Pilliinpuhaltajat paljastamassa YK:n sisäisiä rikkeitä
Teksti Harald Olausen
Pilliin puhaltajat! Näin kutsutaan niitä 193 maasta koostuvan ja 60 miljardin vuosittaisen budjetin omaavassa YK:ssa työskenteleviä ihmisiä, jotka ovat saaneet järjestön ylintä johtoa kroonisesti kiusaavasta korruptiosta tarpeekseen. YK symbolisoi maailmanrauhaa ja kaikkia hyviä aikeita auttaa hädässä olevia koko maapallolla. Totuus on kuitenkin ihan toista. YK ratsastaa idealistisella julkisivulla. Tänään Ylen Areenasta tuli aihetta käsitellyt toimittaja Ben Steelen televisiodokumentti Pilliin puhaltajat (Whistleblowers BBC 2022), mikä käsitteli järjestön hohtavan julkisivun ja kauniiden sanojen taakse kätkeytyvää korruptiota ja häirintää.
Ja kun on kyse maailman suurimmasta ja vaikutusvaltaisimmasta maapallon eri maiden yhteenliittymästä, korruptiokin on sen mukaisesti maailman suurinta. Dokumentissa nämä YK:n eri toimialueiden korruptiota paljastaneet ns. pilliin puhaltajat paljastavat kauhutarinoita mitä sitten käy, kun on YK:n mielestä liannut oman pesänsä. Huonosti kuten sille miehelle, joka paljasti YK:n Kosovon logistiikkapäällikkönä yli 500 miljoonan dollarin lahjusrahat erään kilpailuttamisen alla olleesta sähkövoimalasta. Mutta kukaan ei välitä.
Tällaisissa suljetuissa organisaatioissa rehottaa pahuus ja vääryydet kulissien takana, kuten toksinen työilmapiiri, miehiset hyvä veli -verkostot ja vallan sekä rahojen räikeä väärinkäyttö. Kyse on erään pilliin puhaltajan mukaan pysyvästä ilmiöstä eli organisaation sisällä vaikuttavasta kulttuurista. Esimerkiksi YK:n naisten ohjelmassa työskennellyt Purna Sen sanoo YK:n muuttuneen seksuaalisten saalistajien paikaksi ja tietää syynkin: "Kun tekee hyvää hyvämaineisessa järjestössä, hyväksikäyttö on helppoa, koska on kaiken arvostelun yläpuolella. Tekijää pidetään hyvänä ihmisenä, joka ei voi tehdä pahaa."
Temppu on valitettavan tuttu tekopyhyyden ja hyväksikäytön malliesimerkki kaikkialla maailmassa, uhrin kaiken arvokkuuden riisuminen. Erilaisten järjestöjen ja politiikan johtoon, puhumattakaan uskonnollisista järjestöistä, pyrkii vallanhimon sokaisemina suuri määrä rikollisin mielin liikkuvia hyväksikäyttäjiä ja saalistajia. Koskettavinta dokumentissa ovat pilliin puhaltajien kertomukset siitä, mitä kävi sen jälkeen, kun he olivat paljastaneet esimiehilleen epäilynsä rikoksista. Kaava ylempien taholta on yllätyksettömästi aina sama. Kyseessä on erään tutkijan mukaan vaikenemisen kulttuuri läpeensä korruptoituneessa järjestössä.
Ylempiä suojellaan, rikoksia vähätellään ja niistä kertonut häpäistään ja erotetaan. Pilliin puhaltajat vaietaan ja laitetaan kärsimään niin henkisesti kuin fyysisestikin. Usein heidät erotetaan ja keksitään valheita heidän maineensa ja yksityiselämänsä pilaamiseksi. Monet haastateltavista nieleskelevät vedet silmissä kertoessaan mitä heille on tapahtunut. Yksi sanoo harkinneensa itsemurhaa. Toisen henkilökohtainen elämä meni täysin pilalle ja vaimo kuoli. Pilliin puhaltajien kohtalo on sama kuin kaikkialla niiden rohkeiden yksinäisten ratsastajien, jotka uskaltavat panna vastaan tai joiden kantti on pettänyt ja mitta väärinkäytösten jatkuvasta sietämisestä on täynnä.
He ovat juuri niitä oikeita demokratian ritareita, joita tulisi suojella ja palkita, mutta jotka sysätään ulkoradalle, häpäistään ja jopa yritetään sulkea mielisairaalaan, kuten dokumentista käy ilmi. Organisaatioissa on oma rautainen lakinsa puolustaa itseään. Kyse on ison luokan vallasta, rahasta ja maineesta. Ei sen vähäisemmästä. Yksi osa korruptiota on sen peitteleminen niin YK:ssa kuin sen jäsenmaissa, kuten Suomessa, josta en ole koskaan kuullut siitä edes puhuttavan muuta, kuin pöytäkeskusteluissa harmillisena mutta isoihin kansainvälisiin järjestöihin aina valitettavasti kuuluvana.
Suomi ei ole ollut käsittääkseni kovinkaan aloitteellinen korruption paljastamisessa tai kitkennässä YK:sta. Miksihän? Olisi vaikea kuvitella Ylen MOTia tai Suomen YK-liittoa ongelman kimpussa ja sitä purkamassa, vaikka sen pitäisi kuulua laajasti ymmärrettynä molempien luonnollisiin toimiin. Toivottavasti joku elokapinallinen, joka on harkinnut uraa YK:ssa, katsoisi ajatuksella muuttaa kaiken tämän dokumentin.
