Norjan yläluokan Brundtland-viha ja Anders Breivik
Teksti:
Harald Olausen
Eilen tuli kuluneeksi tasan yhdeksän vuotta Norjan Utöyalla ja Oslon hallintokortteleissa tapahtuneesta Anders Breivikin toteuttamasta joukkomurhasta, missä menettivät henkensä 77 viatonta ihmistä, useat heistä vielä tuolloin teinejä, jotka olisivat tänään nuoria, hieman yli parikymppisiä aikuisia; KARAR MUSTAFA QASIM syntynyt vuonna -92, Vestby (Utøya), ANDREAS EDVARDSEN syntynyt vuonna -92, Sarpsborg (Utøya), RONJA SØTTAR JOHANSEN syntynyt vuonna -94, Vefsn (Utøya), EMIL OKKENHAUG syntynyt vuonna -95, Levanger (Utøya), ÅSTA SOFIE HELLAND DAHL syntynyt vuonna -94, Sortland (Utøya), MONICA ISELIN DIDRIKSEN syntynyt vuonna -93, Sund (Utøya), RUNE HAVDAL syntynyt vuonna -67, Øvre Eiker (Utøya), TORE EIKELAND syntynyt 18.05.90, Bergen (Utøya), ESPEN JØRGENSEN syntynyt vuonna -94, Bodø (Utøya), KARIN ELENA HOLST syntynyt vuonna -95, Rana (Utøya), ALEKSANDER AAS ERIKSEN syntynyt vuonna -94, Meråker (Utøya), VICTORIA STENBERG syntynyt vuonna -93, Nes (Utøya), RUTH BENEDICTE VATNDAL NILSEN syntynyt vuonna -95, Tønsberg (Utøya), ISABEL VICTORIA GREEN SOGN syntynyt vuonna -94, Oslo (Utøya), IDA BEATHE ROGNE syntynyt vuonna -93, Østre Toten (Utøya), ELISABETH TRØNNES LIE syntynyt vuonna -95, Halden (Utøya), MONICA ELISABETH BØSEI syntynyt vuonna -66, Hole (Utøya), HÅVARD VEDERHUS syntynyt vuonna -89, Oslo (Utøya), CARINA BORGUND syntynyt vuonna -93, Oslo (Utøya), INGRID BERG HEGGELUND syntynyt vuonna -92, Ås (Utøya), TARALD KUVEN MJELDE syntynyt vuonna -93, Osterøy (Utøya), PORNTIP ARDAM syntynyt vuonna -90, Oslo (Utøya), ANDRINE BAKKENE ESPELAND syntynyt vuonna -94, Fredrikstad (Utøya), TORJUS JAKOBSEN BLATTMANN syntynyt vuonna -93, Kristiansand (Utøya), JAMIL RAFAL MOHAMAD JAMIL syntynyt vuonna -91, Eigersund (Utøya), TINA SUKUVARA syntynyt vuonna -92, Vadsø (Utøya), FREDRIK LUND SCHJETNE syntynyt vuonna -92, Eidsvoll (Utøya), STEINAR JESSEN syntynyt vuonna -95, Alta (Utøya), LEJLA SELACI syntynyt vuonna -94, Fredrikstad (Utøya), HENRIK RASMUSSEN syntynyt vuonna -93, Hadsel (Utøya), THOMAS MARGIDO ANTONSEN syntynyt vuonna -95, Oslo (Utøya), MONA ABDINUR syntynyt vuonna -93, Oslo (Utøya), ANDERS KRISTIANSEN syntynyt vuonna -93, Bardu (Utøya), JON VEGARD LERVÅG syntynyt vuonna -79, Oslo (hallintokortteli), IDA MARIE HILL syntynyt vuonna -77, Oslo (hallintokortteli), HANNE EKROLL LØVLIE syntynyt vuonna -81, Oslo (hallintokortteli), TAMTA LIPARTELLIANI syntynyt vuonna -88, Georgia (Utøya), KEVIN DAAE BERLAND syntynyt vuonna -96, Askøy (Utøya), SILJE STAMNESHAGEN syntynyt vuonna -93, Askøy (Utøya), HANNE KRISTINE FRIDTUN syntynyt vuonna -91, Stryn (Utøya), KJERSTI BERG SAND syntynyt vuonna -84, Nord-Odal (hallintokortteli), HÅKON ØDEGAARD syntynyt vuonna -94, Trondheim (Utøya), SONDRE FURSETH DALE syntynyt vuonna -94, Haugesund (Utøya), HENRIK ANDRÉ PEDERSEN syntynyt vuonna -84, Porsanger (Utøya), EIVIND HOVDEN syntynyt vuonna -96, Tokke (Utøya), ROLF CHRISTOPHER JOHANSEN PERREAU syntynyt vuonna -86, Trondheim (Utøya), SVERRE FLÅTE BJØRKAVÅG syntynyt vuonna -83, Sula (Utøya), EVA KATHINKA LÜTKEN syntynyt vuonna -94, Sarpsborg (Utøya), ISMAIL HAJI AHMED syntynyt vuonna -91, Hamar (Utøya), MARIA MAAGERØ JOHANNESEN syntynyt vuonna -94, Nøtterøy (Utøya), MODUPE ELLEN AWOYEMI syntynyt vuonna -95, Drammen (Utøya), LENE MARIA BERGUM syntynyt vuonna -92, Namsos (Utøya), GURO VARTDAL HÅVOLL syntynyt vuonna -93, Ørsta (Utøya), MARIANNE SANDVIK syntynyt vuonna -95, Stavanger (Utøya), ANDREAS DALBY GRØNNESBY syntynyt vuonna -94, Stange (Utøya), SONDRE KJØREN syntynyt vuonna -94, Orkdal (Utøya), BENDIK ROSNÆS ELLINGSEN syntynyt vuonna -93, Rygge (Utøya), GIZEM DOGAN syntynyt vuonna -94, Trondheim (Utøya), SNORRE HALLER syntynyt vuonna -81, Trondheim (Utøya), JOHANNES BUØ syntynyt vuonna -96, Mandal (Utøya), SHARIDYN SVEBAKK-BØHN syntynyt vuonna -97, Drammen (Utøya), SILJE MERETE FJELLBU syntynyt vuonna -93, Tinn (Utøya), HANNE A. BALCH FJALESTAD syntynyt vuonna -67 Lunner (Utøya), BANO ABOBAKAR RASHID syntynyt vuonna -92, Nesodden (Utøya), SYVERT KNUDSEN syntynyt vuonna -93, Lyngdal (Utøya), DIDERIK AAMODT OLSEN syntynyt vuonna -92, Nesodden (Utøya), SIMON SÆBØ syntynyt vuonna -92, Salangen (Utøya), SYNNE RØYNELAND syntynyt vuonna -93, Oslo (Utøya), ANNE LISE HOLTER syntynyt vuonna -59, Våler, Østfold (hallintokortteli), TROND BERNTSEN syntynyt vuonna -60, Øvre Eiker (Utøya), BIRGITTE SMETBAK syntynyt vuonna -96, Nøtterøy (Utøya), MARGRETHE BØYUM KLØVEN syntynyt vuonna -95, Bærum (Utøya), EVEN FLUGSTAD MALMEDAL syntynyt vuonna -92, Gjøvik (Utøya), GUNNAR LINAKER syntynyt vuonna -88, Bardu (Utøya), TOVE ÅSHILL KNUTSEN syntynyt vuonna -54, Oslo (hallintokortteli), HANNA M. ORVIK ENDRESEN syntynyt vuonna -50, Oslo (hallintokortteli), KAI HAUGE syntynyt vuonna -78, Oslo (hallintokortteli).
