Osa-aikainen mutta täyspalkkainen kaupunkikehittäjä

Teksti:

Harald Olausen

Iltalehti ilostuttaa lukijoitaan tänään kertomalla Jan Vapaavuoren saaneen uusia hommia. Itse juhlakalukin on innoissaan ja näkee vain luonnollisena siirtymisensä neuvottelupöydän toiselta puolelta toiselle puolelle, ilman sen suurempia omantunnonpistoksia ja häkellyksiä. Kun kyseessä on itseään tärkeänä pitävä poliitikko, hän ei kyseenalaista kunniaansa tai arvotonta ansionnousuaan korkeasta poliittisesta tehtävästä pomppaamalla suoraan palvelemaan yritysmaailmaa. Miksi tekisikään? Ei ole tarvetta. Hänhän on ollut jo osa-aikainen yristysmaailman mannekiini ja lobbari; siinä tehtävässä Vapaavuori on aiemminkin ollut enemmän kuin hyvä siihen asti, kun Helsingin kaupungin sisällä paljastui kokoomuskorruptio (asia, josta ei tietenkään puhuta, ja josta ei siksi vielä tiedetä sitä oleellisinta) ja Vapaavuoresta tuli "hieman varovaisempi" mitä hölötti suureen ääneen, missä ja kenelle. Vapaavuori liikkuu kaltevalla pinnalla lobatessaan yrityksiä "yhteisen edun nimissä". Uuden työpaikkansakin hän on ansainnut samoilla kepulikonsteilla, jotka jossain muualla olisivat rangaistavia rikoksia. Vapaavuori sekoitteli estoitta toisiinsa yritysten ja kaupungin edut. Kenekö eduksi luulette? Tämä on kokoomuksen elinehto ja olemassaolon oikeutus yrittäjien silmissä. Vapaavuori aloitti "nämä hommansa" jo 2007 toimiessaan tuolloin kaupunginhallituksen puheenjohtajana eikä loppua ole näkyvissä, sillä näin korkeanluokan korruptioon kukaan ei uskalla puuttua. Siksi se rehottaa silmiemme edessä ja on niin härskiä.

Monet pragmaattiset äänestäjät panivat aikaa ennen Sinnemäkeä toivonsa vihreiden kykyyn toimia kokoomuksen vastavoimana, kun demarit oli ensin korruptoitu pikkunamuilla (Helsingin kaupungin rakennustoimi apulaiskaupunginjohtajana entinen KTV:n puheenjohtaja Olavi Dahl, ja erityisesti liikunta, johtanaan korruption takia eroamaan joutunut Vartia) järjestelmään, ja sen jälkeen "itsekutistuneet" hieman yli 10 prosentin kääpiöpuolueeksi lähes toimintakyvyttömiksi keski-ikänään 80+. On vaikea sanoa, ovatko Helsingin vihreät muuttuneita jo niin kusipäisiksi, kun heidän väitetään ja itsekin sulautuneet järjestelmään (jossain vihjaillaan jo viherkorruptiosta; vaikea sanoa milloin se putkahtaa suuren yleisön tietoisuuteen, ainakin periaatteensa moninaisuuden puolestapuhujana Helsingin vihreät myivät terveen järjen ja idealismin lisäksi siinä vaiheessa, kun vastalauseista huolimatta hyväksyivät tunnetun markkinapellen ja kokoomuslaisia käytännön arvoja noudattavan Eino jotain XXXL:ää - superlatiiveja pikkulapsille iso paha susi-roolissaan kalliilla hintalapulla myyvän ällötyksen - ehdokkaakseen kalastamaan transääniä).

Kokoomuksessa vihreiden pelko on ollut viime vuodet käsinkosketeltavaa. Kokoomus menetti viime eduskuntavaaleihin nähden viime eurovaaleissa lähes 14.000 ääntä ja jäi 25,8 prosenttiin, vihreiden noustessa selvästi Helsingin suurimmaksi puolueeksi 27,8 prosentilla. Vihreät ja kokoomus saavat silti molemmat Helsingistä kuusi kansanedustajaa. Helsingin kokoomuksessa oltiin vielä toiveikkaita, sillä yksi vaalitappion syy oli viime hetkillä isänsä käskystä Liike Nytiin loikanneen Joel Harkimon saama korkea henkilökohtainen äänimäärä 3987 ääntä ja 3,5 prosenttia kaikista Helsingin äänistä, mikä vielä tuossa vaiheessa laskettiin väliaikaiseksi tappioksi. Kunnallisvaaleissa Vapaavuoren henkilökohtainen jättisaalis, 29.745 ääntä takasivat kokoomukselle vielä sillä kertaa voiton, 28,3 prosentin äänisaaliin vihreiden pormestariehdokkaan, Anni Sinnemäen kahdeksaa tuhatta ääntä ja vihreiden 24 prosenttia vastaan.

