Näytelmäkirjailija Hella Wuolijoki yksityisen ja julkisen risteyksessä

Teksti: Helsingin yliopiston teatteritieteen professori (emerita) Pirkko Koski

Hella Wuolijoki nousi Suomen menestyneimmäksi näytelmäkirjailijaksi 1930-luvun jälkimmäisellä puoliskolla, samoina vuosina kun täytti viisikymmentä vuotta. Hänellä oli takanaan monivaiheinen elämä - ja edessä vielä uusi merkittävä ura, runsaat kymmenen aktiivista kirjoitusvuotta, joita tosin katkaisi lyhyt poliittinen kausi. Elämänkokemus ja menestys eivät välttämättä olleet toisistaan riippumattomia seikkoja Wuolijoen kohdalla. "Hella tuppautuu kaikkialle, myös politiikkaan, ja siksi hän on erinomainen näytelmäkirjailija", kirjoitti useimpien Wuolijoen näytelmien kantaesitykset ohjannut Eino Salmelainen.1 Niskavuorien ja muiden suomalaista yhteiskuntaa kuvaavien näytelmien kirjoittajalle elämä oli tuttua, ja kirjoitusajan ja myöhempienkin aikojen yleisö tunnisti hänen rakentamansa, noita elämänkokemuksia heijastavan näyttämömaailman. Tuoreimmin se ilmenee kirjailijalle lähetettyjen lukemattomien yleisökirjeiden sisältämissä viesteissä.

Wuolijoen menestystä voi mitata monella tavalla. Niskavuoren naiset ylitti Suomessa ensimmäisenä sadan esityksen rajan. Wuolijoen näytelmiä esitettiin toiseen maailmansotaan mennessä kaikkialla Suomessa ja yli kymmenessä muussa maassa, Juurakon Huldan käsikirjoitus myytiin Hollywoodiin ja siitä tehtiin myöhemmin elokuva Farmer's Daughter, jonka pääosan esittäjä Loretta Young sai tulkinnastaan Oscarin. Ilmeistä myös on, että ensimmäisen maailmansodan aikaisissa kansainvälisissä kaupoissa rikastunut ja 1930-luvun alun lamakaudella osan omaisuudestaan menettänyt Wuolijoki turvasi näytelmiensä tuloilla elintasonsa, joka edellytti muun muassa kartanonhoitoa ja autonkuljettajan palkkaamista, elämäntapaa, joka oli syntynyt vuosina jolloin Wuolijoki hoiti sahojaan, ulkomaankauppaa ja muita liiketoimia. Menestys oli siis myös taloudellista, mikä on poikkeuksellista oman aikansa ja nykyhetkenkin mittakaavassa.

Silti Wuolijoki ilmeisesti oli aikansa parjatuin näytelmäkirjailija, ja hänen vastustajansa olivat monella tavalla vaikutusvaltaisia. Erityisen tuomion sai näytelmien poliittisuus ja seksuaalinen vapaamielisyys, kumpikin piirteitä, jotka useiden vuosikymmenten jälkeen näyttäytyvät melko viattomina. Julkiset kirjoitukset olivat silti keskenään ristiriitaisia ja usein myös esittivät kiitoksia, mutta hegemonian valta näyttää olleen Wuolijoen vastapuolella. Wuolijoella oli kuitenkin yleisön tuki. Katsojatilastot todistavat julkista kirjoittelua suuremmasta yksimielisyydestä. Teatteriyleisöt eivät esimerkiksi reagoineet poissaololla selvimpiinkään varoituksiin, jotka saatiin prof. K. S. Laurilan kynästä: hän ehdotti Wuolijoen ruokottomien tekstien boikottia ja luonnehti esimerkiksi Niskavuoren naisia -näytelmää sanoin "äpäräromantiikkaa", "naisen viettivapauden ylistyslaulu" tai "ala-arvoinen lirun-laru". Näytelmän Justiina Hildan hän kuvasi vielä vahvemmin värein: "Sellaisia lutkia, haaskoja ja vampyyreja kasvaa kaikkialla kylvämättä ja kyntämättä kuin myrkkysieniä [--]."2 Yleisö täytti silti katsomot ja yhä useammat maan teattereista harjoittelivat Wuolijoen uutuuksia, jotka ilmeisesti pelastivat muutamia niistä suurimmilta talousvaikeuksilta. Näyttää myös siltä, että suosio turvasi kirjailijan toimintamahdollisuudet - ei vain taloutta vaan myös uusien näytelmien esittämisen ainakin Helsingin Kansanteatterissa. Näitä oli yritetty kaventaa poliittisin perustein. Wuolijoen näytelmät jäivät suomalaiseen teatteriin ja vähitellen kaanoniinkin.

