsee sitoutumista tuonpuoleiseen jumaluuteen ja siihen oppirakennelmaan, joka jumaluutta koskee. Ja riitahan siitä kaikesta tulee, mutta pakko on uskoa niin kuin käsketään. Henkisyys ilman jumaluutta on parempi ja arvokkaampi vaihtoehto."

Dalai Lama puhuu järjellä ja tunteella elämän suurista kysymyksistä. Hänen mielestään meidän tulisi seurata kaikkia tutkimisen teitä - niin tieteellisiä kuin uskonnollisiakin - jotta totuuden koko kuva selviäisi meille. Dala Lama kertoo kirjassaan "Dalai Lama: Maailmankaikkeus atomissa" (Tammi 2006) buddhalaisuuden korkeimpana hengellisenä ideaalina olevan kehittää myötätuntoa kaikkia aistivia olentoja kohtaan ja työskennellä niiden hyvinvoinnin eteen laajimmalla mahdollisella tavalla. Samalla hän uskoo, että eettisyydellä on tilaa tieteessä. Ensimmäisellä Euroopan-matkallaan vuonna 1973 Dalai Lama tapasi filosofi Karl Popperin, joka oli silloin jo vanha yli seitsemänkymmentä vuotias mies, ja joka oli kovasti huolissaan kommunismin kasvavasta uhasta, yksilönvapauden turvaamisesta sekä avoimen yhteiskunnan ylläpitämisestä ja uskonnon ja tieteen välisistä suhteista. Tapaaminen teki Dalai Lamaan suuren vaikutuksen, olihan yksi buddhalaisuuden ja tieteen eroista juuri kysymys deduktiosta. Popperin yksi merkittävimmistä työpanoksista liittyi induktiivisen ja deduktiivisen perustelun roolien kirkastamiseen tieteellisten hypoteesien olettamusten ja todistamisten osalta (2).

Dalai Lama oli jo huomannut, että se mikä eniten erotti länsimaisen tieteen buddhalaisuudesta järkeilyn alueella, oli sen korkealle kehittynyt monimutkainen matemaattisten perustelujen käyttö. Länsimaisella tieteellä oli ollut Aristoteleen ajoista lähtien selkeä käsitys siitä, että tuli pitää valmiina argumentteja sellaisia ongelmia varten, joissa hallitsimme argumentit, vaikka niitä olisikin vain vähän, sillä ne olivat aina käyttökelpoisia mahdollisimman monia tilanteita varten. Dalai Lamaa kiinnosti se, miten länsimaisessa tieteessä matemaattinen järkeily antoi mahdollisuuden valtavaan abstraktiotasoon, jossa väittämän kelpoisuus tai kelvottomuus voitiin määrittää puhtaasti yhtälöiden oikeellisuuden perusteella. Platon painottaa "logoksen" tarpeellisuutta merkityksessä "järkevä argumentointi". "Logos" ohjaajan ja ohjattavan välisessä niin sanotussa dialektisessa yhteispelissä on Platonin argumentoinnin tärkein menetelmä (3). Ehkä sekaannusta aiheuttavat eri tulkinnat, sillä platonistien korkein hyvä voitiin ymmärtää jumalaksi ja logos (sopivissa kohdin) hänen lihaksi tulleeksi sanakseen.

Dalai Lama kiinnostui ns. popperilaisesta falsifiointiteesistä, minkä toi esiin sen, että jokaisen tieteellisen teorian oli sisällettävä ne ehdot, joilla teoria voitiin osoittaa vääräksi. Hänen mukaansa kyseessä oli yhtäläisyys hänen oman tiibetinbuddhalaisen filosofisen perinteen kanssa, jota hän kutsui "kieltämisen soveltamisalan periaatteeksi". Dalai Laman mielestä sellainen teoria, että jumala loi maailman, ei voinut olla milloinkaan tieteellinen, koska teoriaan ei voinut sisällyttää selitystä niistä ehdoista, joiden toteutuessa teoria voitaisiin todistaa vääräksi:

"Mikäli otamme tämän popperilaisen kriteerin vakavasti, silloin monet sellaiset kysymykset, jotka liittyvät inhimilliseen olemassaoloon kuten etiikka, estetiikka ja hengellisyys, jäävät tieteen toimialan ulkopuolelle. Buddhalaisuudessa sitä vastoin tutkimuksen kenttä ei ole objektiivisen rajoittunut. Tutkimus sulkee piiriinsä myös subjektiivisen, omakohtaisen kokemisen samoin kuin kysymyksen arvoista. Tiede toisin sanoen käsittelee havaittavia tosiseikkoja, mutta ei pui metafysiikkaa tai etiikkaa, kun taas buddhalaisuudessa kriittinen tutkimus näillä kaikilla kolmella alueella on olennaista (4)."