Missä vaiheessa länsimainen demokratia menetti ohjauskykynsä ja ajoi itsensä ojasta allikkoon, niin että näköalaton, masentava ja vaihtoehdoton aika synnytti demokratiaa halveksineen ääri-ilmiön, mistä järkyttävin esimerkki on vankilassa parhaillaan joukkosurmista istuva Breivik? Breivik on tyyppiesimerkki siitä mitä pahaa työväenpuolue voi synnyttää hyvillä aikeilla mutta huonolla toteutuksella. Palataan hetkeksi siihen 20-lukuun, kun Norjassa ensimmäisen maailmansodan jälkeinen hintaromahdus ja tavaranpuute kansainvälisillä markkinoilla vaikutti pitkään myös maan politiikassa yhtenä epävarmuustekijänä, kasvattaen ristiriitoja eri kansanryhmien välillä, samaan malliin kuin Saksassa, jossa vasemmistoradikaalien esikuviksi nousivat vuonna 1919 murhatut Karl Liebkind ja Rosa Luxemburg. Kun äärioikeistolaisen Nasjonal Samling puolueen johtaja, 1930-luvulla puolustusministerinä toiminut Vidkun Quisling vieraili kesäkuussa 1939 Natsi-Saksassa, hän oli vakuuttanut valtakunnanministeri Alfred Rosenbergille Norjan jakautuneen jyrkästi kahtia porvarilliseen puoleen, jotka olivat hänen mukaansa täysin brittien ohjailtavissa sekä työväenpuolueeseen, joka yritti muuttaa maata sosialistiseksi neuvostotasavallaksi. Norjalaisen kasvavan vasemmistoradikalismin vastavoimaksi syntyi vuosiksi 1925-1940 Joakim Lehmkuhlin perustama antikommunistinen Fedrelandslaget, joka oli isänmaallinen ja konservatiivinen "kansallismielinen tiedotus- ja propagandajärjestö", jota tukivat porvarillisista puolueista maalaispuolue ja vapaamieleinen Venstre sekä osia oikeistolaisesta Höyre -puolueesta. Varapuheenjohtajana toiminut Fridtjof Nansenin ystävä Vidkun Quisling, joka toimi Norjan apulaissotilasasiamiehenä Pietarissa sekä myöhemmin Helsingissä sotilasasiamiehenä, oli toiminut aiemmin myös humanitaarisessa avussa Kansainliiton pakolaisasiain päävaltuutetun Nansenin avustusjoukoissa Neuvostoliitossa vuosina 1925-1929.
Kumma ettei häntä koskaan epäilty venäläisvakoojaksi, menihän Quisling vuonna 1923 naimisiin Ukrainasta kotoisin olevan Marija Pasetšnikovan kanssa ja muutti hänen kanssaan Norjaan. Fedrelandslaget taisteli norjalaista työväenliikettä ja yhä voimistuvaa kansainvälistä marxilaisuutta vastaan. Sen tavoiteena oli vuoden 1930 Stortinget -vaalit, jossa porvarilliset voimat voittivatkin pitkälti järjestön antaman propagandatuen voimin vasemmiston 15 mandaatilla. Fedrelanslagetissa oli parhaimmillaan noin 100.000 jäsentä ja 1500 paikallisosastoa. Järjestö lakkautettiin Norjan natsihallinnon käskynhaltija Josef Terbovensin puheen jälkeen 25. syyskuuta 1940, jolloin suuri osa jäljelle jääneistä jäsenistä liittyi Quislingin johtamaan Nasjonal Samlingiin. Vidkun Quislingin vuonna 1933 perustama oikeistoradikaalinen Nasjonal Samling ei koskaan ollut erityisen suosittu tai suuri puolue vaikka kasvattikin tasaisesti kannatustaan 1930-luvun puoliväliin, mutta sen jälkeen puolueen kannatus kääntyi laskuun. Fedrelandslagetin tunnetuin edustaja oli löytöretkeilijänä kansainvälisesti tunnettu Oslon yliopiston eläintieteen professori Fridtjof Nansen. Rauhannobelisti-Nansen oli tärkeä nimi äärioikeistolaisessa liikehdinnässä siitä huolimatta, että hän toimi Norjan suurlähettiläänä Lontoossa 1906-1908 ja Kansainliiton pakolaisasiain päävaltuutettuna eli pakolaiskomissaarina, missä tehtävässä hän loi pakolaisille niin sanotun Nansen-passin. Nansen sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1922. Hänen mukaansa nimettiin 1930 perustettu Kansainliiton Nansenin kansainvälinen pakolaistoimisto.
Mikä Nansen oli miehiään ja miksi hän oli mukana tällaisessa seurassa, sillä ei häntä voinut pitää kiihottajana? Nansen, josta tuli oikeiston yhdessä tukeman liikkeen yksi näkyvistä puolestapuhujista, toivoi Norjaan vahvaa oikeistohallitusta, sillä hän oli turhautunut Stortingetin jahkailuun ja pikkupolitikointiin samalla kun Norja hänen mielestään seilasi epävarmoilla vesillä kuin ilman kapteenia. Nansenin mielestä sosiaalinen vastakkainasettelu repi maata liikaa ja jatkuvat lakkoilut veivät maan kohti kansainvälisen marxilaisuuden tappavaa syliä. Nansen kiersi ympäri Norjaa vuonna 1929 puhumassa ihmisiä vaaliuurnille oikeiston puolesta. Nansen oli suosittu puhuja, jota tultiin kuulemaan kaukaa vaikeakulkuisilta vuonoilta ja pienistä kyläpahasista asti pitkienkin matkojen takaa. Erästä hänen maaseutukiertueellaan pitämää puhetta oli lähialueen pienistä kunnista tullut kuulemaan noin 15.000 norjalaista. Kun Nansen seuraavana vuonna kuoli, työväenpuolueen pää-äänenkannattaja Arbeiderbladet kirjoitti hänestä nekrologin, jossa lehti syytti kovin sanoin Nansenia kiihottamisesta työväenluokkaa ja sen olemassaolon oikeutusta vastaan. Nansen oli kuitenkin enemmän "yläluokkainen porvarillinen sohvaidealisti" norjalaisvastineeksi salonkisosialistiselle englantilaiselle näytelmäkirjailija Bernard Shawlle, kuin mikään teoreetikko tai käytännön poliitikko. Hän koki kommunismin uhkan, epävarman kansainvälisen tilanteen sekä ristiriitojen repimän Norjan ongelmalliseksi ja toimi siksi aktiivisesti isänmaallisessa liigassa, jonka tehtäväksi hän näki hitsata yhteen koko Norja ja sen asukkaat toimimaan yhteisten isänmaallisten tavoitteiden puolesta.
Norjan äärioikeiston viha saa maailmalla näkyvät kasvot "Fjordmanin" blogikirjoittelussa. Aiheesta kirjoittaa norjalainen lehtimies, bloggaaja ja kolumnisti Öyvind Strömmen kirjassaan "Äärioikeisto, vastajihadismi ja terrorismi Euroopassa"(Tammi 2011). Kirjaa lukiessa huomaa, miten sanan varsinaisessa merkityksessä pahan varsinainen olemus nousee esille vuosisataisista piilopaikoistaan, kun kirjoittelijat Fjordmanin innoittamina antavat ymmärtää silloisen työväenpuolueen olleen paljon pahempi petturi ulkomaalaisystävällisen politiikkansa takia kuin aikoinaan Quisling, koska pääministeri sanoi heti terroristi-iskujen jälkeen maan kaipaavan enemmän demokratiaa, enemmän avoimuutta ja enemmän inhimillisyyttä. Tai väittivät Norjan joutuvan luopumaan paratiisistaan, jotta muilla menisi paremmin. Äänenpainot ja asenteet ovat tuttuja kansainvälisiltä äärioikeiston keskustelufoorumeilta. Mutta vasta kirjoitukset "Utöyaan pesiytyneistä syöpäläisistä, joita on opetettu kunnioittamaan maanpettureita", "Ikävää ettei Gro Harem Brunstland (kirjoitusvirhe, kuten usein näissä viesteissä on) ollut siellä Breivikin tullessa. Miten mielettömän ihanaa olisikaan ollut saada nitistetyksi tuo lihava itsekäs työväenpuoluelainen rotta!", "Myrkylliset loisivat syöpäläiset ovat saastuttaneet Euroopan" ja "Norjan hallitus on likaisten quislingien joukko", herätti maailman ymmärtämään, miten syvällä Norjassa olikaan uinunut äärioikeiston ajattelu ja toiveet, mistä muodostui vuonna 2011 tietoisena ulottuvuutena vastahumanistinen maailmankatsomus, mikä taas selittää kokonaisen oikeistoradikaalijoukon yhdessä hakemaa selitystä omille toiveilleen ja ajatuksilleen hakea revanssia kesken jääneelle projektilleen jakautuneessa Norjasta fasistivaltiona.
Norjassa on ennenkin yritetty natsitempuilla horjuttaa demokraattista kansalaisyhteiskuntaa. Vappuna 1979 kommunistisen ammattijärjestön Faglig Frontin vappujuhlaan Oslossa heitettiin pommi erään äärioikeistolaisen järjestön "Norsk Front"-liikkeen aktivistin toimesta. Myöhemmin selvisi, että suunnitelmissa oli myös silloisen työväenpuolueen pääministeri Odvard Nordlin murhaaminen. 80-ja 90-luvuilla norjalainen muodostumassa ollut äärioikeistolainen liikehdintä alkoi kiihdyttää terroritekojaan Ruotsin malliin ja mm. Stortingetin puhemiehen Jo Benkowin mökin räjäyttämistä suunniteltiin vakavassa mielessä. Norjan äärioikeiston lyhyt historia ulottuu 1920-luvulle, jolloin perustettiin ensimmäinen norjalainen fasistipuolue "Den Nationale Legion", ja vasta sen jälkeen Quislingin kuuluisa "Nasjonal Samling". Norjassa on kolme nykypäivään sijoittuvaa äärioikeistolaisuuden aaltoa, joista ensimmäinen alkoi 1970-luvun jälkeen, joka oli uusnatsistinen ja muodostui "Norsk Frontin fuhrerin" Erik Blucherin ympärille. Se käsitti puukotuksia ja pommiuhkauksia. Norjan turvallisuuspoliisi aloitti tarkkailemaan tätä ensimmäistä aaltoa ja sitä vastaan maristiin näyttävästi koko maassa moneen otteeseen. Toinen aalto, "maahanmuuttoa vastustava kansanliike" ei ollut uusnatsistinen, sillä siihen kuului ihmisiä, jotka olivat aktiivisesti mukana toisen maailmansodan aikaisessa vastarintaliikkeessä, ja jotka sanoivat pelkäävänsä turvallisuutensa takia islamia. Juuri he aloittivat äärioikeiston tavaramerkiksi tulleet näkyvät yleisönosastojen vihakampanjat edistääkseen asiaansa. Kolmas aalto on kaikkea tätä ja paljon muuta noustessaan näistä kokemuksista ja niiden pohjalta, mutta on olemukseltaan uusi. Heitä kutsutaan osuvasti internetin ruskeapaidoiksi syystäkin, sillä tämä uusi norjalaisäärioikeisto on veljespuolueidensa tapaan salaperäinen nomadi, mikä liikkuu vapaasti tuhoa ihmisten mielissä aiheuttaen bittiavaruudessa aaveen tavoin, häntänään iso liuta vihaisia amislaisia huligaaneja, joiden tavaramerkkinä ovat lukuisat asia -ja kirjoitusvirheet viesteissään, ihan kuten Breivikilläkin.
Ei kai ole sattumaa, että kylmä ja julma Breivik ei näytä minkäänlaisia katumuksen merkkejä tai inhimillisten tunteiden läsnäoloa itsessään tirskuessaan mielihyvästä oikeudenkäyntiensä väliajoilla saamastaan superjulkisuudesta teurastettuaan yhtenä kauniina kesäpäivänä 77 ihmistä veriseksi mössöksi, koska piti heitä esteenä omalle vapauskäsitykselleen yhteiskunnasta, missä yksilöt olivat hänen mielestään vastuussa oman elämänsä ehdoista vain itselleen, ja jossa jokaisen tällaisen vapaan poikkeusyksilön tehtävänä oli keksiä keinot oman vapautensa maksimaaliseksi toteuttamiseksi, jolloin vapaus oli vain itsekkyyttä, jonka päämääränä oli nähdä oman itsensä rajoittamaton ja muista piittaamaton hälläväliäasenne ihanteenaan ja oman täydellisyytensä lopullisena päätepisteenä. Asia, josta Norjassa ei julkisesti puhuta, on Breivikin mahdollinen/ilmeinen homous. Breivikin varsinainen päämaali oli Norjan entinen ja ensimmäinen naispääministeri Gro-Harlem Brundtland. Yläluokkainen ja Oslon hienostokaupunginosassa kasvanut Anders Breivik on tyypillinen oman luokkansa vihasanoman kasvattama. Työväenpuolue uudistusintoineen oli kaikesta maltillisuudestaan huolimatta Norjan porvareille kauhistus. Brundtland oli feministisen sosialismin mannekiini ja siksi pelottava ja vastustettava. Häntä alettiin Norjan ensimmäisessä laajassa vihakampanjassa julkisuudessa kutsua eduskuntavaalien 1981 alla "kiukkupussiksi" samaan aikaan kun norjalaisautoihin ilmestyi tarroja "Irti työväenpuolueesta". Tätä samaa silloin aloitettua voimakasta Gro Harlem Brundtland-vihaa kantoi sydämessään yhteensä 77 ihmistä heinäkuun 22.päivä 2011, ensin osan Oslon hallintokortteleissa ja sitten Utöyan saarella teurastanut norjalainen homopsykopaatti Anders Behring Breivik. Oslon hienostopiireissä Brundtland-viha oli raivoisaa ja sen tulta ylläpidettiin paremman väen piirissä ihan kuten samaan aikaan päätään Ruotsissa nostanut Olof Palme-viha. Se oli luonteeltaan vanhakantaista äärioikeistolaista vihaa kaikkea sitä kommunisminpeikoksi kutsuttua pakkotasa-arvoistamista sekä ay-liikkeen vaikutusvallan vahvistumista vastaan, minkä vanhat etuoikeutetut piirit kokivat valta-asemiensa uhaksi.
Näistä asioista ja tapahtumien syistä ei puhuta tai haluta puhua tarpeeksi. Syykin on selvä. Monet asiat ovat vieläkin niin kipeitä. Vanha ja uusi Norja törmäsivät tuona vuotena 1981 kohtalokkaasti toisiinsa. Vihakampanja tuotti tulosta ja oikeisto pääsi hetkeksi valtaan romuttamaan työväenpuolueen ohjelmia ensimmäistä kertaa sodan jälkeen hallitusvastuussa eikä tämä viha tullut köyhien slummeista vaan kaupunkien hienostoalueilta, missä rannassa komeilivat isot purjeveneet, pihassa kolme neljä kallista loistoautoa ja korkeiden muurien päällä turvakamerat pitämässä uteliaita tungettelijoita loitommalla. Norjassa vihan kuuma ydin asui Oslon hienostokaupunginosassa Frognerissa arvokkaissa osoitteissa, ihan kuten myös Breivik lapsena. Moni ei tiedä sitä, että Breivik kävi samaa Smestadin hienoistokoulua, jota on aikoinaan käynyt myös kuningas Harald V sekä hänen lapsensa prinssessa Märtha Louise ja prinssi Haakon, joka on muutamaa vuotta Breivikiä vanhempi. Samana vuonna 1986 jolloin Breivik aloitti koulunsa prinssi Haakon kävi saman koulun seitsemättä luokkaa. Brundtland oli palannut valtaan ja työväenpuolue uudistunut. Vanhan ajan pysähtynyt Norja sai kyytiä "valtiofeminismiksi" kutsutun suuntauksen pyyhkiessä Brundtlandin johdolla läpi koko pitkän maan. Hallitukseen tuli paljon osaavia, koulutettuja ja itsevarmoja naisia niin, että vihapuheiden levittäjien sanavarastoon tuli uusi synonyymi rajusti uudistuvalle ja feminismin hullaannuttamalle Norjalle - "vaginaalivaltio" samaan aikaan kun naiset saivat lisää oikeuksia; äitiysloman alkua aikaistettiin, yksinhuoltajien oikeuksia laajennettiin, päivähoitopaikkoja lisättiin, lasten ja naisten hyvinvointiin, elämänlaatuun sekä terveyteen panostettiin poikkeuksellisen paljon kun vertasi sen aikaista muuta, miesten vallassa vielä ollutta muuta maailmaa. Tänään on vaikea uskoa, millaista elämä Norjassa on ollut aikoinaan menneinä hyvinä aikoina, jotka eivät tietenkään olleet hyviä aikoja muuta kuin hyvin harvoille. Kaikki norjalaiset eivät olleet kuitenkaan tyytyväisiä. On vaikea ymmärtää millainen heidän mielensä ja maailmankuvansa tuolloin oli ja miksi he halusivat pysyä kiinni niin lujasti vanhassa. Vielä vaikeampi on ymmärtää, että edellä kuvaamani 80-luvun uudistukset synnyttivät hyvinvoivassa norjalaisoikeistossa valtavan viha-aallon Brundtlandin johtamaa valtiollista feminismiä kohtaan, ja sen ääri-ilmiönä Brundtlandia tähtäimessään pitäneen psykoottisen massamurhaaja Anders Breivikin kaltaisen painajaisunen.
Mielenkiintoista on myös norjalainen politiikka ja poliitikko tässä valossa. Norjalainen työväenliike taisteli muiden pohjoismaisten veljespuolueidensa tapaan työläisille samat oikeudet lain edessä ja yhteiskunnassa kuin paremmallakin väellä, hävittäen näkyvistä vanhan luokkayhteiskunnan suuret erot ja muurit. Vai hävittikö? Siinä hyvä kysymys. Vasta vuonna 1981 kun 42-vuotiaasta lääkäristä, Gro Harlem Brundtlandista tuli uusi pääministeri, alettiin Norjassa laaja naisten ja miesten välisen tasa-arvon tie, jonka päätepisteenä maa on tänään yksi maailman tasa-arvoisimmista maista ilman, että kukaan enää kyseenalaistaa sitä, että samassa hallituksessa sekä pääministeri että valtiovarainministeri, - kahden painavimman salkun kantajat - ovat naisia. Työväenpuolueessa Brundtland oli poikkeus muutenkin kuin vain sukupuolensa takia. Hänellä oli ensimmäisenä työväenpuolueen pääministerinä akateeminen koulutus. Brundtlandin edeltäjät pääministereinä historian saatossa; Einar Gerhardsen oli ollut lähettipoika, Oscar Torp kartanossa apulainen, Trygve Bratteli valaanpyytäjä ja rakennustyöläinen, rautatieläisen poika Odvar Nordli oli tilintarkastaja. Silti ei Gro Harlem Brundtland tupsahtanut tuosta vaan herraseurueeseen Juurakon Huldana ja edennyt reittä pitkin korkeisiin luottamustehtäviinsä. Valinta ei ollut sattuma, sillä hän kuului puolueen eliittiin ja oli tunnetun työväenpuolueen ministerin Gudmund Harlemin tytär, ensimmäinen 70-lukulaisessa oslolaiseen työväenpuolueen eliittiin - uuden yhteiskunnan aatelistoon kuuluva sen ajan henkeen sopivasti uuden yläluokan punainen hyvinvointikakara, joka ulosmittasi isänsä kuuluisuuden, eliitin nepotismin sekä työväenpuolueen johtoaseman yhteiskunnassa saaden ansiotonta arvonnousua estäen samalla vapaan kilpailun pätevien mutta sopimattomien ehdokkaiden välillä puolueen johtoon. Norjan työväenpuolue alkoi Ruotsin mallin mukaan muuttua virkamiesryhmäksi. Johdon lapset kävivät yliopistossa pikaisesti hankkimassa ekonomistin, lakimiehen tai valtiotieteen maisterin paperit, sillä valtionhallinnossa heitä odotti hyväpalkkainen poliittinen suojatyöpaikka, jossa he saattoivat maksaa kiitollisuutensa puolue-eliitille valvomalla heidän etujaan, kun aika koitti jatkamalla nimityspolitiikkaa valitsemalla alempiin virkoihin entisten suojelijoidensa sukulaisia tai läheisiä ystäviä. Tällainen nepotistinen korruptio aiheutti ristiriitoja ja kiistoja niin työväenpuolueessa kuin yhteiskunnassakin samaan aikaan kun suunnitelmatalous ei enää toiminut ja kansalaiset alkoivat kaipaamaan enemmän vapauksia ja liikkumavaraa myös oman taloutensa hoitamisessa. Kaikki tämä ja tietynlainen kyllästyminen sosiaalidemokraattisen eliitin vuoiskymmenet jatkuneeseen yksivaltaan saivat aikaan kansalaisissa halun muutokseen. Eikä muutosta moderniin katsottu konservatiivisissa piireissä hyvällä.
Onko Breivik yksi meistä, kuten kysyy Kabulin kirjakauppias -kirjastaan maailmankuuluksi tullut palkittu toimittaja Åsne Seierstad kirjassaan "Kertomus Norjasta - Yksi meistä" (WSOY 2013). Breivik on tuon ajan lapsi sekä hyvässä että pahassa, joten voi vastata: on ja ei samalla tavalla, kun Jussi Halla-Aho on yksi meistä kuin kuka muukin, vaikka ihan tarkkaan ottaen Halla-Aho ei ole sitä kuten ei Breivik enää kamalan massamurhansa jälkeen. Miksi he sitten molemmat eivät ole osa meidän tarinaamme "yksi meistä" tai mikä heistä tekee erilaiset kuin meistä muista? Se, että he katsovat muiden olevan heidän vapautensa teillä ja valmiita toteuttaakseen omaa vapauskäsitettään turvautumaan valheisiin ja äärimmäisiin toimenpiteisiin jakaakseen kansan niihin, joita sietävät ja niitä, joiden on heitä siedettävä. Mutta mikä pahinta: he ovat valmiita kaventamaan muiden suurella vaivalla vuosituhansien aikana hankkimia vapauksia. Ja se ei sovi Pohjolan vapaille kansalaisille eikä missään nimessä norjalaisille, joille tasa-arvo, ihmisoikeudet ja toisten ihmisten kunnioittaminen on äidinmaidosta imetty elämän ainutkertaisuuden ihmeellinen lahja, milloin talonpoikien vapauskäsitteen nimissä ja milloin taas 17. toukokuuta ilmiön nimellä jne. Seierstadin kirja Breivikistä on laaja tutkielma norjalaisesta yhteiskunnasta, sen ongelmista ja siitä miten se on mahdollistanut Breivikin kaltaisen vaarallisen psykopaatin ilman, että kukaan olisi silloin tajunnut - hyvä ajankuva sekin nousukiidossa olleen hyvinvointiyhteiskunnan huolettomasta välinpitämättömyydestä tyyliin "kyllä järjestelmä hoitaa"- Breivikin ulkopuolisuuden olevan haaste norjalaisdemokratialle laajemminkin. Seierstad aloittaa kirjansa lainaamalla Hjalmar Söderbergin tohtori Glasia vuodelta 1905:
"Ihminen haluaa saada osakseen rakkautta, sen puutteessa ihailua, sen puutteessa pelkoa, sen puutteessa inhoa ja halveksuntaa. Hän haluaa herättää toisissa jonkinlaista tunnetta. Sielu kavahtaa tyhjiötä ja haluaa kosketusta mihin hintaan hyvänsä."
Seierstad kuvaa kirjansa aluksi inhorealistisesti Utöyan tapahtumia miten Breivik hihkui riemusta "Tänään te marxistit kuolette kaikki!" teurastaessaan viattomia alle parikymppisiä nuoria veriseksi mössöksi saaren rantaan, metsään ja poluille. Ensimmäisessä luvussaan "Uusi elämä (1979)" hän hahmottelee länsimaisen demokratian irvokkaan perusongelman: hitauden ja jälkijättöisyyden Breivikin syntymisestä samaan aikaan kun Norjan suurkäräjät oli hyväksynyt uuden aborttilain yhden äänen enemmistöllä samassa kuussa, kun Breivik syntyi. Vapaan aborttilain puolesta oli kiihkeästi taistellut maan silloinen lääkäritaustainen terveysministeri Gro Harlem Brundtland. Seirerstadin mukaan äiti oli harkinnut aborttia koska hänestä "tuntui älyttömältä hankkia uusi lapsi sellaisen miehen kanssa, joka tuntui pitävän lapsista niin vähän". Aborttilaki tuli voimaan kuitenkin vasta seuraavana vuonna. Poika sinersi syntyessään. Äidin mielestä lapsi oli epänormaali. Isän mielestä se oli terve ja reipas. Kello oli kymmentä vailla kaksi iltapäivällä. Poika alkoi heti huutaa. Sairaalan mukaan synnytys oli normaali. Aftenposteniin pantiin ilmoitus: "Akerin sairaala. Poika. 13.2 Wenche ja Jens Breivik". Seierstad ei jätä kiveäkään kääntämättä psykologisoidessaan Breivikin elämän kiireestä kantapäähän. Hyvä niin sillä me lukijat ymmärrämme kirjan alusta miksi nuori psykopaattihirviö Breivik oli itse niin kylmä ja vihasi maailmaa. Hän vihasi sitä kylmän ja hullun äitinsä silmillä, sillä Äiti-Wenchen elämä oli ollut Seierstadin mukaan pelkkää menetystä - jo ilmeisesti toisessa polvessa, ja hänen äitinsä kärsi elämänsä loppupuolella vainoharhaisuudesta ja hallusinaatioista. Mikään ei ole mennyt kohdalleen, eikä hän viihtynyt niin omassa kuin muidenkaan elämissä. Pahojen ja inhottavien asioiden salaamisesta oli tullut koko hänen elämäänsä vaivannut ikävä asia. Äiti-Wenche päätteli syyllisen löytyvän Anders-pojassa, jossa näytti olevan "jotain vikaa".