Paljon kokoomuksen ja Jan Vapaavuoren kokemasta vihreiden pelosta kertoo Ylen toimittaja Reetta Salmisen 17.12.2018 Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksen jälkeen Ylen nettisivuille tekemä juttu Helsingin vuoden 2018 viimeisestä valtuustokokouksesta. Salminen kertoo jutussaan, miten pormestarit Jan Vapaavuori ja Anni Sinnemäki pyydettiin erikseen haastatteluun valtuuston päätteeksi. Vapaavuoren haastattelu oli ensin. Haastattelu sujui toimittajan mukaan hyvin. Salmisen ajatuksena oli, että haastattelujen jälkeen otettaisiin yhteiskuva pormestarista ja apulaispormestarista juttua varten: olihan heillä kummallakin samanlaiset kaksoisroolit. Kumpikin istui kaupunginhallituksessa pormestareina, kuuluivat tytäryhtiöitä ohjaavaan konsernijaostoon ja olivat toisaalta myös Helsingin tytäryhtiöiden hallituksissa puheenjohtajia. Vapaavuori ei kuitenkaan pitänyt yhteiskuva-ajatuksesta eikä toimittajan suureksi ällistykseksi suostunut yhteiskuvaan. Se olisi antanut hänestä liian lepsun kuvan hänen taustaryhmälleen Helsingin liike-elämässä, ja väärän viestin - että kokoomus johtaa yhdessä vihreiden kanssa kaupunginhallintoa, ajatus mikä kauhistutti, ja kauhistuttaa edelleenkin, kokoomusta rahoittavaa rahamaailmaa. Vapaavuori tiesi hänen pallinsa heiluvan kovaa. Kokoomukselle yhteiskuva vihreiden kanssa olisi ollut kuin painajaisunen todeksi tuleminen kaupungissa, jossa maan taloudesta päätetään.

Epäonnisen Suomen Nixonin eli Jan Vapaavuoren onnettomuus on siinä, ettei hän osaa vieläkään päättää miksi tulisi isona. Vapaavuoren luonteen ikävät puolet ovat varjostaneet hänen uraansa lapsuuden autovarkaustuomioista lähtien ehkä siksi, että Vapaavuorella on kaksi todellisuutta: hänen itsensä luoma ja hänen itsensä kuvitelma kuvitteellisesta vapaudesta olla mitä haluaa muista piittaamatta, missä minäkeskeinen maailma kiertää vain oman aurinkonsa, eli hänen ehtymättämän ja alati inspiroivan itsensä ympärillä. Vapaavuorella kaikki on mennyt päin pulpettia sen jälkeen, kun ote kokoomuksen puheenjohtajuuteen hänen itsensä suureksi hämmästykseksi kirposi loppumetreillä. Vapaavuori oli laskenut helppoon voittoon Kataisen lähdettyä Brysseliin, mutta toisin kävi: Alexander Stubb, josta kukaan ei olisi uskonut, rynnisti loppumetreillä kuin triumfissa suurten odotusten saattelemana kokoomuksen puheenjohtajaksi.

Kokoomus on noussut kesän tulevissa kunnallisvaaligallupeissa Helsingissä hiuksenhienosti ykkössuosikiksi, mutta vain siksi, että kukaan itseään kunnioittava keskivertoäänestäjä ei kestä ajatusta katsoa seuraavat neljä vuotta naamaansa vääntelevää ja kiukusta hermostuneesti kimittävää Anni Sinnemäkeä puhumassa heppoisia Helsingistä helsinkiläisille samalla, kun koko kaupunkia on kiitos Sinnemäen kieron poliittisen pelisilmän, tehty yhä vaikeammaksi liikkua niin jalan, autolla kuin kävellenkin; napinaa aiheuttaa erityisesti Sinnemäen leipälaji, kaupunkisuunnittelu. Epämiellyttäväksi koettu Anni Sinnemäki oli, ja on edelleenkin, vihreiden vaalivoiton suurin este. Vapaavuori saatiin ajettua nurkkaan kuitenkin hänen päättäväisyydellään. Siitä suurkiitos hänelle.

Ensin Vapaavuori raivasi kokoomuksen yksinoikeutta nauttivassa urheilujärjestömaailmassa itselleen hienon näköalapaikan ilmaisiin limuihin ja kuninkaallisten kättelyyn aitioissa eli Suomen Olympiakomitean puheenjohtajuuden - sekään ei riittänyt miehen ehtymättömän kunnianhimon sammuttamiseksi. Mutta miten joku voi toimia osa-aikaisena kaupunkikehityksen asiantuntijana, varsin kun itse on ollut poliittisesta haaksirikosta toiseen ajautuneella urallaan lähinnä fiksun kaupunkikehityksen jarruna ajamassa jopa Helsingin mitoissa ylenpalttiseksi mennyttä Keskustatunneli-hanketta, mikä kariutui Vapaavuoren liika innokkaaseen päsmäröintiin asian ympärillä hanketta ajaneen kokoomuksen yrittäjäsiiven suureksi pettymykseksi? Se ei mene millään jakeluun. Missä vaiheessa me lopullisesti pääsemme näistä suuria itsestään luulevista ja samalla suurta tuhoa yhteiskunnille aiheuttavista rasittavista idiooteista?

Siinä hän on ainakin onnistunut ärsyttämään ihmisiä, että kun moni näkee hänen vahingoniloisen "siistäs saitte tyhmät"-ylimielisen ja voitonvarman ilmeensä, alkaa vituttaa ankarasti maailman epäoikeudenmukaisuus, mikä tuntuu vain jatkuvan, ei katoavan, ja pesivän juuri siellä, missä sitä ei hyväuskoisuuttaan edes kuvittelisi olevan.