Mutta mitä tämä "kieltämisen soveltamisen periaate" sitten piti sisällään? Periaatteen mukaan oli suuri ero sen välillä "mitä ei voida löytää" ja "minkä havaitaan olevan olematon":

"Jos etsin jotain, enkä sitä löydä, tämä ei merkitse sitä, ettei etsimäni voisi olla olemassa. Vaikka en näekään jotakin asiaa, ei se merkitse sitä, että näkisin sen olemattomuuden. Jotta jonkin Asian ei-näkemisen ja sen olemattomuuden näkemisen välillä olisi yhteensopivuus, ilmiön etsimisen metodin ja ilmiön itsensä täytyy olla keskenään vertailukelpoisia. Jos et esimerkiksi näe skorpionia lukemasi kirjan sivulla, tämä riittää todisteeksi siitä, ettei skorpioneja kirjanlehdellä todellakaan ole, sillä mikäli sellainen olisi sivun päällä, se olisi paljaalle silmälle näkyvä. Mikäli emme kuitenkaan pysty näkemään painetulla kirjanlehdellä happoa, ei tämä merkitse sitä, että paperi olisi happovapaata, sillä happoisuuden näkeminen paperissa saattaisi edellyttää toisenlaisia instrumentteja kuin paljasta silmää. Vastaavasti 1300-luvun filoosofi Tshongkhapa väittää, että on olemassa samantapainen ero päättelemällä olemattomaksi todetun ja vailla päättelyvahvistamista olevan olion välillä. Sama ero pätee asiaan, joka ei kestä kriittistä analyysia, ja toisaalta asiaan, joka osoittautuu olemattomaksi tällaisen analyysin valossa."

Aristoteles olisi tässä vaiheessa puhunut sofistisista kumoamisista eli näennäisistä kumoamisista, jotka todellisuudessa olivat virhepäätelmiä jumalasta, uskosta ja hyvyydestä yhdessä ja erikseen eivätkä siis kumoamisia. Hänestä oli näet ilmeistä, että jotkin todella olivat päätelmiä, kun taas jotkin, kuten näennäispäätelmät, näyttivät olevan päätelmiä olematta todellisuudessa sellaisia. Mihin aristoteliseen luokkaan Dalai Laman "kieltämisen soveltamisen periaate" sitten kuuluu? Jokin siinä ei tunnu istuvan länsimaiseen ajatteluun mutta sitä voisivat lukea ne, jotka tuntuvat painaneen mieleensä pikemminkin yleiset premissit kuin argumentit, sillä he tietävät kuinka vaikeaa on olla asianmukaisesti perillä lähtökohdasta ja oletuksesta kuten vaikka uskosta ja jumalasta, mutta he eivät halua tai voi puhua siitä. ja vaikka tiede ei ole todistanut jumalan olemassaoloa, ei se Dalai Laman mukaan tarkoita sitä, etteikö jumalaa olisi olemassa teistisen perinteen harjoittajille. Dalai Lama puhuu henkisyyden puolesta - ei uskontojen, hänelle todellisuus - oma olemassaolomme mukaan lukien - on paljon monimutkaisempaa kuin mihin objektiivinen tieteellinen materialismi antaa mahdollisuuden.

Näin Aristoteleen lahjomatonta argumenttikaavaa hyväksikäyttäen, olemme huomanneet, miten ilmeistä on, että jotkin todella ovat päätelmiä, kun taas jotkin näyttävät olevan sellaisia, mutta eivät todellisuudessa ole vaan esittävät hämäyksen vuoksi sellaisia olevansa, kuten uskonnoissa on yleensä kysymys. Muistutettakoon vielä, että päätelmä muodostuu joistakin väitteistä sillä tavalla, että on välttämätöntä lausua jotain muuta kuin ne niiden perusteella, ja kumoaminen taas on päätelmä, johon liittyy johtopäätöksen vastakohdan esittäminen. Dalai Laman ajattelu on tätä taustaa vasten mielenkiintoista. Olisi ollut hauska olla kärpäsenä katossa kun Airaksinen ja Dalai Lama keskustelivat. Myöhemmin tapaamisen jälkeen Airaksinen kirjoittaa, miten ihminen ei tyydy katsomaan maailmaa runouden, totuuden, hyveen, arvojen, korkeiden päämäärien ja suurien kokonaisuuksien kannalta, vaan sortuu hengellisyyden pauloihin pelkojensa ja ahneutensa takia mielikuvituksen viettelemänä. Toisin sanoen, henkinen elämä muuntuu - tai oikeastaan taantuu - hengellisyydeksi, ja tämä tarkoittaa eräänlaista väärää aineellistumista. Täysin aineellistuneena hengellisyys tavataan hengellisessä säädyssä eli papeissa (5):

"Ihminen istuu alas ja meditoi itseään ja maailmaa, kokee kaiken ajattelematta mitään, luomatta käsitystä siitä mitä on, mitä saattaisi olla ja mitä pitäisi olla. Ottaa kaiken niin kuin se on ja jättää sikseen ja kaiken silleen. Joskus näin tapahtuu. Jotkut kouluttautuvat tähän ja pystyvät jättämään ajattelemansa ja kokemansa maailman silleen, siis vaille kommenttia. Katson kun lintu lentää, mutta en ajattele siitä mitään. Lintu vain lentää, minne ja miksi ei kiinnosta minua. En kysy. Samaa soisi yritettävän muidenkin havaintojen ja tapahtumien kohdalla. Mutta ei, ihminen kysyy, miksi se lentää ja mihin? Miten se pystyy lentämään? Ja sitten, kauhistuksen kauhistus, tulee mieleen pahin kaikesta, pystyisinkö minäkin lentämään niin kuin tuo lintunen? Siitä se alkaa maailman muuttaminen."

Lähteet: