Norjalaiset omistavat maailmasta jo 1,5% ja se on PALJON!
Teksti Harald Olausen
"Se, joka hallitsee teknologiaa ja tietojamme, hallitsee maailmaa. Tässä kehityksessä niskan päällä eivät enää ole valtiot, vaan koko ajan suuremmiksi kasvavat mahtiyhtiöt. Niihin kannattaa tutustua, koska ne pitkälti määräävät sen, millaisessa maailmassa elämme. Tunnettujen taloustoimittajien opas etenee kuin trilleri."- Juha-Pekka Raeste ja Hannu Sokala Maailman 50 vaarallisinta yhtiötä (nemo, 2022).
Taloustoimittajat Juha-Pekka Raeste ja Hannu Sokala ovat listanneet maailman vaarallisten yritysten listalle sijalle 40 Norjan öljytalouden otsikolla Maailman suurin lumipallo JPR. Norjan öljyrahasto omistaa 1,5 prosenttia pörssilistattujen yritysten osakkeista koko maailmassa ja on lähellä sitä rajaa, että se voisi halutessaan vaatia itselleen jokaisessa omistamassaan yhtiössä hallituspaikkaa, mutta ei tee sitä, koska kaikki maailman norjalaiset eivät siihen millään riittäisi (ja ruotsalaiset eivät kelpaa).
Tarinan opetus on lumipalloefekti eli miten massa kasvaa vauhdilla pienestä lumipallosta valtavan isoksi palloksi, joka vie kaiken muun mennessään. Norjan öljyrahasto on kirjoittajien mukaan hyvä esimerkki tästä, sillä se kertoo, kuinka kannattavaa on viime vuosikymmeninä ollut olla rikas suursijoittaja. Silloinkin kun toiminta pyrkii olemaan maailman hyveellisintä. Tässä on kirjoittajien piikki norjalaista tekopyhyyttä vastaan, sillä öljyrahasto ei ole ollut mikään puhdas partiolainen töissään, vaikka onkin siistiytynyt.
Yhdysvaltojen keskuspankin entinen pääjohtaja, Alan Greenspan oli oikeassa eräässä haastattelussaan vuodelta 2007 sanoessaan, ettei sillä ole väliä kuka maata ja maailmaa hallitsee, sillä globalisaation ansiosta markkinavoimat ovat pitkälti korvanneet poliittiset päätöksenteot - ainakin Yhdysvalloissa. Yritysjohtajista on tullut entistä röyhkeämpiä oman etunsa lobbareita kaikkialla maailmassa ja röyhkeän ahneutensa takia maalitauluja tuleville mahdollisille taloussodille (ehkä...).
Kirjan esipuheessa muistutetaan, ettei tulevaisuutta enää muovaa demokraattiset voimat, hyväntahtoiset hallitsijat tai pahantahtoiset diktaattorit vapaasti tekemiensä valintojen seurauksena: "Uudessa maailmassa tulevaisuus syntyy toisenlaisen logiikan ja toisenlaisten ratkaisujen rytmissä." Kyseessä on tietysti suuryhtiöt ja niiden takana olevat ahneet ja koko ajan valtaansa kasvattavat mahtavat ylikansalliset aristoteeliset oligarkit, jotka hamuavat lisää valtaa yhteiskunnissa.
Kirjassa esitellään lyhyinä katsauksina 50 maailman mahtavinta yhtiötä muistutuksella, että heillä on suurin valta maailmassa. He teekevät mitä haluaavat ja päästessään markkinajohtajiksi, kuristavat muut henkiltä ja unohtavat kuluttajan. Osa yrityksistä on tuttuja, kuten Amazon, Facebook ja Ikea (Ikea-luku järjestyksessä 35. yhtiö sivulla 82 ja otsikolla: Kun lika ei tartu, on yksi kirjan parhaista). Osa yhtiöistä ovat taas suurelta yleisöltä lähes tuntemattomia, kuten Koch Industries, Tencent tai Carcil.
Yksi on Norjan öljyrahasto. Kirjoittavat vakuuttelevat, ettei öljyrahastoa voi pitää vaarallisena siksi, että sen toimintatavat olisivat mitenkään pahoja verrattuna vaikkapa amerikkalaisiin kovan rahan isoihin talousjätteihin. Päinvastoin se on heidän mielestään mainio esimerkki siitä, miten kannattavaa pääomien sijoittaminen on viimeisten 50 vuoden aikana ollut. Kun norjalaiset alkoivat pumpata öljyä Pohjanmerestä vuonna 1971, tulot käytettiin osana valtiollista budjettia menoihin.