Vauvana Anders oli ollut hänen mukaansa rauhallinen mutta jo parin vuoden ikäisenä hän oli muuttunut oikukkaaksi ja väkivaltaiseksi. Erottuaan miehestään, hän päätti hakea Andersille viikonloppuperheen, jonka isältä hän pyysi, että Anders, jolta puuttui isähahmo, saisi pidellä viikonloppuisin kädessään viikonloppuisänsä penistä. Samoihin aikoihin Andersin Elisabeth-isosisko oli alkanut pissailla housuihinsa. Eikä mikään ihme. Äiti-Wenche oli selvästikin vaarallinen umpihullu ja kroonisesti masentuneena välinpitämätön lapsiaan kohtaan sekä kykenemätön osoittamaan heille mitään muuta kuin kielteisiä tunteita. Sosiaalitoimistossa kirjattiin hänen harkinneen lähtevän yksinkertaisesti pois lasten luota ja jättävänsä heidät yhteiskunnan huostaan, jotta saisi elää omaa elämäänsä:
"Hän oli hajoamaisillaan. Hänen oli koko ajan vahdittava Andersia, jottei tämä aiheuttaisi pieniä katastrofeja, kuten Wenche sanoi. Anders saattoi lyödä sekä häntä että Elisabethia. Kun Wenche torui poikaa, tämä vain irvisti. Kun hän ravisteli poikaa, tämä vain huusi: "Ei satu, ei satu." poika ei jättänyt äitiä lainkaan rauhaan. Öisin hän nukkui äidin sängyssä tiiviisti äidin vieressä ja tunki itsensä häneen kiinni."
Seierstad kertoo, miten Oslon lastensuojelutoimiston psykologi vaati oikeudelta Andersin pakkohuostaanottoa äitinsä luota, "koska Andersin hoito oli kotona niin epävakaata, että hän on vaarassa saada vakavampia psyykkisiä oireita". Lasten leikkejä sivusta seuranneet huomasivat pojan pysyttelevän omissa oloissaan. Hän katseli syrjästä eikä mennyt muiden leikkeihin mukaan vaan pysyi leikkipaikan laidalla. Saman ikäisten tyttöjen mielestä hän oli inhottava, kiivasluontoinen ja ilkeä elämille. Yhteen aikaan hän piti häkissä rottia, joita hän tökki kynillä. Breivik myös pyydysti kimalaisia, upotti ne kannen alla siivilässä veteen ja seurasi, kuinka ne hukkuivat ja kuolivat. Seierstad on haastatellut naisten kasvattaman Breivikin lapsuudenystäviä ja käynyt läpi lähes kaiken mahdollisen. Ne kannattaa hypätä kirjassa yli, sillä ne on jo niin moneen kertaan kerrottuja sosiaalipornojuttuja, josta paistaa läpi "tiedämme, mikä sinusta tuli isona"-asenne, vaikka Seierstad onkin osaava toimittaja ja kerronta on sujuvaa. Silti kirjan luettuaan jää hieman ontto olo. Toimittaja ei halua, ei kykene eikä ehkä pääse syvälle. Ehkä kirja onkin tarkoitettu vähemmän vaativalle ja skandaalinnälkäiselle kioskikirjallisuuden lukijoille sekä iltapäivälehtien lööppien tuijottajille, sillä kirja vaikuttaa "liian menevältä" ja "liian suoraan maaliinsa etenevältä" ollakseen uutta etsivänä aito, humaani ja koskettava sillä tavalla kuin toivoisi kertomuksen olevan putsattuna pois skandaalikäristyksen inhottavasta sivumausta.
Breivikin poliittinen herääminen kirjassa on kiinnostavaa luettavaa samaan aikaan kun Norjan ylitse pyyhkäisee liberalismin tuulahdus. Breivik liittyy jo 18-vuotiaana Norjan persuihin eli edistyspuolueeseen (fremskrittspartiet, jonka edeltäjä puolueena oli ollut vuonna 1973 perustettu kommunismia vastustaneen metsäteknikko Anders Langen puolue verojen, maksujen ja viranomaistoimien voimakkaaksi vähentämiseksi), jonka julisteissa luki tuolloin "Sinä olet ainutlaatuinen!" ja "Vapaana syntynyt, kuoliaaksi verotettu". Eräs hänen puoluetoverinsa sanoi Breivikistä ettei tajua tyyppiä lainkaan: "Se on hirveän kunnianhimoinen ja samalla jotenkin tyhjä". Breivik inhosi työväenpuoluetta ja aivan erityisesti Gro Harlem Brundtlandia. Hänen mielestään pahinta työväenpuolueessa oli se, ettei kukaan pystynyt rikastumaan, kun se oli vallassa. Breivik oli itse nuorempana liikkunut monikulttuurisissa ja vasemmistolaisissa graffitipiireissä mutta vaihtaessaan koulua konservatiiviseen kauppalukioon, hän alkoi löytää pikkuhiljaa oman oikeistolaisen minänsä ja tyylinsä. Samana vuonna hän osallistui armeijan testeihin ja pääsi Norjan suurimpaan alokaskoulutuspaikkaan Stavangeriin, KNM Harald Haarfagre-leirille. Kavereita hänellä ei ollut vieläkään. Miksi olisikaan, sillä hänestä oli liikkunut jo koulussa huhuja, että hän oli hullu ja muita kehotettiin pysymään erossa hänestä. Breivik osoittautui kuitenkin yllättävän taitavaksi manipuloijaksi ja menestyi asiakastyöstä mm. Telian telemarkkinoinnissa. Hänessä oli jotain muuta mitä muissa ei ollut: hän oli itsepäinen, päättäväinen ja uskalsi yrittää uskaliaita asioita pienellä riskillä muista piittaamatta. Niissä piireissä, joissa hän oli alkanut liikkua, näillä ominaisuuksilla oli arvoa ja niinpä Breivik alkoi käyttäytyä kuin kingi vaikka oli vain pelkkä lelu. Nuori Breivik pettyi nopeasti politiikkaan, kun ei päässyt edistyspuolueen riveissä edes ehdokkaaksi Oslon kaupunginvaltuustoon. Toivuttuaan pettymyksestään hän alkoi tehdä hyvää bisnestä myymällä suurella menestyksellä väärennettyjä tutkintoja - joita hän itse kutsui "koristediplomeiksi" ja joiden hän firmansa vastuuvapauslausekkeessa sanoi "olevan tarkoitettu käytettäväksi rekvisiittana esimerkiksi elokuvissa" - netissä hänen äitinsä pestessä edelleenkin hänen pyykkinsä. Äiti kävi myös siivoamassa hänen kämppänsä pesten siinä sivussa myös näitä rikollisesti ansaittuja rahoja viranomaisia harhauttaakseen Anders-poikansa puolesta.
