Nyt se on vihdoin alkanut!
Teksti Harald Olausen
Someilmiöt eivät olekaan onneksemme pysyviä vaivojamme. Ei kukaan vakavissaan otettava yksilö niin ajatellutkaan. mediat itsessään höystivät someuutisointiaan hysterialla. Nyt se on ohi. Sen on todistanut viime aikoina Facebookin raju romahdus. Miljoonia ja taas miljoonia käyttäjiä on kyllästynyt Facebookiin ja jättänyt sen samalla kun Facebookin osakkeen hinta on tippunut yhtä rajusti maailmalla. Ärhäkkään populismin ja arvaamattoman Trumpin nousu maailman mahtavimman valtion johtoon, innostivat valtamediat kaikkialla maailmassa pesemään kätensä tehdyistä virheistä ja vastuusta vedoten valtamedian rooliin neljäntenä valtiomahtina taistelussa "vaihtoehtoisia faktoja ja totuudenjälkeistä aikaa "vastaan", vaikka taustalla on tarkoitus tukkia suut uusilta viestimiltä, mitkä uhkaavat valtamediaa, sekä sen valtaa mainosrahoista että kuninkaantekijöinä. Ei taistella sanavapauden puolesta, kuten valtamediat tekopyhästi itse mm. tilaustyöltä maistuvassa The Post (2018)-elokuvassa tyypilliseen Hollywood -tyyliin hurskastellen tekevät.
Kotimaassa viimeisten viiden vuoden aikana Facebookin suosio ja voima ovat vähentyneet. Hyvin harva Facebookin käyttäjä kertoo enää sivuillaan yksityisasioitaan ilmoittamalla kaiken mitä on tehnyt ja aikoo tulevaisuudessa tehdä. Monet ovat heränneet ymmärtämään yksityisyyden suojan olevan nykypäivän yksi tärkeimmistä asioista. Hyvin harva enää pitää Facebook-sivujaan kaikille avoimina selailusivuina. ystäviä ja omia ajatuksia ei enää haluta jakaa tuntemattomien kanssa. Yksi syy Facebookiin kyllästymiseen on sen levittämien valeuutisten rajut seuraamukset ja Trumpin ja äärioikeiston nousu osittain niiden avulla. Monet ihmiset säikähtivät tajuamaan vasta sen jälkeen, kun oli liian myöhäistä Facebookin vaarallisuuden. Yhtiölle valeuutisten levittäminen ohi valtamedioiden oli kannattavaa bisnestä ja siksi he eivät halunneet luopua niistä.
Ylen toimittaja Katja Solla kysyi vuonna 2017 Facebookilta, johtaako valeuutisen ilmiantaminen mihinkään. Selkeätä vastausta hän ei saanut. Niinpä hän teki pienen testin. Vielä tuolloin yhtiö oli ylimielinen ja tiesi paikkansa maailman mahtavimpana mediavaikuttajana olevan tärkeä. Valeuutiset valtasivat Facebookin. Solla kysyi, paljonko valeuutisia sitten ilmiannetaan? "Kysyimme asiaa Facebookista. Viestintäosasto ei kuitenkaan kertonut mitään lukuja, ei edes suuntaa antavasti. Ei olisi ihme, jos ilmiantojen määrä olisi jäänyt pieneksi. Suomessa valeuutispainike on hankalassa paikassa kolmen klikkauksen takana."
Suomessa tulilinjalle ovat nousseet kaksi keskeisintä, Yleisradio ja Helsingin Sanomat, joiden virheitä ja vääriä tietoja sisältäviä juttuja on puitu julkisuudessa koko 2010-luku suuren kohun saattelemana samaan aikaan, kun Hesarin vaikutusvalta ja levikki ovat tippuneet kuin se kuuluisa maakunnissa vaikuttava kepukratian lehmänhäntä epäonnistuneen iltalypsyn jälkeen. Mainostajat ja suuri yleisö ovat jo siirtyneet nettiin samalla kun tavalliset lukijat voivat arvostella avoimesti yksin ja yhdessä kaikkea näkemäänsä ja kuulemaansa, kyseenalaisten samalla perinteisinä tapoina ja totuuksina pidetyt tabut, joiden välittämisestä kansalle on aiemmin papiston etuoikeuksiin pyhään sanaan verrattavalla tavalla vastanneet eliitin omista joukoista kasvaneet valtamedian tarkoin varjellut luottotoimittajat.
Myös kotoisat valtamediat käyttävät hyväkseen Facebookin pimeää puolta levittää paikkansa pitämättömiä juoruja. Yleisön reaktio Hesarin Facebook -sivuilla Brother Christmasin 14.2.2018 erityistilintarkistuksen johdosta järjestämän tiedotustilaisuuden jälkeen oli odotetun järkyttynyt. Lukijat vaikuttivat aidosti vihaisilta, ymmärtäessään miten pienellä väännöllä valtamediat saivat omia tarpeitaan palvelemaan näyttämällä kyseenalaisin perustein halutun kohteen syylliseltä ja epäkelvolta suuren yleisön silmissä. Somessa alkoi levitä mediakritiikkiä tavallisten lukijoiden kommenteissa. Henri Mutasen mielestä juttu oli "noloa ja asenteellista journalismia", ja jälleen lisää miinusta Hesarille. Minttu Aaltosen mielestä artikkeli oli hyvin ala-arvoinen "taas!". Mia Roine ihmetteli, miten merkillisen negatiivinen asenne Hesarilla on ollut BC:sia kohtaan koko ajan.
Brother Christmaksen, eli nykyisen peruskansanedustaja Ari Koposen, madonluennat Hesarin journalismin tasolle ja oikeudenmukaisuudelle yllätti tiedotustilaisuutta seuranneet tavalliset mediakuluttajat: miten on mahdollista, ettei Hesari ole noudattanut itse niitä hyvään journalistiseen tapaan kuuluvia ohjeita, joita se väittää ja vannoo juhlallisesti aina suureen ääneen noudattavansa? Hesarin palkittu toimittaja Paavo Teittinen oli lehdistötilaisuudessa mukana ja hän kuuli ihan kuten kaikki muutkin toimittajat, ja me muut, netin kautta tilaisuutta seuranneet BC:n selvästi sanovan, että hän luopuu CB:n hallituksen jäsenyydestä ei muuta. Paavo Teittinen kuitenkin seuraavan päivän Hesarissa väitti Ari Koposen jättävän BC:n. Kyse ei tällaisessa uutisessa voi olla enää mistään muusta, kuin joko toimittajan kostosta tai kiusaamisesta- todennäköisesti kummastakin. Koponen kertoi hädissään omilla Facebook-sivuilla saaneensa jo heti aamusta alkaen runsaasti kyselyitä siitä, minkä ihmeen takia hän luopui Brother Christmas-hahmona toimimisesta, vaikkei ollut luopunut eikä edes sanonut niin.
Esimerkkejä löytyy lisää mm.
Hesarin uutisointi Axl Smithin tapaukseen liittyvästä niin sanotusta
Haippirinki -ryhmästä oli lajissaan hävyttömän virheellistä ja harhaanjohtavaa. Väitteet
johtivat valtaisaan someraivoon Kasmiria ja tuottaja Hank Soloa vastaan niin,
että Hesari joutui korjaamaan jälkikäteen virheellisen uutisointinsa. Facebook on astunut alas ylhäisestä yksinäisyydestään ja alamäki sen kuin vain jatkuu. Mutta
mitä sitten? Mitä tulee Facebookin tilalle? Jotain on tultava ja on tullutkin jo, mutta mitä? Siitä saamme tarkemman selvyyden vasta, kun se on jo ottanut meistä niskalenkin ja uinut salakavalasti sisäämme ilman, että edes tiedämme kenen sätkyteltävinä toimimme vastoin tahtoamme sitä edes tietämättä.
Enää tiedonvälityksen kanava ei kulje suoraan ylhäältä omistajasta päätoimittajan kautta toimittajaan ja toimittajan kädestä kansalle. Komentoketjun muutos on saanut aktiiviset kansalaiset hereille heidän huomatessaan kuinka helppoa on vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen netin aikana mm. sosiaalisessa mediassa. Yleisradiota on ravisuttanut Ylegate-skandaaliksi nimetty taistelu siitä saavatko poliitikot vaikuttaa heistä suurelle yleisölle kerrottaviin uutisiin ja millä tavalla. Hesari on saanut pyyhkeitä tavastaan toimia kovassa uutiskilpailussa hätiköiden asioita vain yhdeltä kantilta totuutta valottaen niin, että on aiheellista kysyä, onko koko lehti enää sanavapauden vai jo valheen puolella ja kenen laskuun?