Putkimiehet-jutusta puuttui Hesarin osuus

Teksti Harald Olausen

"Julkisuus on paras ihmiskunnan tähän mennessä keksimä keino korjata ongelmia ja oikaista väärinkäsityksiä ja virheitä aivan samassa määrin kuin demokratia on paras tähän mennessä kehitetty yhteiskuntamuoto. Julkisuus vaatii myös ehdotonta vastuuta. Median käyttäytyminen ei kestä kritiikkiä. Media itse torjuu oman vastuunsa yhteiskunnallisena toimijana, kun se haalii itselleen tuomarin valtaa. Nykyisen lainsäädännön mukaan media itse saa esiintyä tuomarina omassa asiassaan, kuten Jaakko Itälä kirjoitti. Media on hankkiutunut eräänlaiseksi ylimuistoista nautintaoikeutta hyödyntäväksi sananvapauden rälssisäädyksi, kun se modernissa yhteiskunnassa kieltäytyy alistumasta käyttäytymissääntöihin, joita edellytetään kaikilta yhteiskunnallisilta toimijoilta ja liike- elämän yrittäjiltä."

-Martti Valkonen Sananvapaus kauppatavarana (www.journalismi.info, 2003).

Suoraa ja osuvaa puhetta entiseltä ja potkut saaneelta Hesarin toimittajalta, joka on nähnyt, miten pedon sydän sykkii ja mitä se syö pysyäkseen hengissä. Ja vaikka Valkosen kirjoituksia voi pitää omaa asiaansa tinkimättömästi ajavan pohjalaistaustaisen miehen katkerana kostona, on se myös hyvä käytännön esimerkki siitä, kuinka kovaa peliä kulissein takana valtamedioissa taistellaan siitä, kenellä on oikeus sanoa ja mitä. Potkut saaneen toimittajan rehellisyys on laadultaan uskottavampaa ja koskettavampaa silloin kun hänellä ei ole enää mitään pelättävää.

Yhteiskunta pitää Valkosen, jonka kirja on perusteos sanavapaudesta, ja pitäisi jokaisen sananvapaudesta huolestuneen ja kiinnostuneen lukea, mukaan tiukan huolen siitä, että tiedotusvälineissä julkaistut mainokset ovat totuudellisempia kuin toimitukselliset tekstit. Valkosen mukaan maksullisena ilmoituksena ei saa rankaisematta julkaista tekstejä, jotka voidaan julkaista toimituksellisina töinä.

Siksi hän kysyy: minkä takia mainostajan on pitäydyttävä totuudessa, kun toimituksellisen tekstin kirjoittajan ja kustantajan ei tarvitse? Mutta mistä ihmeestä Valkonen oikein puhuu ja kenen oikein on media? Näin kysyy samanniminen kirja Kenen media? (Vastapaino 2015), jonka ovat kirjoittaneet Kari Karppinen, Marko Ala-Fossi, Anette Alen-Savikko, Jockum Hilden, Johanna Jääsaari, Katja Lehtisaari & Hannu Nieminen.

Peruskysymys pohdittaessa myös sanavapautta, sillä toimittajat eivät käytä medioissa työskennellessään omaa sanavapauttaan vaan työnantajansa. Kirja Kenen media? keskittyy valottamaan joukkoviestimiä koskevaa päätöksentekoa, tekijänoikeuskysymyksiä ja verkkoviestintää sekä yksityisyydensuojaa ja on kiinnostava kirja kaikille niille, joita kiinnostaa keskustelut mm. Yleisradion rahoituksesta ja lehdistön tulevaisuudesta tai internetin hallinnasta ja verkkovakoilusta.

Hesarin eilen sunnuntaina 9.10 julkaistusta toimittaja Tommi Niemisen Putkimies-jutusta puuttui kuisallisesti Hesarin osuus, sillä Hesari maan johtavana valtamediana, jos mikä, olisi voinut ajoissa puuttua voimakkaammin selkäestikin härskiin korruptioon perustuneeseen Venäjän kaasuputkihankkeen lobbaamiseen, jos olisi ollut halua. Kykyä ja palstatilaa olisi lehdestä kyllä löytynyt.

Mutta Hesari ei puuttunut, koska Hesari on elimellinen osa valtaeliittiä, ei siis ensimmäinen Lipposen tapaisten korkeasti kunnioitettujen johtajien toimien kyseenalaistaja, ja takaa niin halutessaan, nouseeko peukalo ylös vai alas. Juttu olikin hyvä esimerkki sekä sanavapaudesta kauppatavarasta että millaista jälkiviisastelua median "itsesäätely" korkeampien totuuksien hetteikössä voi tuottaa.