Mutta sillä oli omat ongelmansa ja asiasta keskusteltiin väliin kiivastikin pannaan rahat suoraan käyttöön vai hyödyntämään tulevia norjalaisia. Jälkimmäinen kanta voitti, ja vuonna 1990 Norjassa säädettiin laki Norjan öljyrahastosta, jonne voitot siirrettiin. Rahaston tarkoitus oli toimia taloudellisena lisäturvana ja maksaa valtiolle rahaston reaalituottoa vastaava osuus. Kirjan luku kertoo kuitenkin enemmän taloudesta kuin talouspolitiikasta ja moni taustala oleva syy päätöksiin jää kiusallisen epäselväksi.
Yllättävää kirjoituksessa on myös sen kepeä ote itse varsinaisiin syihin. Kirjoittajat vain toteavat päätöksen olleen viisas ja kauaskantoinen, vaikka taustalla oli muitakin syitä - myös poliittisia, ihan kuin he eivät tuntuisi joko tietävän tai muistavan pörssiromahdusta vuodelta 1987 tai vuotta 1992, jolloin ympäri Norjaa asunnonomistajat menivät joukolla konkurssiin, vaikka öljytuloja oli viskelty avokätisesti sinne tänne 80-luvun alusta lähtien, ja talouskasvu oli ollut ennennäkemättömän voimakasta.
Finanssikriisin aikaan osakkeiden hinnat romahtivat lyhyeksi aikaa ja rahastonkin oli myytävä velkasijoituksiaan. Mutta kun osakekurssit lähtivät taas nousuun, rahasto teki ennätystuotot. Kriisin taustalla oli pitkä talouden vääristymä, joka kärjistyi öljyn maailmanmarkkinoiden hintaromahdukseen vuonna 1985, jolloin kasvu pysähtyi seinään katastrofaalisin seurauksin.
Juuri tätä tilannetta norjalaiset pyrkivät välttämään talouspolitiikassa. Toinen ongelma oli yleinen kaikille öljymaille, korkeiden öljyhintojen takia maan valuutan arvonnousu heikentää muiden toimialojen mahdollisuuksia valmistaa ja myydä vientituotteita ulkomaille kilpailukykyiseen hintaan. Öljyllä on aina ollut hyvinkin merkittävä ja historiallinen rooli Norjan taloudessa.
Kyllikki Tuominen on kirjoittanut pienen mutta hellyttävän kauniin ja selkokielisen matkaoppaan Norjasta Tiedon ihmemaailma -sarjaan no: 3 Kaunis ja Karu Norja (WSOY 1949). Kirja paljastaa, ettei öljy ole ollut Norjalle elinehto vain vuoden 1973 öljylöydön jälkeen – vaan on sitä aina ollut, ja on hyvä esimerkki siitä, millainen "idylli" Norja oli (tai kuviteltiin olevan) ennen öljybuumia.
Tuomisen kuvaus Norjasta samalta vuodelta 1949, kun maa liittyi Natoon, on viehättävä ja alansa parhaita tietystä yksinkertaistamisestaan ja romanttisuudestaan huolimatta ja kannattaa ilman muuta lukea, jos on kiinnostusta asiaan ja kunnolla aikaa rentoutua vanhan hyvän ajan kirjan parissa. Valaanpyynnin merkitys Norjalle on ollut historiallinen ennen öljybuumia noihin aikoihin merkittävä, ja on vieläkin, sillä norjalaiset pyytävät valaita edelleenkin surutta mutta nyt vain "tutkimustarkoituksiin".
"Valaanöljy on erittäin tärkeällä sijalla Norjan tuotteiden joukossa, vaikka sitä joudutaankin niin kovin kaukaa hankkimaan. Monet maat harjoittavat valaanpyyntiä. Norja on pyyntimaista ensi sijalla. Öljystä tehdään pääasiallisesti margariinia ja saippuaa. Suurin osa käytetään omassa maassa. Tärkeintä on öljyn myyminen ulkomaille. Norja tarvitsee puolestaan niistä saatavia tarvikkeita. Siksi se lähettää laivansa etelän vesille kauas omilta rannikoiltaan ja meriltään."
Norjan öljyrahastot ovat samalla tavalla menestystarina, kuin on koko Norjalle ollut öljy. Norja oli Pohjoismaiden takapajula vielä 1970-luvulla ja hieman samanlainen "jälkijättöinen resupekkala" kuin Suomikin. Pikkuhiljaa Norja alkoi nousta ja sai rahan lisäksi itsetuntoa ylimielisten ruotsalaisten kiusaksi. Rahasta on tullut JUMALA: Öljyrahasto alkoi sijoittaa osakkeisiin, joiden arvo on noussut tänään jo yli 70 prosenttiin. Sijoituksista saadut tuotot ovat olleet isompia kuin Norjan energiasta saamat tuotot.
