Uusi Rautaesirippu, joka ei rakoile, laskeutui maailman ylle!

26.03.2022

Teksti Harald Olausen

Tänään maailmalla odotettiin jännittyneinä Euroopan vierailunsa päätteeksi Puolassa vierailleen Yhdysvaltojen presidentin puhetta puolalaisille. Puheen pääsanoma oli Bidenin ilmoitus siitä, että Yhdysvallat seisovat Ukrainan kansan puolella. Se saattaa merkitä sitä, että Yhdysvallat on taipumassa lentokiellon julistamiseen Ukrainan ylle, mikä muuttaisi sodan luonnetta ja laajentaisi sitä vaarallisesti.

Toisaalta Venäjän ilmoitus "sotilaallisen Ukrainan-operaation" tavoitteiden toteutumisesta ja keskittymisestä Itä-Ukrainan alueeseen on merkki Venäjän sotilaallisesta katastrofista. Bidenin Puolan puhe oli historiallinen. Se laski Euroopan ylle Yhdysvaltojen suojeluksessa olevan uudenlaisen Rautaesiripun, joka ei rakoile.

Yhdysvalloille Ukrainan sota on ollut mahdollisuus parantaa yskivien kotimarkkinoidensa kysyntää. Tuntuu kuin sota olisi tilauksesta tehty Washingtonissa, sillä sulkemalla yksi pahimmista kilpailijoista, Venäjä, maailmanmarkkinoilta ja muuttamalla EU Yhdysvaltojen sisämarkkina-alueeksi, Yhdysvallat on saanut enemmän kuin olisi koskaan voinut edes uneksia EU:n ja Yhdysvaltojen keskinäisissä kauppaneuvotteluissa Trumpin vastaan hangoitelleen hallinnon aikaan. Nyt Nato on Ukrainan sodan jälkeen voimissaan ja koko läntinen maailma seisoo yhtenäisenä Yhdysvaltojen tiukoissa ohjaimissa myös taloudellisessa mielessä.

Ideologinen vastakkainasettelu tyyliin demokratia ja vapaus vastaan militarismi ja despotia sinetöi Euroopan kohtalon. Mutta se muistuttaa meitä myös tunkkaisesta konservatismista. Ei ollut varmasti kenelläkään yllätys, että Yhdysvaltojen katolinen demokraattipresidentti Joe Biden siteerasi Puolan puheensa aluksi kylmän sodan yhtä suurimmista ideologisista taustavaikuttajista, puolalaista paaviksi valittua jyrkän konservatiivista kardinaalia, josta tuli paavi nimellä Johannes Paavali II, ja jonka kerrotaan piiskanneen itseään säännöllisesti ruumiillisissa katumusharjoituksissa Jeesusta miellyttääkseen samalla, kun toivoi kommunistien ja Neuvostoliiton joutuvan jumalan avulla suoraan helvettiin.

Bidenin puhe oli ylistyspuhe vapaudelle ja demokratialle. Sen lähtökohtana oli käännä vika eduksesi retoriikkaa, jota kutsutaan retoriikkaa opettavissa amerikkalaisyliopistoissa renessanssin retoriseksi kulttuuriksi, joka on antiikin ja etenkin renessanssin retoriikassa laajasti käytetty menettely, jolla voi devalvoida hyveitä ja revalvoida paheita; toisin sanoen osoittaa, että hyvänä pidetty ei välttämättä sitä olekaan, kun taas pahana pidettyäkin voi joiltakin kannoilta puolustaa silloin kun ne sopivat yleisenä totuutena kuulijoille syötettyyn mantraan.

Tarkka kuulija huomasi Bidenin puhuneen kotiyleisölleen hieman samaan tapaan, kuin Putinin televisioesiintymiset on tarkoitettu etupäässä kotimaisiin tarkoituksiin. Yhdysvalloissa on tulossa tärkeät vaalit ja demokraatit ovat vaarassa menettää kongressissa enemmistön uudelleen ärhäköityneille konservatiiveille.

Puheen tarkoitus oli sinetöidä Yhdysvaltojen johtorooli Venäjää vastaan, ja näyttää joskus unhoon jäänyt Naton varsinainen voima, mikä piilee Yhdysvaltojen sotateollisuuden massiivisessa ylivoimassa maailmanmarkkinoilla uusien ja laadukkaiksi tiedettyjen asejärjestelmien kehittämisessä. Pitää muistaa, ettei länsi voittanut Toista maailmansotaa, vaan juuri Yhdysvaltojen aseteollisuus, joka kohosi II ms:n jälkeen valtioksi valtion sisällä pyhänä lehmänä, johon ei saanut koskea, koska se työllistää miljoonia.

Biden on tekopyhä jakaessaan maailman susiin ja lampaisiin moralisoivalla retoriikallaan, joka synnyttää kuvan kahtia jakautuneesta ja kamppailun vallassa olevasta maailmasta. Yhdysvaltojen presidentit ovat yhtä älykkäitä, hyvin koulutettuja ja hyviä puhujia, kuin Cicero, joka oli antiikin älykkäimpänä ja parhaimpana puhujana niin ylivoimainen, että eräs Titus Livius totesi Ciceron ylistämiseen tarvittavan Ciceroa itseään. Juuri niin teki Bidenkin Puolan puheessaan rivien välistä uhkuessaan voitonvarmuutta ja itsetyytyväisyyttä. Se sallitaan hänelle, koska hän on tähti ja maailman pelastaja.

Bidenin Puolan puhe tulee jäämään historiaan uuden maailmanjärjestyksen merkkipaaluna samalla, kun Rautaesirippu laskeutui taas maailman ylle ja vanha etupiirijako astui virallisesti voimaan. Se ei ole välttämättä kaikkien etu. Mutta kuinka kauaksi aikaa tilanne jähmettyy paikoilleen Yhdysvaltojen eduksi? Joidenkin arvioiden mukaan vuosiksi, ehkä jopa vuosikymmeneksi. Se riippuu siitä, miten maailmalta eristetty Venäjä palaa, tai kykenee palaamaan, haavojaan nuoltuaan, takaisin muun maailman menoon- vai palaako? Kyllä. Senkin aika on vielä edessä. Koska? Se riippuu siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu Venäjällä. Hurjimmissa huhuissa Ukrainan sodan jo "de facto" hävinneessä maassa syttyy eri turvallisuusorganisaatioiden ja maan mahtavan armeijan välillä verinen sekä pitkä välienselvittely.

Suomen kannalta tilanne saattaa olla silloin myös erilainen kuin tänään, jos liitymme pikavauhtia Natoon pohtimatta sen mahdollisesti aiheuttamia ikäviä seurauksia. Presidentti Niinistö sinetöi omalta osaltaan maan ulkopolitiikan ylimpänä auktoriteettina, ja erityisen suosittuna presidenttinä, tänään Ylen Tv 1:sen Ykkösaamussa toimittaja Seija Vaaherkummun vieraana Suomen Nato-jäsenyyden, toteamalla Natoon liittymisen antavan Suomelle riittävät turvatakuut.

Siinä se oli. Kaikki tietävät maan poliittisen johdon valmistelevan kiireellä liittymistä Natoon. Mutta presidentti myös muistutti, että meidän tulee totuttautua uudenlaisen naapuritilanteen aiheuttamiin ikäviin seurauksiin, kuten selkkauksiin ja eriasteisiin, jopa rajuihin ja poikkeuksellisiin, häirintöihin. Bidenin Puolan puhe vahvisti Niinistön, ja Niinistön Ykkösaamun vierailu Bidenin Puolan puheen, sanomaa uudesta Rautaesiripusta, joka ei rakoile.