Odotus palkitaan: Clive Barkerin Helvetilliset

Teksti:

Eero K.V. Suorsa

Odotus on perin juurin outo tunne. Se on samaan aikaan kovin tuttu, mutta silti meille niin vieras että emme haluaisi kestää sitä hetkeäkään. Odotuksen väliaikaisuus ja samanaikainen ikuisuus tekevät siitä erittäin ristiriitaisen tunteen; kun odotamme jotain, oletamme että odotus saa päätepisteensä kun saamme käsiimme sen mitä olemme odottaneet.

Toisinaan elämässämme odotamme jatkuvasti; elämämme tylsyys kiteytyy siihen että odotamme jotain, jolle emme voi antaa suoraan nimeä. Tämän jonkun odotus kertoo siitä, että elämässämme on jotain vialla, ja odotamme tämän jonkin saapuessamme korjaavan tuon vian.

Miksi kutsuisimme tätä ilmiötä? Kyse on myös elämyshakeisuudesta; joka viikko elokuviin vaeltava odottava yksilö odottaa tätä kuin kuuta nousevaa, ja kätensä fileoiva kärsivä myöhäisteini tuntee jotain kiduttaessaan itseään. Rinnastus voi tuntua rajulta, mutta mekanismissa on kuitenkin jotain samaa, vaikka analogia ei olisi täysin toimiva. Tietyllä tavalla elämänmuotomme tekee meistä väkisinkin elämyshakuisia; massiivinen Theodor Adornon kuvailema kulttuuriteollisuus syöttää meille jatkuvasti uusia elämyksiä joita odottaa, ja kaivata.

Toisinaan elämässä odotus palkitaan. Tämän tekstin kirjoittaja odotti seitsemän pitkää vuotta Kustannus Oy Jalavan kustantamaa, Markku Sadelehdon toimittamaa antologiaa Outoja tarinoita 2 (1990) joka sisältää kuusi kappaletta "nuoren ikäpolven splatterpunk-kirjailijoilta", kuten takakansi mainostaa.

Tämä antologia oli nämä vuodet samaan aikaan niin lähellä, mutta silti niin kaukana; se tuntui ilmestyvän antikvariaattien valikoimaan kuin varkain, ja katoavan saman tien. Imelän banaali kuvaus löytyy iskelmälaulaja Arja Korisevan kappaleesta Yövieras (2010):

Sä tulet kuin yövarkaat, tulet ja karkaat pois,

Mä rakastuin turhaan, aivan kuin murhaa ois,

Mä vielä luin sun kirjeen sydämeen toivon teit,

Sen yövarkaana veit

Vaikka edellinen kuulostaa koomiselta, vakuutan ettei se sitä ole. Iskelmämusiikki käsittelee suurimpia tunteitamme, ja tässä kappaleessa käsillä on nimenomaisesti odotus ja kaipaus.

Mutta takaisin aiheeseemme. Miksi halusin niin kiivaasti saada käsiini tuon antologian? Koska tuo antologia sisältää suomennoksen Clive Barkerin (s.1952) pitkästä novellista Helvetilliset (1987, alkuteos Hellbound Heart). Olin toki lukenut tuon novellin jo englanniksi vuosia sitten, mutta kuten tiedämme, lukukokemus ei ole koskaan sama kun luemme saman teoksen uudella kielellä. Käännetty teos on aina uusi teos, johon kääntäjä tuo aina oman vivahduksensa.

Odotukseni palkittiin viime torstaina, jolloin satunnaisen nettiantikvariaattien, Huuto.netin ja Tori.fin tonkimisen myötä löysin tuon teoksen. Tein ostopäätöksen välittömästi. Miksi aikailla, tai epäröidä kun käsillä on seitsemän vuoden odotuksen päättyminen? Ja eilen, heinäkuisena maanantaina tuo odotus päättyi lopullisesti avatessani postipaketin. Istahdin nojatuoliin, ja aloitin lukemisen.