Kirjoittajat tuntuvat unohtaneen mainita öljyrahaston uuden strategian terroristisen 9/11-tapahtuman jälkeen, jolloin maan eduskunnan öljyrahoista vastaava valiokunta keskusteli pitkään sijoittamisen etiikasta ja päätti, että öljyrahastojen on sijoitettava turvallisimpiin maihin, kuten muihin Pohjoismaihin. Samoin on jäänyt mainitsematta, ettei öljyrahasto ole yksi vaan monta.
Norjan öljyrahastot aloittivat virallisesti toimintansa vuonna 1996 saamalla Norjan valtiolta pesämunakseen noin kaksi miljardia Norjan kruunua. Vuonna 1998 varoja oli kertynyt jo 113 miljardia Norjan kruunua. Öljyrahoilla ei haluttu tavoitella korkeinta mahdollista tuottoa, joka olisi turvallisesti saavutettavissa hyväksyttävällä riskitasolla. Uuden strategian mukaan varat tuli sijoittaa pitkäjänteisesti turhia riskejä välttäen. Kriisialueille ja riskibisnekseen yritettiin välttää investoimasta. Aina ei onnistuttu.
"Valtiovarainministeriön ohjeiden mukaan rahaston sijoitusten arvo ei saanut myöskään paljoa poiketa vertailuindeksin tuotosta. Tämäkin vähensi entisestään tappioriskiä, sillä rahaston salkunhoitajien piti toimia kurinalaisesti ottaessaan erilaisia toimialastrategioita ja näkemyksiä."
Tuotot maailmanlaajuisilla finanssimarkkinoilla (yli 6 prosenttia) ovat olleet niin korkeita, että sitä voisi verrata siihen, että norjalaiset löysivät öljyn uudelleen. Öljyrahaston arvo oli jo kaksi kertaa suurempi kuin arviot koko Norjan tulevista öljyrahoista, tai suurempi kuin kaikki öljytuotot, joita Norjan valtio oli saanut 50 vuoden aikana vuoden 2020 rahaksi muutettuna.
Rahasto on ollut menestykäs siksi, että se hankki finanssikriisin aikana paljon osakkeita. Rahasto on nyt arvokkaampi kuin Norjan väestön yhteenlaskettu nettovarallisuus ja kolme kertaa maan BKT. Rahasto tuotti 1692 miljardia Norjan kruunua vuonna 2019. Joka sekunti norjalaiset tienasivat rahastollaan lisää varallisuutta kansakunnalle 53.653 Norjan kruunun edestä. WAUTSI!
Rahaston merkitys norjalaisille on valtava. Vuonna 2020 sen tuotoilla rahoitettiin jo 17 prosenttia maan budjettimenoista. Vuonna 2019 öljyrahasto oli sijoittanut yli yhdeksään tuhanteen pörssiyhtiöön. Öljyrahastolle pitää nostaa myös hattua sen eettisyyden takia. Se sijoittaa vain sellaisiin yhtiöihin, jotka eivät riko hyviä tapoja tai toimi väärin lakeja rikkomalla.
Raesteen ja Sokalan kirja näyttää, millaista on eteemme avautunut uusi maailma, jota ohjaa maailman suurimpien yksityisten yritysten ja niiden omistajien bisneslogiikka sekä ovelan terävät hoksottimet. Tulos voi olla hyvä tai huono, he kirjoittavat: "Mutta yksi asia on varma: tulevaisuus eri ratkea vaaleissa, hallitusten kokouksissa, parlamenttien istunnoissa tai kansainvälisillä yhteistyöfoorumeilla vaan yritysjättien tuotekehityslaboratorioissa ja kulmahuoneissa." Tulos on oikeasti jopa huonompi.
Kirja on hyvä ja tulee todelliseen tarpeeseen. Harvoin lukee kirjaa, joka on niin jännittävä, että meina akusta housihin, siis tietokirjaa. Mutta osaavat kirjoittajat ovatkin tunnettuja ja taitavia taloustoimittajia. Kirjan jutut ovat lyhyitä lähes novellimaisia kurkistuksia kunkin esillä olevan yrityksen sisäiseen maailmaan, toimintalogiikkaan, sekä ongelmiin että vaarallisuuteen demokratiaa vastaan. Kirjoittajat muistuttavat, ettei tilanne ole uusi. Edellisestä kerrasta on kulunut jo yli 400 vuotta.