Julkisen kirjoittelun ja tilastojen avulla voidaan päätellä monia Wuolijoen menestykseen vaikuttaneita tekijöitä mutta ei kovinkaan paljon sitä, mitä hänen näytelmiensä esityksiin jonottaneet katsojat todella ajattelivat ja kokivat. Wuolijokea koskevassa tutkimuksessa, myös omassa työssäni, erilaisten painotuotteiden rakentama kuva on luonut näkökulman. Sekä Wuolijokea että hänen näytelmiään on tarkasteltu yhteiskunnallisten rakenteiden verkoston osana. Näytelmät ovat heijastaneet ja heijastuneet teattereiden toimintaan ja muotoutumiseen, esitysperinteeseen, näyttelijöiden ja ohjaajien uraan, poliittiseen ilmapiiriin, kritiikin painopisteisiin ja tutkimuksenkin valintoihin. Nämä suuret linjat ovat vaikuttaneet tapaan arvioida myös yleisöä: kannattamassa tai vastustamassa poliittisia tulkintoja, reagoimassa julkisuuden tuomioon täyttämällä katsomot, osallistumalla uudenlaista realistista teatteria synnyttäneeseen liikehdintään.

Wuolijoen näytelmien tarkasteleminen mikronäkökulmasta, tavallisten katsojien kirjaamien kokemusten kautta, osoittaa menestystekijät ja kirjailijan ympärillä käydyn kamppailun monella tavalla erilaiseksi kuin mitä suurten linjojen seuraaminen tuottaa. Hella Wuolijoen osalta tämä uusi tarkastelukulma on mahdollinen laajan säilyneen kirjeenvaihdon ansiosta.3

Yksityinen vastaan julkinen

Hella Wuolijokea oli ilmeisesti helppo lähestyä, mitä todistaa kirjeenvaihdon kirjo: viestejä ovat lähettäneet niin tasavallan presidentit ja ministerit kuin entiset ja tuomiotaan istuvat vangit, teatteriväki, tunnetut kansainväliset tähdet, koti- ja ulkomaiset näytelmäagentit sekä sukulaiset ja ystävät. Mielenkiintoisen joskin epäyhtenäisen ryhmän muodostavat Wuolijoelle kirjoittaneet naiset ja näiden joukossa ne, jotka ovat suoraan kuvanneet suhdettaan näytelmiin ja niiden esityksiin.4 Teatteria kommentoivat naisten kirjeet muodostavat mielenkiintoisen kontrastin julkisille hyökkäyksille ja myös muutamille mieskatsojien lähettämille viesteille. Näiden ryhmien keskinäinen vertailu viittaa siihen, että julkisessa kirjoittelussa Wuolijoen näytelmiä ja niiden esityksiä arvioitiin hyvin tietoisina kirjailijan historiasta ja yksilöllisen kokemuksen sijasta esitettiin arvioita. Tietoisuus esitysten teosluonteesta, teatterin/draaman henkilöiden suhteesta kirjoittajaan oli ilmeistä. Yksityiset kirjeet sen sijaan tilittivät näytelmien fiktiivisen maailman synnyttämiä tunteita ja reaktioita.