Seuraavaksi hieman Barkerista. Hän syntyi vuonna 1952 keskiluokkaiseen perheeseen Englannissa, ja opiskeli Liverpoolin yliopistossa filosofiaa ja kirjallisuutta. Barker on elänyt Erno Paasilinnan kuvauksen mukaisesti kirjailijan elämän; silloin kun hän ei pystynyt elättämään itseään nuorena näytelmäkirjailijana hän toimi rattopoikana palvellen niin englantilaisen yläluokan yksinäisiä rouvia kuin myös kiimaisia satamajätkiä. Barker viljelee teoksissaan viittauksia niin filosofi John Lockeen, Canterburyn tarinoihin ja Herman Melvilleen, vain muutamia esimerkkejä mainitakseni. Barkerin luoma kauhu on täynnä niin pornografiaa, raakaa väkivaltaa, inhorealismia että teksti suorastaan luo lukijan päähän elokuvamaisen tilanteen, jota on pakko katsoa. Kirjoittaessaan Hussein Chalayanin muotinäytöksen huntuun pukeutuneista malleista(tosin huntu ei välttämättä peittänyt koko kehoa, erään mallin ollessa täysin alaston kasvoja lukuun ottamatta ja osan malleista ollen vaihtelevasti pukeutuneita), Alison Bancroft kirjoittaa:

"Mitä häpeää siis silloin on mallien alastomuudessa? Huntujen takia heidän häpeänsä on näkymättömissä, jos sitä ylipäätään on. Itse asiassa, he voisivat olla täysin vailla häpeää, kuten teatteriesityksessä. He saattavat punastella, mutta emme koskaan saa tietää. Sen sijaan, julkisen alastomuuden häpeä heijastuu takaisin katsojaan, jonka käsitykset peitetystä kehosta haastetaan täten pukeutuneen ihmisen vaatetuksen paradoksilla: samaan aikaan sekä peitetty, että peittämätön."(Bancroft 2012 177)

Barker siis käsittelee aiheita, jotka riisuvat lukijan häpeästä brutaalilla avoimuudellaan. Barker nousi alun perin kauhugenren kärkeen pitkällä novellisarjallaan Veren kirjat joka ilmestyi suomeksi myös Kustannus Oy Jalavan kustantamana. Teos on noussut ikoniseen asemaan paljolti toisen taidemuodon, elokuvan avulla. Barker ohjasi teoksensa pohjalta kauhuklassikoksi nousseen elokuvan, Hellraiser (1987), joka räjäytti pankin. Tämän myötä kauhuelokuvan historiaan tallentui ikonisen Doug Bradleyn tulktisema Pinhead, kenobiittien (eräänlaisia demoneita) johtaja jolla on nimensä mukaisesti pää täynnä nauloja. Barker myi nopeasti franchisen oikeudet, sitä myöhemmin katuen koska lukuisten jatko-osien myötä koko franchise muuttui banaaliksi ilmiöksi, joka kurkisteli videovuokraamoiden poistolaareissa muiden verta ja suolenpätkiä sisältävien genrensä edustajien kanssa.

Mutta siis, itse alkuperäinen teos. Pitkä novelli käsittelee monella tavalla alussa kuvailemaani odotusta. Tarinan antagonisti, Frank Cotton, on saanut käsiinsä uskomattoman taikakalun, Lemarchandin kuution, jonka avaaja pääsee käsiksi uskomattomiin nautintoihin, joihin tarinan mukaan vain Vatikaanilla ja Digivallila.comin lukijoille tutuksi tulleella markiisi de Sadella on avain tuon taikakalun lisäksi. Frank on vastenmielisen itsekäs, kaiken kokenut ja nähnyt, rajoja tuntematon hedonisti, joka on kyllästynyt etsimään ja odottamaan aina seuraavaa nautintoa. Lemarchandin kuution hän toivoo tuovan hänen ulottuvilleen nautinnot joita hän ei ole koskaan kokenut.

