Myyttisen ja historiallisen Kleopatran erot

Teksti Harald Olausen

Meille on tarjolla Egyptin viimeisestä kuningattaresta Kleopatrasta myyttisen ja kaunistellun kuvauksen lisäksi myös hieman tylsempi, mutta todennäköisempi historiallinen kuva, Jaakkojuhani Peltosen kirjassa, Kleopatra-viimeisen faaraon myytti (Gaudeamus, 2025). Kannattaa lukea. "Myyttien tapaan Kleopatrankaan persoona ja elämä eivät ole kiinnostaneet jälkipolvia vain historiallisessa kontekstissaan, vaan eri aikoina eläneet ihmiset ovat muokanneet Kleopatrasta omanlaisensa ja käyneet hänen välityksellään yhteiskunnallista dialogia." Kuten Asterixkin aikoinaan teki (ja opetti monta sukupolvea siihen).

Meille on jäänyt muistiin gallialaisten ihastunut hämmennys legendaksi jo tuolloin muuttuneen Kleopatran edessä. Tarinoissa Kleopatra on julma, älykäs ja ovela kuningatar, joka hallitsi roomalaisia sotapäälliköitä kauneudellaan, tappoi veljensä saadakseen kruunun, synnytti lapsen Caesarille ja teki lopulta dramaattisen itsemurhan. Mutta onko näillä mielikuvilla mitään tekemistä historiallisen henkilön, Egyptiä vuosina 51-31 eKr. hallinneen Kleopatra VII:n kanssa, kirja kysyy ja aloittaa matkansa muinaisen Aleksandrian kaupungista, jonka perusti maineikas sotapäällikkö Aleksanteri Suuri 2300 vuotta sitten.

Kleopatra puhui kreikkaa äidinkielenään ja kuului Ptolemaiosten sukuun, joka oli hallinnut Egyptiä rauataisella otteella jo yli 250 vuotta. Suvun kantaisä oli Ptolemaios I, joka oli Aleksanterin kasvunkumppani ja sotapäällikkö, joka Aleksanterin kuoltua anasti Egyptin itselleen ja suvulleen ilman, että egyptilaisilla itsellään oli siihen mitään sanomista. Kiinnostavaa oli se, että nämä Egyptin viimeiset (ja vieraat) faaraot esiintyivät egyptiläisten alaistensa kanssa kuin "vallan naamiaisissa" faaraoina, jotka palvoivat egyptiläisten jumalia egyptiläisinä, vaikka oikeasti suosivat omissa oloissaan enemminkin kreikkalaisia tapoja ja uskontoja.

Peltonen tarkastelee Kleopatraa sekä historiallisesta että myyttisestä lähtökohdasta, vaikka historiallinen Kleopatra onkin näytellyt vain sivuosaa myyttisen muuttuessa melkein todeksi ja todellisemmaksi. Ongelma onkin siinä, ettei näitä kahta voi oikein erottaa toisistaan. Tänään nainen historian vaikuttajana ei ole enää uutinen mutta sellainen se oli antiikin maailmassa, missä naisten yhteiskunnalliseen rooliin suhtauduttiin stereotyyppisesti, syrjivästi ja ennakkoluuloisesti. Siinä mielessä Kleopatran historiallinen tarkastelu on tänään jälkikäteen kiinnostavaa ja opettavaista. Kleopåtarasta on moneksi naiseksi.

Patriarkaattia toteutettiin eri aikakausien kulttuureissa eri tavoin. Suvut olivat hallitsevia dynastioita, ja jos ei miespuolisia perillisiä ollut, nainen saattoi nousta valtaistuimelle. Antiikin Roomassa keisarin viroissa saivat toimia vain miehet, mutta naisilla oli kulisseissa tärkeä rooli äiteinä, sisarina, puolisoina, jotka synnyttivät perilliset ja rakastajattarina. Kleopatrasta on luonnollisesti kirjoitettu kautta aikojen paljon sekä tieteellistä että tavalliselle kansalle mm. sarjakuvia, näytelmiä, tarinoita, elokuvia. Me keskitymme kirjan esittämän historiallisen Kleopatran elämään ja kuolemaan kirjassa olevan samannimisen luvun avulla.

Kleopatra oli muinaisen Egyptin paras brändi, jota käytettiin mielikuvan ylläpitämiseen Egyptistä eksoottisena, itäisenä ja mystisenä. Se oli myös Roomalle tärkeä provinssi, jonka kautta kulki paljon tavaraa. Ja vaikka Kleopatra kuvattiinkin faaraon asussa, Ylä- ja Ala-Egyptin kruunu päässään ja kädessä valtikka, hän oli etnisesti aito kreikkalainen. Egyptin faaraot olivat jumalhallitsijoita: haukkajumala Horuksen edustajia ja auringonjumala Ran poikia. Peltosen mukaan Egyptin kulttuuri oli säilynyt hämmästyttävän pitkään yhtenäisenä ja muuttumattomana. Se perustui monipuolisiin luonnonvaroihin ja hyviin ilmasto-oloihin.