Tosin poikkeuksena voi esittää professori K. S. Laurilan mielipiteen Niskavuoren emännästä: "Niskavuoren emäntä noita kyynisiä ajatuksia esittäessään ei ilmaise omia ajatuksiaan eikä puhu omalla suullaan, vaan puhuu 'suulla suuremmalla', nimittäin tekijän suulla ja tulkitsee hänen mielipiteitään ja ajatusmaailmaansa [--]."5 Näkökulma oli silti toinen verrattuna yksityisten kirjeiden kirjoittajiin. Laurila projisoi kritiikkinsä edelleen kirjailijaan, kun ei voinut syyttää vapaamielisyydestä vaikuttavaksi rakennettua fiktiivistä henkilöä.

Kenties kiinnostavin yksityinen ero naiskatsojien kirjeissä julkiseen kirjoitteluun verrattuna on poliittisuuden ja seksuaalisuuden havaintojen lähes täydellinen puuttuminen edellisistä; piirteiden, jotka muuten synnyttivät eniten vastustusta. Kirjeiden kirjoittajat lähestyivät kirjailijaa ymmärtäjänä ja naisten mahdollisuuksien osoittajana. Näytelmiä ei tulkittu suhteessa mieheen vaan naisen omana elämänkuvana.

"Kiitän Teitä 'Huldasta' kaikkien niiden nuorten tyttöjen puolesta, jotka etsivät elämälleen 'jotain'", tilitti kokemuksiaan viipurilainen katsoja, joka ei itse ollut uskaltautunut elämänmuutokseen mutta jolle Hulda edusti uusia mahdollisuuksia: "Olen vielä nuori, voisin ohjata elämäni määrättyyn suuntaan, mutta vanha ajatellessani, kuinka vähän olenkaan saanut aikaan. Janosin lukea, saada sivistystä. [- -] Päätin koettaa. Ajattelin: matkustan Helsinkiin, kai siellä työtä löytyy, luen. [- -] Purin hammasta ja jäin paikalleni. Sitten tuli 'Hulda', Hulda, joka teki työtä ja luki öisin. [- -] Huldalla oli sisua, minulla ei."6

Juurakon Hulda näyttää innoittaneen erityisen monia suomalaisia naisia kirjoittamaan, mikä esitysten vaikuttavuuden rinnalla saattaa tietysti myös osoittaa suomalaisille ominaista tarvetta omaan kirjalliseen ilmaisuun. Näihin kirjeisiin sisältyy usein luokkatietoisuutta, vaikka pääpaino on naisen mahdollisuuksien osoittamisessa.

"'Juurakon Huldan' rohkaisemana uskallan kääntyä puoleenne kiittääkseni Teitä kaikesta siitä mitä annatte 'Huldan' tehdä ja sanoa, että annatte 'Huldan' näyttää: vaikka onkin 'Juurakon' torpasta ja on pakko tehdä työtä elääkseen, ei kuitenkaan ole 'sieluton' eikä aivoton. Olen usein elämäni varrella ajatellut kuten 'Hulda Juurakko' ja odottanut että joku sanoisi sen julki." Helsinkiläinen katsoja näki näytelmän yleisemminkin naisen asemaa kuvaavana: "Nyt Te, maisteri Wuolijoki, olette sen tehnyt, olette tahtonut sanoa, että lahjakkaita eivät ole ainoastaan ne, jotka istuvat koreina ylimmillä orsilla vaan, että paljon lahjakkaampia on tuhansittain Suomessamme saloilla, jotka kuitenkin oppimattoman ja sivistymättömän nimellä saavat kulkea elämänsä läpi, mutta ovat usein inhimillisempiä ja sydämellisempiä kuin heidän oppineet kanssaihmisensä."7 Kirjallinen muoto paljastaa aika suurta tottumusta esimerkiksi teitittelymuodon käyttämisessä, ja Huldasta käytetään kiinnostavasti sitaatteja ikään kuin tämä olisi edustamassa käsitettä henkilöhahmon sijaan. Sisältöäkin voi lukea sekä poliittisten tavoitteiden että romanttisen kansakäsitteen puitteissa - kuten itse asiassa virolaisen kansallisliikkeen mukana kasvaneen Wuolijoen asenteita. Kansallisaatteeseen liitettynä, suomalaisen kansan idealisointina, viesti on erityisen kiinnostava omana aikanaan, jolloin Wuolijokeen kohdistunut julkinen kritiikki nosti esiin lähes päinvastaisia ajatuksia. Näytelmien analyysikin helposti tuo muistuman Wuolijoen asenteesta kansaan ja varhaiseen ideologiseen heräämiseen ennen siirtymää poliittiseen vasemmistoon.

