Poliitikoille aikaraja Lex Koskinen?
Teksti Harald Olausen
"Johannes Koskinen on toiminut kansanedustajana vuosina 1991–2015 ja uudelleen vuodesta 2019. Hän oli oikeusministeri 1999–2003, Jäätteenmäen hallituksessa vuonna 2003 ja Vanhasen ensimmäisessä hallituksessa vuosina 2003–2005. Koskinen on oikeustieteen kandidaatti (1976) ja varatuomari. Hän on Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston jäsen. 2021 hänet valittiin kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi. Hän oli Janakkalan kunnanvaltuutettu vuosina 1977–1988 ja Hämeen maakuntahallituksen puheenjohtaja 2009–2015." Tyyppi on vaarallinen "oikella demokratialle" ja toimivalle kansanvallalle.
Eilen se taas nähtiin ja kuultiin, miten itseensä kyllästynyt ja turhantärkeä poliitikko voi olla sekä itselleen että edustamalleen liikkeelle varsinainen riippakivi kaulassa, kun ei tajua väistyä nuorempiensa ja älykkäämpiensä tieltä, ja miksi niin tekisikään. Poliitikon ammatti (mikä ei pitäisi olla ammatti vaan luottamustoimi) tuo paljon arvostusta muiden silmissä sekä hyvän sosiaalisen ja taloudellisen aseman lisäksi paljon muutakin mukavaa sälää ja kimmellystä oheistuotteena kuin Manulle illalllinen.
Yksi tällainen vanhan ajan poliittisen ummehtuneisuuden haamu on eduskunnan pitkäaikainen kansanedusta, entinen ministeri ja mm. nykyisin Hämeenlinnan kaupunginvaltuutettuna toimiva, Johannes Koskinen (sdp.), jota ei saa kulumallakaan pois poliittisista tehtävistä - ihan kuten ei toistakaan samanlaista hämeenlinnalaista kansanedustajaa, Tarja Filatovia varsinkaan nyt, kun demareille odotetaan jättimäistä vaalivoittoa. Demokratian kannalta se ei ole hyvä. Se kun lisää vallan väärinkäyttöä.
Eilisessä Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston kokouksessa arvostetusta asemastaan palkkiona paikan etupenkkiin saanut Koskinen käytti muutaman tunnin yli venyneessä HAMK (Hämeen ammattikorkeakoulu)-keskustelussa peräti kaksi puheenvuoroa tuohtuneena siitä, ettei puhujat tajua/halua/välitä noudattaa niitä vanhojen hyvien aikojen sääntöjä puheita varatessaan, jotka ovat Koskiselle vuoien saatossa tulleet rakkaiksi ohjenuoriksi siitä, miten kiltisti kokouksissa joskus oltiin,
Varatuomarikoulutuksen turhaan vain tittelin takia hankkinut (kun on koko ikänsä edustanut), ja eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajuuden toissa vuonna töppäilleeltä puoluetoveriltaan, Kimmo Kiljuselta perinyt Johannes Koskinen (s.1954) on jo yli 70-vuotias käheä-ääninen vanhus, jolla polla ei kuulemma enää leikkaa entiseen tapaan, ja sekä ajatus että puhe katkeilevat kiusallisesti vähän väliä kuin merkiksi alkvasta seniiliteetistä. Koskinen ei silti aio jättää luottamustehtäviään. Hän on ollut politiikassa mukana eri tehtävissä 1970-luvun alusta lähtien ja istunut kokoustuoleissa tuhansia tunteja.
Tapaus Koskinen on herättänyt toivoa poliitikkojen kierrätyksestä haaveilevista aktiivikansalaisista, Mitä jos poliittisiin luottamustehtäviin asetteisiin aikarajoitus toimivan demokratian turvaamiseksi. kaksi nelivuotiskautta sekä kansanedustajana että kunnanvaltuutettuna pitäisi riittää hyvin. Näin myös ehkäistäisiin poliittista korruptiota ja vahvistetaan demokratiaa sekä sen korruptioherkkiä instituutioita. Presidentillekin pitäisi riittää yhtä hyvin yksi nelivuotiskausi (nykyisin peräti kuusi vuotta).
Poliitikot harvoin luopuvat vapaahtoisesti, sillä poliitikkoja, jotka ovat päässeet vallan kahvaan mielistelyllä ja kyynärpäätaktiikkaa hyväksi käyttäen, on lähes mahdotonta kammeta valtaistuimiltaan. Vain harvat ja epäonniset, tai skandaalien käryttämät kansanedustajat tippuvat vaaleissa. Niin makeaa on valta, ja sen mukanaan tuomat edut, vaikka niin ei pitäisi olla, että poliitikot pysyvät hommissaan kuin se kuuluisa paska Junttilantuvan seinällä. Siksi pitäisi laatia poliitikoille aikaraja Lex Koskinen niille poliitikoille (mm. aikoinaan Salolainen, Jaakonsaari, Filatov, ja Kiljunen), jotka eivät osaa luopua ajoissa mansikkapaikastaan.