Naapurisovusta ja pikkukaupunkien helveteistä

Teksti:

Eero K.V.Suorsa

Stephen King: Keveys. Suomentanut Ilkka Rekiaro. 2020. Tammi.

Maailman myydyin kirjailija ja kauhun kuningas Stephen King on viime vuosina osoittanut muuntautumiskykynsä ja terävät havainnoimisen kykynsä myös niin sanotun tavanomaisemman proosan puolella, josta puuttuvat kauhun kuninkaan kaikkein pelottavimmat shokkiefektit. Tarkkanäköinen ihmiskuvaus ja hyvä kerronta eivät ole toki olleet Kingille aiemminkaan vieraita asioita, päin vastoin. Monasti on todettu, että kauhu Kingin teoksissa ei nouse niinkään yliluonnollisista elementeistä, vaan arkipäivän ahdistavista ilmiöistä, kuten häiriintyneistä ydinperheistä joissa perheväkivalta kukkii, muista ihmisten välisistä sairaista valtapeleistä ja rajun alkoholismin osin omaelämäkerrallisista kuvauksista.

Ennen varsinaista kirja-arviota hieman pohdintaa, parahin lukija. King on kirjoittanut lukuisia romaaneja, joista enemmistö on ollut tiiliskiviä, ja hänet on palkittu useilla palkinnoilla kuten Bram Stoker Awardilla ja National Medal of Artsilla. King on puhunut kauhugenren uskottavuuden ja arvostettavuuden puolesta, ja myyntilukujen puolesta sitä luetaan paljon, erittäin paljon.

Ikävä kyllä, niin sanotut "korkeakirjalliset" kriitikkopiirit ovat suhtautuneet kauhuun pitkään hyvin penseästi ja paikoin myös vihamielisesti leimaten sen "likaiseksi" ja "halvaksi". Paradoksaalista, kyllä, kritiikki on kytkeytynyt siihen että Kingin teokset ovat "massakirjallisuutta" eli että niitä ostetaan ja luetaan paljon. Erityisen korkealla poru Kingin teoksia kohtaan oli Kingin saadessa National Book Awardin elämäntyöpalkinnon vuonna 2003, jolloin, harmillista kyllä, myös kritiikin muuten niin terävät nimet, kuten Harold Bloom lähtivät mukaan samaan lapsekkaaseen kuoroon. Tuolloin Kingin työtä kuvailtiin mm. "epäkirjallisuudeksi".

Tämä kertoo jotain hyvin olennaista niin sanotuista korkeakirjallisista kriitikkopiireistä. Jos kirjailijan X teoksia pidetään huonoina sen takia että niitä myydään, niin kyseiset kriitikkopiirit ovat pahasti metsässä. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteivätkö kyseiset kirjat voisi silti olla erittäin huonoja, sillä kuten tiedämme, myyntiluvut eivät kerro totuutta kirjan laadusta. Mutta myyntiluvut kertovat ainakin sen, että kyseisiä kirjoja luetaan. Kyseisten kriitikkopiirien oletus Kingin teoksia koskeville arvostelmille on siis perin outo; kirja kirjoitetaan luettavaksi ja mikäli tässä tapauksessa Kingin teoksia luetaan paljon, niin kyseiset teokset ovat näiden piirien mielestä joutavia.

Korkeakirjalliset kriitikkopiirit juoksevat monasti hirvittävän abstraktien, "uusien" ideoiden perässä tai sitten keskittyvät paradoksaalisesti vaalimaan "perinteitä" kuin fundamentalistiset papit temppeleissään suitsukkeet savuten. Samanlaista kritiikkiä kuin King ovat ottaneet osakseen myös merkittävät dekkaristit, kuten Patricia Highsmith ja Colin Dexter ja koko dekkari genrenä, tai ylipäätään kuka tahansa kirjailija jonka teoksia luetaan paljon.

Toistan itseäni: tällä en tarkoita sitä, että se että kirjaa luettaisiin paljon tekisi siitä hyvän: Liza Marklund ja James Patterson omaavat korkeat myyntiluvut, mutta työn jälki ei ole kovin hyvää. Mutta jos palaamme korkeakirjallisten kriitikkopiirien asennoitumistapaan, niin huomaamme, että kovin usein kirjallisuuden ja koko kirjan keskeinen idea tuntuu unohtuvan: kirja kirjoitetaan luettavaksi, jopa pöytälaatikkokirjailijan ainokainen teos.

Mutta sitten varsinaiseen aiheeseen, parahin lukija, eli Kingin viime vuonna ilmestyneeseen lyhyeen teokseen, romaaniin Keveys. Paino sanalla lyhyt, koska teos on vain 135 sivua pitkä, mikä on vähän verrattuna Kingin tiiliskiviin. Teos on siis itsessään kevyt. Mutta paljon samaa löytyy verrattuna Kingin muihin teoksiin; teos sijoittuu Kingin lukijoille tuttuun kuvitteelliseen Castle Rockin pikkukaupunkiin Mainen osavaltioon, johon enemmistö Kingin muistakin teoksista sijoittuu.

Teoksen päähenkilön Scott Careyn paino alkaa tippua salaperäisesti ja nopeasti, mutta hänen ulkomuodossaan ei tapahdu muutoksia. Samaan aikaan Scott havahtuu naapurissaan asuvan pariskunnan, Deirdren ja Missyn, kohtaamaan epäoikeudenmukaisuuteen. Junan tuoman pariskunnan avaama ravintola on ahdasmielisten pikkukaupunkilaisten syrjinnän kohteena, koska Deirde ja Missy ovat aviossa oleva lesbopari. Scott päättää tutustua Deirdreen ja Missyyn, jotka ovat kaupunkilaisten toimien takia eristäytyneet yhteisöstä ja haastaa kaupunkilaisten ennakkoluulot. Tästä alkaa kaunis ja lämminhenkinen tarina Mainen syksyssä, jossa ovat mukana myös yliluonnolliset elementit, mutta vailla Kingille tyypillistä tapahtumien dramaattista kärjistymistä. Loppu on surullinen, mutta kaunis.

King on oivallinen pikkukaupunkien kuvaaja, ja rakentaa näistä pienoisuniversumeja, joissa hän kuvaa niin yhteiskuntaluokkien välisiä vastakkainasetteluja, kuin myös muita yhteiskunnallisia ongelmia. King harjoittaa myös moraalifilosofiaa teoksissaan pohtien pahuutta ja sen luonnetta. Näissä pohdinnoissa hän kääntää ylösalaisin Rousseau'n henkiset naaivit pohdinnot paluusta luontoon ja maalaisidylleihin osoittaen, että pahuutta, sen pahimmissa muodoissa, löytyy usein juuri niin sanotuista maalaisidylleistä ja pikkutaajamista. Jokainen, joka on näissä "idylleissä" joutunut kasvamaan ja viettämään aikaa, tietää valitettavasti tämän todeksi.

Keveys näyttää todeksi tätä pahuutta kuvaamalla ennakkoluuloja ja niiden myrkyllisyyttä, mutta myös niiden haastamista, ja antaa lukijoille kenties sitä kaikkein tärkeintä mitä tänä aikana tarvitsemme: toivoa.