"Venäjän ja Saksan suuri kaasuputkihanke oli lähes koko Suomen poliittisen eliitin täydellinen sokea piste. Presidentti Tarja Halosta, pääministeri Matti Vanhasta ja muuta hallitusta myöten päätettiin jo vuonna 2007, että Suomelle kaasuputki on vain ympäristökysymys." Toimittajan mukaan oli nimenomaisesti poliittinen päätös, ettei lupaprosessia saa politisoida. Perustelu oli se, ettei niin tee Venäjäkään. Tämän linjauksen takana olivat niin keskeiset demarit, keskustalaiset kuin kokoomuslaisetkin.

Olisi kannattanut penkoa Lipposen paperikoria hieman tarkemmin. Tästäkin kiusallisesta asiasta olisi oltu hiljaa hamaan loppuun saakka, jollei Putin olisi hyökännyt Ukrainaan. Miksi Oy Suomi Ab sitten ummisti silmänsä Lipposen rikollisilta puuhilta?

Lipposen aikaan vielä 2000-alussa Hesarin päätoimittajana toimi vaikutusvaltainen demari, Janne Virkkunen ja Sanoma Oy:n toimitusjohtajan toinen demari, Matti Andersin. On selvää, että he kuuluivat osana siihen tärkeään vaikuttamispeliin, jota tänään kutsutaan lähes rikolliselta kuulostavaksi lobbaamiseksi. Hesari on nimittäin Suomessa valtio valtiossa niin hyvässä kuin pahassakin, mutta ennen kaikkea mediajätti tietää ja tuntee kaiken tietämisen ja tuntemisen kannalta tärkeän.

Joskus on sanottu, ettei maassa tipahda lehtikään, ettei Hesari siitä tavalla tai toisella tietäisi. Se on kuitenkin liioittelu maantieteellisesti hajallaan levittäytyneessä maassa, mutta metaforana kuvaus on enemmin kuin osuva. On kummallista, että aiheesta on kirjoitettu tai sitä kommentoitu valtamedioissa niinkin vähän kuin on tehty.

Missä tutkivat toimittajat ovat olleet? Onko heitä ylipäätään maassamme? Lipposen johtama korkean tason korruptoitunut lobbariryhmä on pitänyt huolen siitä, ettei kukaan tutkiva ja kriittinen ääni ole kyseenalaistanut heidän kesyä tarinaansa tai sitä, että heidän ovelasti syöttämien uskomuksiensa perustelemiseksi ja todistamiseksi tarvitaan lisää toisia (totuuden vastaisia) uskomuksia, jotka nekin vuorostaan kaipaavat perustelua.

Norjassa suomalaisia on varoitettu Venäjän energiasta jo 1950-luvulta lähtien. Samoin Yhdysvalloissa. Länsi on varoittanut nimenomaan Suomea energian ja politiikan välisestä vaarallisesta kohtalonyhteydestä. Toimittaja Tommi Nieminen kertoo jännittävästi tarinan, joka on jo kerrottu, ja on meille tuttu vuosien varrelta, varsinkin jos viitsii hieman seurata ulkomaalaisia laatumedioita mm. The Washington Postia tai BBC:n ajankohtais- ja dokumenttiohjelmia.

Suomi ei ole sinisilmäisten maa, vaan peloteltu kansakunta, minkä poliitikot ovat tienneet hyvin Venäjä-vaaran ja siihen liittyvän korruption likaisuuden. Mutta miksi juttu tulee vasta nyt julkisuuteen? Ehkä siksi, että se ei enää vahingoita ketään. Jutussahan selvästi kyseenalaisiin vieraan vallan intressejä palvelemaan asetettuja toimia ei voida enää jälkikäteen tutkia ja pitää enää muuta kuin moraalisina ongelmina, vaikka kyseessä on selvästikin vieraan vallan laskuun toiminen maan etujen vastaisesti, mikä pitäisi olla rikoslaissa ankarasti rankaistava teko varsinkin silloin, kun sen tekee yhteiskunnan poliittinen eliitti suurista summista.