1930-luvun lopun ulkomaisten menestysten mukana näytelmiä koskenut kirjeenvaihto laajeni yli rajojen. Rebecca West kirjoitti Francine Larrimoren, joka on kirjeen mukaan "an extremely accomplished actress", kiinnostuksesta Niskavuoren naisten esittämiseen: "She has fallen in love with 'Women in Property' and wants to play the young schoolmistress."8 Kirje on 1930-luvun lopulta, jolloin Wuolijoki möi Juurakon Huldan oikeudet Hollywoodiin. Sota katkaisi lupaavasti alkaneen kansainvälisen menestyksen ja amerikkalainen Niskavuoren naiset jäi esittämättä.

Ruotsalainen koulupoika puolestaan oli tutustunut näytelmään Motgift, Vastamyrkky, innostui, esitti varauksia ja halusi lisää tietoa sekä Wuolijoesta että suomalaisesta kirjallisuudesta."Förlåt mig, men jag visste ej att Ni var en så bra författarinna. Just så, som 'Motgift' skall en pjäs vara. Den var 'laddad' på ett originellt sätt. Men tillåt mig att kritisera en sak. På slutet visste man ej vad dom menade och sade. Ja, vi förstår nog. Tendensen, den var bra! Alldeles Lagom. Just den typen, dr. Sarkalahti beundrar jag. Men var Ni inte litet väl elak mot dir. Varanko?"9 Vastamyrkky valmistui juuri ennen sotaa, ja kirje on kirjoitettu sen päätyttyä - ilmeisen tietämättömänä Wuolijoen senhetkisistä vaiheista. Ruotsissa tuskin muutenkaan tunnettiin yhteiskunnallista Wuolijokea, mutta saatettiin tuntea näytelmäkirjailija, jonka Niskavuoren naiset oli esitetty Dramatenissa.

Wuolijoen poliittisten vuosien mukana sodan jälkeen ulkomaisiinkin kannanottoihin tuli enenevästi politiikkaa. Tästä esimerkkinä on New Yorkin Suomalaisen näyttämön komitean sihteerin lähettämä kirje 1947. Yksityinen osa kirjeestään on otsikoitu "Rakas Kallis Toveri". Kirjoittaja ilmoittaa nähneensä Niskavuoren naiset, Juurakon Huldan ja Justiinan kunkin neljä kertaa. Vuosisadan alun sosialistit Wuolijoki mukaan luettuna olivat jättäneet kirjoittajaan syvän jäljen: "Kalliiden muistojeni pyhätössä olen teidät kaikki rakkaan aarteen lailla säilyttänyt. Sillä tiedän saaneeni teiltä kultakin sellaista henkistä rikkautta, joka ei ole elämäni ankarimmissakaan tuulissa kadonnut, eipä edes vähentynyt." Perhepalvelijana toimiminen oli mahdollistanut harrastukset: "Minun maailmani on kirjallisuus. Teatterit, Konsertid ja elämän kauneus arvojen ihailut."10

