Harald Rönningenin puolesta

Teksti:

Harald Olausen

Tein Mika Myllylästä vuonna 2008 hänen viimeiseksi jääneen haastattelunsa Ilta-Sanomiin. Se oli siinä mielessä myös harvinainen haastattelu, ettei Myllylä ollut antanut haastattelua kenellekkään muulle suomalaistoimittajalle Lahden vuoden 2001 katastrofin jälkeen. Tein haastattelun Norjassa Oslossa ja Kirkenäsissä ja tapasin siinä sivussa muitakin hiihdosta kultaa Olympialaisissa hiihtäneitä urheilijoita.

Muistelin aikaa 60-luvun lopun ja 70-luvun alun Kotkassa, suomennorjalaisten historiallisessa pääkaupungissa Gutzeitin varjossa. Kun me pikkunassikat ryntäsimme ulos hiihtämään ja laskettelemaan pienestä 1 metrin korkuisesta hyppyrimäestä "minisuksillamme" heti kun Veikko Kankkonen oli hypännyt tai Eero Mäntyranta hiihtänyt, huudellen kovaa molempien nimiä paitsi, minä, joka sain tehdä poikkeuksen. Halusin huutaa omieni eli Harald Rönningin puolesta. Muut kysyivät ihmeissään miksi. Silloin kerroin heille oikean etunimeni Harald, jota kukaan ei ollut tiennyt koska minua kutsuttiin sukunimen kolmen ensimmäisen kirjaimen mukaan suomalaisten suuhun paremmin sopivana Olaksi. Kotkassa lähes jokainen tunsi jonkun tai ainakin sellaisen joka tunsi jonkun, joka tunsi jonkun kotkannorjalaisen, joten ei ollut lainkaan ihmeellistä että Harald Olausen-niminen 5-6-vuotias pikkunassikka sai huutaa rinta rinnan suomalaisten kanssa ilman riitaa norjalaisten ja erityisesti Harald Rönningenin puolesta tammikuun paksuissa kinoksissa talvipakkasella.