Norjan demareiden entinen puheenjohtaja ja pitkäaikainen pääministeri sekä Stortingetin puhemies Einar Gerhardsen piti tärkeänä tehtävänään yrityksiä herätellä suomalaisia tajuamaan Venäjän vaarat nimenomaan kaupassa - turhaan. Suomalaiset poliitikot "itsesäätelivät" omaa ajatustaan ja muuttuivat sokeiksi Venäjä-sanan mainittua. Mutta miten suomalainen valtamedia sitten "itsesääteli" itseään noihin aikoihin? Pieni uutinen MTV:n kotimaanjulkaisussa 12.12.1998 on kuvaava paljastaessaan vaarallisesta konsensuksesta vallitsevan totuuden edessä ja siitä, miten Hesari sai tarpeekseen kiusallisesti Hesarin sisäisiä asioita julkisuuteen paljastaneen toimittaja Martti Valkosen tempuista:

"Helsingin Sanomat irtisanoi toimittaja Martti Valkosen. Valkonen on kirjoittanut vastikään julkaistun kirjan, jossa hän arvosteli voimakkaasti työnantajansa toimintaa. Helsingin Sanomien toimitusosasto hyväksyy työnantajan perustelut Valkosen irtisanomiseksi. Toimitusosasto katsoo, että Valkonen on julkisesti erittäin törkeästi loukannut toimitusosaston jäseniä, nimeltä mainiten ja heidän ammattitaitoaan halveeraten. Valkonen ei halunnut kommentoida irtisanomisen syitä. Hän kuitenkin korostaa, että Helsingin Sanomien toimitusosasto ei ole ollut häneen asiassa minkäänlaisessa yhteydessä. "He tuntevat asiassa ainoastaan työnantajapuolen näkökannan", Valkonen arvioi. Helsingin Sanomien toimitusosasto muistuttaa, että Martti Valkonen ei ole Suomen Journalistiliiton eikä siten myöskään Sanomain toimitusosaston jäsen. (STT)"

Valkosen kirja, joka oli suututtanut Hesarin johdon ja mikä oli syynä potkuihin: Suomettaminen jatkuu yhä: Moskovan-kirjeenvaihtajan näkökulma Suomen ja itänaapurin suhteisiin kolmannesvuosisadan ajalta. Kirjan teemaa hän jatkaa edelleen varsin suorin sanankääntein seuraavassa kirjassaan Sananvapaus kauppatavarana (www.journalismi.info, 2003) kuvatessaan median työkenttää kaksisuuntaisena julkisuutena, jossa asiat pitäisi käsitellä länsimaisen moniarvoisen yhteiskunnan jo ajat sitten sopimin ehdoin.

Valkosen sanomiset tekee kiinnostaviksi ja tärkeiksi se, että hän ei ollut mikään Hesarin ulkopuolinen tuhertelija, kuten syytöskirjelmän 70-luvulla Hesaria vastaan kirjoittanut vasemmistolainen Pentti Kleemola, vaan yksi sisäpiiriin kuulunut ja oman aikakautensa huipputoimittajista, jonka sana painoi paljon aikoinaan vallan vaakakupeissa.

Toimittaja Tommi Nieminen kertoo esittämänsä haastattelupyynnön olleen Lipposelle vastenmielinen. En yhtään ihmettele. Pyyntö koski sitä, millä tavoin eduskunnan puhemiehen tehtävästä eläköitynyt Lipponen toimi Venäjä-vetoisen Nord Stream -kaasuputkiyhtiön lobbarina ja konsulttina vuosina 2008-2022. On ihan selvä, ettei Lipponen jäädessään kiinni housut kintuissa suostunut itse toimittajataustaisena mihinkään valheenpaljastustestiin.

Juttunsa lopussa toimittaja osuu oikeaan, mikä ennakoi sen, ettei kaikkia kiviä ole vielä käännetty Lipposen kyseenalaisessa kaasulobbarijutussa: "Yhdestäkään muusta länsimaasta ei taida lähihistoriassa löytyä vastaavaa tapausta, jossa kaksi pääministeriä olisi politiikan jätettyään pestautunut Kremlin kontrolloimien yhtiöiden palkkalistoille ja lobbareiksi. Muualta on ollut vain yksittäisiä lähtijöitä." Mutta yhden asian hän unohtaa. Supon eli suojelupoliisin roolin. Se on tärkeä, vaikka emme oikein tiedä mitään siitä. Sen tärkeydestä kertoo se, että sen johdossa on aina vallassa olevan puolueen edustaja.