Kiinnostavan kontrastin tulevaisuuteen optimistisesti katsoville naisille muodostaa kansallisiin arvoihin nojaava viipurilainen mieskirjoittaja, jonka äänessä kuuluu oma paheksunta mutta kenties myös K. S. Laurilan tapaisten moralistien vaikutus. Tässä yksi 1930-luvun lopulla lähetetyn kirjeen värikkäistä kuvauksista: "Kun nykyiset kirjailijat eivät kykene tuollaisia entiseen aikaan vaadittuja jalostavia kaunokirjallisia ajatuksia kehittämään, täytyy heidän kiihottaa lukijoitaan seksuaalisilla epäsiveellisisillä realistisesti esitetyillä kertomuksillaan että teatteriyleisölle näytetään sänkykohtaus, jossa nainen paitasillaan ilman peitettä makaa sängyssään ja hänellä on yövieras mieshenkilö seuranaan (erittäin ylösrakentavaa katsomista nuorille neitosille ja nuorukaisille, jollaisia katsomon suurempi osa näytti olevan). Otaksun ettei realismi kuitenkaan tullut täydellisesti oikeuksiinsa, sillä luulen, että mieshenkilö tällaisessa tapauksessa riisuu housutkin jaloistaan, kun hän kerran on heittänyt muutkin vaatteet yltään ja kun yhdyselämä kerran tunnustetaan olleen kysymyksessä." Kirjeen loppukommentti seuraa ajatuksellisesti täysin Laurilan 1938 ilmestynyttä kirjasta Taistelu taiteesta ja siveellisyydestä todessaan: "Ehdottaisin että antaisitte kääntää teoksenne ryssän kielelle. Se tulisi varmaan Moskovassa saamaan erityisen merkityksellisen palkinnon, vaikka tietääkseni nyttemmin sielläkään enää ainakaan teoriassa tunnustettane lapsilla olevan oikeutta julkisesti harjoittaa haureutta."11 Seksuaalisuus ja vasemmistopolitiikka tuomittiin yhtenä pakettina.

Hella Wuolijoen ympärillä käydyn keskustelun arviot ovat usein korostaneet kirjevalikoiman mieskatsojan edustamaa aatemaailmaa, joko myötäillen tai kritikoineen sitä. Erityisesti naisten kirjeet tuovat tähän keskusteluun mikronäkökulman ja "todellisen" (nais)katsojan. Kirjeissä ilmenevä naiseuden, luokkaylpeyden ja poliittisen järjestäytymisen yhdistelmä paljastaa strategioita, joilla 1930-luvun teatterin naiskatsojat olivat rikkomassa vahvan hegemonisen aseman saanutta, kansallisiin arvoihin vetoavaa valtavirran aatemaailmaa. Naiskatsojat eivät kamppailleet niinkään hallitsevia käsityksiä vastaan kuin oman identiteettinsä puolesta. Koulutuksen ja oman ammatin korostaminen liittävät kirjoittajat yhteiskunnallista muutosta merkinneeseen kaupungistumiseen ja vanhalle maalaisyhteisölle ominaisten normien höltymiseen, vaihtoehtoiseksi patriarkaatin arvoihin. Tämä ristiriita on ilmeinen myös Wuolijoen näytelmissä.

Kokijan ääni ja 1930-luvun Suomi

Naiskatsojien roolia on kiinnostavaa tarkastella myös teatterin ja laajemmin taiteen ja yhteiskunnan muotoutumisessa 1930-luvun suomalaisessa todellisuudessa. Taustanahan oli 1918 käyty kansan jakanut sisällissota, jonka hävinneisiin Wuolijoki nimensä ja sensuroiduksi joutuneen näytelmänsä Laki ja järjestys johdosta liitettiin, ja vaikutusvaltaisena ideologiana perinnettä korostava ja rakentava nationalismi. Valtavirran käyttämät perustelut kirjailijan syrjäyttämiseksi, kuten populaarisuus "taiteellisuuden" vastakohtana ja avoin tai verhottu poliittiseksi tuomitseminen (seksuaaliseen yhdistettynä), tuki patriarkaatin vallan säilymistä. Naiskatsojien kirjeiden edustama muutosta korostava näkemys, joka ilmeni esimerkiksi kaupungistumisen uhkan/mahdollisuuksien positiivisen puolen ja naisen itsemääräämisoikeuden korostamisena, rakensi tilaa vastakkaisille näkemyksille. Naiskatsojien ja niin sanotun tavallisen yleisön vaikutusvalta perustui juuri populaarisuuteen, suureen suosioon, joka pakotti hegemonisen vallan omaavia kompromisseihin.