Naiset eivät olleet kiinnostuneita hänestä eikä hän naisista. Ystävälleen hän valitti norjalaisnaisten olevan liian tasa-arvoisia. Ystävät nauroivat hänelle ja sanoivat hänen puhuvan roskaan Seierstadin mukaan. Kuka nyt olisi muka halunnut itselleen vaimoksi kotiäidin? Lopulta Anders kokeilee huonoin tuloksin postimyyntimorsianta Ukrainasta. Lopulta eräs hänen vanha kaverinsa erässä satunnaisessa kohtaamisessa kehottaa Andersia tulemaan ulos kaapista, onhan jo 2000-luku. Kaveri ja hänen ystävänsä olivat pitäneet aina Andersia selvänä homona eikä siitä ollut epäilystäkään heidän mielestään. Anders, joka meikkasi, hihitti ja puhui teennäisellä äänellä, teeskenteli pitävänsä tytöistä nimittäen itseään mieheksi, "joka piti naisista mutta saattoi myös laittautua ja käyttää meikkiä". Anders suoritti Oslon ampumakerhon kolmipäiväisen ampumakurssin samaan aikaan kun edistyspuolue pärjäsi erinomaisesti 22 prosentillaan suurkäräjävaaleissa vaikkei päässytkään hallitukseen, minkä muodostivat työväenpuolueen johdolla kaikkea sitä edustavat "punavihreät" puolueet ihmisoikeuskysymyksineen vastaan oikeiston yritysmielisyys ja valtion roolin vähentäminen ihmisten arjessa.
Anders ehdottaa kaikkien "hyvien voimien" kokoamista kulttuurikonservatiivisen sanomalehden perustamiseksi, jotta "norjalaiset herätettäisiin koomastaan". Hänen päätavoitteensa lehdessä oli poliittisen vaikutusvallan lisääminen antamalla epävirallista tukea edistyspuolueelle ja höyrelle. Hänet kuitenkin torjuttiin toistamiseen. Ja vaikka Anders ei enää ollut aktiivisesti mukana edistyspuolueessa, hän silti maksoi puolueen jäsenmaksua ja äänesti sitä, koska edistyspuolueen puolifasistiset ajatukset olivat lähimpänä hänen ajatuksiaan. Bisnekset alkoivat sujua huonosti ja Anders joutui muuttamaan säästösyistä 27-vuotiaana uudelleen kotiinsa äidin luokse. Samaan aikaan Andersista tuli erään oslolaisen vapaamuurariloosin ensimmäisen asteen jäsen. Anders uppoutui siitä lähtien lähes täyspäiväisesti viiden vuoden ajan tietokonepelien fantasiamaailmaan. Hän ei koskaan käynyt ulkona. Istui vain huoneessaan tietokoneenruudun äärellä ja tappoi ihmisiä peleissä. Anders otti itselleen nimen "Andersnordic". Hän oli peleissä siitä lähtien sukupuoleltaan mies, rodultaan ihminen ja hahmoluokitukseltaan maagi. Hän oli tyly ja töykeä, jos peli ei sujunut hänen mielensä mukaan eikä se usein sujunut. Niin hän pyrki ja pääsi pelinsä valvojaksi ja alkoi muiden nukkuessa erottaa öisin niitä jäseniä, joista ei pitänyt: "Niiden, jotka haluavat voittaa kulttuurimarxismin, on taisteltava sitä vastaan."
Kun Breivikiä lukee, tuntuu teksti ja sen uho sekä erilaisia ihmisiä alentava ja halventava uho tutulta ihan kuin Timo Soini olisi kirjoittanut Breivikin tekstit. Saman hengen tuotteita ja samanlaisen kääpiöajattelun edustajia he ovatkin, sukulaissieluisia populisteja, jotka nauttivat toisten nöyryyttämisestä ja suureen ääneen valehtelusta yhtä täysin rinnoin. Onhan sen tavoitteena kulttuurimarksistien nöyryyttäminen ja puhtaan äärioikeistolaisen ideaali-ihmisen voimantunnon hypettäminen yli-ihmistasolle. Breivik ja Soini molemmat pyörivät oman paisuneen egonsa ympärillä tyhjäkäyntiä. He ovat epätoivoisia ja hukassa, koska ovat töykeitä ja yrittävät peittää sen esittämällä kovista - Breivik lisäksi ilmiselvää naismaisuuttaan ja homouttaan, jota hän ei suostu tunnustamaan itselleen, vaikka se ei ole häpeä eikä mitenkään poikkeus nahkasaappaissa viihtyvissä äärioikeistopiireissä. Kulttuurimarxismi on hänelle se kummitushirvitys, jonka hän tahtoo riistää, repiä ja hävittää, varsinkin kun se esiintyy kaikkialla häntä 80-luvun kärsimyksistä ja nöyryytyksistä muistuttaen "groharlembrundtlandilaisessa" mekossa. Yksi kulttuurimarxismin näkyvimmistä piirteistä oli hänen mielestään kaikkea tätä ohjaileva feminismi; se oli kaikkialla ja jätti kaiken varjoonsa. Sen hän näki televisiossa, missä melkein jokaisessa ohjelmassa esiintyi naispuolinen "voimahahmo". Nyt huomaamme, että Breivikin ongelma onkin optinen harha; samanlaisuuksista oli tullut hänelle itseään pettäviä, ja ne vain muuttuivat hänessä itsessään harhanäyiksi ja houreiksi.
