Mukavuuspolku on kaiken selitys

19.04.2021

Teksti:

Professori Timo Airaksinen

Lehdissä on esitetty ajatus, että ihmisen käyttäytymisen periaatteiden ymmärtäminen olisi tärkeää nyt, kun koronaa tukahdutetaan. Miten ihmiset käyttäytyvät ja mitkä inhimilliset tekijät vaikuttavat sen leviämiseen ja estämiseen, tästä syntyy ymmärtämisen tarve. Siksi panenkin korteni kekoon, olenhan koulutukseltani psykologi.

Kerron nyt miten ihminen käyttäytyy, miten hän päättelee ja mitä siitä kaikesta seuraa. Asian ymmärtämiseksi tarvitaan mukavuuspolun ajatus. Mukavuuspolku on vakiintunut oikotie, josta on jäänyt merkki ympäristöön. Puiston läpi menee hiekoitettuja polkuja, mutta siellä on myös nurmen yli tallattuja, kuraisia uria, mukavuuspolkuja. Ne oikaisevat juuri sopivasti, niitä käytetään, eikä niille kukaan voi mitään. Jos laitetaan aita, se kaadetaan tai tehdään siihen reikä, kyseessä kun on eräänlainen luonnonvoima. Taloyhtiön tontin läpi kuljetaan, oli siinä kieltokyltti tai ei.

Mukavuuspolusta ajatuksen pystyy yleistämään. Ihminen menee siitä, missä aita on matalin. Hän tekee yksinkertaisen hyötylaskelman, koska voimia ei kannata tuhlata ja aika on rahaa. Siis oiotaan vähän. Koululainen lunttaa ja kopioi juuri samasta syystä. Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä.

Helsingissä järjestetään koronarajoitusten vastaisia mielenosoituksia, koska on aivan selvästi helpompi ja mukavampi elää ilman rajoituksia kuin niitä noudattaen. Siis meillä on oikeus luistaa rajoituksista. Tämä viimeinen väite on tietysti perusteeton: ei oman edun vaaliminen ole mikään moraalinen oikeus. Mukavuus ja helppous eivät ole kovin korkeita arvoja. Maskin pitäminen on joillekin vaikeaa, ainakin jos se pitää nostaa kasvoille - kaulalla se on ihan siedettävä. Miksi pitää maskia kun voi olla pitämättäkin. Rajoitusten perustelu on helppoa, rajoitusten säätäminen mahdollista mutta noudattaminen niin vaikeaa. Jos ei saa tavata porukkaa kapakassa, mennään jonkun kotiin ja tanssitaan siellä salaa kuin sota-aikana.

Mukavuuspolku on merkitty ympäristöön. Se on ura jota kaikki käyttävät ja se kuin kutsuu ja vetää puoleensa. Silti se on rapainen ja likainen ja turmelee nätin näkymän. Ihminen on siitä vajavainen päätöksentekijä, ettei hevin ota huomioon yleistä etua, siis ympäristön kauneutta ja toisten terveyttä ja turvallisuutta. Roskaaminen on yleistä, tupakantumpit peittävät maan ja tuuli kuljettaa roskapaperia mukanaan.

Kaikkein vaikeinta, suorastaan aivan mahdotonta, on ymmärtää, pandemian torjunnan edellyttämä yhteisteisvastuullisuus. Jos minä kieltäydyn rokotteesta, päätökseni koskee ei vain minua vaan myös muita. Rokottamattomana olen kulkutautimyönteinen tartuttaja. Mutta tästä on turha saarnata. Ajatus on vaikeudessaan ylivoimaisen käsittämätön. Sellainen on mukavuuspolun voima.