"Silloin Englannin Itä-Intian kauppakomppania The East India Company, EIC, pääsi brittiläisen imperiumin jalanjäljissä hyödyntämään uusia kauppayhteyksiä Euroopan ja idän välillä. Orja- ja huumekauppaa harjoittanut EIC hallitsi parhaimmillaan suurta osaa eteläisestä Aasiasta omana osanaan." Muitakin kansallisia suuromistajia oli, kuten Hollannin VOC. Jälki oli kamalaa.
Osakeyhtiönä toimineilla kauppakomppiolla oli omat lakinsa, armeijat, rahansa. Kongosta olemme jo kuulleet, mitä valtavia rikkauksia julmuuksien varjossa Belgian kuningas rikkaiden ja tylyjen apulaistensa avulla nyhti siirtomaastaan kenenkään puuttumatta asiaan. Britit ovat imperialismissaan kuitenkin "ykkössyyllisiä". Brittien EIC:illä oli vuonna 1800 jo noin 200.000 sotilaan valtava ja väkivaltainen armeija tappaakseen, eli kaksi kertaa suurempi kuin virallisen Iso-Britannian.
Pari vuotta sitten julkaistu kirja on tänään ajankohtaisempi kuin koskaan aikaisemmin Trumpin johdolla Yhdysvalloissa tapahtuneen miljardöörien vallankaappauksen takia, ja myös siksi ettei oikein kukaan poliitikko tee muuta kuin puhuu vaaroista. Yhdysvalloista saattaa levitä muuallekin maailman "amerikkalainen rosvokapitalismi", joka on valmis viemään köyhiltä viimeisen leipäpalan suusta ja pahentamaan ilmastokriisi tappavaksi edusvastuuttomuuttaan - siis ihan kirjaimellisestikin VAROKAA!
Kirjoittajat puhuvat suuryhtiöiden ja valtioiden suhteesta kauhun tasapainona ja kysyvät, olemmeko me tottuneet jo sietämään liikaa tätä jatkuvaa erilaisten rajojen venyttämistä ja sen lisänä lieveilmiöinä tulevaa veronkiertoa sekä rikollista toimintaa, kuten esim. pankkijäteiltä? Hyvä huomio on myös taloustoimittajien ja yritysjohtajien symbioosi. Se mahdollistaa koko toiminnan.
"Taloustoimittajat ja ekonomistitkin ovat keskittyneet tarkastelemaan yritysten menestystä eli keskinäistä kilpailukykyä. He eivät kysy, millaista vahinkoa tai millaisia vaaroja yksittäisten yritysten toimintalogiikkaan ja toimiin liittyy… Useilla aloilla vapaan kilpailun logiikka yhdistettynä suurta rahaa myötäilevään politiikkaan ja tietotekniikan kehitykseen on johtanut monen yrityksen vallan kasvamisen liian suureksi". Kirjan esimerkkitapausyhtiöt on valittu journalistisesti ja se näkyy myös lopputuloksena.
Tekoälyn ja pääomien liitto määrää valitettavasti tulevaisuutemme. Suuryhtiöiden vallankasvua kuvaavat viisi pääteema; it-yhtiöiden arvonnousu ja niiden vallan kasvu vuodesta 2008 lähtien, sitä seurannut hinnoitteluvoimien kasvu, it-jättien yritysostot ja kyky tuhota kilpailijoita, reaaliaikaisen tiedon merkitys ja asiakkaisuuksien omistamisen merkitys, addiktion algoritmi: yhtiöiden kyky ohjata tiedolla ja erilaisilla kikoilla riippuvuuttamme niiden tuotteista. Olemme siis kusessa! Mutta onko jo liian myöhäistä?
Markkinavoimien keskittyessä palkansaajat saavat vähemmän palkkaa ja kuluttajat maksavat tuotteistaan enemmän. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF analysoi keväällä 2019 lähes miljoonan yrityksen tiedot 27 eri maasta. Viisi suurinta pankkia hallitsivat puolta kaikesta Yhdysvaltojen rahoitusjärjestelmän varallisuudesta. Yhdysvaltojen sadan suurimman yrityksen suhde koko maan bruttokansantuotteeseen on noussut vuoden 1980 33 prosentista nykyiseen 46 prosenttiin. Kukaan ei tee mitään!
"Teollisuudenalojen nopea keskittyminen muutaman harvan ja erittäin hyvin menestyneen jättiyrityksen käsiin näkyy kaikkialla taloudessa. Samaan aikaan keskittymisen kanssa palkkakehitys, inflaatio ja talouskasvu ovat jämähtäneet lähelle nollaa. Tätä kuvaa sekin, että palkansaajien osuus kansantulosta on alentunut teollisuusmaissa 1980-luvulta alkaen. Palkansaajien osuuden putoaminen viestii yleensä työntekijöiden heikentymisestä kansantaloudessa." Kirja on kuin varoitus viimeiseltä reunalta.