Sankaritoimittajan kotiinpaluu pahan valtakunnasta

Teksti Harald Olausen

Eilen päättyi yksi aikakausi Suomen ja Venäjän suhteissa, kun Erkka Mikkonen lopetti toimittajana kommentoinnit Moskovasta. Mitä me nyt teemme, kun emme saa enää kuulla Erkka Mikkosen juttuja Venäjältä? Voitonpäivän yönä 9. toukokuuta Ylen Moskovan kirjeenvaihtaja Erkka Mikkonen palasi Suomeen yöjunassa Moskovasta, eikä suunnitelmissa ole omien sanojen mukaan paluuta maahan ainakaan vähään aikaan.

Ylellä ei ole omaa kirjeenvaihtajaa Moskovassa kuukauteen ennen kuin uusi Moskovan kirjeenvaihtaja Heikki Heiskanen aloittaa joskus keskikesällä. Se kertoo jo maidemme kahdenvälisten suhteiden muuttumisesta pakkasen puolelle omaa jäätävää kieltään, ja on sinällään ikävä uutinen. Juuri nyt kaipaisimme jotain suomalaista Moskovaan seuraamaan pahan valtakunnan seuraavia helvetin alimpien kerrosten lukuja.

Ihan kaikkea emme tiedä, mitä kulisseissa on tapahtunut. Onko Mikkosta painostettu ja uhkailtu? Mitä todennäköisemmin ja rankimman kautta. Erkka Mikkoselle pitää nostaa hattua ja kiittää hyvin tehdystä työstä. Mikkosesta tuli tahtomattaankin oman aikansa eräänlainen sankaritoimittaja joutuessaan kiperillä kysymyksillään virallisen Putinin hallinnon hampaisiin.

Mikkosen jutuissa oli aitoa dramatiikkaa. Aikakin oli jännittävä mutta Mikkonen osasi myös tehdä raporttinsa aitoon sotakirjeenvaihtajan tyyliin veitsi suussa ja hiki otsalla itse pahuuden ytimestä itsensä likoon pistämällä ja mitään pelkäämättä. Mikkosen raporteista aisti maan kiristyneen tunnelman ja tavallisen ihmisen ahdingon konkreettisesti, raporttien ollessa kuin toiselta lukemalta poliittinen jännityssarja.

Mikkosta haastatteli tuoreeltaan uuteen Ylen politiikka-podcastiin toimittaja Heikki Valkama. Parikymmenminuuttisessa haastattelussa Mikkonen valottaa myös hieman omaa seikkailijaluonnettaan kouvolalaisesta venäjää opiskelleesta pojasta Argentiinan kautta Moskovaan. Mutta vain varovaisesti. Tämän päivän yleisten uteliaisuuksien ulottumattomissa ovat pintaa syvemmältä selitykset - henkilökohtaisuuksiin ei mennä.

Hyvä niin. Itse asia on kiinnostavampaa kuin henkilö. Mikkosen tarina kouvolalaisesta venäjän kieltä koulussa lukeneesta pojasta Argentiinan kautta Ylen Moskovan-kirjeenvaihtajaksi olisi silti yhden kirjan arvoinen. Ehkä sekin aikanaan tulee. Olisi myös kiinnostavaa lukea Mikkosen omia huomioita kolmen vuoden ajalta maan todellisuudesta vallan kulissien takaa - siitä, mistä kirjeenvaihtajat eivät voi puhua lähetyksissään.

Millaisen jäljen jatkuva veitsenterällä eläminen "Saatana saapuu Moskovassa"-todellisuudessa onkaan jättänyt häneen. Entä hänen podcastissa mainitsemansa ystävät, jotka ovat joutuneet jättämään Venäjän? Venäjältä on Ukrainan sodan alettua paennut länteen jo muutama miljoona hyvin koulutettua nuorta eli Venäjän tulevaisuuden aivot. Entä palaako Mikkonen enää koskaan Venäjälle, ja jos palaa, niin missä roolissa?

Nykyjään toimittajat ovat paljon muutakin kuin vain asialleen omistautuneita havainnoitsijoita ja vaikutelmistaan yleisölle kertovia reporttereita. Yksi asia, mikä ei tunnu muuttuvan ulkomaantoimittajan työssä. Siinä pitää olla aimo annos seikkailumieltä ja rohkeutta. Sitä ei ole puuttunut Mikkoselta. Nyt Mikkonen ottaa ansaitusti lomaa sekä Venäjästä että journalismista ja vetää henkeä.

Tervetuloa kotiin pahan valtakunnasta sankaritoimittaja Erkka Mikkonen.