Tai näin Frank luulee; onnistuessaan kuution avaamisessa hän kutsuu paikalle kenobiitit, helvetin hallitsijat jotka vievät hänet mukanaan helvettiin kidutettavaksi. Frankille käy ilmi, ettei ketään ole jäänyt jäljelle kertomaan totuutta Lemarchandin kuutiosta. Onnekseen Frank on masturboinut kotitalonsa ullakon lattialle ennen helvettiin joutumistaan; kun Frankin veli Rory muuttaa taloon vaimonsa Julian kanssa lattialle tippunut veripisara avaa Frankille pakotien. Hän ei kuitenkaan palaa ihmisenä, vaan epämuodostuneena henkenä joka tarvitsee ihmislihaa tullakseen taas kokonaiseksi. Julia löytää Frankin ullakolta, ja ryhtyy toimittamaan tälle ihmisuhreja, jotka ovat hänen baareista kotiin raahaamiaan miespoloja.

Myös Julia on odottaja; hän riutuu pittoreskissa avioliitossa Roryn kanssa kaivaten vuosien takaista syrjähyppyä Frankin kanssa. Julia uskoo odotuksensa täyttyvän hänen toteuttaessaan murhanhimoista tehtäväänsä. Julia elää Frankista, ja Frankia varten. Barker onnistuu täydellisesti kuvatessaan murhanhimoista syöjätärtä. Juliasta tulee Frankin ase; Kaja Silverman on kuvannut naissubjektin muotoutumista sadomasokistisessa suhteessa seuraavasti:

"Naisen sukupuolielimet, toisin sanoen, voidaan määritellä `näkymättömiksi´ vain kontrastissa ` erittäin näkyvien´ miehen sukupuolielimien kanssa, joten edellisen määritelmän ylläpito vaikuttaisi käytännössä mahdottomalta kiellettäessä jälkimmäinen. Joten, erityisen silmänkääntötempun avulla, naisesta on tehty ei vain menetyksen vaan myös peilimäisyyden paikka. Hänet identifioidaan myös kahteen ominaisuuteen, narsismiin ja ekshibitionismiin jotka näyttäisivät olevan yhdenmukaisempia miessubjektiuden kanssa - nämähän ovat ominaisuuksia jotka ovat synonyymejä elimen esittelyn kanssa."(Silverman 1988 26)

Samaan aikaan Roryn nuori ystävä Kirsty saa vahingossa tietää Frankin ja Julia suunnitelmasta. Kirsty saa käsiinsä Lemarchandin kuution, ja lupaa kenobiiteille palauttavansa Frankin heille. Kello käy koko ajan, ja kaikki taistelevat aikaa vastaan juostessaan massiivisten halujensa perässä.

Novelli omaa uskomattoman voima näyttäessään lukijalle joukon raakuuksia niin väkivallan kuin seksin muodossa. Suotta ei kauhun kuningas Stephen King kutsunut Barkeria kauhun tulevaisuudeksi. Helvetilliset on ennen kaikkea tarina haluista, jotka muodostuvat pakkomielteiksi joilla on valta viedä turmioon ne jotka eivät varo halujaan, saati tiedosta niiden seurauksia. Vain nuorelle Kirstylle käy novellissa hyvin; hän on kauhugenren perinteiden mukaisesti ainoa eloonjäänyt final girl, joka elää kertoakseen tarinan kenobiiteista ja halujen turmiollisuudesta. Vaikka Kirsty on novellissa sivuosassa, niin valkokankaalla Barkerin käsikirjoitus yhdessä loistavan Ashley Lawrencen teki Kirstystä ikonisen sankarittaren jota eivät murenna miesten maailman nurjat lait, saati Helvetin valtiaat.

Vaikka et pitäisi yhtään kauhusta, kehotan sinua kuitenkin vilkaisemaan tätä teosta muutaman sivun verran, hyvä lukija. Kun käsillä on tarina halusta ja odotuksesta, olet tutumman tarinan parissa kuin uskotkaan.

Kirjallisuus.

Bancroft, Alison (2012): Fashion and Psychoanalysis. Styling the Self. I.B Tauris.

Barker, Clive (1990): Helvetilliset. Suomentaneet Ulla Selkälä ja Ilkka Äärelä. Kustannus Oy Jalava.

Silverman, Kaja: The Acoustic Mirror. The Female Voive in Psychoanalysis and Cinema. Indiana University Press. Bloomington and Indianapolis. 1988.