Dokumenttia katsellessa nousee mieleen ensimmäisenä valvonnan puute nimenomaan siksi, että ne, joiden pitäisi valvoa omaa toimintaansa eivät sitä tietenkään tee, varsinkaan jos istuvat kultaisella oksalla lypsämässä puun hedelmiä omia ja kavereidensa tarpeita varten muista välittämättä. Suurin osa työntekijöistä työntää tässä kohden päänsä pensaaseen ja on hiljaa. Juuri siksi tulee väkisinkin miettineeksi, mikä on Suomen rooli tässä? Pitäisikö sillä olla esimerkiksi yhdessä muiden pohjoismaiden kanssa, onhan korruptiossa kysymys demokratiaa nakertavasta rikollisuudesta, mikä paljastaa vielä lisää muita järjestön elinvoimaa ja toimintaa haittaavia ongelmia kuten tehottomuutta?
Epäilen ettei Suomessa uskallettaisi käydä näin ison vastustajan kimppuun. Se edellyttäisi isoja hartioita ja agendaa myös kotimaassa. Ehkä jos persujen Jussi Halla-Ahosta tulee ulkoministeri uudessa hallituksessa, onhan hän harjoitellut eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana jo isoihin saappaisiin astumista? Muuttaisiko se tilanteen? Ehkä ei, sillä neljä vuotta eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja siitä seurannutta neljän vuoden pestiä ulkoministerinä harjoitellut entinen persujohtaja Timo Soini ei kertaakaan kyseenalaistanut YK:n toimia tai puuttunut edes puheissa sen sisällä vallitseviin epäkohtiin.
BBC onneksi osaa ja uskaltaa. Nauttikaamme BBC:n laatudokumentista YK-huijareita paljastamassa, sillä se on harvinaista herkkua. Dokumentissa näemme miten liian suuri, kansainvälinen ja hyväksi julistetun varjo-organisaatio toimii, kun sen omat työntekijät syyllistyvät korruptioon, lahjontaan sekä seksuaaliseen häirintään. Dokumentista huomaamme, miten YK:ssa vallitsee isännän rautainen laki. Sen johtajat nauttivat syytesuojaa ja heillä on diplomaattinen koskemattomuus takeena. YK:n työntekijöitä ei siis käytännössä voi pidättää tai syyttää mistään. Medioille ei saa puhua rangaistuksen pelosta ilman lupaa ja ilmiantajat tietenkin kovakouraisesti vaiennetaan, pelotellaan hiljaisiksi ja lopuksi irtisanotaan.
Näin kävi monelle myös tämän dokumentin pelokkaille ja kiusatuille haastateltaville, joiden kertomukset paljastivat kammottavalla tavalla väärinkäytöksien loppumattoman sarjan YK:ssa ja sen inhimillisesti korkean hinnan, minkä pilliin puhaltajat saivat maksaa siitä, että olivat liian kirkasotsaisia pedon suussa. YK on Itsessään kuin puhdas ideaali ilmentäessään hyvät aikeemme ja tahtomme pahan maailman keskellä. Olemme tottuneet kunnioittamaan YK:ta ja sisarjärjestöjä sen riitaisan ja sotiin johtaneiden selkkausten järkyttäminä, minkä pohjalle heti II ms:n jälkeen YK perustettiin.
Mutta YK:n yleiskokoussalista juhlallisesti lausutut kauniit sanat ovat eri asia kuin mitä YK:n sisällä työntekijöidensä keskuudessa raaka arki näyttäytyy korruptiona. Siksi meidän ei tule tuudittautua ajatukseen asioiden itseohjautuvaisuudesta. Pääsihteeri on aina taitava poliitikko. Muistan afrikkalaisen ensimmäisen mustan pääsihteerin Kofi Annanin aikana suuren skandaalin, kun silloinen pääsihteeri oli palkannut jonkun sukulaisensa korkeaan ja hyväpalkkaiseen virkaan. Muistaakseni pääsihteeri selvisi asiasta selittelemällä ja taisi se sukulainenkin jatkaa YK:n rahakasta kuppaamista vielä jonkin aikaa.
Televisiodokumentissa käytetty englanninkielinen hyvä veli -verkosto on paljastavasti vanhan vallan pesäke, The Boys Club, jonka lonkerot ulottuvat erään raiskatun, häväistyn ja erotetun naispuolisen työntekijän mukaan aina organisaation huipulle asti pääsihteerin saakka. Siinä myös syy sille, miksi mitään muutosta ei tapahdu. Kuka nyt haluaisi sahat omaa oksaansa, jos on päässyt tilanteeseen, missä nauttii suurta arvostusta ja diplomaatin eduista vailla vastuuta, jos nyt sattuu joskus tekemään virheen, tai tässä tapauksessa virheiden sarjan. Silloin The Boys Clubin kavereiden tekemien virheiden peittely on helpommin ymmärrettävä ja oman asemansa säilyttämisen kannalta välttämätön suojelutoimenpide.
Dokumenttia pitääkin lukea toisin, paljastavammin. Ammattidiplomaatit ovat taitavia sanomaan jotain muuta, mitä tarkoittavat. Siitä on kyse tässäkin dokumentissa. Pääsihteerin vakuuttelut nollatoleranssista seksuaalisen häirinnän, vallan väärinkäytön ja väkivallan sietämisestä sekä uhrien tukemisesta eivät vakuuta itse uhreja. Ne ovat vain ulkopuolisille tarkoitettua sanahelinää - tyhjiä sanoja vailla merkityksiä, mistä YK on tullut erityisen tunnetuksi. Hyvät aikeet "periaatteessa" kun ovat aina "käytännössä" ihan eri asia. Mitä jos Suomi tarjoaisi jonkun suorasanaisuudestaan tunnetun poliitikon pohjoismaiden yhteisehdokkaaksi YK:n seuraavaksi pääsihteeriksi? Saisiko hän kuriin rikollisen eliitin ja pistäisi asiat kerralla kuntoon? Tokkopa!