Egyptin rikkaudet ja hyvinvointi herättivät kiinnostusta myös muissa kuningaskunnissa, ja maan yhteiskunnallinen rakenne teki sen vaarallisen haavoittuvaksi ulkopuolisten hyökkäyksille. Useiden vuosisatojen ajan maa oli silti onnistunut vastaamaan ulkoisiin sotilaallisiin uhkiin pysyen vakavien konfliktien ulkopuolella. Yksi ongelma olivat ulkomaalaiset palkkasotilaat, jotka muodostivat pääosan Egyptin armeijasta. Egypti heikkeni ja joutui kolmen toisiaan seuranneen imperiumin, Assyrian, Babylonian ja Persian miehittämäksi. Juuri siksi Aleksanteri Suuren armeijaa tervehdittiin ilolla ja vapauttajana 332 eKr.

Aleksanterin kuolema Babylonissa aiheutti hänen sotapäällikköjensä kesken sodan, jossa laaja imperialistinen valtakunta jaettiin neljään osaan. Egyptissä valtaan nousi Kleopatran esi-isä, Ptolemaios I, joka loi oman vahvan (ja viimeisen varsinaisen) dynastian. Mutta vallasta taistelivat muutkin ylhäiset kreikkalaiset. Se taas heikensi kuningaskuntaa, jonka vaurastumista ja viljakauppaa Rooman nouseva imperiumi katseli kiinnostuneena sivusta "sillä silmällä". Ptolemaiokset hallitsivat Egyptiä sisarusavioliittojen kautta yhtenä avioparina toistaen Osiriksen ja Isis-jumalattaren pyhän sisarusavioliiton kaavaa.

Kleopatran rakkausseikkailut mahtimiesten kanssa, Caesarin ja sitten Antoniuksen kanssa, ovat oma lukunsa Kleopatra-myytin rakentumisessa ja kiinnostaa ihmisiä jatkuvasti mm. pop-kulttuurissa (elokuvat). Kleopatra oli paitsi antiikin ensimmäisiä mutta myös samalla viimeinen naishallitsija, kaunis ja lahjoiltaan poikkeuksellinen. Kaunista Kleopatraa mustamaalattiin kaikesta, mm. tuhlailevasta elämäntavasta, ja käytettiin poliittisena pelinappulana mm. Cicero Antoniusta vastaan: "Roomassa se nähtiin osoituksena siitä, että Antonius oli langennut katalan vierasmaalaisen naisen pauloihin ja hylännyt roomalaisen arvomaailman."

Antiikin roomalaisessa kirjallisuudessa Kleopatran seksuaalista ja eroottista viehätysvoimaa moralisoitiin paheksuvasti. Osa roomalaisista kirjailijoista jopa leimasi Kleopatran moraalittomaksi naiseksi, "vierasmaalaiseksi prostituoiduksi" (Trumpin syyttelevällä sanastolla): "Nämä huomiot heijastelevat enemmän Octavianus Augustuksen ajan propagandakirjoittelua kuin historiallista todellisuutta." Kyse on sekä voittajan uudelleenkirjoittamasta historiasta, että osa sen ajan muodissa ollutta kreikkalaista ajattelua hillitä itsensä (sofrosyne, enkrateia). Hallitsijoiden tuli näyttää muille hyvää esimerkkiä itsensä hillinnällä.

Kleopatra synnytti yhteensä neljä lasta. Hän esiintyi omana aikanaan egyptiläisille äitijumalattarena, joka hallitsi yhdessä poikansa Caesarionin kanssa. Egyptissä äitiys oli pyhää, ja Kleopatra oli äiti, huolehtija ja imettäjä paitsi lapsilleen myös koko valtakunnalleen. Historiallinen ja myyttinen Kleopatra olivat ymmärrettävästi kaksi eri asiaa. "Ihmiset ovat eri aikoina tulkinneet Kleopatran henkilöä ja elämää hieman eri näkökulmista. Yhteisenä piirteenä on ollut se, että heitä ei ole juurikaan kiinnostanut historiallisen Kleopatran kuvaaminen. Tämä on historiaan jälkensä jättäneen ihmisen kohtalo: jälkipolvet idealisoivat hänet ja rakentavat mielikuvissaan hahmon, joka inspiroi heitä, oikeuttaa heidän pyrkimyksiään ja tukee heidän arvojaan."