Verrataanpa Timo Soinin tapaan haukkua muita ihmisiä, sillä hänen tavaramerkkinsähän on halveksia julkisesti puolustuskyvyttömiä ja heikompiaan, joista hän ei pidä. Kaikki tämä tehdään raamatun nimissä vaikka hänen pitäisi täsmentää tarkemmin: Vanha testamentti tarjoaa vihaisen ja yksipuolisia tuomioita julistavan jumalan - ei Uusi testamentti, mikä on täynnä sosiaalidemokraattista idealismia kaiken hyvyydestä, kunhan vain jaksamme yhdessä uskoa ja toimia sen hyväksi että näin tapahtuu armolla ja rakkaudella. Soini siis haukkuu kaikki sosialidemokraattiset uskovaiset, joista ei pidä, ja jotka ovat hänen urallaan uhkia, kuten BB-talossa julkisuuteen tullut avoin homo Sebastian Tynkkynen, josta tuli myöhemmin perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja ja halla-aholaisen siiven tärkeä yhteistyökumppani ja tukija sekä viime eduskuntavaaleissa Oulun vaalipiirin ääniharava yli 9000 äänellään. Kirjassaan "Peruspomo" Soini lyttää Tynkkysen täysin ja epäviisaan turhaan:
"Ajatellaan vaikka Big Brother-ohjelmaa: eihän yksikään täysjärkinen ihminen voi haluta mennä BB-taloon. Mutta sinne pääsystä kilpaillaan ja ihmiset käyttävät ainutlaatuisen elämänsä katsomalla sitä typeryyttä. Kyllähän se tyhmentää maailmaa, se on selvä. Oppia ja koulutusta on saatu enemmän kuin koskaan, mutta näitä julkisuuden tyrkkyjä on joka paikassa."
Breivikistä löytyy paljon tekstejä Seierstadin kirjassa, joita hän on kirjoittanut. Soini on kirjoittanut kuulemma kirjansa itse. Mikä ei ole mikään kunnia. Kirja on törkeä ja täynnä ilkeitä valheita alusta loppuun. Leppoisana isäntämiehenä esiintyvä Soini on todellisuudessa kiristelevä valehtelija, jolle mikään muu ei ole pyhää kuin Rooman pyhän istuimen limainen perseennuolenta. Huomatkaa alussa muoto" voi haluta mennä" ja Tynkkyselle tarkoitettu kiertoilmaisu "tyrkky". Mutta kumpi on enemmän syyllinen? Breivik, joka on mielisairas ja uskoo houreisiinsa vai Soini, joka käyttää hyväkseen kaikkea pahaa mikä ilmassa on vain ilmaiseksi tarjolla ja hyväksikäyttää tietämättömien kansanosien katkeruutta, pelkoa ja vihaa kaikkea vierasta ja uutta vastaan? Breivikin sanomisista on tullut Norjassa Quisling -ilmiö, eikä hänestä ole soveliasta keskustella myönteiseen sävyyn. Norjan kielessä quisling-sana merkitsee nykyisin halveksittavaa petturuutta. On helppoa ennustaa, että ajan kanssa norjankieleen vakiintuu myös sana breivik merkitsemään joko raakalaista raukkamaisuutta tai pelkurimaista joukkomurhaajaa, joka murhaa ihmisyyden lisäksi ihmiskunnalta sen auringon.
Soini on siis suurempi syyllinen syyllistyessään murhakäskyjen antamiseen vihapuheensa keinoin tyhmemmälle kansanosalle; vihatkaa kaikki avoimesti kaikkea sitä mitä ette ole, mikä tässä yhteydessä merkitsee myös samalla tappokäskyä ja väkivallan hyväksymistä silloin kun kyseessä ovat nämä vihattavat kansanosat, jotka ovat kuvitellusti heidän onnensa tiellä. Soini, sarjassamme lisää uskomattomia typeryyksiä -kommentti liittyi keskusteluun perhevapaista. Silloisen ulkoministerimme, joka kävi mielellään tapaamassa paavia ja osallistui Trumpin "rukousaamiaisille" mukaan sama yhteiskunnallinen ajatustapa yhdistää "punavihervasemmistoa ja liberaaleja kokoomuslaisia", ja hieman samalla tavalla kuin soinilainen typeryys on tarkoin laskelmoitua lietsontaa ja yhtä sokea totuuden kanssa kuin se voimakas katolilaisuuden ummehtunut löyhkä, mikä hänen sieraimistaan leviää aina kun hän alkaa puhkua ja puhista Breivikin tapaan kulttuurimarxisteja ja kaikkea tätä yhdistävää voimakasta feminismiä vastaan tuomiopäivän pasuunan voimakkuudella:
"Homoliitot piti saada, translaki pitäisi saada, kirkon pitäisi vihkiä homopareja, vaikka kirkossa ei käydä tai siihen ei edes kuuluta, naispappeuden vastustajat pitää erottaa pappisvirasta, prostituutio ja eutanasia pitää laillistaa sekä lestadiolaisia pilkata ikivanhoilla pesukonevitseillä. Mikä siis yhdistää Li Anderssonia ja Jan Vapaavuorta? Kotiäitiv...öhöm siis perhevapaauudistus. Janan ääripäät muodostavat ympyrän. Ideologisia esteitä tuskin on, sillä jytkyn jälkeisessä hallituksessa Suomen asioita sotkemassa olivat sekä vasemmistoliitto että kokoomus."
Soinin vihjaileva hävyttömyys on yhtä törkeää ja sokeus sekä siitä johtuva epä-älyllinen näköharha menneisyyteen käsittämätöntä kuin Breivikin teksteissä, olkoonkin että se on tarkoituksenmukaista ja valheellista, Breivikillä taas massapsykoosin oire ja väärän tiedon janon synnyttämää sekopäistä subjektiivisuutta. Hegelin mukaan tällainen subjektiivisuus ei kelvannut moraaliasetelmiemme pohjaksi yksinkertaisesti siitä syystä, että hyvistä aikeistaan huolimatta ihmiset tekivät pahaa, kuten Breivik, joka luulee tekevänsä hyvää ja hakee sillä tekopyhästi oikeutuksensa sille että "joutuu" tekemään sen pahan keinoin katkaistakseen myrkkykäärmeeltä pään. Hegel hylkäsi ajatuksen, että tällaisessa tekopyhyydessä tajunnan kunnioitus velvollisuutta ja hyvettä kohtaan olisi se naamio, jonka taakse oma tietoisuus piilotetaan sekä itseltä että muilta. Ihan samalla tavalla vaikuttaa Soini sekä Breivik Seierstadin kirjan mukaan ajatelleen ja puhuneen, antamatta mitään arvoa muille ihmisille kuin itselleen. Juuri siksi Soinin kommentit erityisesti menneestä ovat kummallisia nykyvalossa; hän sekoittaa käsitteet, tunteet, tuntemukset, aikeet ja teot keskenään eikä mitään sellaista, mitä hän väittää joskus olleen olemassa, ole tietenkään ollut olemassa missään muualla kuin Soinin päässä. Juuri näihin "ihmeisiin" uskovat sitten helposti höynäytettävät ja murhakoodeilla kauko-ohjattavat kaiken maailman breivikit. Ihme ettei kukaan ole verrannut Soinin ajatuksia aiemmin Breivikin kirjoituksiin. Mutta vielä ihmeellisempää on se, ettei kukaan ole koskaan vaatinut Soinin päätä vadille hänen trumpilaisista puheistaan.