Naisten kirjeissä Hella Wuolijoelle paljastuu siis vahva oman identiteetin etsintä. Näytelmiä koskevan laajemman keskustelun yhteydessä kirjeiden asenteet edustavat "toista", julkisuudessa näkymättömäksi jäänyttä tai torjuttua kokemusta. Kritiikitkään eivät pohtineet tarinan suoraa yhteyttä todellisuuteen. 1930-luvun yhteiskunnassa tämä omien mahdollisuuksien korostaminen ja valtavirralle vastakkaisen näkemyksen omaksuminen on paradoksaalisesti ollut kaventamassa yhteiskunnan jakautuneisuutta. Juurakon Huldan nousu torpan tyttärestä helsinkiläiseksi maisteriksi loi uudenlaista yhteiskunnallista tilaa, joka oli saavutettavissa omin edellytyksin ilman lähtökohtien liikaa painolastia. Näyttää jopa siltä, että juuri Wuolijoen näytelmien tarjoama mahdollisuus poliittisiin ja naisten liiallista vapautumista tuomitseviin tulkintoihin, piirteet jotka synnyttivät ongelmia kirjailijalle ja näytelmiä esittäville laitoksille, toimi samalla kansallisen politiikankin parhaaksi. Wuolijoki tarjosi näytelmillään syrjäytetyille tunteille julkisen äänen ja kokemisen mahdollisuuden, myös julkisen aseman yhteiskunnassa. Syrjäytetyiksi itsensä tunteneet integroituivat kansallisvaltioon. Menestys piti ajatuksia näkyvillä, vastustuksesta huolimatta.

Teatterihistorian kirjoittamisen ongelmiin kuuluu tämän kaltaisen äänen merkityksen tavoittamisen vaikeus, koska kirjallinen taistelu näyttäytyy yleensä henkilökohtaista kokemusta olennaisempana. Teos ja kokemus ovat erottamattomat teatterissa, samoin teatterin yhteiskunnallista merkitystä pohdittaessa. Kokemuksen arvioinnissa alkuperäisin kokijan ääni - valitettavan harvinainen lähde - on erityisen arvokas. Wuolijoen oma laatu, elämänkokemus ja avoimuus uusille asioille, on ollut auttamassa tämän äänen säilymisessä. Häneen oli helppo olla yhteydessä, hän sieti kriittisiäkin kommentteja, ja rikas kirjeaineisto on jäänyt sensuroimatta arkistoon ulkopuolisten tutkittavaksi. Nämä kirjeet näkevät Wuolijoen näytelmät omalla tavallaan, joka entisestään vahvistaa käsitystä eletyn elämän merkityksestä 1930-luvun menestysnäytelmien suosiolle.

*

Tarkastelun kohteena olevat kirjeet on valittu Kansallisarkiston Hella Wuolijoen yksityisarkiston laajasta kirjekokoelmasta.

Viitteisiin ei ole merkitty tausta-aineistona vaikuttaneita teoksiani Teatterinjohtaja ja aika. Eino Salmelaisen toiminta Helsingin Kansanteatterissa 1934-1939 (Yliopistopaino, Helsinki 1992) ja Kaikessa mukana. Hella Wuolijoki ja hänen maailmansa (Otava, Helsinki 2000).

1 Eino Salmelainen, Hurma ja surma. Muistelmia tavallaan. Tammi, Helsinki, 163.

2 K. S. Laurila, Taistelu taiteesta ja siveellisyydestä. WSOY, Helsinki-Porvoo 1938, 161-162.

3 Hella Wuolijoen arkisto. Kansallisarkisto.

4 Kansallisarkiston Hella Wuolijoen arkiston kirjeistä on poimittu vain muutamia toisistaan poikkeavia esimerkkejä.

5 Päiväkirjamerkintä. K. S. Laurilan arkisto. Kansallisarkisto.

6 Aino Karvinen 12.11.1937.

7 Heddi Walta 6.10.1937.

8 Rebekka West 14.7.1937.

9 Bengt Ideberg 25.4.1946.

10 Regina Hyrkäs 18.7.1947.

11 Ivar Meurman 14.11.1936.